Kristilliset elokuvat

Tässä keskusteluketjussa olisi tarkoitus keskustella kulloinkin ajankohtaisista kristillisistä elokuvista. Siitäkin voi toki keskustella, mitä ovat “kristilliset elokuvat”, mitä ne eivät ole, tai onko sellaista genreä edes olemassa.

Parhaillaan useissa elokuvateattereissa pyörii lasten elokuva JP ja murtovaras. Katso-lehden arviossa elokuvaa kuvailtiin näin:

Olli ja Ruttu ovat parhaat kaverukset, jotka janoavat seikkailua ja jännitystä. Siihen tarjoutuu mahdollisuus, kun Ruttu jää viettämään kesälomaa Ollin perheen luokse isänsä työmatkan ajaksi. Olli ja Ruttu lähtevät luvattomalle yöseikkailulle, ja Ollin pikkusisko Minni tuppautuu mukaan. Sallikkalan kuntaa piinaa sarja murtovarkauksia, ja lapset näkevät varkaan itse teossa. Kolmikko perustaa JP-salapoliisitoimiston napatakseen rosvon kiinni. JP on lyhenne nimestä Jeesuksen poliisit. Tiukan paikan tullen lapset hakevat turvaa rukoilemalla Jeesusta. He eivät siis tukeudu vanhempiinsa eivätkä poliisiin, vaan rukoukseen.

Elokuvassa käsitellään avoimesti kristillisiä teemoja, ja nämä saattavat herättää aikuiskatsojassa monenlaisia ajatuksia. Elokuva on kotikutoinen ja harrastelijamainen, mutta tarina pitää pienen katsojan otteessaan.

En tiedä, onko Katso-lehteen arvion kirjoittanut tosin katsonut elokuvaa loppuun asti ennen arvion kirjoittamista. Elokuvassa kun lapset nimenomaan kai kuitenkin hakevat poliisilta apua (joskaan poliisi ei ensin ota heitä vakavasti) ja salapoliisitoimistokin saa nimensä elokuvassa vasta ihan sen lopussa, eikä salapoliisitoimistolla sitä perustettaessa ole nimeä. Se luullakseni ylipäätään kuuluu lasten salapoliisitoimistoja käsittelevien elokuvien luonteeseen, että rikospähkinöitä ratkotaan nimenomaan ensin lasten kesken. Aikuisten elokuvissa taas lapset harvemmin ratkovat rikoksia keskenään.

Kristillisiä lastenelokuvia Suomessa ei liene juuri aiemmin tehty. Syynä lienee jo se, että sellaisia on ollut vaikea saada taloudellisesti tehtyä, kun elokuvan tekeminen maksaa, ja maksavia katsojia ei välttämättä löydy ihan kauheasti, jolloin tekijöille jää herkästi merkittävä taloudellinen riski siitä, että tulot eivät kata menoja. Tuon elokuvan rahoituspohjana on toiminut joukkorahoituskampanja. Budjetti on ollut suhteellisen niukka, ja moni asia elokuvaa varten on ilmeisesti tehty talkoilla. Kristillisyys tuossa elokuvassa näkyy mm. siinä, että päähenkilölapsille on luontevaa rukoilla erilaisissa tilanteissa. Alunperin tuota elokuvaa ei ilmeisesti suunniteltu edes teatterilevitykseen, vaan enemmän kaiketi opetuskäyttöön, mutta korona-aikana kun monien muiden elokuvien julkaisua on lykätty aikaan, jolloin väkeä olisi teattereissa enemmän, JP ja murtovaras -elokuvalle näyttävät ovet auenneet myös moniin elokuvateattereihin.

Myöhempää ikään ehtineille: Terrence Malickin (2011) Tree of Life ja Sean Pennin (1991) Indian Runner.

Tässä näin nopeasti ja itselleni läheisistä. Muitakin löytyy, joihin tietty palaan esiintuoden.

Krzysztof Kieslowskin Dekalogi-sarja, joka oli kymmenosainen tv-sarja, mutta josta erotettiin kaksi täyspitkää elokuvaa. Nämä sarjan osat ovat kukin aivan huippua ja kristillinen maailma näkyy myös niissä selvästi.

Myös väritrilogia, Sininen, Punainen ja Valkoinen heijastavat kristillistä arvomaailmaa ja mystiikkaa. Samoin Veronikan kaksoiselämä, tosin nämä neljä eivät samalla tavalla ole kristillisiä ilmeeltään, kuin Dekalogi, mutta mystiikan ja muiden arvojen kautta käsitellään taitavasti elämää.

Jeps. Elokuvien ja kirjojen. Poliisit ovat joko suht mitättömiä sivuhahmoja hoitaen lopussa viralliset asiat, tai jopa aivan hömelöiksi kuvattuja. Muistan lapsuudesta, kun äiti luki mulle mm Enid Blytonin kirjoja, joista tykkäsin tietyssä vaiheessa. Äiti sanoi ainakin Salaisuus-sarjan kohdalla, että pitää ikävänä kun poliisi on kirjoissa niin pöhkö ja lähinnä haittaa lasten tutkimuksia. (Kriittistä mediakasvatusta 90-luvulla, aika hyvin…)

Kristillisistä elokuvista tulee itselle mieleen lähinnä “nollanollarin” alussa teatterilevityksessä ollut Luther-elokuva, joka oli muistaakseni aika hyvin tositapahtumille uskollinen ja kuvasi nuoren Lutherin kipuilua hienosti, sekä Left Behind -leffat, joita katselutettiin kristillisessä koulussa ikärajoista piittaamatta. Luterilaisesta näkökulmasta aika jäätäviä kyllä muutenkin.

Olen tänäkin kesänä lukenut muutaman Viisikon ja Salaisuus-sarjan kirjan. Äiti ei lukenut silloin eikä vieläkään. Ihan itse pitää lukea. Kristillisyyttä sen verran, että kirkko tai kirkkoherra joskus mainitaan.

Eipä Suomessa kovin montaa sellaista koulua taida olla ollut, joka olisi menneinä vuosikymmeninä näyttänyt lapsille elokuvia JA noudattanut elokuvien ikärajoja ja tekijänoikeuksia. Ei minunkaan kouluaikanani elokuvien ikärajoista moni opettaja piitannut. Ehkä jopa pääosa koulussa näkemistäni elokuvista on ollut ikärajoiltaan yli sen, minkä ikäisiä oppilaat ovat olleet, ja osa huomattavastikin sen yli. Elokuvien esittäminen alusta loppuun kouluissa on teoksen julkista esittämistä ja vaatii aina luvan. Kouluille elokuvien näyttölupa maksaa nykyisin 3,5 euroa oppilasta kohti per lukuvuosi + ALV. Varsin harva koulu taitaa lupamaksuja elokuvien näyttämisestä maksaa, vaikka näyttääkin elokuvia. Pätkiä elokuvista voi pedagogisessa tarkoituksessa käsittääkseni näyttää kouluissa ilman tekijänoikeusmaksujakin, mutta elokuvat kyllä näytetään yleensä alusta loppuun - jolloin asia vertautuu suunnilleen siihen, että oppikirja kopioitaisiin oppilaille alusta loppuun asti tekijöille mitään maksamatta.

Ehkä maailman huonoin elokuva ainakin tuo ensimmäinen. Sain kerran lainaksi eräältä kaverilta, mutta eihän sitä pystynyt katsomaan nauramatta.