Keskusteluja seuranneena olen päätynyt ajattelemaan, että eri kirkkokuntien takana on monesti tietynlainen, muista osin poikkeava mentaalinen tila, joka saa aikaan sen, että tiettyjä Raamatun ajatuksia painotetaan ja toisia niinkään ei. Mentaalinen tila määrittelee sitten melko pitkälle uskonnollisen argumentoinnin sävyn.
Voisiko olla näkökulman vaihtelun vuoksi hetken aikaa hedelmällistä käsitellä asiaa noiden mentaalisten tilojen kautta sen sijaan että väännetään opista?
Tämä viestiketju ei ole tarkoitettu kriittiseksi ketjuksi eikä sillä ole tarkoitus vähätellä mitään tai ketään. Toivon omia kuvauksianne “mentaalisista tiloistanne kristittyinä” ja meinaanpa minäkin kuvata omaani. Tässä jokunen karkea yleistys mentaalisista tiloista, jotta ymmärrätte mitä ajan takaa. Onko ymmärrettävissä?
1. Kristillinen mielentila: “Armon kerjäläinen”
korostetaan synnintuntoa
korostetaan oman syntisyyden toistuvaa myöntämistä
korostetaan, että teoilla ei Jumalan edessä pärjätä
yhteenkuuluvaisuuden tunne muiden seurakuntalaisten kanssa syntyy sitä, että jaetaan käsitys kaiken läpäisevästä syntisyydestä
perisynnin ja langenneen luonnon korostus
suhtaudutaan kriittisesti ajatuksiin, joissa käytössä olevaa “syntilistaa” problematisoidaan
suhtaudutaan kriittisesti ajatuksiin, joissa myös teoilla katsotaan olevan merkitystä
“Armon kerjäläisen” positio auttaa heikkoina hetkinä: voidaan kokea, että Jumala kantaa kun itse ei jaksa
2. Kristillinen mielentila: “Kynttilä pois vakan alta”
Jumalan rakkaus on mentaalinen pohja
Jumalan rakkautta kokenut voi heijastaa omalla elämällään Herran valoa
Kynttilää ei tule pitää vakan alla, vaan Herran valon tulee antaa loistaa huoneeseen
Liiallinen synnintunnossa rypeminen voi kääntyä rampauttavaksi itsekeskeisyydeksi
On selvää, että ihminen ei voi teoillaan päteä Jumalan edessä, mutta yhtä kaikki Jumala on käskenyt meitä tekemään hyviä tekoja
Ihminen tarvitsee armoa, mutta “armon kerjäläisen” tilalla on luottamus: Herra on minut lunastanut, joten voin keskittyä pyhittymään ja tekemään hyvää
“Kynttilä pois vakan alta” -tilan edustajat ovat monesti teologisessa ajattelussaan individualisteja
3. Kristillinen mielentila: “Kirkko on elämäntapa”
Kirkko on pyhä, ei niinkään ihmisen omat teologiset pohdinnat
Ihminen pyhittyy seurakuntayhteydestä
Antaa pappien hoitaa pyhässä tehtävässään ihmisen välejä yläkertaan
Kaikkea ei tarvitse itse ymmärtää - kyllä kaksituhatvuotinen kirkko tietää
Vakaan ja valtavan kirkon sisällä on turvallinen olla
Turvallisessa olotilassa voidaan keskittyä uskonnon harjoittamiseen ja oppia meitä edeltäneiltä uskonviisailta
Yksi mentaalinen tila ja positio on sellainen, jossa usko nähdään tyystin tämänpuoleisena sosiaali(-demokraatti)sena toimintana ja hyväntekeväisyytenä. Fokus on siinä, että koska Jeesuskin auttoi köyhiä ja vähäosaisia, niin kirkon pitäisi keskittyä erityisesti sosiaaliseen toimintaan. Muita tähän positioon sisältyviä näkemyksiä:
Kultaiset kynttelinjalat pitäisi myydä ja antaa rahat köyhille. Kaikki päätökset pitäisi tehdä demokraattisesti. Kanonit ja traditiot ovat muinaisjäänteitä ja joutavat romukoppaan; samoin perinteinen avioliitto- ja pappeuskäsitys kuvastelivat vain tietyn ajan ja yhteiskunnan arvoja ja ne voidaan hylätä vanhentuneina. Tärkeintä on, että kaikki saavat rakastaa. Perinteiset veisut pitäisi korvata jollain iloisemmalla, nykyihmisiä miellyttävämmällä rytmisellä musiikilla. Kristinuskosta puhuttaessa ikävät vanhanaikaiset ihmeet kuten neitseestäsyntyminen ja punaisen meren halki kulkeminen voidaan jättää pois. Ruumiin ylösnouseminen oli vain vertauskuvallinen ilmaus, johon ei tarvitse uskoa. Puhe kolminaisuudesta ja vanhurskaudesta on uskonnollista kapulakieltä, joka vain latistaa tunnelman ja karkottaa ihmisiä kirkon hyvän auttamisprojektin keskuudesta, joten ne pitäisi makuloida saarnoista pois. Kirkon pitäisi selvemmin nähdä toimintansa kytkeytyminen vasemistolaiseen ja vihreään aatteeseen. Sielullisissa ongelmissa olevaa ihmistä auttaa parhaiten hakeutuminen psykologin tai terapeutin puheille.
“Mentaalinen” on kamalaa epäsuomea. Po. mielentila. [/nillitys]
En pidä tämäntyyppisestä psykologisoinnista. Tyypittely on aina arvottava, nousee teologisesta asemoinnista, mutta kumpaakaan ei lausuta tämäntyyppisessä keskustelussa ääneen.
Ei ole, vaan deskriptiivinen. Eihän tuossa ollut arvottavia kommentteja sen enempää aloittajalla kuin minullakaan. MInusta tällaisten tarkastelu voi olla hyödyllistä, koska erilainen näkemys uskon luonteesta johtaa erilaiseen puheeseen ja toimintaan. Niiden erilaisuus puolestaan voi nousta ymmärryksen esteeksi ja johtaa ohipuhumiseen, kun ei tunneta sitä, mihin toisen mielestä pitäisi pyrkiä ja mitkä asiat ovat keskeisiä.
Minusta tyypittely on aina arvottavaa. Objektiivisuus on lähes mahdotonta, koska itseään ei pääse karkuun. Olen samaa mieltä, että tyypittely voi tarjota uusia näkökulmia. Se ei ole uhka. Kuitenkin mielestäni omat lähtölkohdat tulee tunnustaa ääneen. Tämä ei tarkoita, että tyypittelijä on lähtökohtaisesti väärässä. Tämä tarkoittaa, että tyypittelijä tunnustaa omat rajoitteensa. Oli ne rajoitteet mitä tahansa.
@SanGennaro, kerron siis oman lähtökohtani: oma kristillinen mielentilani on numero 2, “Kynttilä pois vakan alta”. Samaa mentaalista tilaa tällä keskustelupalstalla edustavat mielestäni ainakin @Anskutin ja @Silvanus , vaikka olemmekin ajattelijoina kaikki kovasti omanlaisiamme.
Itse olen viime aikoina miettinyt kahta vastakkaista suhtautumistapaa uskontoon ja tarkemmin sanottuna Jumalan tahtoon: deontologinen (Jumalan tahto ja vaatimus) ja hyve-eettinen (Jumalan hyvyys ja kauneus)
Olet oikeassa, omat luonnehdintani ovat mielentilan ja siitä johdetun opin rajapinnalla. Toinen näkemys on että oppi vaikuttaa myös mielentilaan. Kaksisuuntainen tuo liikenne kyllä lienee. Tässä keskustelussa tuskin päästään rajapinnasta eroon, vaikka fokus olisikin tuolla mielentilan puolella.
Ei. Niillä ei ole vastaavuutta esittämiisi mielentiloihin. Deontologisesta etiikasta löydät Wikipedia-artikkelin ja tietääkseni tunnet sen muutenkin ihan hyvin. Jälkimmäisessä itse asiassa hyve-eettinen on huonosti sanottu. En tiedä mitään yleistä termiä sille, mitä tarkoitan (koska se kuvaa omaa eettistä positiotani).
Haluaisin pitää foorumilla yllä tietyn tason. Jos mä puhun höpöjä ja tajuan sen, haluan poistaa höpöt. En koe tätä suunsoittofoorumiksi. Ymmärrän silti näkemyksesi.
Sekavaksi kyllä menevät keskustelut, jos välistä katoaa jälkikäteen joka toinen viesti… Foorumiin voi asennoitua ihan keskustelun alustana - ei sitä joka keskustelussa voi aina mennä kaikki täydellisesti nappiin, eikä tarvitsekaan Omassa blogissa tms. voi sitten paremmin ja tarkemmin hioa omaa tuotantoaan
