Minulla on nyt aukko sivistyksessä. Luin juuri kirjasta Erityispedagogiikan perusteet (2015), että “uuden eurooppalaisen aatevirtauksen, valistuksen, aikakaudella vammaisia ei pidetty enää pysyvästi perisynnin rampauttamina olentoina vaan alati kehittyvinä yksilöinä, joihin voitiin vaikuttaa kasvatuksella.” Väite esitetään ilman mitään viitteitä. Tietääkö joku, pitääkö se paikkaansa?
Vaikuttaa tuollaiselta oppikirjavirkkeeltä, joka on luettu joskus jostain vieraskielisestä lähdeteoksesta tai sitten napattu jostain satunnaisesta kongressiesitelmästä; tai periaatteessa on mahdollista, että kirjoittaja on asiantuntija. Aika vähän tuollaisesta saa mitään irti.
Seuraavassa linkissä on se, mitä löysin pikaisesti hakemalla, Tuomas Akvinolaisen kantaa aiheeseen sakramentteihin liittyen.
https://www.dhspriory.org/thomas/summa/TP/TP080.html#TPQ80A9THEP1
1 tykkäys
Valistuneena nykyaikana kehitysvammaiset surmataan usein jo kohtuun. Valistuksen aika tuskin merkitsi mitään parannusta vammaisten asemaan.
6 tykkäystä
Wikipedian mukaan:
“The idea of disability being undesirable or unholy stemmed from the later Eugenics movement that began in the early 20th Century. Many scholars, such as Henri-Jacques Stiker, author of A History of Disability, would argue that people living with disabilities “were no less undistinguished at the dawn of the Middle Ages from the economically weak.””
ja
“Some Medieval priests and scholars believed that a body would be corrupted by sin and therefore divine punishment took the form of physical illnesses. However, opposing schools of thought revolved around the concept that those with disabilities showed a higher form of piety than those who did not have physical impairments.”
Väite ei siis pidä paikkaansa. Kannattaisi ehkä laittaa huomautus asiasta oppikirjan tekijöille, jos oppikirja jossain käytössä on. Ei anna hyvää kuvaa erityispedagogiikasta, jos jos sen perusteiden oppikirja esittelee ne perusteet väärin. Voi asian tietysti ajatella niinkin, että erityispedagogiikan tarpeellisuus tulee tuossa todistetuksi, kun oppikirjan kirjoittajatkin ovat sen tarpeessa.
Tai ainakin se on hyvin yksipuoleinen.
Varmasti se sitä on. Arvioisin kuitenkin, että nimenomaisesti kristillinen ajatusmaailma on ollut kehitysvammasiten ihmisarvon ymmärtämisen taustalla kaikkein vahviten. Vahva eugenistinen ajatteluvirtaus on ollut hallitseva ja on yhäti vallalla.
Eugenismin sijaan nykyisen toiminnan taustalla voi olla myös ihan puhdas itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Onhan elämä vanhempana aina vaativaa, saati sitten, jos rinnalla on joku, jonka tukena pitää olla loppu elämä. Tai vielä katsella vierestä tuskallinen kuolema. On yksinkertaisesti helpompaa (vaikka ei varmasti helppoa kun viikkoja on jo paljon) jättää se tie kulkematta. Tosin tunnen useamman perheen, joilla on down-lapsi, enkä usko, että he valitsisivat toisin.
En oo mikään asiantuntija tässä enkä halua millään tavalla puolustella elinkelpoisen vammaisen sikiön abortoimista, mutta tuo käsityksesi ei oikein vastaa sitä kuvaa, mitä olen aiheesta lukenut ja kuullut. Kovin harvalle abortti on helppo ja ongelmaton asia, vaikka sitä ei pitäisikään sinänsä vääränä, eikä etenkään sinänsä toivotun mutta vammaisen lapsen abortti. Niissä tilanteissa on paljon raskaita tunteita ja vaikea päätös tehtävänä, ja osa sitten päätyy siihen tulokseen, että abortti on kaikkien osapuolten kannalta paras ratkaisu. Väärässä ovat, mutta en osaa sitä minään puhtaana itsekkyytenäkään pitää.
Ihan vain varmistan, että ei kai kukaan kristitty mene sanomaan vammaiselle, että tämän erityispiirteet ovat osoitus perisynnistä ja lankeemuksesta?
Tässä on monta asiaa päällekkäin. Ensinnäkin on kohteliaisuuden ja lähimmäisenrakkauden taso, johon ikävien asioiden laukominen päin naamaa sopii huonosti. Sitten on teologinen taso, jolla kaikki huonosti toimiva ihmisessä tietysti pohjimmiltaan johtuu syntiinlankeemuksesta (mutta ei yhden ihmisen erityisestä tai suuremmasta syntisyydestä - tämä on tärkeä erotella!). Lisäksi voi myös pohtia sanavalintaasi “erityispiirteistä”. Osa vammaisuudeksi määritellystä on lähinnä erityispiirteitä, osa taas on oikeasti kärsimystä tuottavia asioita. Niitä ei voi käsitellä täysin samanlaisesti. Asperger-ihminen voi kokea loukkaavana, jos hänen oireyhtymäänsä suhtaudutaan pelkästään negatiivisena asiana, neliraajahalvaantunut todennäköisesti kokee varsin eri tavalla.
Mutta siis, toivottavasti kukaan ei sano päin naamaa vammaiselle, että perisynnin seurausta on kaikki. Ja samaan aikaan tietysti on niin, että ilman syntiinlankeemusta ei olisi neliraajahalvauksia, sydänvikoja, diabetesta tai aknea. Eikä varmaan kehitysvammaisuuttakaan, ainakaan kaikissa muodoissaan.
4 tykkäystä
Ihmettelen, mistä kumpuaa se asia, että kristityn nyt olisi erityinen tarve mennä sanomaan vammaisille jotain loukkaavaa? Se, että kaikkinaiset vammat ja sairaudet ovat lankeemuksen seurausta, on kristillinen totuus, josta ei pidä vaieta. Mutta siinä todellisuudessa me kaikki omine ongelminemme elämme.
Jeesus vastasi kysymykseen, onko vamma seurausta yksilön tai hänen vanhempiensa synneistä kieltävästi, toki tietyssa kontekstissa. Aika moni ongelma kuitenkin johtuu juuri noista asioista. Opetus on, että ei aina johdu, vaan syitä on monia. Jopa se, että Jumalan suuruus tulisi suuremmin ilmi. Kaiken kaikkiaan, hengellisesti ei syiden pohtiminen ole se asia, vaan me jokainen saamme omassa tilassamme tulla Jeesuksen tykö, Golgatan alttarin äärelle kasteessa valkaistuissa vaatteissa.
1 tykkäys
Vaikeasti vammaisen lapsen isänä voin kokemuksesta kertoa, että yleisin ärsyttävä reaktio kristittyjen kohdatessa vammaisia on ylikorostunut tarve auttaa vammaista, mahdollisesti pyrkimällä ”parantamaan” tämä rukouksilla ym.
5 tykkäystä
Olet mielestäni väärässä 