Apostolit kehottavat olemaan kuuliaisia seurakuntien johtajille. Harhaoppisia ja raatelevia susia on aina ollut ja heistä on syytä varoittaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jeesuksen seuraajien olisi tarkoitus jättäytyä kirkon ulkopuolelle.
3 tykkäystä
Tässä on taas huikea ristiriita sinulla. Mitä ihmeen merkitystä on sinulle oikean opin mukaisella seurakunnalla, kun et tahdo kuitenkaan kuulua mihinkään kirkkoon ja arvostelet täällä kristinuskoa? Etkö huomaa, että ajatus “Hra TeeMosse ymmärtää Jeesuksen opin oikein, mutta kirkot väärin” on täysin yhtenevä noiden uusien uskontojen perustajien ilmestyksille? Eihän Jeesus kirjoittanut mitään, vaan nimenomaan apostolit ja evankelistat. Uuden testamentin vanhin kirja on muistaakseni Paavalin kirje tessalonikalaisille.
Maailmassa on paljon ihmisiä jotka näkevät näkyjä ja ajattelevat seuraavansa henkiä. Sinä olet yksi joukossa, eikä julistuksesi ja arvostelusi paina mitään, koska et voi tuolla tavoin vakuuttaa ketään.
Jos haluat tutustua todelliseen Jumalaan, se tapahtuu kirkkoon liittymällä. Vain siten olet turvassa siltä että seuraat omia ajatuksiasi ja päähänpinttymiäsi ja palvot itseäsi kun luulet toteuttavasi Jeesuksen oppia vastoin muiden opetuksia ja kokemuksia.
Jos tahdot olla yksin ja profeetta, sekin sopii. Mutta ei täällä pliis.
2 tykkäystä
Konteksti. Konteksti. Konteksti. Leikitään hetki, että olet oikeassa. Kaikki mukaan. Nyt leikitään hetken aikaa jokainen. Eli ajatellaan, että Jumala opettaa Raamattua ihmiselle henkilökohtaisesti. Tai sitten unohdetaan Jumalan osuus ja ajatellaan, että ihminen opiskelee Raamattua itse. Molemmat ovat mahdollisia.
Jos riittää, että Jumala opettaa Raamattua henkilölle hänen kammiossaan, niin se tarkoittaa sitä, että uskovien yhteys sinänsä ei kuulu uskoon. Se tarkoittaa sitä, että muut ihmiset eivät kuulu uskoon. Se tarkoittaa sitä, että yhteys ihmisten välillä ei sinänsä ole osa uskoa eikä Jumalan suunnitelmaa.
Yksi mahdollinen tapa ajatella asiaa on se, että muiden ihmisten tarkoitus, tai siis ainoa mahdollinen tarkoitus, on olla henkilön kanssa samaa mieltä oikeasta opista. Rinnasteisesti, että ihmisellä ei luomisen perusteella ole mitään arvoa, vaan ihmisen ainoa arvo tulee tällaisesta lihan nylkemisestä.
Yksi sovellus tuolle ajattelulle on, että synti on ensisijaisesti ihmisen ja asioiden välillä. Synti koskee haluja, joita ihminen kohdistaa ruokaan, rahaan, päihteisiin tai seksikkäisiin kuviin. Synti on se, mitä ihminen suullaan ja silmillään kuluttaa. Erityisesti synti ei ole sitä, mitä tapahtuu kahden ihmisen odotuksien, toiveiden ja tunteiden välillä. Tai siis. Sanoin väärin. Koska kahden ihmisen välillä, siis odotuksissa, toiveissa ja tunteissa ei sinänsä ole mitään hyvää, eikä mitään paikkaa Jumalan luomalle hyvyydelle, niin sen hyvän puuttuminen tai sitä vastaan toimiminen ei voi olla syntiä. Sen sijaan ne odotukset, toiveet ja tunteet ovat syntiä ja poikivat syntiä. Siksi synnittömintä on perata ja nylkeä ne pois elämästä.
Kahden ihmisen välillä voi olla vain syntiä, joka nousee heidän toisiinsa kohdistamista haluista, toiveista ja odotuksista. Mutta kahden puhdistetun ihmisen välillä on vain yhteinen ymmärrys samasta missiosta, jota kumpikin toteuttaa erikseen.
Minun veikkaukseni alkaa olla, että Mosse on joku ännännen päivän adventisti (jossa n on siis sama kuin mielivaltainen kokonaisluku). Olen huomannut, että enemmän kuin mistään muualta, niistä piireistä nousee paljon pitkälle vietyjä ja omintakeisia oppeja. Kuitenkin kaikenlaisia judaistisia variaatioita. Siinä, missä uuskarismaattiset ihmiset uskovat myös aika lennokkaita asioita, on heillä tapana ottaa se kaikki alati muuttuvana sekamelskana. Kun taas nämä judaistit kaivavat melko muuttumattomia kuoppia itselleen.
2 tykkäystä
Minä tulin uskoon Raamattua lukemalla. Ja, hämmästyttävää kyllä, kun sitten rupesin tutustumaan kristilliseen kirjallisuuteen ja kristillisiin kirkkoihin, huomasin päätyneeni melko klassiseen kristillisyyteen jo pelkän Raamatun pohjalta.
7 tykkäystä
Minulle oli uutta, kun hiljattain joku sanoi (olitko se sinä?) adventistien olevan kaikkein “uloimpana” kristinuskon kentällä, jopa lähellä mormonien ja Jehovan todistajien asemaa. Aiemmin olen pitänyt heitä vain yhtenä vapaakirkkona, joilla toki on omia perinteisiä raamatuntulkintojaan. Joku adventisti on tainnut kuulua tuttaviinikin, ja ongelmattomasti. Lisäksi alkukesästä kuulin radiosta osan Rauman adventistien jumalanpalvelusta , ja siinä laulettiin virsiä ja kuulemani vaikutti muutenkin hyvin kristilliseltä. Alussa taisi seurakunnan edustaja jopa kertoa fransiskaanien julistaneen jo aikoinaan Jumalan sanaa kaupungissa, ja tämä sanottiin täysin positiivisessa hengessä.
On erikoista, että täytyy arvailla jonkun uuden keskustelijan uskoa tai uskontoa. Hän toki sanoo ettei edusta mitään uskontoa! Näin voisi ehkä toimia Jehovan todistaja, joka ei aluksi paljasta väriä torjuntaa välttääkseen. Mutta enpä tiedä, heidän erityisoppinsa kyllä ovat kai toisenlaisia.
1 tykkäys
Adventisteilla on omat erikoisoppinsa, joista esimerkiksi näkemys helvetistä vain rajallisen ajan olemassaolevana paikkana ja ei-kristittyjen sielujen tuhoutumisesta (annihilationismi) on periytynyt myös Jehovan todistajille, tosin ilmeisesti eroja opin yksityiskohdissa on. Muistaakseni adventistit ovat samaistaneet Jeesuksen ja ainakin arkkienkeli Mikaelin, siis jotenkin niin että Jeesus olisi ilmestynyt Mikaelin hahmossa Vanhan liiton aikana. Adventistien mukaan syksystä 1844 lähtien on Taivaassa käyty niinsanottua Tutkivaa tuomiota ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Tutkiva_tuomio ), joka jatkuu Jeesuksen paluuseen asti. Siellä käydään läpi kaikkien uskovien ja ilmeisesti muidenkin iankaikkisuuskohtalo Aadamista ja Eevasta lähtien ja selvittää, ketkä joutuvat kadotukseen ja ketkä pelastuvat, eli ketkä ovat olleet todellisia Jumalan lapsia ja ketkä vain nimikristittyjä. Kun oikeudenkäynti päättyy, päättyy armon aika, tulevat seitsemän vitsausta ja Kristuksen paluu.
Lisäksi on sitten tunnetumpi eli sapatin vietto, siis lauantai on heidän pyhäpäivänsä ja siihen taidetaan suhtautua vanhatestamentallisemmin kuin pääosa kristikuntaa suhtautuu sunnuntaihin. Monet adventistit ovat kasvissyöjiä (Alankomaalaisen eläinoikeuspuolueen puheenjohtaja on muuten adventisti, heillä on parlamenttipaikkojakin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eläinpuolue ). Suurin osa adventisteista kieltäytyy päihteistä, monet jopa kahvista ja teestä.
Kolmiyhteiseen Jumalaan adventistit kyllä uskovat, joten kyllä heitä voi mielestäni kristittyinä pitää, mutta on heillä paljon valtavirtakristillisyydestä poikkeavaa tavaraa. Toki Suomessa he ovat vähemmistönä varmasti ammentaneet vaikutteita muilta suunnilta, erityisesti kristilliset nuorten piirit ovat sen verran pienet, että vaikutteet niin hyvässä kuin pahassa liikkunevat tehokkaasti (itsekin tunsin erään adventistin). Eli voi olla, että suomalaisen adventistin hengellisyydessä eivät välttämättä korostu kaikki ne asiat, jotka painottuvat sellaisella, joka elää miltei pelkästään adventismin vaikutuspiirissä.
1 tykkäys
Niin tuli, mutta sanotaan myös, että Kirkkoa eivät Helvetin portit voita ja että Kirkko on totuuden pylväs ja perustus. Kristus ei hylännyt omiaan ja piispat jatkavat apostolien työtä.
Jumala synnyttää uskon armonvälineiden välityksellä. Varsinainen armonväline on Jumalan sana. Kasteessa uskoa vaikuttava sana on yhdistyneenä veteen, ehtoollisessa leipään ja viiniin ja ripissä erityiseen anteeksiannon julistukseen. Kasteessa, ehtoollisesssa ja ripissä Jumala yleensä toimii fyysisesti kolmannen osapuolen, joka on ihminen, välityksellä.
Jumalan sanan välityksellä Pyhä Henki puhuttelee ihmistä, tulee hänen sydämeensä ja saa siellä aikaan uskoa. Uskon synnyttäminen ja vahvistaminen ovat Pyhän Hengen tärkeimmät tehtävät.
“Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.”
[Room. 10:17]
Totta kai Jumala voi omaa erityistä ilmoitustaan, Raamattua opettaa ihmiselle, yksittäisen Raamatunkohdan “avautumisesta” aina uskoon havahtumiseen saakka. Uskon vaikuttaa ja ylläpitää (luterilaisen käsityksen mukan) Jumala yksin Henkensä välityksellä Sanansa kautta.
Sana ja Hengen ohjaus eivät kuitenkaan voi koskaan olla ristiriidassa keskenään, muuten on sinänsä se ja sama, selittääkö ihmiselle Ukko Kalevalaa vai mielikuvitus Raamattua; selitys on vain oman / jonkun toisen nupin tuotosta, pahimmassa tapauksessa ohjaava henki on ihan jostain muualta kuin Jumalasta. Piru on erinomainen “raamatunselittäjä” ja lukijana se esiintyy jopa sananlaskussa 
Jo tästä syystä on Raamatun itsensä itsellään selittämisen lisäksi harrastettava tulkintojen suhteen mahdollisimman laajaa ja avointa vertaisarviointia, joka taas yleensä tapahtuu jonkinasteisessa seurakuntayhteydessä, tukeutumalla traditioon, lukemalla hengen ohjauksessa kommentaareja, vertailemalla eri käännöksiä jne… Joskus yksi alkukielen pieleen käännetty sana voi jopa kääntää asian merkityksen, eli Luojalle kiitos interlineaarisesta hepreasta ja koineesta.
Kaiken edellä mainitun voi sinänsä katsoa sisältyvän tuohon Jumalan henkilökohtaiseen opetukseen; Jumala vain käyttää sujuvasti hyvin moninaisia instrumentteja maailmankaikeuden henkilökohtaisimman suhteen luomisessa ja ylläpidossa.
Luterilaisittan lopputulos on sitten testattava Raamatulla (sola scriptura).
Luterilaisena joudun korostamaan myös kasteen merkitystä; toisin kuin esim. useissa vapaissa suunnissa, joissa vasta “uskova” kastetaan, ja “henkikaste” on erillinen tapahtuma, luterilaisen tulkinnan mukaan Hengen lahja on sidoksissa kasteeseen. Ristiinnaulittuun kasteessa syntyvän yhteyden kautta lahjoitetaan syntien anteeksiantamus (tapahtuu vanhurskautus), ja ylösnousseeseen kasteessa syntyvän yhteyden kautta lahjoitetaan Pyhän Hengen lahja (tapahtuu uudestisyntyminen ja lapseksi ottaminen).
Ap. t. 2:38:ssa sanotaan edelleen kasteeseen liittyen: “ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan”. Kaste on Tit. 3:5:n mukaan “uudestisyntymisen peso” johon liittyy “Pyhän Hengen uudistus”. Kristillinen kaste on Johannes Kastajan Messiaasta lausuman sanan täyttymys: “Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella”, Matt. 3:11. Uusi liitto on Hengen vuodatuksen aikaa, Joel 2:28 s. Kristuksen seurakunnassa syntyvät kaikki kasteen kautta “vedestä ja Hengestä”, Joh. 3:5. “Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi”, 1Kor. 12:13. Varsinkin Apostolien teot osoittaa, että Hengen lahja on sidoksissa kristilliseen kasteeseen, Ap. t. 19:2-6.
Luterilaisen käsityksen mukaan henkikaste liittyy vesikasteeseen, joka on toimitettu Jeesuksen nimeen, ja on sama kuin uudestisyntyminen. Niitä kokemuksia, joita reformoiduissa piireissä / vapaissa suunnissa kutsutaan “henkikasteeksi”, “toiseksi siunaukseksi” (“second blessing”) tai PH:n voiteluksi luterilaisuus nimittää hengen täyteyden kokemuksiksi, Ap. t. 4:31, Ef. 5:18, tai armolahjoilla varustamiseksi, 1Kor. 12:7-11, 1Tim. 4:14, Ap. t. 6:6, 13:3.
Jatkossa ilman jonkin sortin seurakuntaa on kuitenkin helppo mennä harhaan tai ainakin tulee orpo olo. Tosin voihan sitä perustaa oman lahkon, näitä yhden ihmisen saaman ilmoituksen perusteella toimivia yhteisöjä on maailma väärällään
Luterilaiselle Sola scriptura, eli “raamattuperiaate” edellyttää, että kaikki on voitava perustella Raamatulla, myös Raamattu itse. Raamattu ei ole kaikkein selkein selviytyjän käsikirja, ja myös siksi ekklesia / traditio / kommentaarit sun kaikki muu oheistavara.
Myös Lähetyskäskyn toteuttaminen (joka on itse asiassa se kristityn virka) yksin kammiossaan lueskellen voi muodostua ongelmaksi, jos ei ole nettiyhteyttä…
Sana “ekklesia” (seurakunta) esiintyy evankeliumeissa vain kahdessa kohdassa, nimittäin Matt. 16:18:ssa ja 18:17:ssä. Jeesus, joka puhui arameaa, käytti luultavasti sanan aramealaista vastinetta.
Seurakunta-ajatus kuitenkin liittyy erottamattomasti Jeesuksen todistukseen itsestään. Messias ja Hänen kansansa kuuluvat erottamattomasti yhteen profetiassa, Jes. 9:1 ss., 11:1 ss. Hän tietää, että Herran palvelijana Hän on lunastava sekä Israelin että pakanat, Jes. 42:1 ss., 45:22, 49:6, ja että Ihmisen Poikana Hän ja “Korkeimman pyhät” (seurakunta) kuuluvat erottamattomasti yhteen, Dan. 7:13,14, vrt. jj. 22,27.
Seurakunta-ajatus esiintyy myös monissa Jeesuksen käyttämissä vertauskuvissa, joskaan sanaa “seurakunta” ei mainita (esim. paimen ja lauma (Matt. 26:31, Joh. 10:1-16, Luuk. 12:32, lampaat, Joh. 21:15 ss., “hyvä paimen”, 10:11). Jeesus ja Hänen opetuslapsensa ovat uusi perhe, Matt. 12:49,50. Useissa vertauksissa on ajatus eskatologisen Jumalan kansan kokoamisesta: kalansaalis, Luuk. 5:6-10, nuotta, Matt. 13:47 ss., elonkorjuu, 9:36 ss., 12:30, kadonnut lammas, 18:12,13.
Kristillinen seurakunta kokonaisuudessaan kuvataan myös Kristuksen ruumiiksi maan päällä, eli kristillinen usko ilman jonkinlaista seurakuntaa on vähän hankala combo, irrallinen jäsen ilman kehoa.
Luterilaisessa tunnustuksessa uskovat kristityt muodostavat (sinänsä kirkkokunnasta riippumatta) Kirkon, johon Jumala “erityisellä tavalla liittyy”.
“Jumalan liittymistä kaikkiin luotuihin on olemassa siinä muodossa, että Jumala olemuksineen ja vaikutuksineen on kaikissa luoduissa ja niitä läsnä, siis myös jokaisessa ihmisessä; sen ansiosta luodut ovatkin olemassa ja toimivat (Jer. 23:24; Ap. t. 17:28; Kol. 1:17). Erityisellä tavalla Jumala liittyy Kirkkoonsa, uskoviinsa, eikä hän tee tätä ainoastaan voimineen ja lahjoineen, vaan myös olemuksineen, niin että Jumala asuu uskovissa ikään kuin temppelissään (Joh. 14:23; 2. Kor. 6:16; 1. Kor. 3:16 - 6:19; Ef. 1:23; vrt. Yksim. Ohje, M. 624, 65; suom. 499). Tämä Jumalan erityinen liittyminen uskoviin, niin sanottu unio mystica, on niin likeinen, että uskovaisten siten sanotaan tulevan osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4).”
[Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka. Lyhennetty laitos. Laatinut J.T. Müller, suom. Heikki Koskenniemi. 2. uudistettu laitos SLEY-kirjat 1995.]
Uskonnoista, kirkoista ja papeista taas voi olla montaa mieltä, ainakin ne ovat saaneet kristityt kovin eriseuraisiksi, mutta perinne on vanha; jo Pietari ja Paavali tiettävästi joutuivat riitoihin kysymyksistä juutalais- ja pakanakristillisyyden suhteen.
Saksan Tunnustuskirkon perustajajäsen Dietrich Bonhoeffer (4. helmikuuta 1906, Breslau – 9. huhtikuuta 1945 Flossenbürgin keskitysleiri) alkoi jossain vaiheessa vankilavuosiaan kehitellä “uskonnotonta kristinuskoa”, jota on hyödynnetty varsinkin 60-luvun vapautuksen teologiassa aihe tahallaan väärin ymmärtäen.
“Vankilakirjeissään Bonhoeffer kirjoitti ”uskonnottomasta kristinuskosta”, joka ottaisi vakavasti ihmiskunnan täysi-ikäisyyden. Hän katsoi, että kirkko ei ole olemassa itsetarkoituksena vaan ”muita varten”, ja että tässä Saksan kirkko oli harhautunut pahimmin. Bonhoeffer katsoi, että tuonpuoleinen ei ole todellisuudessa nähtyjen aukkojen täyttäjä, vaan kristittyjen tulisi oppia elämään kuin Jumalaa ei olisi olemassa, ja että tämä on Jumalan tahto. Vain näin kristinusko voi löytää merkityksensä uudelleen. Bonhoeffer kirjoitti: ”Jumalan edessä ja Jumalan kanssa me elämme ilman Jumalaa. Jumala antaa työntää itsensä maailmasta ristille”.”
[Heinimäki, Jaakko & Jolkkonen, Jari: Luterilaisuuden ABC. Synkkä ja harmaa sanakirja, s. 21. hakusana Bonhoeffer, Dietrich. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5290-3.]
Tämä “toista varten” -ekklesiologia tosin löytyy jo hänen varhaisista töistään (Sanctorum Communio, Schöpfung und Fall). Joka tapauksessa henkilö, joka on perehtynyt Bonhoefferiin, löytää jotakin erittäin tuttua tutustuessaan vapautuksen teologiaan. Bonhoefferin ajattelulle ominaista on kuitenkin käsittämätön vapaus kontekstuaalisuudesta. Sen ydinkohdat ovat universaaleja, ja joskin hän pukee jokaisen kirjansa etevästi argumentiksi natsismia vastaan, niitä voi lukea minä aikakautena tahansa. Nachfolge, Kutsu seuraamiseen, on ainoa, josta hän itse vankilassa muutamaan kertaan toteaa, ettei enää kirjoittaisi sellaista kirjaa.
[Bonhoeffer 1994, Kotila L 2014]
Vuonna 2005 Kirjapajan kustantamana ilmestyi uudistettu laitos teoksesta “Kirjeitä vankilasta”, suomalaisine johdantoineen ja selityksineen, joka on sinänsä hyvä johdatus Bonhoefferin ajattelun ymmärtämisen yrittämiseen.
Bonhoeffer kannatti kristillisyyttä, joka näytti liian maailmalliselta konservatiivisten luterilaisten silmissä ja liian hurskaalta liberaaliteologien silmissä. Hän tuli väärinymmärretyksi ja arvostelluksi vähän kaikkien taholta.
Esimerkiksi saksanjuutalainen filosofi Hannah Arendt taas varhaisessa kirjoituksessaan Augustinuksesta edustaa kantaa, jonka mukaan nykyisyys, maailmassa oleminen ja lähimmäinen ovat kristillisyydessä lopulta toissijaisia seikkoja.
2 tykkäystä
“Uudestisyntyneen” synnittömyys on nykyisin usein osa joko kenyonilais-haginilaisen menestysteologian harhaoppia / tai ns. kolmatta aaltoa. Mennarit (kuten myös monet uuskarismaatikot, Vineyard, New Wine, Healing Rooms etc…) erottavat Hengen Sanasta, joka on jo sellaisenaan iso moka; Sana ja Henki muodostavat ikään kuin kiväärin tähtäimen, ja jos etu- ja takatähtäin eivät ole linjassa, “ampuu ohi”, mikä taas alkukielessä on etenkin VT:ssa yksi syntiä kuvaava termi (verbistä, jonka perusmerkitys on ‘mennä ohi maalin, eksyä tieltä’; tästä merkitykset 'ottaa harha-askel, käyttäytyä pahoin, tehdä syntiä)
Jumalan Henki ei koskaan opasta Jumalan Sanan vastaisesti.
“Monet menestysteologit uskovat, että uskova ihminen ei voi tehdä syntiä. Heidän oppinsa mukaan ihminen on henki, ja koska henki on uudestisyntynyt, se ei tee syntiä. Tämän opin mukaan uudestisyntyneen ihmisen henki on täydellisesti vanhurskas. Jos ihminen tekee syntiä, sitä tekee silloin sielu tai ruumis, mutta ei uudestisyntynyt henki. Synti johtuu siitä, että henki ei ole vielä ottanut ihmisen sielua tai ruumista täysin hallintaansa. Mutta uudestisyntynyt ihminen itse, joka on menestysteologien mukaan henki, ei heidän mukaansa voi tehdä enää syntiä.”
(Pyhän Hengen) kolmas aalto -termi tuli tunnetuksi Fullerin Teologisen Seminaarin (Fuller School of World Mission, Pasadena, USA) ja äärikarismaattisen Vineyard -liikkeen tukijan, professori C. Peter Wagnerin kirjasta The Third Wave of the Holy Spirit (1988).
Wagnerin mukaan 1. aalto oli helluntailiikkeen nousu 1900 -luvun alkupuolella ja 2. aalto karismaattisen liikkeen julkitulo 1960 -luvulla. Kolmas aalto, ”ihmeet ja merkit”, alkoi Wagnerin mukaan 1970 -luvulla, kun karismaattinen ajattelu alkoi saada nopeassa tahdissa yhä enemmän julkisuutta kaikkien kristillisten suuntien joukossa.
Meillä sinänsä melko marginaalinen, mutta valitettavasti kasvava hengellisen viihteen laji. Suomessa vapaakirkollisuudessa 1890-luvulla vaikuttanut ruotsalainen Helgelseförbundet, pyhitysliitto, kuten nimi suomennettuna kuuluu, harrasti pyhittymistä, ja jotkut sen muodot päätyivät aina synnittömyyteen asti. Synnittömyysoppia ilmeni myös strömborgilaisuudessa, jonka perustajan Johan Strömborgin (1842–1885) oppi synnittömyydestä perustui hänen omaan Ilmestyskirjan tulkintaansa.
Menestysteologit sanovat juuri noin kummallisesti että “henki ei tee syntiä, mutta jos ihminen tekee syntiä se on ruumis tai sielu joka ei vielä ole uuden hengen vallassa” mutta tässä on kyse juuri siitä että haetaan vain selityksiä ja hyväksymisiä, ikäänkuin puolustuksia synneille. Koska faktahan on että ihmisen henki on suurempi kuin ruumis ja se hallitsee ruumista automaattisesti kellon ympäri. Ei henki ole vain joku osa ihmisessä joka sitten tavallaan valjastetaan käyttöön ja sitä harjoitetaan erikseen. Henki on se itse ihminen. Se ohjaa ihmistä. Ruumis on hengen alaisuudessa koko ajan
1 tykkäys
Vaikka Paavali sanoo, että “niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu” (Room. 7:17), emme voi sulkea silmiä siltä, että hän sisällyttää oman minänsä (“henkensä”) synnintekoon, eikä Paavali siis millään muotoa vähennä vastuutaan: 7:15: minä teen, ja 7:19: minä teen. Eli Paavali sanoo, että hän ei tee syntiä, mutta kuitenkin hän myöntää tekevänsä syntiä.
1 tykkäys
Tuosta hengestä sanon sen, että sitähän käytetään kahdessa merkityksessä. Ensimmäinen merkitys on se ns. substantiaalinen merkitys, jossa hengestä puhutaan tarkoittaen sillä ihmisen henkistä olemusta, jota nimitetään yleisesti - näkökulmasta riippuen - kolmella eri nimellä: mieli, henki, sielu. Keskiajalla yleinen tapa puhua tästä henkisestä olemuksesta oli puhua siitä sieluna, kun puhuttiin sen suhteesta maailmaan, ja henkenä, kun puhuttiin sen suhteesta hengellisiin asioihin ja Jumalaa. Sielu ja henki ovat kuitenkin samaa olemusta. Näin terminologiaa käyttää esim. Luther. Bonaventura teoksessaan Itinerarium käyttää sitä erottaen sielun, hengen, ja mielen, muistaakseni jotakuinkin sillä tavalla, että sielu suuntautuu “alas” (maailmaan), henki suuntautuu samalle tasolle (henkiset asiat) ja mieli suuntautuu ylös (Jumala). Nähdäkseni Raamatussa puhutaan myös tällä tavalla, mutta dikotomisena parina on liha/ruumis ja henki, kaksi kokonaisuutta joista ihminen koostuu.
Toinen merkitys on relationaalinen merkitys, jossa puhutaan sen mukaan, mihin ihminen on suuntautunut. Raamatullisella kielellä: jos ihminen on suuntautunut lihallisiin - eli siis jos henki ei ole suuntautunut ylöspäin, vaan se on kääntynyt alaspäin - ihminen on lihaa ja lihallinen. Vaikka kyse on siis hengestä, joka on suuntautunut kohti lihaa, sitä voidaan nimittää lihaksi tai lihalliseksi siksi, ettei se toimi hengen tavoin, vaan lihan vallassa.
Nähdäkseni väite, “henki ei tee syntiä, mutta jos ihminen tekee syntiä se on ruumis tai sielu joka ei vielä ole uuden hengen vallassa”, on tosiaankin virheellinen. Ihminen voi olla uudestisyntynyt ja vanhurskas ja silti tehdä syntiä - tällä tarkoitan: tietoisesti rikkoa Jumalan lakia. Jotkut synnit ovat kuitenkin sellaisia, että ne erottavat ihmisen Jumalan yhteydestä ja vievät häneltä vanhurskauden tilan, eikä hän enää kelpaa Jumalalle, ellei hän tule jälleen armon yhteyteen.
Uudestisyntymätön ihminen tekee usein väärin vahingossa, tietämättä että se on väärin. On melkeinpä niin, että vain uudestisyntynyt ja ilmoituksen saanut voi varsinaisesti tehdä syntiä, ja siis rikkoa Jumalaa vastaan.
Tuota, kyllä uudestisyntynyt ihminenkin syntiä tekee, sitähän Jeesuksenkin ilmoituksen mukaan voi tehdä ajatuksissaankin.
Synti ei poistu käsittääkseni ihmisestä, vasta kuin fyysisessä kuolemassa.
Jeesus auta meitä.
Jos synti on yhtä kuin etäisyys ihmisen ja Jumalan välillä, niin tuo on vähän kuin sanoisi että matkustajasta ei poistu hänen etäisyytensä Helsinkiin ennen kuin hän saapuu Helsinkiin.
Jostain kumman syystä ajattelin matkustajan olevan tulossa nimenomaan Turusta, mutta en saanut sitä sopimaan tuohon.
En ole kuullut, että turkulaisilla olisi U- käännökseen oikeuttavaa mahdollisuutta 
Jos synnintekijän on oltava tietoinen synninteon hetkellä tai juuri ennen sitä, että hän nimenomaan tekee syntiä (siis toimii väärin ennen kaikkea Jumalan edessä elävänä olentona), niin voidaan sanoa, että on paljon ihmisiä, jotka eivät ainakaan sanan varsinaisessa tai ankarassa mielessä tee syntiä. Jos kuitenkin myös esim. ateistit ateisteina ja panteistit panteisteina tekevät syntiä, he ovat ainakin joskus olleet tietoisia siitä, että Jumala on olemassa, sillä muutoin he olisivat käsittääkseni viattomia Jumalan edessä siihen asti, kunnes tulevat hänestä tietoisiksi (ja rikkovat sen jälkeen häntä vastaan). On varmaan niin, että monille uskoville selkeä tietoisuus väärinteosta tulee vasta rikkomuksen jälkeen, sillä synnin valtaan antautuminen sumentaa hetkellisesti tietoisuuden Jumala-suhteesta.
Ja siin. Jumala ei ole tarkoittanut, että Raamattu olisi se väline, jolla oltaisiin hänen omiaan. Jumala asetti Kirkon ja sen sisällä Raamattu on olemassa. Ylipäänsä kristillisyydessä on kysymys osallistumisesta Kristuksen Ruumiiseen, osallisuudesta yhteyteen, ei yksityishenkilön ja Raamatun suhteesta.
2 tykkäystä
[quote=“cymbus, post:27, topic:1724, full:true”]
Jumala ei ole tarkoittanut, että Raamattu olisi se väline, jolla oltaisiin hänen omiaan. Jumala asetti Kirkon ja sen sisällä Raamattu on olemassa.[/quote]
Raamattu kuitenkin on ihan avoimesti kaikkien luettavissa, ja Jumala voi sitä kautta johtaa ihmisiä uskoon ja kirkon yhteyteen.
3 tykkäystä
[quote=“TV2, post:28, topic:1724, full:true”]
Näin on, koska kirkko - Sacramentum mundi - on tuonut pyhät kirjoitukset esille.
1 tykkäys