Kirjoittelen näin avoimesti näistä asioista siksi, että jos lukijoiden joukossa on alkoholismia tai muita huumeita, niin minua voi pitää varoittavana esimerkkinä siitä, mihin tämmöinen kalsarikännäily voi johtaa. Joten pysykää raittiina. Olin eilispäivästä lukien kuusi päivää katkolla ja se ei todellakaan ole mikään huviretki.
Mutta eiköhän tästä ole tullut sanottavaksi se, mitä mulla on sanottavaa.
Niinpä. Mullakin voisi olla taipumusta ellei olisi monia pidäkkeitä jotka suojaavat.
Pidän kyllä mahdollisena että se on sairaus, jota tulee hoitaa. Siis alttius jäädä koukkuun on psykofyysinen sairaus. Moni voi käyttää kohtuullisesti alkoholia mutta pystyä lopettamaan aina tarvittaessa. Silloin kyseessä ei olisi sairauden tapainen addiktio.
Varsin moni taitaa väittää että homma on hallussa mutta ei oikeasti voi olla juomatta. Siksi onnittelin, jos myönnät alkoholismin.
On selkeästi kaksi koulukuntaa: ne jotka juovat vain juomisen ilosta ja ne jotka eivät juomiselleen mitään voi. Pääsääntöisesti olen ollut tekemisissä sellaisten työntekijöiden kanssa, jotka edustavat jälkimmäistä näkökulmaa.
Omalta kohdaltani en osaa sanoa kumpaan ryhmään kuulun.
@Diakoni tuolla kuulutti teologista sisältöä ongelmaan ja tässä sitä nyt tulee toisesta suosittelemastani kirjasta. Tärkeintä ei ole saada synnin tekemistä loppumaan, vaan tärkeintä on saada se anteeksi. Ja anteeksi synti saadaan uskomalla Jeesukseen, joka otti sen kantaakseen tullen meidän sijassamme kiroukseksi ja sen seurauksena ristiinnaulituksi.
Usko ja lankeaminen samoihin synteihin
Kristityn on sanomattoman kurjaa huomata lankeavansa jatkuvasti samaan syntiin. Silloin hänen sydämeensä ja omaantuntoonsa kirjoitettu laki tuomitsee hänet, ja myös evankeliumi ja armo tuntuvat olevan häntä vastaan. Ehkä hän saa tässä kurjuudessa nähdä esimerkiksi Roomalaiskirjeen 6. luvun, jossa puhutaan siitä, ettei synti saa hallita kristittyä, vaan hänen täytyy hallita sitä. Ehkä hän lukee vielä Roomalaiskirjeen 8. luvusta miten synnin valta on murtunut kristityssä. Edelliset kohdat luettuaan hän on aivan valmis lyyhistymään epätoivosta huomatessaan, että hänen elämässään synti toistuu ja hän jonkin ajan päästä lankeaa samaan syntiin.
Puhumme myöhemmin siitä, miten synnin valta on murtunut kristityssä. Tässä kuulemme vain sen, mitä Jumalan sana sanoo synnin toistumisesta. Juuri tässä kohdin usko on pettämäisillään ja epätoivo karkottamaisillaan kaiken uskalluksen ja vajottamaisillaan sydämen synninsuruun. Juuri tällaisessa tilanteessa pelkäämme tekevämme syntiä armon varassa ja varjolla.
Synnin toistaminen johtuu siitä, että täällä maailmassa ollessasi sinulla on ruumiisi, joka ei vielä ole lunastettu, ja yhteytesi maailmaan ja sen moniin asioihin. Nämä olosuhteet tekevät luonnolliseksi sen, että joudut suuressa määrin samoihin kiusauksiin: katkeruuteen, ylpeyteen, itsesi palvomiseen, kurittomuuteen, vihaan, riitaisuuteen, kateuteen, kaunaan, panetteluun. Yksikään ihminen ei vapaudu näistä kiusauksista eläessään maan päällä,
Näihin kiusauksiin lankeamme erityisen helposti, jos meillä luontomme, luonteenlaatumme perusteella on taipumusta joihinkin synteihin. Vaikka me ihmiset olemme monin tavoin samanlaisia, olemme kuitenkin myös erilaisia ja hyvin eri tavoin “taipuvaisia” eri heikkouksiin. Joku on erityisen "taipuvainen” kiivastumiseen, toinen lörpöttelyyn, kolmas epäsiveyteen, neljäs katkeruuteen, viides ylpeyteen.
Tässä kohdin julistuksessa tehdään kohtuuttoman ja jopa mielikuvituksellisen paljon syntiä. Kuulemme jatkuvasti saarnaajien puhuvan ylevästi ja rohkeasti siitä, ettei kukaan tosi
kristitty voi olla minkään synnin vallassa, sillä hän on vapautunut synnistä! Tunnen henkilökohtaisesti hyvinkin nimekkäitä saarnaajia, jotka ovat vuosikaudet - niin kauan kuin olen tuntenut heidät - puhuneet muille näin ylevästi, ylpeästi ja rohkeasti, mutta jotka itse kuitenkin ovat jo vuosikausia olleet lörpöttelijöitä ja kadehtijoita, pahemmista asioista puhumattakaan.
Mitä typistyneempi omatuntomme on, sitä vähemmän huomaamme, kuinka paljon lankeamme samaan syntiin; mutta mitä arempi ja herkempi se on, sitä enemmän sitä kiusaavat sellaiset lankeemukset. Typistynyt omatunto on niin hajamielinen, ettei se hajamielisyydessään lainkaan huomaa eikä tunnista syntejään aikaisemmin tekemikseen, mutta arka omatunto näkee ja tuntee synnin ja kärsii sanomatonta tuskaa.
Huomautankin nimenomaan, että näitä synnin toistumista käsitteleviä sivuja ei ole kirjoitettu typistyneille teeskentelijöille, jotka haluavat puolustella itseään tai antaa itselleen anteeksi, että he ovat saman vanhan synnin vallassa. Nämä sivut on kirjoitettu sinulle, arka ja kärsivä omatunto, joka olet menettämäisilläsi uskosi ja kuolemaisillasi epätoivoon omasta itsestäsi. Jumala haluaa rangaista teeskentelijöitä, mutta sinua hän haluaa lohduttaa. Sinulle, avuton kristitty, kuuluu sana: "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne.
Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä" (Jes. 40:1-2.)
Puhuuko Raamattu suoraan synnin toistumisesta? Kyllä, sillä Jeesushan sanoo: “Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ‘Minä kadun, anna hänelle anteeksi’ (Luuk. 17:3-4.) Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ‘Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?’ ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa, vastasi Jeesus.” (Matt. 18:21-22.) Tämä tarkoittaa: Älä ollenkaan pidä lukua siitä, mitä ja kuinka monta kertaa annat anteeksi.
Jeesus vaatii, ettemme keskenämme pidä lukua emmekä sano: "Ei, nyt sinä olet niin usein tehnyt samoin ja osoittanut niin vähän halua ja kykyä parannukseen, että kaikki anteeksipyyntösi saavat nyt riittää.” Jeesus vaatii meitä antamaan anteeksi pelkästään siksi, että Isä ei käsittele meitä anteeksiantamiskertojen mukaan. Jeesushan lopettaakin Pietarille pitämänsä puheen viittaamalla sanoihin: "Niin on myös minun taivaallinen Isäni tekevä.”
Vuorisaarnassa Jeesus sanoo: “Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi” (Matt. 6:14). Jumala ei koskaan vaadi meiltä muuta kuin sitä, mitä hän on itsekin halukas tekemään.
Jumalan Pojan veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä laskematta kertoja. Tämä on paras ilmaus siitä, että Jumala pitää lihaasi parantumattomana. Jumala ei paranna sinua vapauttamalla sinut lihastasi, vaan hän kuolettaa sinua tuomitsemalla sinut päivittäin ja herättää sinut kuolleista puhdistamalla sinut Jeesuksen veressä päivittäin laskematta kertoja. Joka päivä saat alkaa uudelleen. Kiitä toki suurta ja hyvää Jumalaasi! Kun kuulet tämän Jumalan sanasta, voit uskoa sen. Silloin eteesi ei aseteta vääriä lohdutuksen perusteita.
Tiedän epäröintisi. Olet selvillä siitä, että saat joka päivä alkaa uudestaan taistelun syntiä, lihaa ja täydellisyyteen pyrkimistä vastaan. Mutta ei se sinua vaivaa, sillä sinä et aio luovuttaa. Sen sijaan sinä kysyt: “Uskallanko oikeastaan uskoa, että kaikki on annettu anteeksi?” Olet nimittäin huomannut, että langetessasi samaan syntiin sinun oli kerta kerralta vaikeampaa katua syntiä. Sinusta tuli kylmä. Sinua huolettaa ja ahdistaa juuri se, että uskosi ehkä onkin väärä, koska sinä et mielestäsi kadu. Sehän osoittaa, että liha elää ja aiheuttaa kiusaa.
Tosissaan oleva Paholainen pitää synnistä luopumista, hurskaaksi, pyhäksi ja paremmaksi tulemista pelastuksen pääasiana, kun taas kevytmielinen jumala pitää pelastuksen pääasiana sitä, että uskot häneen, pyydät anteeksi ja saat puhdistuksen Jeesuksen veressä. Parannuksen teet nimittäin itse, mutta anteeksiannon saat Jumalalta!
Miten Jumala menettelee antaessaan anteeksi? Tapahtuuko syntien anteeksiantamus omassa sisimmässäsi vai Jumalan sisimmässä? Jos se on sinun sisimmässäsi, sen voi tuntea, havaita ja kokea, mutta jos se on Jumalan sisimmässä, voit vain uskoa sen Sanasta ja luottaa siihen Jeesuksessa.
Mitä syntien anteeksiantaminen oikeastaan on? Se että se tapahtuu ennen kaikkea Jumalan sisimmässä näkyy kaikkialta Raamatussa. Siellä sanotaan, että Jumala antaa anteeksi. Tässäkin sinulle käy uskosi mukaan. Jos uskot, että Jeesus on ottanut kantaakseen syntisi ja syyllisyytesi (Joh. 1:29), sinulle tapahtuu sen mukaan. Jos uskot, että Jeesus on poistanut syntisi Jumalan kasvojen edestä (3. Moos. 16:26), sinulle tapahtuu sen mukaan.
Lyhyesti sanoen, jos uskot Jeesukseen, Jumalan Poikaan, Sanan välityksellä syntisi poistetaan uskosi mukaan. Anteeksiantamus on sitä, että Jumala sisimmässään Jeesuksen takia erottaa syntisi sinusta (Ps. 103:12). Tätä Jumalan tekoa sanotaan Raamatussa synnistä puhdistamiseksi Jeesuksen veren kautta (Hepr. 9:14; 1. Joh. 1:7; Ps. 51:9).
Koetamme tutkia anteeksiantamuksen olemusta. Onko niin, että sinä voit sisimmässäsi tuntea, havaita ja kokea tämän puhdistuksen, vai tapahtuuko puhdistus vain Jumalan sinua koskevissa ajatuksissa? Jos voisit tuntea ja havaita puhdistuksen, sen olisi muutettava sinun luontoasi.
Koko Raamatussa ei kuitenkaan ole viittausta siihen, että syntien anteeksiantaminen muuttaisi luontomme. Monet antavat johtaa itsensä harhaan uskoessaan syntien anteeksisaamisen näkyvän ihmisluonnon muutoksena, sillä he ovat joko ymmärtäneet asian väärin tai paatuneina ja pimentyneinä eivät haluakaan saada armoa.
Raamattu mainitsee eri kohdissa, että Jeesuksen vastaanottaminen ja häneen uskominen tuovat mukanaan uudestisyntymisen ja Jumalan Hengellä sinetöitymisen (Joh. 1:12; Ef.1:13). Tämän monet käsittävät siten, etteivät he voi olla Jumalan lapsia, elleivät he huomaa uudestisyntymistään sisimmästään.
Jottemme kuitenkaan joutuisi kaiken maailman sekaannuksen ja eksytyksen valtaan, emme saa antaa Paholaiselle mahdollisuutta sekoittaa puhetta uudestisyntymisen oikeista tuntomerkeistä. Hän sotkisi mielellään kaiken saarnaamalla: “Uudestisyntymisen oikea tuntomerkki on, että sinusta tulee uusi ihminen, niin että tahdot ja teet hyvää, et ole minkään synnin vallassa, vaan kannat kaikkia Hengen oikeita hedelmiä ja elämässäsi osoitat olevasi muuttunut ja pyhä kristitty.”
Eikö tämä ole totta? Kyllä vain, on mahdotonta sitä kieltää, sillä koko Raamattu sanoo niin. Kuitenkin se on oikeaa Saatanan saarnaa, sillä hän osaa hyvin näppärästi olla vaiti tässä ja on ikään kuin tälle saarnalle ei olisikaan jatkoa ja loppua. Sellainen hän onkin, ellei hän voi harhauttaa ihmisiä ilmeisen valheen avulla, hän valehtelee sanomalla vain puolet totuudesta ja olemalla vaiti muusta. Kaikki puolitotuudet ovat oikeita Saatanan totuuksia.
Saatana vihaa saarnan loppua, sillä vasta se sanoo täyden totuuden uudestisyntymisen tuntomerkeistä. Loppu on tällainen: "Vilpitön ihminen joutuu usein suureen tuskaan, sillä hän ei huomaa mitään uudestisyntymisen ulkoista hedelmää, jota voisi mitata täydellisyyden ja synnittömyyden mittapuulla. Ihmisestä tulee tuomittu ja avuton, ja hän alkaa helposti epäillä uudestisyntymistään. Jeesus itse on kuitenkin Nikodemoksen kanssa keskustellessaan selittänyt; että uudestisyntymisellä on tietty sisäinen, näkymätön tuntomerkki (Joh. 3:3-8). Uudestisyntyminen on syntymistä Jumalan Hengestä. Nikodemoksen kysyessä miten uudestisyntyminen tapahtuu (jae 9) Jeesus selittää hänelle, että hänen on otettava vastaan ja uskottava Jeesuksen sanat (jakeet-10-2.1). Uudestisyntymisen oikea tuntomerkki on usko Jeesukseen. Uudestisyntymisen ikuisen elämän saa uskomalla häneen. Jeesus selittää, että uudestisyntyminen uskon kautta on rinnakkaisilmiö sille, että Israel parantui katsomalla pronssikäärmeeseen autiomaassa (jakeet 14-15). Tämä on totisesti armollista ja lohdullista puhetta uudestisyntymisestä.
Samoin kuin yksikään israelilainen ei parantunut, ennen kuin hän Jumalan sanan perusteella katsoi pronssikäärmeeseen, niin ei yksikään ihminen synny uudesti, ennen kuin hän Jumalan sanan perusteella uskoo Jeesukseen. Uudestisyntymistä edeltää ja sen ensimmäisenä tuntomerkkinä on usko Jeesukseen. Ihmisessä ei ole mitään, mikä edeltäisi uskoa. Kun sen sijaan lain kautta kuollut (kääntynyt) syntinen uskoo ja tarttuu Jeesukseen sellaisena kuin Sana hänet välittää, silloin tapahtuu uudestisyntyminen.
Syntien anteeksiantaminen on se vastaus, jonka jumala sisimmässään antaa Jeesukseen uskovalle tuomitulle ja kadotetulle syntiselle. Syntien anteeksiantaminen koskee siis syntisiä eikä muuttuneita, ei pyhiä eikä hurskaita (Room. 5:8; 1. Tim. 1:15). Siksi Saatanan äänen tuntee aina siitä, että hän sekoittaa syntien anteeksisaamisen ja uudestisyntymisen. Uudestisyntyminen on syntiemme anteeksisaamisen seuraus. Saatana esittää asian kuitenkin ikään kuin muuttuminen, uudestisyntyminen ja parannus olisivat anteeksisaamisen edellytys.
Jumalan lohdutuksesta emme saa luopua, vaikka nimekkäät saarnaajat, suuret miehet ja suositut kirjoittajat raastaisivat koko maailman mukaansa johonkin muuhun. Emme saa luopua tästä lohdutuksesta, vaikka maan kuilut avautuisivat ja kaikki taivaankappaleet syttyisivät tuleen hävittääkseen meidät. Jos nimittäin teemme uudestisyntymisen ja sisäisen puhdistumisen pelastuksen ehdoksi emmekä sen seuraukseksi, kaikki vilpittömät sielut on jo ennakolta tuomittu helvettiin, eikä ole pelastusta vaan ainoastaan laki, tuomio, viha ja kirous.
Valheelliset ja vilpilliset teeskentelijät, itsevanhurskaat ja hurmahenkiset tuntee siitä, että he eivät mittaa itseään täydellisyydellä, kuten Jumalan sana kehottaa (Matt. 5:48), ja siksi he puhuvat mitä röyhkeimmin sisäisestä puhdistumisesta, voitosta ja Hengen täyteydestä, ikään kuin heidän sisäisessä elämässään ei enää olisi mitään saastaa. Koska vilpittömät sielut kuitenkin tuntee siitä, että he mittaavat kaikkea täydellisyydellä, heidän on nähtävä korkeimmat ja jaloimmat, syvimmät ja parhaimmat asiat sinänsä saastaisina. Vilpittömät sielut menettävätkin kaiken lohdutuksen jos sisäinen puhdistuminen on edellytys ja pääasia, sillä heidän sydämensä tuomitsee heidät syntisiksi.
Koska kaikki apostolit todistavat kaiken puheen “sisäisestä puhdistumisestamme” olevan vain sanahelinää, tyhjiä kuvitelmia ja teeskenneltyä hurskautta, niin nämä samaiset apostolit eivät itsekään olleet “puhdistuneet sisäisesti”, vaan he sekä valittivat päivittäin hairahtuvansa (Jaak. 3:2), että eivät halunneet hullutella sanomalla olevansa synnittömiä (1. Joh. 1:8). Apostoli Johannes sanoi kirjoittavansa Jumalan armosta ja kuvaavansa sitä, jotta kristityt eivät tekisi syntiä. Kuitenkaan hän ei voinut, eikä halunnut riistää heiltä lohdutusta jos he varomattomuudesta, viheliäisyydestä tai muun heikkouden takia lankeaisivat syntiin, vaan osoitti heille ahkerasti juuri syntien anteeksiantamusta Jeesuksen veressä (1. Joh. 2:1-2). Siksi syntien anteeksisaaminen uskosta Jeesukseen on sydämen verraton ja vuorenvarma lohdutus.
Haluan vain muistuttaa sinua saamastasi Jumalan kutsusta: “Tule sellaisena kuin olet.” Sinua ei pelasta uskosi laatu, vaan pelastut vain menemällä Jeesuksen luo. Jos sinua siis ahdistaa uskosi laatu, vie se Jeesukselle, eli salli hänen antaa kylmyytesi sinulle anteeksi, sillä senkin rakas Herrasi voi antaa anteeksi.
Pitäytyessäsi Golgataan Jumala ei laske kertoja. Vaikka itket ja vapiset, vaikka olet kova ja kylmä, vaikka laitasi on ihan miten tahansa, sinun on vain tultava Jeesuksen luo sellaisena kuin olet ollaksesi Jumalan lapsi. Se usko, joka menee Jeesuksen luo huonona ja huonoudestaan huolimatta, on pelastavaa uskoa, vaikka se olisi miten heikkoa tahansa. Juuri se usko voittaa maailman (1. Joh. 5:4) ja kuolettaa lihan (Room. 8:13; Gal. 5:24).
Palaamme vielä siihen, mitä muuta voi sanoa samojen syntien voittamisesta. Tässä haluamme vain vakuuttaa sinulle Jumalan sanan antamaa lohdutusta, jotta voisit sillä vastustaa Saatanan hyökätessä syntien anteeksiantamista vastaan. Lepää nyt tässä, hyvä lukija, sillä tässä sinulla on keidas, jolla saat levätä. Älä siis kiirehdi niin nopeasti ohi, ettet huomaa, että tässä keitaassa on elämän vettä janoiselle sielullesi.
Olav Valen-Sendstad, Sovinto Jumalan kanssa, s. 208-216.
Saanen hehkuttaa, että tämän kirjan johdattamana ainakin SRO:n 1960 luvun nuoret löysivät pelastavan uskon kertomansa mukaan. (Myös Pistin Lihassa -kirja vaikutti moneen niin!)
Sittemmin niitä vastaan ja löytäneitäkin vastaan on ankarasti hyökätty ja kirjat yritetty mitätöidä, jopa luterilaisten taholta.
Itsekin nostan Valen-Sendstadit ja Odebergin Roseniuksen rinnalle ja tiedän, että Luther olisi ne kaikki ‘siunannut’, jos olisi tiennyt niistä jo aikanaan.
Minun puolestani niistä voisi ottaa uusintapainokset taas ja levittää ympäri maailmaa tässä harhaoppien luvatussa ajassamme. (2. Tess.kirje, jossa Jumala lähettää tottelemattomille rajun eksytyksen ja ne jotka eivät totuutta usko, joutuvat kadotukseen eikä mitään muttia enää ole niille, siis jotka eivät Totuutta ‘rakasta’.
Tässä olisi oikea herätys, olisi sitten minkä kirkkokunnan tai lahkon maaperällä syntynyt tahansa.
Noista kirjoista ovatkin saatavana melko uusina painoksina “Pistin lihassa” ja “Sovinto Jumalan kanssa.” Mutta teoksesta “Uskosta vanhurskas” ei ole uusintapainosta otettu kertaakaan, vaikka sitä voisi pitää hänen pääteoksenaan. Odotin sitä tulevaksi samoihin aikoihin kuin noista edellisistäkin tuli uusintapainokset, mutta odotus jatkuu yhä. Toki se on minulla nidottuna alkuperäispainoksena, joten en itse tarvitse sitä, mutta pidän sitä niin merkittävänä, että olisi suotavaa kun se olisi vielä laajemminkin ihmisten luettavana.
Minut tuo teos erotti lopullisesti helluntailaisuudesta 80 luvun alkupuolella kun sain sen käsiini ja sitä kautta vakuutuksen sille, että minua oli fuulattu niin kuin olin epäillytkin. Tuon teoksen sisältöä omaksuuneena konflikti helluntailaisten kanssa kasvoi niin suureksi, että he erottivat minut yhteydestään “liikaluterilaisena” niin kuin he minua tuolloin kutsuivatkin.
Meillä LHPK:ssa isä Sami Liukkonen kertoo kipeän avoimesti omasta riippuvuudestaan:
Lähikuvassa: Riippuvuuden ristipaineessa - YouTube
Menee roska silmään tätä katsoessa.
Kiitos runsaista sydämistä!
Tässä kiteytät nykyisen filosofiani. Olen ollut lukuisia kertoja katkolla ja eräiden katkaisuhoitojen jälkeen olen marssinut suoraan markettiin kaljaa ostamaan. Eli jokin ei noissa katkoissa pelitä.
Toki niissä saa runsaasti diapamia ja ruokaa viidesti päivässä, joten kotiin lähtiessä on ihan ok olo, mutta siliti viimeistään seuraavana päivänä tulee kaljoitelteltua.
Niinpä olen päätynyt siihen, että katkot ja vastaavat eivät auta. Vain minä itse voin itseäni auttaa.
Kävin jonkin kerran eräässä AA-ryhmässä, mutta petyin siihen, kun siellä käsiteltiin, mitä kaikkea on kännissä tuli tehtyä (ns. kuivanappailua). En halunnut taakse- vaan eteenpäin katsovaa kuntoutusta.
Palaan vielä keskusteluun alkoholismin taustoista ja syistä. Tänään tuli netissä vastaan artikkeli, jossa oli haastateltu päihteitä käyttävää nuorta sekä kahta työntekijää tällaisten päihdenuorten sijoituspaikassa. Jutussa kerrottiin, että lähes kaikilla tuon paikan “asiakkailla” on taustalla jotain diagnosoimattomia neuropsykiatrisia erityispiirteitä, joihin ei siis ole lapsuudessa saatu apua. En tiedä, missä määrin tämä pätee aikuisiin alkoholisteihin, mutta oli mielenkiintoinen asia joka tapauksessa. Linkki juttuun:
Tässä hieman lisää omaa tarinaani:
Aloin juomaan vasta 32 vuotiaana. Sitä ennen olin raivoraitis, osin uskonnollisista syistä, mutta pääasiassa siksi, että olin ja olen edelleen antisosiaalinen persoona. Virallinen diagnoosini oli tuolloin sosiaalisten tilojen pelko foobisin ja obsessiivisin piirtein. Sain siihen Kelan tukemaa terapiaa. Assosioin juomisen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja se oli minulle todella vaikeaa- en tiennyt alkoholin vapauttavan estoja. Elin yliopistokampuksilla, mutta en osallistunut mihinkään bailuihin.
Sitten kävin eräällä psykologilla ja hän aivan viattomasti ehdotti käymään kaupungilla jossain pubissa hieman rentoutumassa ja lisäämässä sosiaalisia kontakteja. Muistan kuinka hermona menin erääseen tunnettuun paikkakunnan pubiin. Tämä oli vuonna 2000.
Kun join elämäni ensimmäisen tuopin, se oli rakkautta ensimmäisellä silmäyksellä. Minusta tuli varsinainen ilolintu ja muiden asiakkaiden - henkilökunnasta puhumattakaan - kannalta rauhaton häirikkö. Aloin saada porttikieltoja. Aluksi kävin juomassa viikonloppuina, mutta sitten homma levisi käsiin ja join arkisinkin - jopa työpaikalla. Sairastin neljä deliriumia ja kaksi haimatulehdusta. Sain kenkää.
Nykyään lipitän yksin kotona, en mihinkään tolkuttomaan känniin, jossa muisti menee, mutta silti usein aamusta iltaan. Minulla on eräs toinen sairaus, josta en sano muuta kuin sen, että se kietoutuu alkoholismiini kuin kalkkarokäärme. Ne ovat toistensa parhaat ystävät.
Mikä neuvoksi? Totaalinen raittius, muuten kuolen maksa-, haima- ja ties mihinkä sairauteen ennen 60:netta ikävuotta. Olen kohtalaisen varakas, joten rahan puolesta minulla ei ole estoja juoda. On löydettävä jokin tämän sisäisen eksistentiaalisen tyhjyyden täyttämän ryyppäämisen korvaava toimintojen uusi kokonaisuus. Yhtenä keinona näkisin kirkon, sen tarjoaman yhteisön.
Siinä on vain se, että onko alkoholismi riittävä syy liittyä kirkolliseen elämään? Eihän kirkko ole mikään raittiuslaitos. Siellä uskotaan erään henkilön elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Tästä seuraa jotain, jota kutsutaan syntien anteeksisaamiseksi. Mutta onko alkoholismi syntiä? Käyn tapaamassa päihdehoitajaa, jonka vankka mielipide on se, että kyseessä on sairaus. Niinpä kun hän vaistoaa minun olevan tuiterissa - hän on siinä vaistoamisessaan erittäin pätevä - hän ehdottaa minulle katkaisuhoitoa. Sieltä juuri tänäänkin tulin.
ps. Pirullisinta on, että minulle on kehittynyt alkoholin suhteen toleranssi. Voin aivan selvän oloisena (vaikka olen huppelissa) käydä alkossa ja marketissa ostamassa
täydennystä viinakaappiini.
ps2. Minusta olisi hienoa, jos voisin rauhassa nautiskella vaikkapa viiniä kulinaristisesti valveutuneessa seurassa. Mutta kulinarismi on suljettu minulta pois, olen vain kiinnostunut prosenteista.
Varmaankin sinulle itsestään selvyys ja fraasi, mutta sanon kuitenkin.
Keliakia on sairaus. Diabetes on sairaus. Alkoholismi on sairaus.
Niihin kuoleminen on todennäköistä ellei niitä hoida itse terveydenhuollon henkilöstön osaamisen avulla.
Kirkko/usko voi tukea sairauksien kanssa elämisessä.
Siis kaksi haimatulehdusta on ollut. Paitsi, että se on kivuliaimpia sairauksia, mitä on, niin jokainen tulehdus vie lähemmäs kuolemaa.
Olen kyllä saanut nyt noin pari sairaalaviikkoa ihanteellista apua viekkareihini. Ongelma vain on se, että kun lähden katkolta kotia, niin useimmiten illalla käyn hakemassa lisää juomista. Kyse on pakkomielteestä. Miten monesti olen Jumalalta pyytänyt vapautusta tästä pakkomielteisestä juomisesta. Mutta jotain jää uupumaan. Rankaiseeko Jumala minua vai olenko vain riippuvuuksieni orja? Vai olenko vain tyhmä?
Et ole tyhmä eikä Jumala ole julma rankaisija.
En valitettavasti ymmärrä alkoholismista kovin paljon, mutta sairautena sen näkisin. Kuten muidenkin sairauksien kanssa, senkin hoidossa pitäisi yrittää tehdä oma osansa. Kirkosta ja seurakuntaelämästä voi ehdottomasti saada elämään tukea, ystävyyssuhteita myös. Myös hyvistä maallisista harrastuksista voisi ehkä olla apua. Mistä olet kiinnostunut? Mikä toisi sisältöä elämääsi juomisen sijasta?
Olen selvinpäin kova lukemaan. Nytkin on kirjastosta yhdeksän kirjaa lainassa kesälukemista. Kirjat liittyvät tavalla tai toisella kristinuskoon. Ei niinkään hartaus- vaan tietokirjoja.
Tänään tapaan papin sillä tarkoituksella, että paitsi saan keventää sydäntäni niin myös pohtia varsin väljähtynyttä seurakuntaelämääni. Ja onhan minulla näitä mielenterveys- ja päihdekuntouttajia, mutta nyt he ovat lomalla.
Kyse on sairaudesta nimeltä riippuvuus, jonka kahleet ainoastaan Jeesus voi katkaista. Omat yrityksesi ja rukouksesikaan eivät ehkä riitä, vaan tarvitaan todellinen iso muutos, jonka vain Jumala voi tehdä. Hakeudu ihmeessä seurakuntiin ja pyydä esirukousta ihan paikanpäällä pastoreilta tai rukouspalvelusta. Jumala voi muuttaa, mikään muu ei. Herra johdattakoon ja siunatkoon tässä asiassa sinua. Suosittelen sellaisia porukoita, joissa Jumala todella muuttaa ihmisen.
Kiitos avoimuudestasi, kuvailet asioita ja tuntemuksiasi hyvin. Haluaisin minäkin osata tarjota jotakin vahvistukseksi, mutta eipä minulla taida olla muuta kuin korvat. Minusta aiheen käsittelystä ilmenee, että tämmöisellä foorumilla voi olla monipuolisia funktioita. Itseäni lohduttavat ehkä eniten Jumalan huolenpitoa ja toivoa antavat raamatunpaikat.
Asia ei ole aivan yksioikoinen, vaikka ymmärrän että erit. lääketiede haluaa esittää asian näin. Pitkään päihdehuollossakin töitä tehneenä ja useimmat muut samalla alalla työskennelleet ovat huomanneet että lääketieteestä ei ole hirveästi hyötyä addiktion selittämisessä. Lääketiede voi kyllä kuvantaa ja tunnistaa alkoholidementian, Korsakowin syndrooman jne jne, mutta itse addiktio jää lääketieteen ulottumattomiin, eikä lääketiede onnistu selittämään sitä, eikä parantamaan sitä.
Geneettiset selitykset jäävät 50-50 -asteelle. Päihdeongelma voi periytyä, mutta päihdeongelma voi tulla myös ilman sukurasitetta. Se viittaisi siihen, että sosiaaliset ja psykologiset tekijät ovat etusijalla.
Kent Dunnington on kirjoittanut aiheesta väitöskirjan, joka ottaa myös kristinuskon huomioon, siksi viittaan siihen tällä foorumilla.
Dunningtonin kritiikki sairaus/tauti -käsitettä kohtaan:
The disease concept of alcohol addiction is unable to provide a coherent account of the
obvious occurrence of recovery from severe alcohol addiction without the aid of medical
intervention. By insisting on the language of compulsion, the disease model is unable to
enter into the conversation about the way in which the willpower of the addict is
deconstructed and reconstituted through the process of recovery.
Lisää itse väikkärissä. Sama ilmiö omana havaintonani. Ne jotka toipuivat, toipuivat yleensä ilman lääkäriä. Lääketiede auttaa vieroitusoireissa ja päihteidenkäytöstä aiheutuneiden sairauksien hoidossa, mutta itse riippuvuuteen ei lääketieteestä ole hirveästi apua. Tai no jokunen tapaus joka lähti psykiatriselle ja päätyi mielisairaalaan. Saivat sen verran topakat lääkkeet, että ei ollut enää viina mielessä. Eikä juuri mikään muukaan.
Nykyisinkin olen päivittäin tekemisissä päihderiippuvaisten kanssa, ja se apu mitä lääketiede antaa, on korvaushoito opiaattiriippuvaisten hoidossa. Eli ei hoideta addiktiota, vaan vieroitusoireita.
D
Olen suurin piirtein samaa mieltä kanssasi. Jos katkohoito olisi minua ja opiaatiriippuvaisia auttanut, olisimme jo ajat sitten raitistuneet.
Miten addiktiota pitäisi hoitaa? Kliseinen vastaus on uskoontulolla tai rakastumalla, mutta mitä mieltä sinä olet? Minä en tunne aihetta.