Kristuksen kiusauksien ja Aadamin kiusauksien vastaavuus?

synti
perisynti

#1

Postataanpa tänne pitkästä aikaa eräästä mieltäni askarruttavasta teologisesta kysymyksestä, joka ansaitsee vähän syvällisempää kohtelua…

Luin Johannes Cassianoksen V:ttä konferenssia pääpaheista. Cassianos esittää siinä mielenkiintoisen rinnastuksen Kristuksen ja Aadamin välillä ja toteaa, että Paholainen koetteli Kristusta ja Aadamia samoilla kiusauksilla, joita oi vain kolme: 1) vatsan himo (gluttony), 2) turhan kunnian himo (vainglory), 3) ylpeys. 1: konkreettinen syöminen hyvän ja pahan tiedon puusta / Paholainen kehotti Kristusta muuttamaan kivet leiviksi; 2: turhan kunnian himo: Paholainen vietteli Aadamia lupauksella, että hän tuntee hyvän ja pahan kuin Jumala / Kristusta lupauksella, että enkelit kantavat häntä, kun hän hyppää temppelin katolta; 3: ylpeys: lupauksella tulla Jumalan kaltaiseksi / lupauksella antaa maan kaikki valtakunnat.

Cassianoksen esitys perustuu ajatukselle, että muita pääpaheita ei tarvita, koska vatsan himo synnyttää muut ruumilliset paheet ja niiden seuraus ovat myös tietyt hengelliset paheet, Mielenkiintoinen on Hepr 4:15 tulkinta, jonka mukaan Kristusta ei tarvinnut koetella muussa, koska hänen kiusauksensa erämaassa vastaavat Adamile tehtyjä kiusauksia. Heprealaiskirjeen “meidän” tulkitaan Aadamin kautta ontologisesti ihmisluontoa koskevaksi, ei siis kristityn yksilöllisiksi, vaan kollektiivisesti ihmistä Aadamissa koskeneiksi kiusauksiksi.

Syntiinlankeemuksen rinnastus Kristuksen kiusauksiin erämaassa on mielenkiintoinen. Se saattisi hyvin olla evankelistojen kuvauksen takana: miksi muuten koetella esimerkiksi kivien muuttamisella leiväksi? En ole kuitenkaan koskaan ennen törmännyt tällaiseen Kristuksen kiusauksien ja syntiinlankeemuksen rinnastamiseen. En oikein tiedä, miten suhtautua siihen. Mitä mieltä olette ideasta?


#2

Paastonaikana törmäsin tähän samaan ajatukseen jossakin blogissa ja viehätyin tästä allegoriasta. En vain nyt löydä ko. blogia mistään. Olin jo kirjoittamut saarnan aiheesta joten en jäänyt asiaan syvällisemmin.

Tuosta leivästä ja kivistä pointti oli siinä, että Aatamille leipä oli työn ja vaivan takana, Kristusta kiusattiin nimenomaan sillä että ei olisi. Muuttuvat muuttaen muut kiusaukset. Pointti oli siis siinä, että Kristus ei langennut samoihin kiusauksiin kuin Aatami ja Eeva ja oli sillä tavalla uusi Aatami.

Uskon että Jeesusta oikeasti koetellaan niin kuin koetellaan, eikä kyseessä ole pelkästään evankelistojen dramatiikan taju. Tai voi olla, mutta siinä tapauksessa kyse on jo saarnasta itsessään.

D


#3

Laitan jotain hyvin epäteologista. En usko, että vatsan himo on yhtään sen kummempi himo kuin minkään muunkaan elimen himo, siis kyseisessä tapauksessa. Kyseessä olisi mielestäni siis yleensä lihalliset ja nautinnolliset himot.

Turhan kunnian himo ja ylpeys taas menevät mielestäni henkisten ja hengellisten kiusausten piikkiin, mutta ovat kuitenkin suunnilleen yksi ja sama asia. Siksi tuo luokittelu tuntuu hiukan keinotekoiselta, mutta kylläkin muuten todella mielenkiintoiselta.


#4

Miksi ei? En nyt tiedä, onko muilla isillä vastaavia ajatuksia, mutta jos Kristus on Uusi Adam, niin kuulostaa sinänsä johdonmukaiselta.


#5

Pyhät isät kirjoittavat useinkin siitä, että vatsanpalvonta tuo mukanaan muut himot, esim. pyhä Ignati Brjantšaninov: Areena s. 197:

“Järkevä pidättyvyys ruoan suhteen johtaa meidät kaikkiin hyveisiin. Hillitse vatsasi, niin astut paratiisiin. Jos lankeat vatsanpalveluun ja ruokit itseäsi yltäkylläisesti, lankeat haureuden kuiluun ja vihan ja kiivauden tuleen, opettaa pyhä Nil Sorski. Sinä lihot ja pimennät mielesi, sytytät veresi palon ja muutut hermostuneeksi. Se tuhoaa tarkkaavaisuutesi ja hengellisen raittiutesi. Hengellinen raittius vaatii ehdotonta levollisuutta, jonka voimme parhaiten saavuttaa noudattamalla järkevää pidättyväisyyttä.”


#6

Tämähän on minun hengellinen elämäni pähkinänkuoressa. :grinning:


#7

Aika paljon muuten löytyy tuota matskua intterneetistä… siis Kristuksen kiusaukset ja syntiinlankeemus.

D


#8

Tietääkö @Justinos tai joku muu, kytkeekö P. Johannes noita syntejä sielun osiin? Muistelen (toivottavasti oikein…) I. Damaskinos Ksenofontoslaisen puhuneen podcastissaan, että vatsan himo olisi sielun alin osa ja lähdin pyörittelemään täysin mutulla, voiko syntiinlankeemuksen vaikutuksia eritellä sielun osien kautta. :thinking:


#9

Justinos,

Yritin ajatella mainitsemiesi kiusausten vastaavaisuutta.

Ne vastaavast toisiaan, koska kumpikin oli ihmisiä ja vapaita tahtomaan, haluamaan ja päättämään. Koko Jumalan suunitelma, koko maailma, ikäänkuin ‘lepää’ vapaaehtoisuuden päällä ja varassakin, jopa. Ei ole ketään eikä mitään missä ei olisi ‘kykyä’ tehdä vastoin Jumalan ohjeita tai edes käskyjä. Ihmiset, Jeesus lihassa mukaanluettuna, suostui, taipui Jumalan tahtoon, mikä päätyi tilaan Daavidin sanoin “Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, …”. (Ps. 40:8)

Jeesus oli kiusattu niinkuin kuka tahansa meistä, tai niinkuin Adam. Eli näen täydellisen vastaavuuden kaikissa kiusauksissa, mikä uskovaa kohtaa. Niiden vastaavuus on aina, että ne ovat ihmisen katoavaa osaa miellyttäviä, imartelevia.

“… joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.” (Hebr. 5:15)
Tätä ennen mainitaan, että kysymys on Jeesuksesta, meidän Ylimmäisestä Papista.

Tämän ja asiaa selventävät Raamatun kohdat voi ymmärtää ja ottaa sellaisena kuin ne on kirjoitettu. En pidä hyödyllisenä sitä, että itsensä selittävää Sanaa ja sanaa, kyhätään teologiaksi, eli yleiseksi pohdinnaksi jumaluuksista.


#10

Jos lukee ja viittaa kaikkeen muuhun kuin Raamattuun, niin kyllä tällaisenkin erittelyn voi tehdä.

Ymmärtäisin, että lankeemus johtaa eroon Jumalasta, pelastuksestamme. Sielulla, eri sanoilla, ilmaistaan ihmisen ei kosketeltavaa osaa. ‘Sielullinen’, inhimillinen on uskovassa vain uudestisyntyneelle hengelle alistettuna. Valvomattomuus suo ihmisen katoavan osan määräysvallan lisääntyvän, joka on ainoa osa ihmisessä, joka valvomattomuudessa suo sielunviholliselle tartuntapintaa.

Vain uskova voi langeta. Jumalattoman tila on ero Jumalasta, siihen ei ‘tarvi’ enää langeta.