Sukututkimusta tehdessäni olen törmännyt jännään eroon menneiden vuosisatojen suomalaisissa ja puolalaisissa kastekirjauksissa.
Suomessa kasteen yhteydessä on lueteltu “testes” - todistajat, ja heitä on yleensä 4-5 henkeä.
Puolassa kasteen yhteydessä on lueteltu “patrini” - kummit, ja heitä on kaksi: mies ja nainen. Lisäksi 1800-luvun siviilirekisterimerkinnöissä on kaksi todistajaa, jotka ovat aina miehiä.
Osaako joku sanoa, onko Suomessa evl-kirkossa ollut aikaisemmin käytäntönä, että kummit ovat erikseen, vai ovatko nämä kastekirjoissa mainitut todistajat samalla kummeja? Mitä kummin/ todistajan roolista on aikaisemmin opetettu?
Olin nimittäin aikaisemmin luullut, että luterilaisen nykykäytännön mukaiset suuret joukot kummeja ovat jokin uusi juttu, mutta oppia ikä kaikki, näköjään
En ole varma käytännön historiasta, mutta olen itse pari kertaa ollut kastamassa (evl) lasta tilanteessa, jossa vain yksi kummi on ollut paikalla. Siinä tapauksessa olen pyytänyt viralliseen paperiin allekirjoituksen täysi-ikäiseltä läsnäolijalta (joka ei ole isä tai äiti). Oletusarvo on, että kummi on myös kasteen todistaja.
Minusta englanninkieli tulee tässä hyvin avuksi kummihan on Godfather, tai Godmother. Silloin se tarkoittaa heidän olevan sijassa kun vanhemmat esim. menehtyvät. Tämän uskon olevan kummien alkuperäisen merkityksen?
Kummit olivat varhaiskirkossa katekumeenien takaajia. He todistivat, ettei kirkkoon pyrkijä ollut ns valheveli. Kummin piti olla samaa sukupuolta kuin kastettavan. Kun lapsia alettiin yhä enenevissä määrissä kastaa, kummeuden luonne muuttui. Kummeista tuli neofyytin hengellliset vanhemmat.
Ennen Suomessa oli tapana panna lapselle neljä kummia ukkokummi, akkakummi, poikakummi ja tyttökummi eli pariskunta ja kaksi nuorta naimatonta ihmistä kummeiksi. Usein kummit olivat sukulaisia. .
Nyt en varsinaisesti kaivannut tietoa nykytilanteesta enkä alkukirkosta, koska ne jo olivat suunnilleen tiedossa. Tarkoitin nyt tuota 1700-1800 -luvun tilannetta…
En tiedä pitääkö tämä paikkansa, mutta olen kuullut että noihin aikoihin luterilaisten kummien määrä liittyi yhteiskunnalliseen asemaan. Mitä korkeampi oli perheen asema, sitä enemmän kummeja sai ja oli suotavaakin olla. Ja tietenkin myös kummikandidaattien status oli tärkeää.
Voi en minä siitäkään mitään tiedä. Ehkä vain ajateltiin, että säätyläisten ja varsinkin aatelisten lapset tarvitsevat monia kummeja, etteivät haurahtuisi pois kristityn kapealta tieltä maallisiin iloihin ?
Kummit ovat olleet kasteen todistajia. Sitä en tiedä, milloin kummien määrä alkoi lisääntyä Suomessa. Sellaista tapaa oli jossain päin ainakin, että yksi kummi pyydettiin paikkakunnan silmäätekevistä, joko pappilan väestä tai muista säätyläisistä.
?