Jatkoa ketjulle Luterilainen vanhurskauttamisoppi, jossa keskusteltiin kuolemansynnistä.
Minä ajattelen, että synti on laajassa mielessä Jumalan lakia vastaan (“rikkomus”) toimimista. Varsinaisesti synti on kuitenkin tietoista Jumalan lain rikkomista. (Perisynti on synti laajassa mielessä, ei varsinaisessa mielessä.) Kun sanotaan, “Anna meille kaikille anteeksi syntimme, jotka olemme tahtoen sekä tahtomattamme tehneet”, niin jälkimmäinen viittaa synteihin laajassa mielessä. Ensin mainittu viittaa synteihin varsinaisessa mielessä, sekä lieviin että vakaviin synteihin. Kuolemansynti on sellainen teko, joka on:
- vakava rikkomus (“vakava synti”) luonnollista lakia tai ilmoitettua lakia (“Jumalan laki”) kohtaan
- tehty tietoisena siitä, että sen tekeminen on vakava rikkomus (ks. edellinen kohta)
- tehty vapaasta tahdosta, ilman kenenkään pakottamista
Tällaisena se on teko, jonka tarkoituksena on ollut tietoisesti sanoa Jumalalle: “Tiedän, mitä tahdot, mutta en aio tehdä sitä. Kenenkään minua pakottamatta minä teen sen silti.” Tämän vuoksi kuolemansynti erottaa meidät Jumalan rakkaudesta. @Eutykus sanoi: “jättää Jeesuksen ja päättää tulla toimeen ilman [h]äntä”. Tämä kuvaa minusta kuolemansynnin luonnetta hyvin. Olen myös sitä mieltä, että himon vallassa (ml. addiktio) tai ahdistuneena (ml. masennus) tehty synti ei ole vapaasta tahdosta tehty. Kuolemansynti vaatii vapaan erkanemisen Jumalasta ja hänen tahdostaan. Syntiä voi tehdä muutenkin, mutta vain vapaa, vakava ja tietoinen synti erottaa Jumalasta.
Kuolemansynnin määritelmään kuuluvat siis kolme edellä mainittua asiaa. Sen vaikutus on se, mikä on tässä juuri sanottu: ero Jumalasta ja armon tilan menettäminen. Se on luonteeltaan epäuskoa ja rakkaudettomuutta.
Ongelma kuolemansyntien luettelon tekemisessä on se, että vaikka määritelmän mukainen kohta 1 (vakava rikkomus) on periaatteessa ulkoisesti tunnettavissa esimerkiksi kymmenen käskyn luettelon kautta, kaksi jälkimmäistä ehtoa eivät kuitenkaan ole kenenkään tutkittavissa absoluuttisesti. Ja kun sanon kenenkään tarkoitan myös itse synnintekijää; ahdistus ja pelko siitä, että on tehnyt kuolemansynnin ei ole indikaattori siitä, että on tehnyt kuolemansynnin – joissain tilanteissa jopa päinvastoin.
Sen vuoksi meidän kaikkien tulisi ripittäytyä niistä asioista, jotka ovat vakavia syntejä. Kukaan ei varmasti tiedä, mitkä ovat kuolemansyntejä, mutta vakavan synnin voi kukin Jumalan sanan edessä tunnistaa.