Kuolleista herättäminen tänä päivänä

Kaikki on mahdollista sille joka uskoo. En silti jaksa uskoa, että nykyään kukaan saisi oikeasti ketään kuollutta ihmistä oikeasti herätetyksi henkiin. En tiedä, onko minulla uskon puutetta vai olenko vain realistinen.

Luulisin että aika moni uskova, ja vähän vähemmänkin uskova on joskus rukoillut kuolleen rakkaansa herättämistä eloon. Minä ainakin olen, tosin salaa itsekseni, mutta sitäkin kiihkeämmin.

Ymmärrän kyllä hyvin näitä vanhempia. Jonkun viisaan pastorin olisi kuitenkin ehkä pitänyt saada heidät tyytymään yksityiseen rukoushetkeen arkun ääressä.

1 tykkäys

Ihan hieno homma, että kyseessä on juuri tuo Bill Johnsonin epäraitis Bethel-pulju. Jos siellä voisi osa porukoista alkaa nyt ymmärtämään, että menestysoppi on turhaa uskottelua ja ihmisten manipuloimista.

1 tykkäys

Jos tyttö heräisi henkiin, niin omat ajatukseni Bethelistä joutuisivat kyllä väistämättä uudelleen tarkastelun alle. Tähän mennessä siellä tapahtuneet “ihmeet” ja muut manifestaatiot ovat voineet olla lähtöisin oikeastaan ihan mistä hengestä tahansa. Sen verran harhaiselta ja muutenkin sekoboltsilta touhu vaikuttaa, että hieman on vaikea uskoa, että Pyhä Henki olisi kyseinen lähde.

Kuolleista herättämiseen pystyy kuitenkin vain se ainoa Jumala, jolla on valta yli kuoleman.

Tuon mittakaavan ihme noin laajalla näkyvyydellä voisi liittyä oman arveluni mukaan vain todelliseen maailmanhistorian taitekohtaan.

1 tykkäys

Minun ei. Silloinhan vain toteutuisivat Jeesuksen sanat: “Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt.24:24)

Bethel on sellainen porukka, josta varmasti pysyn hyvin kaukana, tapahtui siellä mitä hyvänsä tai oli tapahtumatta.

1 tykkäys

Oma ajatteluni meni niin, että kenelläkään muulla ei ole valtaa kuoleman yli kuin Jumalalla. En tosin tiedä, että voiko asiaa todellisuudessa ajatella niin yksioikoisesti.

Nyt jos kuolleistanouseminen tapahtuisi (ja se olisi varma, dokumentoitu jne), niin tässä esittämässäni ajattelussa sen takana olisi Jumala…

…millä ei tietysti ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa että Bethelin takana olisi Jumala.

Voisikohan saatanalla noin niin kuin periaatteessa olla kyky herättää ihmistä kuolleista?

2 tykkäystä

En usko…

2 tykkäystä

Juuri näin! Ainoastaan Jumala!

1 tykkäys

Vähän googlailin tätä uutista englannin kielisiltä sivuilta. Nopeasti löytyi kaksi blogitekstiä, joiden kirjoittajana oli entisiä karismaatikkoja, joista oli tullut ateisteja. Kaiken muun pahan lisäksi, mitä uuskarismaattisuus saa aikaan, vaikuttaa se senkin, että moni hylkää kristinuskon kokonaan, eikä osaa etsiä oikeaa evankeliumin sanomaa väärennökseen petyttyään.

5 tykkäystä

Nopealla googlauksella selvisi että Ilmestyskirjan kohtaa 13:3-4 jotkut tulkitsevat niin, että saatanalla voisi olla lopun aikana kertaluontoinen voima nostaa antikristus kuolleista:

“Minä näin, kuinka merestä nousi peto. Sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja kaikissa kymmenessä sarvessa oli kruunu ja jokaiseen päähän oli kirjoitettu herjaava nimi.
Peto, jonka näin, muistutti leopardia, mutta sillä oli jalat kuin karhulla ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
Minä näin, että yksi pedon päistä oli saanut surmaniskun mutta haava oli parantunut. Koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä,
ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: – Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?” (Ilm. 13:1-4)

Sisältää toki monta oletusta ja ilmeisesti ei mikään valtavirran tulkinta kyseisestä kohdasta.

1 tykkäys

Toisen Tessalonikalaiskirjeen toisessa luvussa on tällainen kohta.

11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Tarkoittaako se, että Jumalakin voisi tehdä ihmeen, että nähtäisiin, haluavatko kristityt uskoa evankeliumiin vai toisenlaiseen evankeliumiin?

Minullekin tuli tuo kohta kyllä mieleeni. Saatanahan pyrkii jäljittelemään kaikessa Jumalaa, joten antikristuskin ehkä herätetään kuolleista, kuten Kristuskin. Jäljitelmiä löytyy kaikista armolahjoistakin, joiden kanssa tietysti tarkkana tulee olla. Reikihoidolla ja rajatiedolla parannetaan, meediot ja ennustajat ennustavat ja vieraissa uskonnoissakin puhutaan kielillä.

2 tykkäystä

Luultavimmin niin, että kun Raamatun sana ja terve oppi evät kelvanneet, Jumala sallii sitten tapahtua ihmisten oman mielen mukaisia asioita, kuten ihmeitä, merkkejä ja tunnustekoja. Rajanveto on varmasti joskus hankalaa, mutta aina pitäisi tarkkailla mitä opetetaan ja mikä on keskiössä. Ihmeet ja merkit eivät saa olla keskiössä, mutta niitäkin haluavia on paljon, jopa Raamatun ja terveen opin kustannuksella ja Jumala antaa sitten kansan langeta. Pahintahan ihmiselle on, että hänen oma tahtonsa alkaa olla tärkein, eli tapahtukoon minun tahtoni, kun kristityn tulisi pyytää, että tapahtukoon sinun tahtosi.

1 tykkäys

Niin kait, jos lähdetään siitä, että pahan voima toimii aina Jumalan asettamissa rajoissa. Eihän Raamatussa ole missään rajattu, etteikö lopun aikoina antikristuskin voisi nousta kuolleista. Siinäpä olisikin eksytystä kerrakseen.

Mietin tuota jäljittelykysymystä siltä kannalta, että joskushan epäselvyys koskee nimenomaan sitä, onko henkilö ylipäätään missään vaiheessa ollut kuollut. Etenkin ennen wanhaan on kuoleman toteaminen ollut aikalailla arpapeliä ja sellaiseen tilanteeseen voi eksyttäväkin “kuolleistaherättäjä” päästä iskemään. Aitoa kuolleistaherättämistä pidän äärimmäisen harvinaisena ilmiönä, johon mahdollisesti vain Jeesus on pystynyt.

Profeetta Elia (1. Kun. 17:17-24)? Profeetta Elisa (2. Kun. 4:18-37, sekä kuolemansa jälkeen 2. Kun. 13:20-21)? Apostolit Pietari (Ap.t. 9:36-42) ja Paavali (Ap.t. 20:7-12)?

2 tykkäystä

Joo. Tässä esimerkiksi tarinaa siitä, kuinka elävältä hautaamisen pelko oli laajalle levinnyttä 1700-1800 -luvuilla.

Apostoleilla on valta herättää kuolleitakin. Ja parantaa sokeita näkeviksi, kuuroja kuuleviksi, rampoja käveliviksi. Kristuksessa se on mahdollista. Ja he näkevät unia ja näkyjä. Jumala toimii palvelijoittensa kautta, kuten haluaa. Käärmeet eivät heitä tapa. Aina olkoon kiitetty Herra ihmeistänsä.

1 tykkäys

Mutta nykyään on monia itse itsensä apostoliksi nimittäneitä, jotka luulevat, että heilläkin on tuollainen valta, ja he yrittävät kaikin tavoin saada Jumalan toimimaan niin kuin he itse haluavat.

En usko sessanionistisesti. Kuolleista herättäminen on kuitenkin varsin harvinainen tapaus sekä Raamatun että kirkkohistorian mukaan.

1 tykkäys