Lähetyshiippakunnan pappisvihkimys ja kahden ev.lut. papin siirtyminen Lähetyshiippakuntaan

luterilaisuus

#1

Lähetyshiippakunnalla oli viime sunnuntaina pappisvihkimys Imatralla:

Itse vihkimys ei ollut, kaikella kunnioituksella, mitenkään erityisen merkittävä. Yksi mies vihittiin toimimaan oto-pastorina Lappeenrannassa ja lähialueilla. Kiinnostavaa kuitenkin on tämä:

Jumala on antanut aivan konkreettisen rukousvastauksen, iloitsi piispa saarnansa alussa. Pitkään Kaakkois-Suomessa pappeja on ollut liian vähän, mutta tämän vuoden aikana papistoon on liitetty paitsi nyt vihitty Tuomas Salo myös Jaakko Tölli ja Oskari Nummela.

Päiväjuhlan yhteydessä saivat Tuomaksen lisäksi paimenristin myös tuoreet pappiskollegion jäsenet Jaakko Tölli ja Oskari Nummela.

Tölliä ja Nummelaa ei ole vihitty pappisvirkaan Lähetyshiippakunnassa, vaan he ovat saaneet pappisvihkimyksensä Suomen ev.lut. kirkossa. Tölli on ollut muistaakseni täälläkin esillä pitämänsä esitelmän vuoksi, joka julkaistiin Hulluinhuonelainen -blogissa, mikä puolestaan johti hänen erottamiseensa sekä seurakuntapastorin tehtävästä että vanhoillislestadiolaisten saarnaluvan menetykseen. Hän on jo aiemmin maininnut julkisuudessa käyvänsä nykyään Lähetyshiippakunnassa.

Nummela on tuntemattomampi suuruus. Hän on kuitenkin toiminut kappalaisena ainakin Parikkalan seurakunnassa. Itse asiassa googlettelun perusteella hän on ollut siellä jumalanpalvelusta toimittamassa ainakin vielä tämän vuoden alkupuolella, ja viime vuonna hän on ainakin ollut vielä kappalainen. Tämä mainittakoon lähinnä siksi, että Parikkalassahan on ja oli jo tuolloin naiskirkkoherra, mikä osaltaan vaikutti siihen, että sinne syntyi Lähetyshiippakunnan yhteisö. Joko Nummela aiemmin hyväksyi asian tai sitten väisteli ahkerasti. Joka tapauksessa hän on nähtävästi siirtynyt tänä vuonna jossain kohtaa LHPK:n papistoon, mistä ilmeisesti seurauksena LHPK:n messutahti Parikkalassa on tiuhentunut aiemmasta kerran kuussa kahteen kertaan kuussa, Nummela pitää näistä puolet: http://www.lhpk.fi/parikkala/ Kiinnostaisi sekin, onko seurakunnan työntekijän siirtyminen poikinut laajempaakin liikehdintää.

Joka tapauksessa kiinnostavaa, että tällaista siirtymää Suomen ev.lut. kirkon papistosta on tapahtunut, vaikka pienimuotoistakin. Toki kiinnostavaa sekin, ettei tätä ole haluttu mitenkään erityisesti hehkuttaa, ehkä ei ole haluttu “manata” tuomiokapitulia heti poistamaan herroilta pappisoikeuksia?


#2

Kotimaa24 on myös huomioinut tämän pappien hiippakunnanvaihdon:

Todennäköisesti pian seuraa näiden pappien pappisoikeuksien menetys ev.lut. kirkossa, tosin mikäli oikein muistan, ei kummassakaan hiippakunnassa ole sellaisesta ennakkotapausta. En nyt halua mainita nimiä, mutta käsittääkseni on joitain Lähetyshiippakunnassa toimivia ja pappiskollegioonkin ilmeisesti kuuluvia pappeja, jotka eivät ole menettäneet pappisoikeuksiaan, vaikka heidät tiedetään. Näistä kukaan ei toimi jonkun LHPK:n seurakunnan vastuupastorina.


#3

Kun asia tuleen näin esiin, niin Mikkelin hiippakuntaan kohdistuu kovat paineet.


#4

… Miksi? …


#5

Koska muissa hiippakunnissa vastaava kytkös lähetyshiippakuntaan on merkinnyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisviran menetystä.


#6

Kyllä tietääkseni Lhpk:lla on myös yksi vastuupastori joka ei ole menettänyt pappisoikeuksiaan evl.fissä.


#7

Käsittääkseni yksi vastuupastori, joka kuuluu juurikin Mikkelin hiippakuntaan. Aiemmista avustavista pastoreistakin yksi lienee edelleen Mikkelin hiippakunnan papistoa sekä yksi eläkeläispastori kuuluu Lapuan hiippakunnan papistoon. Kumpikaan edellä mainituista hiippakunnista ei ole vielä erottanut ketään pappisvirasta LHPK:n toiminnan vuoksi. Paineet reagoida voivat kasvaa Oskari Nummelan myötä. Jaakko Tölli kuuluu Kuopion hiippakuntaan, joka sekään ei ole vielä tehnyt erotus päätöksiä.