Lepopäivän pyhittäminen

@Vanilla , onko kantasi kristityn elämänohjeisiin niin luterilaisen raamattukeskeinen että sinua ei juuri kiinnosta mitä kirkko on opettanut Herran päivän pyhittämisestä.
Raamatusta tuskin löytyy kirkollisia käytäntöjä kun se on vähän liian varhain kirjoitettu välittääkseen sellaista.

1 tykkäys

Meinaatko kirkolla nyt luterilaista kirkkoa? Se käsittääkseni perustettiinkin sen vuoksi, että monessa asiassa käytännöt olivat tulleet liian kauas Raamatun ohjeista ja alkuseurakunnan tavoista. Noin muutoin ajattelisin, että jos Raamatusta ei esimerkiksi löydy selkeää määräystä tällaiseen asiaan niin mistä löytyvät perusteet määräysten tekemiselle?

Kirkon perinteestä. Se idea, että kaiken täytyy löytyä Raamatusta, keksittiin vasta 500 vuotta sitten. Pyhä Henki ei jättänyt kristittyjä 1500 vuodeksi tietämättömiksi kristinuskon perusasioista ennen kuin ilmoitti ne.

Toki perinteiden kautta luodaan käytäntöjä mutta mielestäni niiden pitämistä lainomaisena määräyksenä, josta ei saa poiketa missään tilanteessa tai korvata millään muulla samaan tavoitteeseen (eli tässä tapauksessa lepopäivän pyhittämiseen) pyrkivällä toiminnalla, pitäisi kyllä voida perustella Raamatulla.

Eihän kenenkään ole pakko käydä kirkossa, jos ei halua. Itsepähän tekee itselleen vahinkoa, jos ei käy.

1 tykkäys

Mikä on se vahinko, joka tulee vaikkapa hartauskirjallisuuden tai Raamatun luvusta, kotipyhäkoulun pidosta, radiojumalanpalveluksen kuuntelusta tms. Ehkä tässä tulee virheellisesti se käsitys, että en pitäisi tärkeänä seurakunnan kokoontumisissa käymistä - millä nimellä niitä nyt eri kirkoissa ja tilanteissa kutsutaankin. Yritin vain, ilmeisen huonolla menestyksellä, pohtia, onko tietyssä paikassa tapahtuvalle toiminnalle vaihtoehtoa vai tekeekö paikka pyhitysmuodosta ainoan hyväksyttävän.

Minä olen joskus kuunnellut kirkkoon menemisen sijaan eräitä raamattuluentoja, jotka ovat mielestäni erinomaisia. Mistä tietää onko kirkossa hyvä saarna? Kokemus on, että usein siitä ei jää mieleen juuri mitään.

2 tykkäystä

Mennäänkö kirkkoon saarnan vuoksi? Minusta katekeesi on eri tilanne kuin liturginen rukous.

2 tykkäystä

Ei. Kun menen kirkkoon, en mene sinne vain saarnan vuoksi. Vaan virsien, uskon- ja synnintunnustuksen ja ehtoollisen. Siksi käyn myös kirkossa.

2 tykkäystä

Nämä ovat kyllä hyviä pohdintoja.
Samoja olen itse tutkiskellut sydämessäni.

Ensiksi huomasin sen että on erilaisia tapoja suhtautua kirkossa käymiseen. On sellaisia jotka tuntuvat ensisijaisesti odottavan että sieltä annetaan kävijälle jotain ja on sellaisia jotka odottavat voivansa antaa siellä jotain ja sellaisia jotka odottavat pääsevänsä tekemään jotain yhdessä, yhdessä sekä antamaan että saamaan.
On sellaisia jotka kokevat tuon mainitsemani liturgisen rukouksen tapahtuvan kirkossa jotenkin erityisesti ja on sellaisia jotka kokevat missä tahansa minkä tahansa rukouksen yhtena ja samana rukouksena.
Ja sitten vielä monia muita tapoja suhtautua, omassa elämässänikin suhtautumistavat kirkkoon menoon vaihtelevat.

Eukaristiasta olen ajatellut niin että se ei ole ainoastaan sitä varten että minä saan sen kirkossa vaan myös niin että jos kristityt eivät mene kirkkoon tekemään eukaristiaa, uhraamaan messu-uhria, koko maailma menettää jotain.
Molemmat ovat tärkeitä vastaanottaa eukaristia ja olla läsnä rukoilemassa kun eukaristia tapahtuu.

Eukaristia onkin mielestäni se tekijä joka erottaa sunnuntairukouksen muusta liturgisesta rukouksesta. Katolinen kirkko nyt kuitenkin toimittaa eukaristian joka päivä, mikä siis on erona siinä että juuri sunnuntaina siihen pitäisi keskittyä? Siihen en ole vielä saanut pohdinnoissani muuta vastausta kuin kirkon perinteen, ja sen että kun kaikki noudattavat samaa perinnettä, yhdessä tekemisessä on voimaa.

1 tykkäys

Jos ei pääse kirkkoon, on tietysti hyvä lukea hartauskirjallisuutta ja Raamattua, kuunnella radiojumalanpalvelusta, rukoilla ym.

1 tykkäys

V[quote=“Verity, post:27, topic:2659, full:true”]
Minä olen joskus kuunnellut kirkkoon menemisen sijaan eräitä raamattuluentoja, jotka ovat mielestäni erinomaisia. Mistä tietää onko kirkossa hyvä saarna? Kokemus on, että usein siitä ei jää mieleen juuri mitään.
[/quote]

Minun järjestykseni on aika lailla toinen. Vapaaehtoisesti ja suuresta halusta menen kirkkoon kuuntelemaan urkuja. Jos kyseessä on kirkonmenot, niin silloin saarnalle asetan kyllä suuret odotukset, ja usein petyn kyllä raskaasti. Toiseksi tärkeimpänä urkujen jälkeen tulee kuitenkin odotukset jonkinlaisesta henkilökohtaisesta meditatiivisuuden saavuttamisesta ja siinäkin usein petyn koska en pidä liiasta tungettelusta omalle reviirilleni vaikkapa menoihin liittyvien kättelyiden ja viereen tunkevien kirkkovieraiden muodossa.

Kyllä saarna on aikalailla matalalla minun asteikolla…Eukaristia on messun ydin - muu sitä täydentävää.
Tosin aikoinani seurakunnastani Etelä-Lontoossa tykkäsin siitä, että arkisinkin iltamessussa pappi piti lyhyen ja ytimekkään saarnan. Mutta papisto olikin jesuiittoja😃

1 tykkäys

Ymmärrän, minäkin aikoinaan kävin joko fransiskaanien seurakunnassa tai yhden kylän seurakunnassa missä papin erityiskutsumus oli aikuiskatekeesi, taikka nunnaluostarin kappelissa laudeksessa ja messussa. Viiden minuutin saarna voi olla todella syvällinen kun sen tekemiseen on koulutusta ja/tai armolahjoja.

Minustakin kuitenkin eukaristian rukoukset ja mahdollinen oma kommuunio on tärkein messun anti.

Suomessa on vähemmän kaikkea, mutta vietetään kuitenkin eukaristiaa siellä täällä. Rukoillaan kirkon ja pappien puolesta Suomessa.

1 tykkäys

Voisikohan muuten sunnuntai velvollisuuden toteuttaa muuallakin kuin katolisessa kirkossa? Diasporalainen voisi funtsia moisia…
Voisiko pyhäpäivän pyhittää vaikka menemällä ortodoksiseen liturgiaan tai luterilaiseen messuun? Kirkossa seurakunnan keskellä kuitenkin oltaisiin…

1 tykkäys

Kirkon vastaus tuohon on ihan selvä: ei voi. Ja itse asiassa sunnuntaivelvollisuutta ei edes ole, jos järkevällä etäisyydellä ei ole tarjolla katolista messua.

Velvollisuutta ei voi korvata, mutta ehkä diasporalaiselle saattaa olla hyväksi johonkin mennä. Varsinkin ortodoksiseen kirkkoon. Siellähän saattaa ehtoollisenkin saada, jos asiasta on sovittu etukäteen.

1 tykkäys

No, sitten voisi puhua tuosta sunnuntain pyhittämisestä menemällä jonkun muun kirkon palvelukseen…

Edellyttää varmaan lupaa piispoilta - ainakin jos meinaa vakikäytännöksi ottaa.

Siitä voi ihan hyvin puhua :slight_smile: