Jos tarkastellaan psalmeja, sieltä löytyy paljon nyt kritisoituja piirteitä, on toistoa, ylistyksestä laulamista, tunnetta ilman erityistä oppisisältöä jne. On lyhyitä lauluja ja pitkiä itseään toistavia. Itse asiassa, kerran vastaavan tyyppisessä keskustelussa moitittiin ylistyslaulujen sanoja, joista yksi oli aivan suoraan psalmeista otettu.
5 tykkäystä
Ainakaan Siionin virsiä laulukokoelmana ei ole tarkoitettukaan jumalanpalveluskäyttöön. Ne on tarkoitettu seuraveisuuseen ja kotihartauden harjoitukseen. Onkohan Siionin lauluilla sama lähtökohta, en osaa sanoa. Ainakin vanhoillislestadiolaiset käyttävät virsikirjaa kiinteästi Siionin laulujen rinnalla. Tällä hetkellä ei käsittääkseni heillä ole myynnissäkään Siionin lauluista muuta kuin sellaisia laitoksia, joissa on kirkon virsikirja myös samoissa kansissa.
Olen samaa mieltä! Laulukokoelmien muutos historian aikana on tosi mielenkiintoinen asia. Oikein toivoisi siitä enemmän ja monipuolista tutkimusta. Samaa mieltä siitäkin, että Siionin virsien uudistus (2016) on hyvin synkassa nykykörttiläisyyden kanssa, siksi suhtauden uudistukseen lähtökohtaisesti myönteisesti. Mutta lopullisen arvion siitä uudistuksesta muodostan kyllä vasta sitten, kun uusi siioninvirsikirja on jonkin aikaa ollut käytössä ja virret veisaamallakin koeteltu. H-Y:n sivuilta näemmä voi ennakkotilata, lupailevat, että toukokuussa saisi painotuoreen kirjan: www.h-y.fi/ennakkotilaus
Yleisemmin ketjun aiheeseen liittyen (ei vai cymbukselle) - heijasteleeko Viisikielinen mielestänne hyvin viidesläisyyttä? En tuota laulukokoelmaa oikein tunne, ja minulla on sellainen käsitys, että sitä paljon seurakunnissa käytetään muutenkin kuin vitoslaisten piirissä. Jos Viisikielisessä on mukana “löysähköjä” lauluja, ja parempia - kuvaako kokonaisuus kuitenkin jotenkin onnistuneesti viidesläistä herätysliikettä eri suuntineen?
Kyllä ja ei, ma luulen…
Eli viidesläisyys on laaja käsite, koska KRS ja SEKL ja SRO eivät edes riitä vaan olla vielä muita keskenään melko erilaisia suuntauksia joita voidaan laskea viidesläisiksi. Voi hyvinkin siis olla että Viisikielinen ei miellytä jotakuta itsensä viidesläiseksi lukevaa.
Mutta kirjavuus ja monivaikutteisuus on tietenkin eräänlainen määritelmä, joten siinä mielessä laulukirjasta voi jotain päätellä.
Kuitenkin opus on selvästi pyritty tekemään yhdistäväksi ja monia palvelevaksi. Siksi materiaalia on monista lähteistä. Ja siksi sitä käytetään yli liikkeiden rajojen.
Jo Siionin kannel (1999) uusimmillaan pyrki yhdistämään gospel- ja tuomasmessumatskua vanhaan laulustoon. Se on kuitenkin huomattavasti varovaisempi uudistuksena kuin Viisikielinen. Kumpaakin voi kuitenkin käyttää messussa ja tarjota myös yhteislaulutilaisuuksiin joissa ei olla vain oman herätysliikeporukan kesken.
Pakko myöntää, että olen aika monta vuotta pyörinyt viidesläisissä opiskelija- tai nuorten aikuisten kuvioissa, mutta en vieläkään edes tiedä mikä on Viisikielinen. Olen vain käsittänyt, että on eri värisiä laulukirjoja, joita käytetään vähän ristiin, siinä kaikki. Enkä oikeastaan yleensä ole ajatellut käyväni “viidesläisissä” jutuissa, ja laulujenkin olen mieltänyt olevan sitä samaa tervettä ja iloista kristillisyyttä mitä useimmissa muissakin paikoissa. Tavallaan siis mielenkiintoista kuulla, mitä ajatuksia joillain muilla on herännyt noista lauluista ja viidesläisyydestä niiden kautta ylipäänsä.
Viisikielinen on aika uusi juttu. Se on ilmestynyt 2014 eikä varmaan ole kaikkialla syrjäyttänyt aikaisemmin käytössä olleita lauluvihkoja tms. Nykyään monessa paikassa käytetään myös ihan vain laulukalvoja ja kaikki kirjat lojuu turhan panttina hyllyissä, mikä toisaalta vaikeuttaa sitäkin, että ihmiset eivät jossain yhteislaulutilanteissa osaa enää toivoa lauluja, kun ei ole käsissä kirjaa, josta lauluja voi selailla.
1 tykkäys
Ainakin OPKO:n jutuissa Viisikielinen on suhteellisen ahkerasti käytössä. Olen enemmän äänentoistoihminen kuin musiikki-ihminen, joten en itse tilanteessa suuresti välitä siitä, mitä lauletaan. Kunhan löytyy soittaja ja kunhan ei joudu yksin laulamaan. Mutta kun jälkikäteen mietin, niin huomaan, että oma reaktioni Viisikielisen esille kaivamiseen on aina pieni pettymys. Tämä ehkä juuri siksi, että siellä on niin paljon jotenkin etäisiä tai puhuttelemattomia lauluja. Aivan kuin seurakunnan elämä olisi “lähtenyt johonkin” ja itse olisin tietämättäni pudonnut kyydistä.
Rippikoulussa ja kirkkokahvilan vapaaehtoisena kun olin, niin siellä laulettiin Nuoren seurakunnan veisukirjaa (se “punainen kirja”), jota sain lahjaksi itselleni eri tilanteista useamman kappaleen. Jostain syystä, kun isoskoulutuksessa kaivettiin esiin laulukirjat, huomasin olevani optimistinen ja pidin useimpia lauluja hyvinä. Joku “heilu alhaalla suloinen sotavaunu” oli vähän että “höh, tää on tässä jostain etnisestä syystä”. Se, miksi ne muut olivat hyviä, niin ehkä siksi, että ne olivat rehellisesti maanläheisiä tai tunnelmoivia. Joku Älä pelkää tai Olet valveilla ja joku kolmas yhtä suosittu.
Jollain tavalla siinä on kyse kahdesta eri yliluonnollisesta. Tässä punaisen laulukirjan yliluonnollisessa Jumala on joku, joka tulee alas ihmisten arkeen ja osallistuu siihen tunnelmaan. Me “täällä alhaalla” nukumme, valvomme, toivomme, pelkäämme, odotamme. Kun taas sinisen laulukirjan (tarkoitin Viisikielistä, en sitä aikaisempaa sinistä) yliluonnollisessa Jumala on joku (tai ehkä ennemmin jokin) kosminen ilmiö, joka tapahtuu arjen ulkopuolella ja johon ihminen pyrkii kurottautumaan tai sulautumaan tai jotenkin “yliluonnollisesti aistimaan jossain”. Jos joku sanoo sen lauluja tyhjiksi, niin yhtä paljon voi miettiä sitä, mitä ne sanovat, kuin sitä, mitä ne eivät sano.
Laulaminen ja musiikki ovat aina keinoja vaikuttaa tunteisiin ja tunnelmaan. Se tosiasia ei tee musiikista hyvää eikä pahaa. Musiikki on, laajasti käsitettynä, kieli. Vähän samalla tavalla kuin puhujan elekieli. Joten musiikin arvo tai huonous tulee siitä, mitä se viestii. Ei siitä, että se viestii. Josta seuraa se ajatus, että jonkin asian sanomatta jättäminenkin on viestintää. Jos lauluissa jäädään siihen, että Jumala on jotenkin eteerinen, kosminen tai jopa gnostilainen, niin se on tietoinen valinta olla laulamatta Jumalan “inkarnoituneesta” puolesta. Jolloin koko sen hengellisyyden viesti on, että hengellisyys on sitä, että me lähdemme “täältä jonnekin”. Eikä sitä, että Jumala tuli tänne.
4 tykkäystä
Loistavasti muotoiltu.
Pidän todella paljon NSV:sta ja siitä miten se kulkee nuorten rinnalla (heko heko perusfraaseissa on sittenkin ideaa). Toki sielläkin on lauluja joita kukaan ei ikinä valitse (niinkuin kaikissa kirjoissa) ja huonompia ja parempia. Mutta koko juttu on juuri tuossa: Jumala osallistuu ja puhuttelee, ja ne samat kirjat ja laulut kulutetaan puhki… Mutta jokainen rippikouluryhmä ja nuorteniltajengi kokee tuon uutena ja merkittävänä.
Tuossa aiemmin puhuttiin siitä, missä määrin laulukirjat kuvaavat kunkin liikkeen opetusta ja nykytilaa. Väittäisin, että evankelisuudessa vastaavuus ei ole tällä hetkellä kovinkaan hyvä. SK:n lauluissa soi vahvasti koko maailman autuuden oppi, jota ei nykyään juuri uskalleta saarnata, ilmeisesti väärinkäsitysten ja liberaaliksi luulemisen pelossa. Muutenkin Siikkarin painopistealueet eivät saarnoissa nykyisin kovin hyvin kuulu. Tähän voi vaikuttaa sekin, että toiminta on mennyt entistä seurakuntamaisempaan suuntaan. Kun on viikoittainen messu, ei voi samalla tavalla puhua aina niistä tietyistä asioista kuin seurapuheessa voisi.
Onhan toi viisikielisen biisit vähän hissimusiikkia, kun vertaa jykeviin Wanhoihin Wirsihin.
Mutta minä nyt olen tällainen mustapata-konservatiivi.
1 tykkäys
Hengellisiä laulukirjoja löytyy todella paljon, ja hyvä niin.
Erilaisten virsikirjojen lisäksi.
Itsellänikin niitä kymmeniä.
Omassa nuoruudessani Sininen laulukirja oli nuorten parissa ykkönen.
Myöhemmin tuli Nuoren seurakunnan veisut.
Viisikielinen kirjaa pidän todella hyvänä, huomattavasti parempana
kuin uutta virsikirjan lisävihkoa (901-979), jokunen helmi toki siinäkin.
Ja sitten on monet messulaulut (Simojokea, Laaksosta, Löyttyä ym.),
taize-laulut, negro-spirituaalit, heprealaiset laulut, jne.
1 tykkäys
Kirjojen tehtävät ja luonteet ovat aika erilaiset. Lisävirsissä on paljon käyttökelpoisia jumalanpalvelusvirsiä. Käytimme heti ensimmäisenä vuonna hyvin monia messuissamme seurakunnassani. Vanhat eivät ole huonoja nekään, mutta erityisesti pääsiäisaikaan löytyy erinomaisia vaihtoehtoja uusista. Lisäksi nuo kaanonit ja lyhyet kaikulaulut yms. ovat jumalanpalveluksiin hienoja. Kuoron kanssa varsinkin.
Viisikielinen on enemmän perinteinen yhteislaulukirja seuroihin ym. tilaisuuksiin. Se on varsin laaja, ja enimmäkseen hyvää matskua sekin. Tosin en minä kaikkia unohduksiin painuneita 60- 70-lukujen hittejä olisi enää kaivanut naftaliinista… Joidenkin ohi aika on kertakaikkiaan ajanut.
Olisi kiinnostavaa kuulla esimerkkejä tällaisesta. (Ei niin, että minä noita kappaleita tuntisin, vaan aivan yleisemmästä mielenkiinnosta.)
Heti tulee yksi mieleen, no 99 viisikielisessä on sellainen,
toki muitakin, mutta tämän muistan heti tässä.
99 on uusi laulu… tarkoitatko ehkä 98 eli Kerran usko lapsuuden? Se nyt on niitä nuoren seurakunnan veisuja joita on käytetty koko ajan ripareilla ja nuorisotyössä. En minä sitä pidä turhana enkä unohtuneena.
Tarkoitin tällaisia kuten Herrani, en ymmärrä… Hän muutti kaiken…Aurinko oi pilveen mennä voi…Siipeni murtuneet…
Mutta kyllä se ihan hyvä kirja kaiken kaikkiaan on - pois pulinat, sanon itselleni. Todella iso määrä hyviä ja erilaisia lauluja samoissa kansissa. Käytän mielelläni!
Tuo 99 on muistaakseni "Ilman sua…, en viitsi kirjaa kaivaa, on kyllä.
Tuo on mukana Sinisessä laulukirjassa, paljon on 70-luvulla laulettu,
enkä ole sen jälkeen kuullut.
Siksi pidin tuota “vanhana”
Ilman sua on 101 Viisikielisessä. Se on otettu Nuoren seurakunnan veisuista, tehty 60-luvulla, ja soi todellakin radiossa sekä nuorten illoissa paljon 70-luvulla. Siitä minä kyllä tykkään jostain syystä. Suomalaiset sanat muotoili helsinkiläinen pappi Seppo Saaristo.
Ilman Sua elän itselleni, toiset unohdan
Ilman Sua muitten ohi kiiruhdan…
Muutkin säkeistöt hyviä mutta erityisesti tuo 3. puhuttelee!
If you miss the train I’m on
You will know I’m gone
You can hear the whistle blow
a hundred miles
Alunperin ilmeisesti joku amerikkalainen arkkiviisu jonka tekijät ovat kauan sitten jääneet unholaan, mutta levylautaselle tuon ovat saattaneet ainakin Peter, Paul & Mary trio
En millään muista kuka tuosta teki sitten suomennoksen “Kerran Usko Lapsuuden”. Mutta siitäkin lie jo viitisen kymmentä ajast’aikaa.
Matti “Asseri” Nyberg, nuoriso-ohjus Tampereelta. Muistaakseni hänkin on jo paremmilla laulumailla.
1 tykkäys
Ach ja. Asseri poistui tuonilmaisiin kutakuinkin viikolleen yhdeksän vuotta sitten. Oli kova jalkapallomies ja pelasikin samaan aikaan kuin yksi sukulaismies TPV:n jengissä.
1 tykkäys