Olen Englannissa törmännyt useampaankin 1800-luvulla perustettuun anglikaaniseen naisluostariin. Mutta tuo on hyvä huomio, että miten luostari määritellään ja mikä on merkittävä määrä ![]()
Joo, hassu on ihmisen mieli, paljon historiaa lukeneena, mulla on selkeä kuva englannin merkittävän luostarijärjestelmän lakkauttamisesta reformaation yhteydessä, mutta oli kyllä täysi aukko historiassa tuossa uudelleen viriämisestä. Viestin lähetettyäni mulle tuli ahaa elämyksen muistukuva jostain englantilaisesta sarjasta, jossa oli anglikaanisia “luostarissa asuvia sisaria” tjms. ja piti googlailla. Ja lisätä tuo editin jälkeen oleva linkki.
Tokkopa tiedon aukosta tarvitsee huolestua. Vähemmän kai ihminen seuraa asioita, jotka eivät erityisemmin kiinnosta.
Luterilaisia luostareita saamme siis vielä odotella. Harmillista ![]()
Suomessa toimi yhdessä vaiheessa Enonkosken luterilainen luostariyhteisö, mutta se lienee lakkauttanut toimintansa ja jäi pienen porukan kokeiluksi. Muistelisin myös lukeneeni, että Ruotsissa olisi jotain luterilaista luostarihommelia ollut joskus.
Ei ole lakkauttanut. Etsivät edelleen asukasta ja toimijoita. Wikipediasta voi lukea vajaan parin vuoden takaiset jännittävät juonenkäänteet.
Viimeisimmät uutiset voi myös lukea Facebookissa luostarin sivulta. Kesäkuulle on tulossa retriitti eli sinne vaan tutustumaan. Sisäpiirin tietolähde kertoo myös että piispalta ollaan nyt uuden luostariyhdistyshallituksen toimesta hakemassa apua ja yhteistyötä.
Ruotsalaiset luterilaiset perustivat mm. sekä miesten että naisten ‘fransiskaaniluostarit’. Miehet liittyivät lopulta katoliseen kirkkoon. Naiset käsittääkseni jatkavat luterilaisina. Ruotsissa on myös muita luterilaisten luostarikokeiluja.
Saksassa ja Amerikassa on luterilaisia luostareita myös. Uskonpuhdistuksen läpi selvisi erinäisiä naisyhteisöjä, jotka toimivat lähinnä naimattomien naisten loppusijoituspaikkoina Saksassa ja Tanskassa ainakin. Varsinaisia luostarilupauksia ei annettu. Esim. Quedlindenburgin abbedissana toimi esimerkiksi Ruotsin Kustaa III:n sisko. Diakonissalaitokset olivat ennen monella tapaa sisarkuntia muistuttavia. Uudempaa kerrostumaa on esimerkiksi Evankeliset Maria-sisaret.