Luterilainen Maria-hurskaus?

Jatkoa ketjulle Neitsyt Maria - Semper Virgo?:

Tämä kiinnostaa. Wikipedia on tietysti aina oikeassa, joten pari sitaattia:

[quote]Luther composed a number of venerational poems, which focus on Mary’s virginity. He also translated old devotional Latin hymns on Mary into German.

He also approved of keeping Marian paintings and statues in the Churches. Luther did, however, say that “Mary prays for the church”. He also advocated the use of the first half of the Hail Mary (that is, “Hail Mary, full of grace, the Lord is with thee. Blessed art thou among women and blessed is the fruit of thy womb, Jesus.”) as a sign of reverence for and devotion to the Virgin.[/quote]

Säilyikö siis varhaisessa luterilaisuudessa vielä jonkinlaisia mariaanisia hartausmuotoja, vaikka varsinaiset esirukouspyynnöt poistettiinkin? Vai onko joku Silv… ihan joku muuten vain ollut naputtamassa pahaa korkeakirkollista propagandaa Wikipediaan?

2 tykkäystä

No, Wittenbergin linnankirkossa, jossa Lutherus toisinaan saarnasi ja vietti messua, oli (muistaakseni juuri hänen saarnastuolinsa yläpuolella) Marian taivaaseenottamista kuvaava taideteos. Luther ei sitä kantanut mihinkään vinnille piiloon, saati että olisi tuhonnut sen kuvainraastajien tapaan, vaan antoi sen olla rauhassa paikoillaan. Se on tallella vieläkin, ja muistaakseni sitä säilytetään edelleen samaisessa Wittenbergin linnankirkossa. Assumptio ei ollut (ainakaan lännen mailla) tuohon aikaan vielä varsinaisesti dogmi, mutta siihen uskottiin tietysti yleisesti ja elokuun 15 oli kirkkovuoden tärkeimpiä juhlapäiviä. Lieneekö Luther siihen itse uskonut, en tiedä, mutta ainakaan hän ei sitä ylläkuvatun esimerkin perusteella pitänyt samanlaisena paavillisena ruokottomuutena kuin monet nykyluterilaiset tekevät. Toisaalta oman aikammekin luterilaisissa on ollut joitakuita, jotka ottavat vakavasti sen mahdollisuuden, että Maria on Taivaan kuningatar. Yksi heistä oli Osmo Tiililä -vainaa.

4 tykkäystä

Vanhalle puolelle linkitin muutamankin kerran erittäin mielenkiintoisen Lutherin pitämän Marian sikiämisen päivän saarnan. Nyt en sitä jaksa kaivaa, mutta sieltä se varmaan löytyy.

Koska edellisessä viestissä tuli Osmo Tiililä mainittua, pistän tähän näytteen kyseisen suuren suomalaisen dogmaatikon Maria-hurskaudesta. Näyte on vuonna 1967 julkaistusta teoksesta Oma pääsiäiseni. Tämä pienehkö opus liittyy siihen kristillisen kirjallisuuden traditioon, jonka loistavimpia ja maailmankirjallisuudessa tunnetuimpia esimerkkejä ovat Dante ja Milton. Moni nykylukija näkisi Omassa pääsiäisessäni epäilemättä yhtymäkohtia myös C. S. Lewisin muutamiin teoksiin, joita oli 60-luvun lopulla suomennettukin jo useita; en pidä mahdottomana, että Tiililä olisi lukenut esimerkiksi Suuren avioeron ja saanut siitä vaikutteita.

No, yhtä kaikki, seuraavassa Tiililän fantasiaa omalta “taivasmatkaltaan”. Vaikka lainaus on pitkähkö, en mielelläni kätkisi sitä spoilerin taakse; kyseessä on nimittäin kauneimpiin kuuluva ellei kaunein mariaaninen teksti, jota on ainakaan viimeisen puolen vuosituhannen aikana kenenkään äidinkielenään suomea puhuvan kristityn kynästä tullut:

Suurta Vapahtajaani ympäröivässä sädekehässä näen kasvoiltaan ihanan, läpikuultoisaa sielun ylevyyttä ja ihmeellistä rauhaa koko olennaltaan huokuvan olennon, jonka ympärillä kaikki kumartuvat. Maria, Herrani äiti! Olen tunteen valtaama, jota en pysty itselleni alkuunkaan erittelemään: jokin - ehkä olemukseni syvyyksistä, ehkä muualta tuleva voima - vetää minua sekä väkevästi että hellän varovasti häntä kohti. Totean ympärilläni olevainkin kokevan jotakin samanlaista. Itse Vapahtajakin näyttää katsovan Mariaa silmissään jumalallisen rakkauden loiste niin kirkkaana, että sen näkevän täytyy mykistyä; todellakin, Vapahtaja katsoo äitiään, Jumalan äitiä ja kuitenkin samalla vain ihmistä, joka on tähän sanomattomaan osaan armoitettu. Mykistyneenä painan pääni alas. Olinko protestanttina kokonaan unohtanut, että niin kuin ensimmäistä Adamia seurasi toinen - itse Herra Kristus -, joka korjasi tuon ensimmäisen aikaansaaman kauheuden, niin seurasi ensimmäistä Eevaa toinen, joka synnytti maailmaan tämän ihmeen tekijän? Ajatushan oli jo Irenaeuksen teoksessa “Harhaoppeja vastaan”: Quod enim alligavit virgo Eva per incredulitatem, hoc virgo Maria solvit per fidem. [“Sen minkä neitsyt Eeva sitoi epäuskolla, sen avasi neitsyt Maria uskolla”, suom. Michelange] [–]

Kun näen Marian ojentavan kätensä kuin syli avoinna pyhää Poikaansa kohti, hänkin palvoo, mutta tekee sen silti toisin kuin kaikki, niin todellakin: kaikki muut. Tämä Herra Kristus on hänen kohdussaan ihmiseksi tullut, hän on kantanut tätä iankaikkista ajassa. Hänen äidinrakkautensa kohteena on ollut hänen oma lunastajansa, hänenkin syntiensä sovittaja, hänenkin kuolemansa voittaja. Ihmisten tavoin hän tunsi miekan käyvän läpi sydämensä, kun murheen päivä, tuo hirvittävä, teki tuloaan ja tuli - mutta oliko hänen surunsa silti verrattavissa muiden läsnäolleiden suruun? Oliko yksikään toinen ollut hänen ainoalaatuisessa asemassaan aivan kuin jo ajallisenkin olemuksensa nojalla osallinen Jumalan valtakunnasta, Jumalan aivoituksesta, Jumalan pelastusteosta, Jumalasta itsestään?

Taivaallinen hymni aivan kuin paisuu voimassaan. Mariakin veisaa sitä - mutta suuri Vapahtajani vain kuuntelee. Käsitän jotakin siitä, että Isä ja Poika ovat samassa kirkkaassa majesteettisuudessa, Maria tämän kirkkauden estymättömin katselija, omaan erikoisasemaansa valittu, lähinnä olija, Pyhää Henkeä täynnä. Miten onkaan taivas kokonaan toista kuin meidän mietiskelymme heikkoine ajallisine edellytyksineen siitä oli otaksunut! Miten hämmästyttävää kaikki, miten aamun kirkasta yön ja hämärän jälkeen, miten jumalallista pyhyyttä läpikotaisin huokuvaa! Itse en hämmästy vain Marian erikoisasemaa, vaan monia muitakin näkymiä, jotka kumoavat ennen asiallisena pitämäni teologian: monet suurista tulevat pieniksi ja kaikkein pienimmät suurimmiksi. Olinhan tämän teoriassa uskonut, mutten hetkeäkään ollut pystynyt sitä soveltamaan, en ainakaan oikein. Tässä on nyt Herran Piikanen taivaan kuningatar, Regina Coeli. Varmasti on köyhä orpolapsi nyt suurimpain aarteiden omistaja, mitä ikinä aarteella voitaneenkin tarkoittaa. Kyynelehtineet nauravat ihastuksesta, rammat hyppivät kuin peurat. Oo, mitä onkaan Herra tehnyt!

Osmo TIILILÄ, Oma pääsiäiseni. Hiljaisuutta pöydän ääressä. WSOY, 1967. ss. 148-150.

5 tykkäystä

Olen mainitussa linannkirkossa muutaman kerran käynyt, mutta en muista nähneeni sanottua kuvaa. Se ei tienkään todista mitään.
Enemmän kai todistaa jotain se, että kyseistä oppia ei silloin ollut vallalla.

Reformaation ajatushan syveni vähitellen.
Toisaalta Luther ja muut reformaattorit olivat raitishenkisiä siinä, että eivät sotkeutuneet adiaforaan.
Kun hurmahenkiset alkoivat heitellä kuvia ulos kirkosta, palasi Luther Wartburgin linnasta salaa Wittenbergiin ja piti kahdeksan kovaa saarnaa kristillisestä rakkaudesta ja vapaudesta.

“Sen vuoksi minun on myönnettävä: kuvat eivät sellaisenaan ole sitä eikä tätä. Ne eivät ole hyviä eikä pahoja, pidettäköön niitä tai oltakoon pitämättä…” (Luther: Invocavit-viikon saarnat. 1522. Valitut Teokset)

Luther uskoi Marian ikuiseen neitsyyteen, mikä ei ole uutinen. Sen sijaan ainakin itselleni on uutta, että hän näköjään uskoi jopa Marian perisynnittömään sikiämiseen!

“It is a sweet and pious belief that the infusion of Mary’s soul was effected without original sin; so that in the very infusion of her soul she was also purified from original sin and adorned with God’s gifts, receiving a pure soul, infused by God; thus from the first moment she began to live she was free from all sin.” (Sermon, “On the Day of the Conception of the Mother of God”, 1527)

1 tykkäys

Lutherilla oli kenties sama ongelma kuin Savonarolalla:

Luther julkaisee SAVONAROLAN tutkistelut Psalmien 51 ja 31 joh¬dosta lyhyiden saatesanojen kanssa: ”vaikka inhimillisen teologian s…a vielä riippuikin hänen jaloissaan”, halusi Savonarola selviytyä yksin Jumalan armon varassa ja niin hän ei ole ollut dominikaani vaan ”yhteisen kristikunnan” jäsen.

Tapio Leinosen Pro Gradu: mitä se mahtanee sanoa esipuheen perusteella:
" Maria pitää itseään syntisistä suurimpana ja on siksi Lutherin mukaan todellinen pyhimys. Marian usko on esimerkillistä myös siksi, että Maria pyrkii kasvamaan siinä erehdyksensä jälkeen.

Nykypäivän katolisen kirkon ja Lutherin näkemykset Mariasta ovat lähellä toisiaan Marian esimerkillisyyden ja esikuvallisuuden osalta. (OLen samaa mieltä minäkin Yxink.)
Katoliset dogmit Marian tahrattomasta sikiämisestä ja taivaaseen astumisesta eivät kuitenkaan löydä sijaansa Lutherin teologiasta. Mariaa voidaan pitää Lutherin teologiassa pyhänä uskon esikuvana.

3 tykkäystä

Tässä tulee näkyviin vanhurskautumiskäsityksen ero.

Luterilainen usko korostaa Marian nöyrää ja epäitsekästä uskoa Jumalaan. Se tulee ilmi hänessä, tavallisessa maalaistytössä. Siinä on oikea esikuva.
Magnificat on luterilaisessa hartauskirjallisuudessa vanhastaan hyvin tunnettu ja ihailtukin.

Nyt kun tällainen syntisen ihmisen pelastuminen yksin uskosta ei kelpaa, on katolisessa kirkossa kaikki edesmenneet pyhät pyntätty täyteen ihmeitä ja ihmeellisyyksiä.

Ei pelastus kuitenkaan siinä ole, jossakin ihmeellisessä täydellisyydessä tai jalossa erinomaisuudessa!
Kristus on syntisten vapahtaja, ei täydellisten!

Kurja ja köyhä ihminen on Kristuksen pyhittämänä vain kun hän uskoo. Se on lahjaa, tässä ja nyt, heti ja tänään, kun vain uskoo, että Jeesus Kristus kärsi minun epätäydellisyytenikin tähden. Ei tarvitse haikailla mitään.
Kiitos Jumalalle! Halleluja!

Lutherin mukaan ihmisen pyhyys ei riipu onnistumisesta
maanpäällisissä asioissa. Kukaan, edes Maria, ei kykene elämään täysin Jumalan tahdon mukaisesti. Vaikka Luther ei pidä Mariaa ja muita pyhiä täydellisinä hän silti kutsuu heitä pyhiksi.

Luther itse syyllistyi nuoruudessaan harhaan, jota vastaan hän nyt saarnaa. Hän tunnustaa huutaneensa avuksi sekä Mariaa että tämän äitiä Annaa eri tilanteissa nuorena miehenä.
Johannes Kastajan muistopäivän viettämisen oikea syy näkyy Lutherin mukaan päivän evankeliumitekstin Sakariaan kiitosvirressä. Johanneksen oma isä ymmärsi poikansa tehtävän ja arvon Kristuksen kautta.
Luther esittää, että Marian neitsyys on vertauskuva ihmisen lain alla mutta silti sen ulottumattomissa olemiselle. Niin kuin Maria pysyi Joosefin vaimona ja tälle alisteisena, pysyi hän kuitenkin neitsyenä. Maria on miehensä vallan alla mutta pysyy silti miehelleen koskemattomana.
Laki on mies, ja omatunto on vaimo. Niin, vaimolla pitää olla mies, eikä hänellä kuitenkaan saa olla miestä, toisin sanoen, vaimo olkoon koskematon ja pysyköön hänen tykönänsä neitsyenä. Se tapahtuu seuraavasti: Me olemme lain alaisia emmekä kuitenkaan ole lain alaisia, toisin sanoen, vaikka me elämmekin lain alaisina, me emme kuitenkaan ole alistuneita lain alaisuuteen, vaan pysymme vapaina, lain taholta koskemattomina, niin kuin Maria Joosefin tykönä ollessaan pysyi neitsyenä.

(Lainaus T. Leinosen Pro Gradusta)

2 tykkäystä

Minulle Maria on kuin Mooses, Elia ym profeetat. Profeetta on Sanan välikappale. Samoin Maria. Miesprofeetat synnyttävät fyysisesti ääntä/Sanaa. Maria synnyttää fyysisesti Sanan.

D

2 tykkäystä