Koko pohjimmainen ero näiden ajatteluiden välillä on oikeastaan avattu tässä saarnassa.
@Sonja, tää on se sama sedevakantistipiispa.
Meinasin kirjoittaa tästä aiheesta pidemmän pohdinnan, mutta nyt vaan tuntuu siltä, ettei ole energiaa siihen. Joka tapauksessa Walther tuossa ajattelee läpinäkymättömien fraasien avulla, joiden sisällöstä on mahdotonta päästä kenenkään oikeasti perille.
Niissä on joka tapauksessa lähtökohtana se, ettei Jumalan ja ihmisen välillä voi olla mitään todellista yhteyttä tai tuntemista, vaan että ihminen pelastuu “siellä jossain”. Katolisesta näkökulmasta katsottuna luterilainen usko on edelleen sanapeli, jonka tarkoitus on tehdä usko tyhjäksi sillä tavalla, että kun ihminen kiinnostuu siitä, niin se hirttäytyy välittömästi omaan mahdottomuuteensa. Uskoksi määritellään se, että ei usko ollenkaan, ja ei uskoa ollenkaan nostetaan joksikin ainoaksi tosi uskoksi.
Mutta tässä saarnassa asiat sanotaan hieman eri tavalla.
Tai ehkä on parempi, että tiivistän. Katolinen usko on, että ihmiskunta olisi paratiisissa pelastunut pelkästään nauttimalla luodusta ympäristöstään ja kasvamalla siten Jumalan tuntemisessa.
Lankeemuksen vuoksi ihmiskunta pelastuu kuitenkin tottelevaisuuden kautta, eli ristiä kantamalla, Kristuksen esikuvan mukaisesti. Katolinen käsitys rististä ja sovituksesta on, että siinä aukesi tämä pelastumisen mahdollisuus sekä esikuvana, että annettiin tarjolle kaikki siihen tarvittava. Ihminen pelastuu Kristusta imitoimalla, jossa auttaa myös perille päässeiden pyhien imitoiminen. Tätä tehdessään ihminen kasvaa voimassa ja Hengen osallisuudessa. Joka siis kaikki perustuu jatkuvasti, askel askeleelta, saataville annettuun yliluonnolliseen armoon, jota ihminen lähinnä pyytää, johon sopeutuu ja jolle tekee tilaa.
Luterilainen ja protestanttinen käsitys sovituksesta taas on pohjimmiltaan, että pelastuksen osalta sovitus ristillä palautti ihmiskunnan paratiisiin. Nyt ihmiskunta siis pelastuu vain elämällä maallista elämää niin kuin elää sen muutenkin, ja se maallisen elämän eläminen käy samalla Jumalan tuntemisesta. Joka yllättäen tarkoittaa sitä, että koska teologisesti, siis sovituksen osalta, ihmiskunta on jo palannut paratiisiin, niin on aivan sopivaa yrittää tehdä myös maanpäällisistä oloista paratiisin kaltaisia.
Tästä syystä sosiaalidemokraattinen valtio ja moderni teknologia ovat Jasu Markkasen, Tapio Puolimatkan ja muiden näkökulmasta täysin kannatettavia asioita. Tai he eivät osaa päättää Jumalan kaupungin ja ihmisen kaupungin välillä ja sekoittavat nämä toisiinsa käsitteen tasolla. Kun katolinen käsitys oli historiallisesti, että ne ovat käsitteelisesti eri, mutta käytännössä Jumalan kaupungin tulee tehdä se, minkä se voi tehdä, vaikuttaakseen ihmisten kaupunkiin.
Tämä nykyajan luterilaisuutta kohdannut romahdus ei ollut niinkään se, että suuret massat luopuivat luterilaisesta teologiasta, jossa paratiisi on hengellisesti ajatellen jo valmiina, mutta sinne pääsy edellyttää jonkin nimellisen tai muodollisen uskon. Päinvastoin luterilaisuuden liberalisoituminen on luterilaisen teologian laajennus, jossa tämä valmis paratiisi on tosiasia, johon ei tarvita edes sitä nimellistä tai muodollista uskoa. Miksi Kristus uskoisi itseensä vain luterilaisten puolesta? Eikö yhtä hyvin koko ihmiskunnan puolesta?
Katolilaisella koko maanpäällinen elämä on jäsenyys taistelevassa seurakunnassa. Kun taas luterilaisen on vaikea ellei mahdoton nimetä yhtään hetkeä, jolloin hän olisi missään hengellisessä taistelussa. Luterilaisen pelastuksen kannalta ei ole hirveän vaikeaa pitää kiinni pelkästä pelastusta koskevasta ajatuksesta. Eikä mitenkään välttämätöntä osallistua debaatteihin missään. Joten sitäkään ei voi laskea taisteluksi. Eikä luterilaisen taisteluun kuulu eivätkä siihen liity ajalliset vastoinkäymiset, koska niiden katsotaan vain tulevan ja menevän, vailla syytä tai selitystä, arvoa tai merkitystä.
Kun mietin nykyisen paavin ympärillä vellovaa kohua, niin on aika merkityksetöntä, että mitä paavi oikeasti sanoi ja mikä on kanoninen tulkinta sen painoarvosta. Sillä ei ole mitään käytännön merkitystä enää lopputuloksen kannalta. Merkitys on sillä vellovalla tulkintojen massalla, mikä siitä on lähtenyt liikkeelle. Luterilaisen opetuksen kanssa on ihan sama juttu. On mahdollista teeskennellä, että on joskus ollut joku selkeä, kanoninen, luterilainen usko. Käytännössä kaikki on, Lutherin ajasta lähtien, ollut sen sisäisesti ristiriidattoman, kanonisen version tuloksetonta metsästystä.
Ainoastaan ihminen, joka ei ymmärrä yhtään kysymystä, ei ymmärrä, ettei hänellä olisi niihin yhtään vastausta. Ja voi siksi kuvitella, että hänellä on varma tieto käsissään.