Lutherin merkitys luterilaisille

Muistelen kuulleeni, että Luther piti Sidottua ratkaisuvaltaa tärkeimpänä teoksenaan. Jopa niin, että kaikki muu voitaisiin polttaa, muttei tuota opusta. Tjsp.

Ok. Periaatteelinen kysymys: onko luterilaisuus mitä tahansa Luther oli mistäkin mieltä?

Luterilaiset tunnustuskirjat esittelevät luterilaisen kristinuskontulkinnan. On niitäkin ihmisiä, jotka käytännössä pitävät miltei kaikkia Lutherin ajatuksia joko ohjeellisina tai ainakin erittäin painavina, mutta se ei ole millään muotoa tarpeellista eikä oikeastaan edes suotavaa.

4 tykkäystä

Näinhän se tietenkin on ja siinä mielessä “periaatteellinen” kysymykseni oli puoliprovo. Mutta Lutheria tosiaan siteerataan mielestäni kuten esim. ortodoksit siteeravat kirkkoisiä ja eräitä erityisesti ortodokseille tärkeitä teologeja. Voisiko Luther siis olla luterilaisille kirkkoisä? Tämä kysymys ei ole provo.

Kirkkoisyys ei kenties ole niitä tärkeimpiä tapoja luonnehtia Lutherin asemaa, mutta onhan hänen asemansa luterilaisille suurin piirtein sitä kaliiperia. Ainakin konservatiivisille luterilaisille. WA:ta siteerataan kuin Raamattua.

En usko, että luonnehdinta “kirkkoisä” menisi suuresti pieleen. Kyllä melkoinen osa niistä luterilaisista, joille oppiasiat yleensä jotain merkitsevät, arvostavat Lutherin juttuja kovasti. Minusta on syytä olla varovainen siinä, sillä jos luterilaisuus on oikeaa kristinuskontulkintaa niin tottahan sen pitää pärjätä myös ilman Lutheria sisällöllisesti.

1 tykkäys

Ei tietenkään. Mutta kun mainitsit tuon teoksen, niin tuli mieleen että se oli Lutherille tärkeä.

Se oli itsellenikin aikoinaan tärkeä. Eikös suomennoksessa ole mukana Erasmus Rotterdamilaisen teksti, johon Luther sitten aika äkäisesti reagoi? Fanitin Lutherin tapaa nuijia Erasmus maan rakoon.

2 tykkäystä

Ei ainakaan minulle. Minulle Lutherin merkitys luterilaisuudelle on historiallinen. Toisin sanoen, hän oli vaikuttamassa osaltaan siinä, että meillä syntyivät nämä tietyt opilliset painotukset vastalauseina toisille opillisille painotuksille, ja sitä kautta myöskin kirkko-organisaation hajoaminen.

2 tykkäystä

On sitä Lutheria tullut jonkin verran luettua, Iso katekismus, Galatalaiskirjeen selitys, Sidottu ratkaisuvalta ja muutama muukin kirja. Halusin luterilaisena tietää, mitä “puljumme” oppi-isä opetti.

Koettelen sen, mitä Luther kirjoissaan sanoo, ja pidän siitä sen, mikä on hyvää. Ja sitä hyvää niissä on mielestäni valtaosa.

2 tykkäystä

En löytänyt aiheeseen paremmin sopivaa keskustelua, niin päätin sitten laskeutua tähän.

Katsoin tämän ukkelin videoita aivan muusta syystä. Katolisessa kirkossa on sellaisia hartauksia kuin laupeuden ruusukko ja laupeuden novena ja jotain muutakin samanlaista settiä. Niissä on käytännössä kaikki, siis ihan kaikki pielessä. Mutta en mene siihen nyt. Tällä miehellä on hyvä sarja mukavan lyhyitä videoita aiheesta. Hänkään ei kuitenkaan löydä kaikkia vikoja sisar Faustinan jutuista.

Mutta sitten löysin tällaisen Lutherista. Mies ei minua ole nyt pidempään aikaan kiinnostanut, mutta kun vastaan tulee jotain näin pienellä vaivalla katsottavaa, niin toki vilkaisen.

Kun Lutheria kritisoidaan, niin siinä samalla tavalla kuin muissakin kritisoitavissa asioissa, jotkut kritiikin aiheet pysyvät samoina. Joitain uusia löytyy. Ja jotkut saavat uudenlaisen asiayhteyden.

Tästä saa irti sen verran, että Luther itse täysin ymmärsi katolisen opin aneista ja piti saarnoja sen puolesta vielä vuotta ennen kapinaansa. Tästä sai myös sellaisen kertauksen, että katolisen opin mukaan syntejä ei voi ostaa anteeksi, eikä ole koskaan voinut. Mikään almu tai hyvä työ ei vaikuta mitään jos ei henkilö ole armon tilassa ja mistä tahansa synnistään saanut synninpäästöä. Jonka sisältö on siis sama kuin minkä tahansa ihmisten välisen anteeksipyynnön, että 1) tunnustaa teon olleen väärin, 2) tahtoo toimia siten, ettei se enää toistuisi ja 3) jos mahdollista, tahtoo hyvittää tai korjata aiheutuneen vahingon.

Nuo asiat täytyy tehdä vain siinä määrin kuin oma tahto ja ymmärrys mahdollistavat sillä hetkellä. Jos tahto ja ymmärrys kasvaa, niin se on sitten uusi tilanne. Almujen idea on kuitenkin sama kuin minkä tahansa mortifikaation. Ei ole ansio sinänsä jos jätän jälkiruoan väliin. Mutta jos jätän jälkiruoan väliin siksi, koska haluan suuntautua hengellisiin asioihin materiaalisten sijaan, niin tämä hengellisiin asioihin suuntautuminen itsessään on tuloksellista ja ansiokasta. Tavallisen ihmisen pieneen mieleen ei mahdu rukous ja ruumiin nautinto samaan aikaan.

Toisaalta olen kuullut, että Lutherin oma sääntökunta menetti oikeuden näiden rahavirtojen käsittelyyn. Muistaakseni se meni augustinolaisilta dominikaaneille. Paikallinen piispa oli sen tyyppinen hahmo, että halusi pistää rahoista osan omiin taskuihinsa. Tai siinä oli joku taloudellinen järjestely paavin kanssa. Sitten yksi paikallisista dominikaaneista opetti virheellisesti, että pelkkä raha sinänsä pelastaisi sieluja kiirastulesta. Kun oikea katolinen opetus on, että kaikki armon tilassa tehdyt teot, joissa ihminen suuntautuu hengellisiin asioihin ja pois maallisista asioista, voidaan kohdistaa rukouksen tavoin jonkun tällaisen sielun hyväksi.

Sanonta rahan kirstuun kilahtamisesta ja sielun taivaaseen vilahtamisesta ei, videolla sanotun mukaan, ole koskaan tullut kuitenkaan kyseiseltä dominikaanilta. Joten sen sijaan, että se edustaisi katolista oppia, tai edes tämän yhden dominikaanin ajattelua, siinä on kyse englanniksi muotoillusta sarkastisesta fraasista, jonka kohteena on ollut tämän yhden dominikaanin väärä käsitys. Se kuitenkin opetetaan Suomen kouluissa ja varmaan kirkoissakin aivan kuin se olisi ollut katolisen kirkon oma oppi, jota se virallisesti markkinoi tuolla tavalla.

Sitten on se, että munkkius, pappeus ja selibaatti ovat valoja samassa merkityksessä kuin avioliitto. Eli katolisesta näkökulmasta katsoen Luther ja hänen karannut nunnansa tekivät molemmat kolme kuolemansyntiä joka kerta kun harjoittivat avioelämää.

Sitten on se, että Luther on ollut ihmisenä hyvin epävakaa. Mutta yksi piirre tästä on hänen kaikkien tuntema ylikriittinen omatuntonsa, joka teki ripittäytymisistä yhtä kärsimystä. Luterilainen tulkinta tästä on, että koko katolinen oppi kyseisestä sakramentista johtaa väistämättä tällaiseen kärsimykseen. Että jos ihminen on rehellinen ja vilpitön, niin hän ei voi muuta kuin epäillä itseään koko ajan aivan sairaalloisesti. Paitsi jos julistetaan *pum* kerrasta kaikki entiset, nykyiset ja tulevat synnit kokonaan anteeksi, mikä on asian protestanttinen ratkaisu. Tai jos hän on paatunut ja leväperäinen ihminen, kuten kaikki ne taikauskoiset ja pakanalliset katolilaiset tietenkin ovat fundamentalistisesta protestanttisesta näkökulmasta, niin siksi häntä ei haittaa jos hänen elämänsä on yksi unohdettujen ja tunnustamattomien syntien vana.

Katolisesta näkökulmasta, tai mitä itse ajattelen, skrupulositeetti on eräänlaista ylpeyttä, missä ihminen suuntautuu arvioimaan asioita oman napansa enemmän kuin Jumalan kautta. Suhde Jumalaan on tie, jolla on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Oma napa on olemassa vain tässä ja nyt, ja ihmisen aikakäsitys siksi tietyllä tavalla kuristuu itseensä. Josta johtuen voi olla vain täysin syyllinen tai täysin vapautettu, koska ei ole luottamusta tulevaisuudessa vaikuttavaan armoon.

Oma käsitykseni on, että Luther oli syntyperältään juutalainen. Ja puuhissaan eräänlainen "agentti", joka sai lakimiesopintojensa alussa tehtävän vaikuttaa asioihin myyräntyöllä kirkon sisällä. Keksin vasta tänään tuota videoa katsoessani, että ehkä hänen hillittömät omantunnonvaivansa johtuivat siitä, ettei hän ollut riittävän kylmähermoinen tai yksimielinen tähän kaksoisrooliinsa. Vaan sen haasteet ja paine romuttivat hänet ihmisenä niin psyykkisesti, moraalisesti kuin hengellisesti.

Aina sitä löytää jotain piristäviä uusia näkemyksiä! Tuota en ollut tullut ajatelleeksikaan… :crazy_face:

1 tykkäys

Mitä teokseen Sidottu Ratkaisuvalta tulee, niin se on Lutherin teoksista kaikkein vaikein teos ymmärrettäväksi luonnollisella järjellä, koska järki pyrkii väkisinkin ajattelemaan, että ihmisellä on jokin osuus pelastuksessaan so. vapaa ratkaisuvalta. Luther kuitenkin kammoaa kyseisessä teoksessa ajatustakin, että hänen vapaalla tahdollaan olisi osuus hänen pelastuksessaan, sillä silloinhan hänen pelastuksensa olisi täysin epävarma.

Luther kirjoittaa Erasmukselle:

"Kuka ryhtyisi», sinä sanot, »harrastamaan elämänsä parantamista?» Minä vastaan: Ei yksikään ihminen, eikä kukaan voikaan ryhtyä, sillä Jumala ei välitä vähääkään sinun »parannuksenharjoittajistasi», joilta puuttuu Henki, koskapa he ovat ulkokultailijoita. Mutta valitut ja hurskaat saavat parantumisen Pyhän Hengen kautta, muut, joilta parannus puuttuu, hukkuvat. Eihän Augustinuskaan väitä, ettei kenenkään hyviä tekoja palkita tai että kaikkien hyvät teot palkitaan, vaan ainoastaan muutamien; siis muutamat parantavat elämänsä.

Sinä sanot: »Kuka uskoo, että Jumala häntä rakastaa?» Minä vastaan: Ei yksikään ihminen usko eikä voikaan uskoa, mutta valitut uskovat, muut, uskottomat, hukkuvat, koska osoittavat vihamieltä ja herjaavat, niinkuin sinä tässä. Siis on oleva eräitä, jotka uskovat…

Ensiksikin Jumala on varmasti luvannut armonsa alennetuille, toisin sanoen, murheenalaisille ja epätoivoisille. Ihminen ei kuitenkaan voi tulla perusteellisesti alennetuksi ennen kuin tietää, että hänen autuutensa ei ensinkään riipu hänen omasta kyvystään, päätöksistään, pyrkimyksistään, tahdostaan ja teoistaan, vaan kokonaan toisen, nimittäin Jumalan ratkaisusta, päätöksestä, tahdosta ja teosta yksin. Niin kauan kuin ihminen on siinä vakaumuksessa, että hän pelastukseksensa kykenee johonkin, vaikka kuinka vähäiseen, hän pysyy luottamuksessa omaan itseensä, kokonaan olematta epätoivoinen itsestään; hän ei siis tule alennetuksi Jumalan edessä, vaan valikoi jonkin paikan, ajan ja teon tai ainakin odottaa ja toivoo jotakin sellaista, jonka turvin pääsisi pelastukseen. Se taas, joka ei ensinkään epäile kaiken riippuvan Jumalan tahdosta, se epäilee kokonaan itseänsä, ei valikoi mitään, vaan odottaa Jumalaa, joka vaikuttaa, se on armoa lähimpänä pelastetuksi tulemisen asiassa. Näitä asioita ilmoitetaan julkisesti valittujen tähden, että he tällä tavalla alennettuina ja mitättömiksi tehtyinä tulisivat autuaiksi. Muut vastustavat alentamista, jopa kiroavat moisen epätoivonopetuksen: he vaativat itselleen jätettäväksi jotakin tai edes pikkuruisenkin, jonka voivat täyttää. Nämä jäävät salaylpeiksi, Jumalan armon vastustajiksi.

Martti Luther, Sidottu Ratkaisuvalta, s. 48-50.

Koska kysymyksessä on pelastuksemme kannalta ydinasia, pitää Luther tätä teosta merkittävimpänä teoksenaan. Onhan siinä koko ajan kysymys siitä miten syntinen ihminen pelastuu, lyhyesti sanoen kristinuskon ydinkysymys!

1 tykkäys

Lutherin kirja sidottu ratkaisuvalta on enemmänkin haitallinen, tai ainakin ongelmallinen, koska se jättää monia kysymyksiä auki ja irtautuu perinteisestä kirkon opetuksesta. Aku Visala käsittelee tätä tässä: https://www.youtube.com/watch?v=oso3WVRvtmQ

1Kor. 9:24 Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. 25 Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. 26 Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, 27 vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.

Tätä sanotaan asian väkisin dialektisoimiseksi. Siinä ei anneta vastustajan tai eri mieltä olevan sanoa, mitä mieltä oikeasti on. Vaan vastustaja pakotetaan olemaan tiettyä älytöntä mieltä tai vastaamaan tiettyä karikatyyriä, koska vain sillä tavalla asiasta keskusteleminen tai sen ymmärtäminen tai edes ajatteleminen tulee mahdottomaksi, ja siihen tyrmistykseen ja hämminkiin Luther sanelee sitten oman versionsa asioista.

Tämä on vähän sama kuin minä julistaisin jotain omaa oppia. Ja sanoisin, että monet tyhmät ihmiset, koska 1) ovat tyhmiä ja 2) ovat pelkkiä ihmisiä, ovat tästä eri mieltä, mutta minä, koska olen hengellinen, olen käsittänyt sen tällä tavalla.

Eli Lutherin siteeraaminen on vähän kuin nimittelisi muita keskustelijoita epähengellisiksi pösilöiksi, joita sielunvihollinen vie kuin pässejä narussa ja vähän kakkajuttuja siihen päälle. Luther toimii tässä vähän kuin Stalin, että ei ole mitään tarvetta perustaa mitään mihinkään tai argumentoida kenenkään kanssa. Riittää vaan kun solvataan vastustajia. Niistä solvauksista ei pääse yli eikä ympäri. Sillä tavalla se, joka uskottavimmin ja painokkaimmin solvaa, voittaa kaiken.

Lisäys:

Sen voisi ehkä summata niin, että Lutherin ajattelussa on sellaista tahallista ja suunnitelmallista järjettömyyttä, mikä menee Raamatun selvää ilmoitusta vastaan. Joten sille, joka ottaa Lutherin todesta, jää vain hellittämätön järkeä ja Raamattua vastaan hyökkääminen.

3 tykkäystä

Ihminen joka kysyy miksi kaikki eivät pelastu jos Jumala on rakkaus ja vain Jumala voi pelastaa. Luterilaisuudessa perinteisesti on ajateltu " turpa kiinni " mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan. Aku Visala kuvaa tätä ongelmaa hyvin tuossa analyysissä. Monet luterilaiset eivät osaa ajatella koko asiaa jonakin ongelmana, kutsuisin sitä sokeaksi pisteeksi. Vähän saman tyyppiseksi, verrokiksi, kuin helluntailainen ei näe kasteopissaan mitään ongelmaa. Luulen, että luterilaisuus jossakin vaiheessa huomaa lutherin tämän tyyppiset opetukset järjen, raamatun ja kirkon tradition vastaiseksi.

1 tykkäys

No tuossa edellisessä viestissäni on sinulle Lutherin Sidotusta Ratkaisuvallasta luterilaisten vastaus ja niin ikään myös kaikille “Erasmuksille”.

Sinä sanot: »Kuka uskoo, että Jumala häntä rakastaa?» Minä vastaan: Ei yksikään ihminen usko eikä voikaan uskoa, mutta valitut uskovat, muut, uskottomat, hukkuvat, koska osoittavat vihamieltä ja herjaavat, niinkuin sinä tässä. Siis on oleva eräitä, jotka uskovat…

Mitä tästä voimme päätellä?

Valitut eivät ole ihmisiä.

Foorumin luterilaiset ovat ihmisiä.

Siispä kukaan foorumin luterilaisista ei kuulu valittuihin.

Luterilaisuuden suuri valttikortti piti olla ehdoton pelastusvarmuus.

Minusta näyttää siltä, että tässä on paljon selvemmin kyseessä kadotusvarmuus.

3 tykkäystä

No sen mitä apostoli Paavalikin päätteli:

Room 11:7: “valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,”

Asiasta on muuten ilmestynyt uuni tuore Väitöskirjakin Heikki Haatajan kirjoittamana. Siinä Haataja luonnehtii erään tämän ajan “Erasmuksen” Urho Muroman käsityksiä asiasta.
Väikkäri on ladattavana netissä.

1 tykkäys

Vaikuttaa kiinnostavalta.

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/318592

Yhteenveto

Maassamme vaikuttavan viidennen herätysliikkeen merkittävin teologinen ”isä” on rovasti Urho Muroma (1890-1966). Hän koki nuorena oikeustieteen opiskelijana voimakkaan uskonnollisen murroksen kuunnellessaan Albert Lunden – entisen merimiehen - julistusta. 1920-luvulta alkane evankelioiva herätyskristillisyys Suomessa suorastaan henkilöityi Muromaan. Professori Osmo Tiililä luonnehti muistosanoissaan Urho Muromaa yhdeksi koko viime vuosisadan merkittävimmistä henkilöistä Suomen kirkossa.

Urho Muroman teologiaa on hänen merkitykseensä nähden tutkittu vähän. Tämä tutkimus on ensimmäinen väitöstutkimus hänen teologisesta ajattelustaan. Sen tavoitteena on selvittää, mitä Muroma tarkoittaa ”uudestisyntymisellä” ja ”pyhityksellä”. Erityistä huomiota kiinnitetään hänen käsitykseensä ihmisen tahdon osuudesta uudestisyntymisessä ja pyhityksessä.

Tutkimuksessa osoitetaan, että Muroman pelastuskäsitystä strukturoi hänen tulkintansa Jumalasta ”oikeamielisenä rakkautena”. Pelkästään ”perisynnin” perusteella Jumala ei tuomitse ketään kadotukseen. Hän antaa jokaiselle mahdollisuuden valita pelastus tai hylätä se. Syntiinlankeemuksessa ihminen tosin menetti tahdon vapauden, mutta ”herätyksen etsikkoajassa” Jumala Muroman mukaan vapauttaa ihmisen tahdon. Silloin ihminen kykenee tahdonratkaisullaan ”avautumaan Jumalan vaikutukselle”. Tämä ratkaisee ihmisen pelastumisen – ei Jumalan valinta.

Uudestisyntyminen ei tapahdu Muroman mielestä vesikasteessa. Vasta herätyksen, kääntymisen ja uskosta vanhurskauttamisen kautta päästään ”uudestisyntymisen kokemukseen”. Silloin Kristus Pyhässä Hengessä tulee uskovaan ”sydämeen”. Ihminen, jolta tämä ”peruskokemus” puuttuu, ei ole Muroman mukaan todellinen kristitty.

Pyhitys on Muroman mielestä kasvamista ”Kristuksen kaltaisuuteen”. Tämä edellyttää
”kokonaisen antautumisen” tahdonaktia ja ”täyttymistä Pyhällä Hengellä”. Vaikka Muroma korostaa pyhitystä suorastaan pelastumisen ehtona, hän silti – jännitteisesti – opettaa, että kristityt, joiden elämässä pyhitys ei Jumalan tahtomalla tavalla toteudu, kuitenkin lopulta pelastuvat, mikäli säilyttävät uskonsa Kristukseen.

Kasvaminen Kristuksen kaltaiseksi on Muroman mielestä useimpien uudestisyntyneiden kohdalla heikkoa ja puutteellista. Hänen mukaansa on kuitenkin ”Hengen täyttämiä” kristittyjä, joissa ilmenee heijastusta Kristuksen mielenlaadusta, nöyryyttä, uskon rohkeutta ja voimaa. Muroma painottaa, että nämä kristityt itse kokevat olevansa puutteellisempia kuin ketkään toiset kristityt. Täydellisesti Kristuksen kaltaisuus toteutuu Muroman mukaan vasta sitten, kun uudestisyntynyt vapautuu ”synnin ruumiista”.

1 tykkäys

Tuossa Haatajan väitöksen tiivistelmässä ei äkkiseltään Muroman opetus näyttäydy muuten kuin kasteen merkityksen kohdalla ei-luterilaiselta. Lut opin mukaan kasteessa saadaan Pyhä Henki ja synnytään uudesti.

Myöhempää kääntymistä ja kokemusta uudesti syntymisestä sekä uskoon tulosta ei sitäkään luterilainen oppi torju mutta Muroman opetus kasteesta nostaa ratkaisun ja kokemuksen lut opin vastaisesti keskeiseen asemaan. Tällä tavoin lisääntyy ihmisperäinen jaottelu tosiuskoviin ja esim niihin jotka on kastettu mutta joiden oma kokemus omasta uskosta ja uskovaisuudesta on hiljaista ja epävarmaa. Kun mittana on tietty ja määritelty kokemus, sitä aletaan tavoitella ja sen puuttumista pitää ehkä salata ja jopa korvata kuvitelmilla. Voisi myös olettaa että tämä korostus on aiheuttanut vastavaikutuksena erityisesti körttiläisyyden etääntymisen uskon ratkaisusta toiseen äärilaitaan. Heistä monet jopa nostavat epäilyn ja epävarmuuden ihanteeksi. Tässä on taustalla kyllä teologia ihmisen voimattomuudesta ja Jumalan suuruudesta mutta halu irtisanoutua muromalaisuudesta on jossain määrin mennyt yli niin että Raamatun ja kirkon opetus uskosta on kutistettu oudolla tavalla hengiltä.
Kasteen ja uskon ja myös kääntymyksen suhde on Muromaa paremmin mielestäni ymmärretty ja selitetty ihan perusluterilaisessa kirjallisuudessa ja toki meillä evankelisuus liikkeenä on eniten pitänyt sitä esillä - ehkä taas eräällä tavalla äärimmäisesti, ainakin aikanaan.
Eikö nimittäin luottamus Jumalan sanaan ole oleellisempaa kuin tietyt kokemukset? Tätähän ev ja lut oppi painottaa. Usko saadaan jo kasteessa mutta sitä tulee ravita sanalla. Opettamalla ja lukemalla ja kuulemalla Raamatun vakuutusta Jumalan teoista usko pysyy tai herää uudelleen. Ehtoollinen armon välineenä toimii samoin. Julistus joka keskittyy näihin eväisiin ei synnytä väärää jakoa, josta edellä. Kasteesta oikein opettaminen ei tuudita väärään rauhaan vaan lohduttaa epävarmaa ja samalla johdattelee elämän jokapäiväiseen uudistumiseen.

Sivujuonne mutta kiinnostavaa silti on että Heikki Haataja itse on Muroman perillisiä vaikka lienee hänellä myös evankelista juurta. Mutta 60-70 luvulla hän taisi aika monet ratkaisupuheet pitää Pro Fiden kiertueilla? Sittemmin tie vei Sleyn kotimaantyön johtajaksi josta eläkkeelle. Haatajan polku kuvastaa sitä kehitystä mitä viidesläisyydestä voi nähdä muutenkin. SRO ja myös SEKL ovat lähentyneet ev ja lut opetusta. Toisaalta niistä on lähdetty juuri kasteen ja ehdottoman armon evankeliumin etsinnässä pois. Näin muistelen Heikin kertoneen että esim Lutheria lukemalla tapahtui.

Pyhityksen asiassa ei Muroma tuon em tiivistelmän mukaan nähdäkseni ole luterilaista oppia vastaan.

Olisi kiva saada teologiaa paremmin tuntevilta kommenttia ja tarkennusta tähän pohdintaani. Esim @Diakoni @cymbus @9x

3 tykkäystä

Eikö nimittäin luottamus Jumalan sanaan ole oleellisempaa kuin tietyt kokemukset? Tätähän ev ja lut oppi painottaa. Usko saadaan jo kasteessa mutta sitä tulee ravita sanalla. Opettamalla ja lukemalla ja kuulemalla Raamatun vakuutusta Jumalan teoista usko pysyy tai herää uudelleen. Ehtoollinen armon välineenä toimii samoin. Julistus joka keskittyy näihin eväisiin ei synnytä väärää jakoa, josta edellä. Kasteesta oikein opettaminen ei tuudita väärään rauhaan vaan lohduttaa epävarmaa ja samalla johdattelee elämän jokapäiväiseen uudistumiseen.

Juuri näin!:grinning:

2 tykkäystä