Sukupuoli-ideologisen? Mitä se tarkoittaa?
Pitäisi kysyä kirjoittajalta. Tekstistä ja kuvasta kuitenkin ehkä avautuu pääajatus: halutaan tuoda tietynlainen uusi sukupuolinen käsitys kirkon alttarille.
Termivalinta on erikoinen. Se on paitsi vähän epäselvä myös tässä kohden harhaanjohtava, kun kuvan perusteella taulu liittyy seksuaaliseen suuntautumisen eikä sukupuoleen. Tosin termin funktio voi olla lähinnä ilmaista inhoa kaikkea ikävää ja väärää kohtaan. Eräänlainen haukkumasana siis.
Pöljä alttaritaulu joka tapauksessa. Hieman vitsikästä tosin, että kirkkoon sijoittamisen voitaisiin liittää nähdä paremminkin homofobisena kuin tosin päin. Taulu on vähän mallia homot lankeavat syntiin.
Minä kyllä tulkitsen alttaritaulun viestin niinpäin, että ennen lankeemusta oltiin paratiisissa ja siellä homot ja transut saivat rauhassa ’rakastaa’ toisiaan ja toteuttaa seksuaalisuuttaan.
Niin minäkin, mutta muunkinlainen tulkinta on mahdollinen. Ja huvittaa ajatus tulkinnasta, joka on täysin päinvastainen kuin kuvan intentio.
Ihme etteivät transihmiset ole loukkaantuneet siitä, että transnainen on laitettu käärmeen rooliin.
“Olemme niin onnellisia ja ylpeitä! Helena Myrstener , Pyhän Paavalin kirkon pappi twiittasi 27. marraskuuta.”
Miksi aina tuo ylpeys liitetään sateenkaari-ideologiaan?
Vastavedoksi häpeälle, mikä asiaan on aiemmin liitetty.
Eikö synti ole enemmän häpeilyn kuin ylpeilyn aihe?
Onhan se, mutta tiedät kyllä, että eivät ne pidä samoja tekoja synteinä kuin perinteisempi kristinusko. (Eikä SG luultavasti ole “niitä”, joten häneltä tuskin kannattaa vaatia selitystä.)
Meni Peppi Pitkätossuakin katsomaan balettiin.
Lähdin kesken pois, joten varmaan pelastuin homosaatiolta. Syynä tosin ei ollut näytös, vaan väsymys.
Tuho on seurannut tulkintoja = post-truth.
Se mikä on hävettävää on ensin tuotu keskusteluihin, kuten kirkollisten johtajien pedofilia. Tämä kommentti-artikkeli alttaritaulusta edustaa häpeämättömyyttä, siedätystä. Tämä maailma, ukopuoliset tekevät kaikkea hävettävää, jolla on seurauksensa. Vaikkei tekisikään, niin taivas ei ole heidän osansa, mutta yhteiskuntaa, ihmisiä suojelee tekojen seuraamusten laki. Ensimmäinen tämän ajallisen lain seuraamus tuhosi koko ihmiskunnan, kahdeksaa lukuunottamatta. Olisi hyvä muistaa tämä, kun sateenkaari taivaalla ja tunnuksina esiintyy.
Fil. 3:19 heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
Ei osata eikä tahdota hävetä, mikä olisi paluu oikeaan. Siksi syyllisyyden tunnetta ei pidä, eikä pitäisi voida hoitaa ennen Veren pesua. Psykologia hoitaa häpeän tunteen muuttamalla sen kunniaksi, jopa ansioksi, kuten tässä alttaritalussa.
Tässä menee sekaisin kaksi luonteeltaan täysin eri asiaa. Seksuaalista kaaosta ollaan normalisoimassa tämän alttaritaulun kautta. Kun taas jos yritän veikata, mitä tarkoitat “kirkollisella pedofilialla” niin se saattaa viitata tähän homoseksuaaliseen pederastiaan, mitä ongelmasta on ollut ainakin 90 % erään organisaation puolella. Mutta olennaista on, että sitä ei ole kukaan keskusteluissa tai julkisuudessa yrittänyt normalisoida tai tehdä kunnialliseksi sinänsä. Kaikki ovat olleet kauhuissaan ja hirmustuneita, vaatineet päitä vadille ja asian pikaista käsittelyä tuomioistuimissa.
Sillä on yritetty normalisoida ehkä seksuaalista halua sinänsä. Kuvailla sitä jonain voimana, jota ei kannata eikä saa estää, pidättää eikä hillitä. Koulutetut ja näennäisesti konservatiiviset helluntailaiset nuoret aikuiset ovat tulleet selittämään tällaista juttua, että skandaali oli “väistämätön seuraus” tämän mahtavan luonnonvoiman rajoittamisesta. Että “et voi padota seksuaalisuutta”.
Tässä koko jutussa, mitä sanot, menee vähän sekaisin se, että missä kohdassa on kyse jostain asetetusta laista, ja missä kohdassa erikseen päätetystä teosta.
Paatumus on yleensä ensin kognitiivista, tiedollista, ennen kuin se on moraalista. Kun ihmiset näkevät niin shokeeraavan paljon kaikenlaista seksuaalista kökköä, he eivät “jaksa” enää tietää, että se on väärin tai vahingollista. Asioiden ymmärtäminen vaatii kykyä ottaa niihin etäisyyttä. Koska jos ne yrittää ymmärtää liian läheltä, niin niitä vastaan kamppailemiseen jää kiinni.
On oikeastaan ovelaa, että kaikki evankelioimiseen tähtäävä rummutus niin protestanttisella kuin katolisella puolella nimenomaan estää tämän etäisyyden kasvamisen ja kehittymisen. On jotenkin halveksittavaa olla “pyhien omat piirit”, kun sen sijaan pitäisi olla “avoin maailmaa kohti”, jotta voisi “evankelioida” ja “pelastaa” sen. Kaikki, mikä sanoo, että “meidän” tie on parempi kuin “heidän”, on ehdoton “ei ei”.
Tämä johtuu siitä, että ei uskota asioiden arvioimisen tai päättelemisen olevan tiedon vaan tahdon akti. Kun minä totean, että “homoseksi on haitallista tavalla, jolla heteroseksi ei ole”, niin minä “tuomitsen”. Entisaikaan “tuomitseminen” tarkoitti asian päättelemistä annettujen tietojen pohjalta. Hyvä tuomari tai tuomitsija päätteli oikein. Huono tuomari päätteli tai tuomitsi väärin. Nykyään “tuomitseminen” tarkoittaa vain sitä, että haluaa sanoa jotain. Ikävä ihminen haluaa tehdä kielteisiä johtopäätöksiä asioista. Kiva ihminen haluaa tehdä myönteisiä johtopäätöksiä.
Tuossa ajattelussa ei ole enää mahdollista tietää, mitä homoseksuaalisuus on sinänsä ja todellisuudessa. On vain mahdollista haluta ajatella siitä hyvää tai pahaa. Ihmistä ei siten arvioida sen perusteella, että arvioiko hän asioita tosiasioiden kannalta oikein vai väärin. Vaan sen perusteella, haluaako hän arvioida asioita myönteisesti vai kielteisesti niihin liittyvien henkilöiden kannalta.
Yksi yleiskristillisen ajattelun tuhoisa kämmi on sanoa, että rakkaus ei ole tunteen asia, vaan rakkaus on tahdon asia. Kun sanon tämän, niin ensimmäinen reaktio on tietenkin, että yritänkö esittää sen sittenkin olevan tunteen asia? En. Esitän, että se on tiedon asia. Sillä logiikalla yksinkertaisesti, että on mahdotonta tahtoa mitään, mitä ei ensin tiedä. Joten joku voi hirveästi omasta mielestään tahtoa rakastaa jotakuta. Mutta jos tietoa siitä, miten se tehdään, ei ole, eikä sitä ole aikomustakaan hankkia, niin se hirmuinen tahtominen vain romahtaa itseensä. Tai se kohdistuu mielikuvaan, jossa molemmat vaikka iloitsevat toisesta, mutta kukaan ei tiedä, miten siihen olisi mahdollista päästä.
Kaikenlaisten avioliittoleirien idea on tarjota pareille tietoa siitä, että mitä rakkaus on ja mitä se ei ole. Etenkin sitä, että miten asioihin saa sen oikean etäisyyden, että ne voi nähdä oikealla tavalla ja siten suunnata niitä koskevan tahdon oikein. Mutta tässä rikotaan sellainen ritariromantiikasta lähtenyt ja sieltä periytyvä tabu, että rakkauden pitää olla jollain tavalla tai ainakin myös himo, siis passio, spontaani luonnonvoima, itsestään ja vaistomaisesti tapahtuva asia. Siksi pitää puhua tahdosta ja tuoda tieto siinä kyydissä ei todellisuutena, vaan jokaisen yksilön tai parin ikioman todellisuuden rakennusaineina.
Paatumus on sitä, että ihminen lakkaa tietämästä, että mikä on oikein. Koska hänen tekojensa ja tietojensa välillä on ristiriita. Se on ratkaistava joko muuttamalla teot tietoa vastaaviksi tai tieto tekoja vastaavaksi. Kun taas paatumuksesta ihminen pääsee sillä, että rakkaus, joka on tiedon pohjalta toimivaa tahtomista, mahdollistaa hänen tietää asiat paremmalla tavalla ja saada tekonsa vastaamaan tietoaan. Tämä on se, miten tuo siedätys toimii. Molempiin suuntiin. Tästä syystä ihmisen on mahdollista seilata pyhyydessä parempaan ja huonompaan suuntaan.
Tästä syystä kaikki kasvatus, niin maallinen kuin hengellinen, pitäisi perustua siihen, että lapselle tai ohjattavalle annetaan sellaista tietoa, missä hänen tahtonsa kykenee pysymään perässä. Eli yritetään aina seuraavaa asiaa. Ei yritetä kerralla maaliin. Eli huomio on maalin sijaan potilaan yrittämisessä, tahtomisessa ja onnistumisessa. Kun tieto on annettu, niin katsotaan, miten paljon tahtomista se voi vaikuttaa. Siihen menee myös jonkin verran aikaa, koska tahto muokkautuu tottumuksenkin kautta.
Koska siedätys toimii näin, niin tästä on seurauksena yhteiskunnan, sen normien, sen moraalitiedon ja sen ihmisten tekemien valintojen vaeltaminen hyvään tai huonoon suuntaan. Omatunto tulee käsitteestä conscientia eli “yhdessä tietäminen”.
Kun olen lukenut Johannes Paavali II:n ruumiin teologiaan suunnattua kritiikkiä, niin olen törmännyt siellä ajatukseen, että sen tuhoisuuden ja haitallisuuden kykenee käsittämään parhaiten jos sen sanoittaa tomistisen filosofian termeillä. Tämä johtuu siitä, että tomistinen ja aristoteelinen ajattelu on ilmaisuvoimaisin mahdollinen käsitteellinen kieli.
Yritän tässä tehdä vähän sinun tekstillesi samaa. Ensimmäinen ajatukseni on, että tuollaista “tekojen seuraamusten lakia” ei ole olemassakaan. Toinen on, että tomistinen filosofia toki tuntee sellaisen periaatteen, että syy on läsnä seurauksessa. Mutta se käsittelee yhtä paljon mekaanisia ja materiaalisia kuin tiedon ja tahdon asioita.
Tuollainen mekaaninen laki taas ei mitenkään suojele yhteiskuntaa, vaan yhtä paljon tuhoaa sen. Toisaalta sanasi voi käsittää niin, että materiaalinen ja moraalinen ovat jollain tavalla erottamattomat. Että homoseksissä on joku elementti, joka jotenkin atomitasolla tai maagisesti on yksiselitteisesti ja holistisesti miinusmerkkistä.
Vedenpaisumus oli Jumalan erillinen teko ja päätös. Se ei ollut seurausta mistään todellisuuden syvärakenteesta tai mikään mekaaninen välttämättömyys. Vesi tai tuli eivät itsestään tuhoa maailmaa siksi, että ihmisten väkivalta tai homoseksi vetäisi niitä vastustamattomasti puoleensa.
Jos Jumala onkin jonkinlainen kone tai mekanismi, jossa jokainen homoseksuaalinen teko pudottelee hiekanjyviä suureen ämpäriin, joka täytyttyään naksauttaa päälle jonkinlaisen massatuhon, niin sitten tuon ymmärtää. Paitsi että tällaisella laillakin on silloin säätäjänsä ja asettajansa. Joka koneella on kokoajansa.
Tai sitten tuo muistuttaa jonkinlaista karman lakia. Sen mukaan homot ovat ihmiskunnalle pahaa karmaa, joka jossain vaiheessa täyttyy, vapautuu ja purkautuu laajamittaisena tuhona ja tuomiona.
Mutta jos ottaa huomioon, että materiaalinen, psyykkinen, moraalinen ja hengellinen syy ja seuraus ovat neljä eri asiaa, yhtä paljon kuin (teon) vaikutus, (moraalinen) syyllisyys, (tahdon) paatumus ja (määrätty) rangaistus ovat eri asioita, niin puheesi aiheuttaa minulle lähinnä hämmennystä.
Shame is defined as the fear of being perceived as lowly. Sanoo isä Ripperger. Häpeä on pelkoa siitä, että joku ei katso hyvällä. Ei osata pelätä, koska ei katsota kenenkään mielipiteellä olevan merkitystä. Tämä johtuu siitä, jos Girardin teoriat olen käsittänyt oikein, että seksuaalisissa poikkeamissa henkilö ei etsi sellaista yhteyttä toisiin tai ympäristöönsä, jossa moraali sen konservatiivisessa merkityksessä näyttelisi osaa.
Tässä merkitsee ehkä eniten se, että ei uskota todellisuuden sinänsä olevan olemassa. Vaan kaikki on vaikutelmia. Silloin jokainen voi valita ne silmät, minkä kautta tahtoo tulla katsotuksi. Jos silmät eivät katso henkilöä hyvällä, niin ne voi vaihtaa. Tai ne ovat väärät silmät.
Toisaalta tähän pätee sama kuin moraaliseen kasvuun ja kaikkeen kasvuun muutenkin. Ihminen kestää häpeää vain sopivan määrän. Jossain vaiheessa raja ylittyy ja henkilö ei löydä enää silmiä, joiden katse olisi rehellinen ja joita kykenisi kestämään.
Syntiä voisi ehkä verrata pikavipeistä velkaantumiseen. Ongelma on ja pysyy. Siitä pääsee pois vain vapaaehtoisesti suostumalla kärsimään enemmän kuin muuten olisi ollut kärsittävänä. Tai kärsimystä voi lykätä sillä, että kärsii myöhemmin vielä enemmän. Eräällä tavalla keskinäisen rakkauden pitäisi toimia niin, että ollaan valmiita kärsimään henkilön puolesta sen verran, että hän voi opetella kärsimään oman kärsimyksensä mahdollisimman hyvin.
Tässä näkyy taas se, että rakkaus ei voi olla vain tahtoa. Ei edes siihen, että kärsii toisen puolesta. Pelkkänä tahtona se muuttuu moraaliseksi masokismiksi, eli jonkinlaiseksi perverssiksi haluksi olla vääryyden kohteena ja uskoa sillä rakastavansa. Kun rakkaus tarvitsee nimenomaan tietoa siihen, että milloin olla luja ja milloin lempeä, milloin säästää itseä ja milloin säästää toista.
Tämä tarkoittaa sitä, että pelkkä suunnaton halu uhrautua on enemmän haitaksi kuin hyödyksi jos ei ole tietoa siitä, että millä tavalla on järkevää ja miten taas järjetöntä uhrautua. Mutta se taas, että ei halua itse kärsiä tai uhrautua ollenkaan tarkoittaa sitä, että ei osaa olla avuksikaan yhtään.
Psykologia sanana ja sinänsä tarkoittaa suunnilleen “sielutiedettä”. Eli tietoa siitä, miten ihmisen sisäinen tietäminen, oppiminen ja tahtominen toimii.
Jos koko tuo tietäminen ja käsittäminen kiistetään tai kielletään, niin saadaan juuri sellaista ajattelua, että pahuus lähtee homoista ja lapsista häpäisemällä (tai hakkaamalla). Jonka peilikuva on sitten ajattelu, että ketään ei saa katsoa pahalla ja kaiken pitää tähdätä ainoastaan kaiken hyväksymiseen ja oikeuttamiseen.
Eron voi tehdä myös niin, että psykologian ajatellaan sisältävän sen tiedon, että miten yksilön pitää käsittää sosiaalinen, materiaalinen ja hengellinen todellisuus. Eli mitkä hänen velvollisuutensa ja mahdollisuutensa näiden kanssa ovat. Siinä otetaan ulkoinen todellisuus lähtökohdaksi sisäisen käsittämisessä.
Homma luhistuu siinä vaiheessa kun sisäistä todellisuutta itseään aletaan pitää lähtökohtana itsensä selittämisessä ja samaan aikaan kiistetään ulkoisen todellisuuden merkitys sen kannalta. Sen sijaan, että opittaisi Jumalasta, ihmisistä ja asioista, ajatellaan että yksilö itse päättää, itsestään lähtien, mikä mainittujen merkitys on hänelle.
Homman on myös pakko luhistua siinä vaiheessa jos sisäisen todellisuuden merkitys tai vaikutus kiistetään kokonaan. Eli leimataan ja mustamaalataan koko “psykologian” ajatus. Silloin kuvitellaan, että henkilö voi helposti vain soittaen sotaan menemällä tai “tästä poikki” pistämällä kasvaa aikuiseksi, muuttua heteroksi, jättää huumeet, lakata vaimonsa hakkaamisen, luopua uhkapeleistä, lakata kuuntelemasta rock’n’rollia ja alkaa käydä suihkussa joka päivä.
San. 1:22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?
San. 14:6 Pilkkaaja etsii viisautta turhaan, mutta ymmärtäväisen on tietoa helppo saada.
Nämä seksuaalisen vallankumouksen tekijät vihaavat tietoa. He eivät vihaa kenenkään yksityistä moraalia. Kristityt saavat varmasti vielä tässä vaiheessa olla harrastamatta seksiä seurakunnan kokoontumisessa. He vihaavat sitä, että olisi universaali ymmärrys näistä asioista, joka koskee heitä. Jos olisi pelkkä universaali käsky, niin sille he voisivat viitata kintaalla.
Eivät ihmiset niin hurjistu Päivi Räsäsenkään kohdalla siitä, että Päivi Räsänen itse elää kristillisessä avioliitossa. Eivätkä siitä, että hän mahdollisesti haluaisi, että homot eivät homoilisi. Vaan siitä, että hänet nähdessään ihmiset joutuvat vastakkain sen kanssa, että on olemassa joku kenenkään tahdosta tai käskystä riippumaton tieto, jota he eivät tahdo, eivät voi sietää ja minkä edessä eivät kestä.
Psykologian ongelma on sama kuin helluntailaisuuden ongelma: Se on hylännyt tiedon ja ottanut sen tilalle kaiken käsittämisen tahtona.
Todella ironista, että kyseessä on Paavalille nimetty kirkko.
Yrittääkö tuo alttari-pornokuva kertoa, että paratiisillisessa tilassa, ja Jumalan kuvaisuudessa ja kaltaisuudessa Aatami ja Eeva olivat homoja? Mutta sitten langettuaan keksivät heteroseksuaalisuuden synnin?
Kaipa ne kohta ottavat temppeliprostituution käyttöön siellä vapaassa ja meitä kehittyneemmässä Ruotsissa.
En suuremmin hämmästyisi, jos jossain edistyneessä Pohjois-Euroopan maassa nähtäisiin muutaman vuoden kuluessa jonkin kirkkonäytelmän, performanssin tai erikoismessun yhteydessä yhdyntä alttarilla. Suomessa todennäköisin paikka olisi ehkä Kallion kirkko.
Sateenkaarimessu? Niitä on Kallion seurakunnassa.
Häpäisy on mielestäni oikea sana kuvaamaan tuota toimintaa, kuten @oka ylempänä hyvin kirjoittaa, Fil.3:19.
Pride, ylpeys on heidän sloganinsa noilla marsseilla, ylpeillään sillä kaikella, joka on Jumalalle kauhistus ja nyt vielä tämä.
Pride marsseja tarvitaan niin kauan, kuin on ihmisiä, jotka julkisesti pyrkivät häpäisemään heitä.
Pride on siinä juuri vastakohtana noille häpäisijöille. Eli osoitit juuri pride-marssin tarpeellisuuden. 
Priden riekkujat kyllä häpäisevät itse itsensä. Mukaan lukien ne kirkon edustajat, jotka siellä hilluvat.