Medialähetystyö

Mitä pitäisi ajatella pääosin median kautta tapahtuvasta lähetystyöstä, jonka kautta kristinuskoon tutustuvat ihmiset eivät välttämättä ole kontaktissa mihinkään seurakuntaan? Toisaalta tällaisessa työssä tavoitetaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten Jeesuksesta kuulisi, esim. maissa joissa kristinusko on kiellettyä tai rajoitettua. Toisaalta kristinusko ei ole pelkkiä ajatuksia ja ideoita, vaan sisältää myös konkreettisen komponentin sakramenttien ja seurakuntayhteyden muodossa, eikä tämän konkreettisen puolen jääminen pois tai epävarmaksi ole mikään pikkuasia.

Sama tilanne on Suomessakin mm. kymmenillä tuhansilla vanhuksilla, joiden seurakuntayhteytenä toimii lähinnä media. Kun kunto ei riitä messuihin menemiseen, eikä kylässäkään juuri kukaan käy mahdollisen hoitohenkilökunnan lisäksi. Tavoitetila toki on se, että olisi pääsy mm. sakramenttien äärelle. Mutta aina se ei käytännössä onnistu. Pidän medialähetystyötä parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kaikki olisivat vaiti. Suomessakin kristinuskoon tutustutaan nykyään yhä useammin median kautta, kun kasvotusten Jeesuksesta häntä vielä tuntemattomille evankeliumia kertomaan pyrkiviä on vähemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Mutta vielä parempana pidän sitä, jos on sekä medialähetystyötä että sakramenttiyhteys että myös kristittyjä ystäviä, joiden kanssa jakaa taivaltaan sen tien kulkijana.

1 tykkäys

Tämä on kai juuri medialähetystyön päätarkoitus, toimia siellä missä olisi muuten vaikeaa tai jopa mahdotonta toimia ja levittää evankeliumia tehokkaasti.

Ei ole seurakuntia, jos ei lähetystyötä eikä sananjulistusta. Medialähetystyön avulla on noussut paljon kohdemaihin yhteisöjä ja seurakuntia. Esim. Sansan radiotyö Intiassa on tällainen esimerkki. Kylässä ei ole ehkä kuin yksi radiovastaanotin, jonka ympärille väki kokoontuu kuulemaan opetusta. Eräässä Sansan tilaisuudessa kävi paikallinen intialainen pastori vierailulla Sansan pastorin kanssa joitain vuosia sitten kirkossamme kertomassa olosuhteista ja työstä. Heillä on ollut yhteistyötä maassa sekä luterilaisten että katolisten kanssa sulassa sovussa. Tuosta tilaisuudesta lähtien olen ollut työn tukija.

Sansa tekee ohjelmia täällä Suomessa, jotka lähetetään Euroopassa ja muualla maailmassa toimivilla kristillisen Trans World Radion voimakkailla lyhyt- ja keskiaaltolähettimillä, joiden kuuluvuusalue ulottuu ympäri maailmaa. Suunnilleen samoin toimii Avainmedia tai IRRTV. Ohjelmat tehdään Suomessa ja lähetetään satelliitin, radioasemien ja internetin välityksellä kohdemaihin. Avainmedia keskittyy erityisesti arabi- ja muslimimaihin, IRRTV Venäjälle, Ukrainaan, mutta tekee työtä mediamissioiden kautta myös Suomessa eri kirkkokuntien kanssa. Kirkkokunnista riippumatta lähetystyön työ on aina arvokasta ja seuraan ja tuen myös Avainmedian työtä, joka erityisesti muslimimaissa on saanut paljon hyvää aikaan.

3 tykkäystä

Minä olen joutunut punnitsemaan tätä asiaa oikein huolella kun Striimaan nettiin meidän kappelimme Messuja. Niillä on yllättävän paljon katselijoita, parhaimmillaan toista sataa ihmistä käy kullakin kerralla katsomassa niitä.
Ja en tiedä voisiko olla noista osittain johtuvaa, että Messuihin on tullut jonkun verran täysin uusia kasvoja ihan fyysisesti paikalle ja mikä ilahduttavinta nuoria ihmisiä.

Nyt on eritoten mielenkiintoista seurata vaikuttaako tämä Ukrainan tilanne vähän pidemmällä aikavälillä katsojalukuihin kun ihmiset joutuvat nyt pakostakin vähän vakavammin pohtimaan elämäänsä.

4 tykkäystä