Minusta näissä kirkoissa ei ole mitään karmivaa. On hengellisesti rakentavaa alati muistaa kuolemaa. Entisajan kristityillä tämä taito oli paremmin hallussa.
5 tykkäystä
Minä haaveilen siitä vanhasta tavasta, että saisin pääkallon kirjoituspöydälle (ei tietenkään oikeaa).
https://twitter.com/pursuedbytruth/status/1013768593350090755
Tuo sisar on julkaissut joka päivä tuollaisen lyhyen pohdiskelun sen jälkeen, kun hän laittoi omalle pöydälleen pääkallon.
Tässä vielä yksi kirjoitus aihetta sivuten:
2 tykkäystä
Huhu kertoo, että sukuni kotiseudulla useammassa kuin yhdessä talossa on ennen aikaan ollut ihan oikeita pääkalloja ja muita ihmisluita “sisustuselementteinä”. Saattaa kyllä olla kauhuromanttista legendaakin, que sais-je.
Joka tapauksessa Oulujärven etelärannalla sijaitsevan 1500-luvun lopulla perustetun Paltamon seurakunnan vanha kirkko on sijainnut harvinaisen epävakaalla maaperällä. Se onkin jouduttu monta kertaa rakentamaan uudelleen. Jopa viiden magnitudin maanjäristyksiä se on historiansa varrella kokenut - ei aivan tavanomaista näillä rannoilla. Myös kirkkomaa on näissä melskeissä myllertynyt, niin että ihmisluita väitetään keräillyn vielä 1900-luvun aikana.
Aiheeseen sopivasti pistän tähän paltamolaisen Juhana Cajanuksen runon Etkös ole ihmisparka (1680-luku). Runo on hieno näyte suomenkielisen kirjallisuuden varhaisvuosilta. Lisäksi se on elävässä jatkumossa myöhäiskeskiaikaisen kristillisen memento mori -tradition kanssa; se on siis tavallaan suomalainen Dies Irae.
1980-luvulla Kauko Röyhkän ja Marita Kuulan bändi 500 kiloa lihaa teki lp-levyn vanhoista suomalaisista virsistä. Nimikappale oli sattumoisin juuri Etkös ole ihmisparka. Jostain syystä sitä ei kuitenkaan tubesta löydy (monia muita ko. levyn kappaleita siellä kyllä on). Se on harmi, sillä Röyhkän ja Kuulan versio on upea kaikessa uusgoottilaisessa synkeydessään.
Etkö ole, ihmisparka,
aivan arka,
koska itket kaikki yöt,
jaksat surra suuttumatta,
uupumatta
muistat tuonen surmatyöt.
Luojan käsky kuolemalla
kulkevalla,
käsky käydä maailmaan,
hyvät, huonot lapsinensa,
kaikkinensa
syöstä, painaa poveen maan.
Syöksee, käskee, särkee, sortaa,
multiin murtaa
surma hirmukourillaan.
Eivät auta toivotukset,
voivotukset
eikä pelko, parkukaan.
Siis on parku poistettava,
katsottava
tietä kaiken maailman.
Katso kaikki katseltavat,
kuunneltavat:
huomaat kaiken kuolevan.
Lennä, lintu, minkä lennät,
etpä lennä
surman kovan kourista.
Surma linnun lentämästä,
rientämästä
tempaa taivaan tuulista.
Ruohot raukat raukeavat,
vaikka ovat
kauniit kukkaloistossaan.
Puut ei kestä, paksujuuret,
pienet, suuret
kasvaessaan kaadetaan.
Ei siis pientä, voimatonta,
turvatonta
surma säästä säälistä,
eikä vahvin, väkevinkään,
kestävinkään
kestää voi sen käsissä.
Näin on luonnon luovuttava,
kaaduttava
luomakunnan kaikkineen.
Onko ihme, jos siis kaatuu,
maaksi maatuu
syntisparka synteineen?
Näitä aina ajatella,
muistutella
saisit täällä, syntinen,
näistä ottaa ojennusta,
huojennusta
alla ajan murheitten.
Yksi säilyy: sana Herran,
vaikka kerran
maa ja taivas katoaa.
Elämässä ikuisessa,
autuudessa
Herran kansa olla saa.
Etsi tietä elämässä
häipyvässä
taivaan taloon korkeaan.
Etsi meno muuttumaton,
puuttumaton,
kulje taivaan kunniaan.
Siellä riemu rikkaimpana,
runsaimpana,
ilo ilman muutosta.
Siellä laulat lapsinesi,
kaikkinesi
voiton virttä suloista.
Vaan et hautaan kaatumatta,
kuolematta
täältä sinne tulla saa.
Siksi olet, syntisparka,
aivan arka,
kun niin pelkäät kuolemaa.
2 tykkäystä
Pääkalloa työpöydälleni en ole osannut haikailla, mutta minua on pitkään suuresti ilahduttanut äitini aina syntymä- ja nimipäivisin laulaman laulun memento mori -tematiikka. Laulussa (virressä?) toivotetaan toiselle toki onnea ja iloa elämänsä päivinä, mutta sen mieleenpainuvimmassa osassa käsitellään kuolemaa ja tulevaa elämää. Lapsena laulun sanoma meni aika lailla ohi, mutta nyt se on ihan suosikkejani. Samantyyppisiä syntymäpäivälauluja löytyy ehkä Suomestakin?
Yhdessä tuollaisessa pääkallokappelissa olen päässyt vierailemaan. Oli vaikuttava kokemus. Ymmärrän toisaalta, että ihmisluiden käyttäminen koristeenomaisina elementteinä arveluttaa, itsekin välillä asiaa pohdin.