Tampereen seurakunnat ovat järjestäneet useita kertoja erilaisia messuja ja lauluiltoja kertatapahtumina: Juicekirkko, jazzmessu, metallimessu jne. En nyt muista, mitä kaikkea. Viimeisimmät ovat olleet jonkinlainen messu Pyynikin kesäteatterissa ja tango-virsi-lauluilta tapahtumien yönä.
Ainakaan oma silmäni ei näistä viimeisistä ole vielä kritiikkiä havainnut. Toki noista aikaisemmista on puhuttu ja niitä on arvosteltu, varsinkin tietysti ensimmäisiä.
Nyt yhtymän kehitysjohtaja Jussi Laine, joka on ollut näitä molempia suunnittelemassa ja toteuttamassa, on itse kirjoittanut paikalliseen lehteen kolumnin mielensäpahoittajana. Täytyy sanoa, että en oikein ymmärrä tuon kolumnin pointtia. Miksi tapahtuman järjestäjä lähtee itse ikään kuin ivallisesti arvostelemaan omia tilaisuuksiaan - tai itse asiassa ivaamaan niitä, jotka oikeasti tapahtumia arvostelisivat? Onko kyse jo siitä, että ei väliä, mitä puhutaan, kunhan puhutaan…?
VIesti oli, että te ootte tyhmiä ja minä oon fiksu.
Elvis-messu…
Itse asiassa en kirjoittanut tätä niinkään keskuksena eritysimessut, kuten vaihdettu otsikko antaa ymmärtää, vaan ihmettelin työtä johtavan papin ivallista kirjoitusta asiasta ja sitä, mihin tuollaisella kirjoittelulla pyritään.
[quote]1) Koskaan et muuttua saa. Parempi on, että mennään niin kuin aina ennenkin. Koska vanha on aina parempi.
-
Kirkossa saa soittaa vaan hengellistä musiikkia. Tai ainakin vaan sata vuotta vanhaa musiikkia. Uruilla ehkä vähän uudempaa, mutta sitäkin varoen.
-
Pappien puheista ei pidä saada selvää ennen kuin kymmenien vuosien kirkossakäyntikokemuksella. Sitten jo tietääkin, mitä ne seuraavaksi tulee sanomaan. Eikä ainakaan mitään ajankohtaista ole syytä käsitellä.
-
Pysykööt kirkko kirkoissaan. Kaikenlainen kesäteatteri- ja jäähalliheiluminen tulee lopettaa välittömästi. Niin ja internettiä kanssa tulee välttää viimeiseen asti.[/quote]
Nämähän ovat oikein hyviä teesejä. Ortodoksinen kirkko koostuu suunnilleen näistä palikoista ja kovasti tuntuu ihmisiä viehättävän.
Hmm. Ehkä joku on yksityisesti hänelle sanonut, että toivoisi perinteisempiä messuja, ja sitten hän on vetänyt hernettä nekkuunsa? Tuon kirjoituksen pointtihan on nimenomaan parodinen.
Jep. Kun kirjoittajana on (käsittääkseni) yksi erikoismessujen puuhamiehistä, niin kyse tuskin on yleisestä vitsailusta vaan ennemmin vastauksesta kriitikoille. Että naurettavia olette, hää hää.
Mielestäni on täysin itsestään selvää, että erikoismessujen ja muiden epätyypillisten kristillisinä mainostettujen tapahtumien pitää olla täysin avoimia kaikelle asiallisesti esitetylle kritiikille.
Samasta syystä, kuin yliopiston pitää olla täysin avoin kritiikille, jota esistetään sen kursseja kohtaan, jotka poikkeavat kyseisen tieteenalan käytännöistä. Kyllä tällöin pitää kritisoijilla saada äänensä kuuluviin kurssin epätieteellisistä osista. Ihan riippumatta miten postmoderniksi kurssin pitäjä olonsa kokee.
Niin, ymmärrät kai siis, että tässä on kyse messun järjestäjän parodisoivasta kritiikistä itseään kohtaan, jossa ei parodioida messua, vaan parodioidaan kritiikkiä ja siis vaiennetaan kriitikkoja.
[quote=“AnttiValkama, post:7, topic:1824, full:true”]
Jep. Kun kirjoittajana on (käsittääkseni) yksi erikoismessujen puuhamiehistä, niin kyse tuskin on yleisestä vitsailusta vaan ennemmin vastauksesta kriitikoille. Että naurettavia olette, hää hää.[/quote]
Kirjoittaja itse saattaa olla tarkoittanut tekstin jotenkin tuohon tapaan. Kaikki muut lukijat eivät välttämättä ole silti ymmärtäneet juttua samoin. Teksti on julkaistu Tamperelainen-ilmaisjakelulehdessä. Sen lukijakuntaan kuuluu kai erityisesti sellaista osaa väestöstä, jolle ei tule maksullista Aamulehteä. Tamperelaisen lukijakunnasta harva taitaa tuntea evankelisluterilaisen paikallisseurakuntien ja seurakuntayhtymien hallintorakenteita ja sitä, kuka missäkin tekee mitäkin asiaa, tai että ketkä ovat erikoismessuja Tampereella kehittämässä, ja kuka minkäkinlaisella työpanoksella. Vastaavasti harva tietää tai muistaa, kuka kehittelee vaikka jotain urheilutapahtumia, koulujen ruokalistoja, konsertteja tai museotoimintaa tai kuka kehittelee bussilinjoja. Lukijoista aika iso osa lienee lukenut tekstin sellaisenaan, ilman mitään taustamuistikuvaa kirjoittajasta. Osa lienee lukenut jutusta vain osan, kuten muutenkin lukee lehtijutuista usein vain pätkiä, ja vain osan jutuista loppuun. Välttämättä läheskään kaikki eivät ole tulkinneet kirjoitusta ironiaksi, parodiaksi tai vitsailuksi. Jutun sanoma voi olla aika erilainen sellaiselle lukijalle, joka ei ole tulkinnut sitä ironiaksi kuin sellaiselle, joka on juttua niin tulkinnut.
Ymmärrän entistä paremmin, miksi David Foster Wallace piti sarkasmia ja ironiaa onnettomuutena ja vitsauksena. Ne johtavat siihen, että kukaan ei ota mitään vakavasti. Jokainen voi sulkeutua omaan sfääriinsä, ja suojata sen täydellisesti juuri noilla keinoilla.
Heikki Hilvo harrasti blogissaan tätä samaa. Eli vastustajia käytännössä pannaan halvalla esittämällä heidät lapsellisina, pikkumaisina, mitättömistä ja satunnaisista piirteistä tai havainnoista kauhistuneina tolvanoina, joita ei kukaan voi ottaa vakavasti ja jotka eivät käsitä olevansa täysin naurettavia.
Siis tuo on äärimmäistä älyllistä väkivaltaa. Laine vähän kuin päättää, että mitään asiaa ei ole eikä ole mahdollista olla. Tai että kaikki näitä messuja kohtaan esitetty kritiikki kuulostaa siltä, kuin kriitikko olisi ensin juonut koko pullollisen Lasolia. Sanoit mitä tahansa, niin hänen vastineensa on tuo sama.
Rinnasteisesti sen voisi esittää, että minulla on valta järjestää vaikka pornomessu, etkä sinä voi sille mitään. Ja jos ihmiset haluavat sen, niin silloin se on hyvä asia. En niinkään kiinnittäisi huomiota rinnastuksessani tuohon pornoon, vaan siihen, että Laineen viestin keskeinen asia on leuhkia sillä, että 1) hänellä on valtaa ja 2) hänen vastustajillaan ei ole sitä sen vertaa, että voisivat tulla edustetuksi omilla argumenteillaan.
San. 26:4 Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin. 5 Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.
Tekstiä on mahdotonta olla lukematta irvailuna tai parodiana. Jokainen, joka tunnistaa tyylilajeja, huomaa tämän siitä.
Itselleni tämä merkitsee pientä oivallusta. Kun arvioidaan tällaisten antimessujen merkitystä, niin ihmiset tavallisesti lähtevät siitä, että se musiikki tai se pukeutuminen tai ne puheet ovat se, mistä pohtimisen pitää lähteä. “Ei Jumalan huoneessa kekkuloida minihameessa” ja “ei pastorin tarkoitus ole keinuttaa lanteita saarnan aikana” ja “ei seurakunnan röhönauru ole onnistumisen merkki”. Kaiken sen rihkaman, kaikkien niiden satunnaisten tapahtumien ja ilmiöiden lajittelu on loputon homma, josta ei saa mitään muuta kuin ne kriteerit, millä lähti sitä tekemään. “Nää on huonoja messuja. Mutta mä tiesin sen heti.”
Paljon kuvaavampaa on sen sijaan se, että kun näitä messuja puolustetaan tai niiden puolesta puhutaan, niin siinä vedotaan aina subjektiivisiin asioihin. “Messut voivat olla monenlaisia.” Tai ihmisten haluihin. “Väkeä käy. Jos ei kävisi niin ei järjestettäisi. Tyhjiä kirkkojako sinä haluat?” Tai järjestäjän valtaan. “Minä nyt olen tässä asemassa ja voin tällaisia järjestää. Jos et aio pahoinpidellä minua koomaan niin et voi asiaan vaikuttaa.”
Lajittelussa ideat > tapahtumat > ihmiset nämä puhuvat aina ihmisistä. Kuka haluaa, kenestä tuntuu, kuka kykenee. Eli Laine ei tuossa, mutta tällaisia debaatteja ennenkin nähneenä veikkaan, että ei missään muuallakaan, vetoa siihen, että olisi mikään totuuden tai valheen kysymys. Totuus ja valhe ovat a) keskenään samanarvoisia, b) toissijaisia tai c) yhdentekeviä sen rinnalla, että joku haluaa, jostain tuntuu tai joku kykenee.
Vähän metafyysistä teoretisointia. Tavallinen konservatiivi on hämmentynyt, että miksi joku liberaali tahtoo asioita, mitkä ovat epätosia tai vailla mieltä? Ja miksi hänen vastauksiensa tarkoitus on nolata, eksyttää ja turhauttaa kriitikko? Konservatiivilla on aina joku totuus, jota hän puolustaa omia ja muiden haluja, tunteita ja kykyjen väärää käyttöä vastaan.
Uskon, että liberaaliin, gnostilaiseen ja kaikenlaiseen “emansipatoriseen” ajatteluun kuuluu se, että ainoa keskeinen realiteetti on valta. Ja se on totuuden ja valheen, oikean ja väärän yläpuolella. Ihminen voi hakea turvaa totuudesta. Mutta totuus on kaksiteräinen miekka. Se rajoittaa. Se osoittaa turvaa hakevan heikoksi ja kuolevaiseksi. Että kärsimys, kuten monenlainen yksinäisyys, on ihmisen väistämätön osa.
2Tess. 2:7-12
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, 8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, 9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
En usko, että tuo kohta puhuu välttämättä yksittäisestä henkilöstä, joka tekee yliluonnollisia tekoja. Uskon entistä enemmän, että siinä puhutaan modernista ihmisestä yleensä. Se laittomuus, valhe, vääryys ja viettelys on siinä, että ihminen uskoo voivansa luoda todellisuutta. En tarkoita sitä, että saa atomeja tai esineitä ilmestymään tyhjästä ajatuksen voimalla. Tarkoitan uskoa siihen, että ihminen alkaa käsitteellistää todellisuutta tavalla, joka kiistää sen käsitteellistyksen, joka on ihmiselle ilmeinen luomakunnassa.
Room. 1:18-23
18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, 19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. 20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, 21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. 22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet 23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Eli pohjimmiltaan siinä on kyse uskosta siihen, että ihminen voi retoriikan ja diskurssin keinoin luoda sosiaalista todellisuutta. Että totuus ei ole ilmeinen, vaan se, mikä voidaan puhua olemaan totta, on yhtä hyvä tai käytännössä parempi kuin se, mikä on ollut totta ilman, että kukaan ihminen juuri sillä hetkellä sitä puhuu.
Tämä liittyy siihen, että kun Jeesus on Logos eli Jumalan Sana (jota siis Raamattu kirjana ei tässä merkityksessä ole), niin se tarkoittaa, että Jeesuksessa Jumala on puhunut olemaan eli lausunut merkitsemään asiat sitä, mitä ne ovat. Jumala on luonut aistilliset, tuhmat, kiihottavat, levottomat, kevytmieliseet ja huikentelevat asiat olemaan sitä, mitä ne ovat. Ja ne ovat hyviä vaikka avioparin yhteisissä hetkissä, jos eivät seurakunnan kokoontumisessa. Näissä messuissa on kyse siitä, että ihminen puhuu Jumalaa vastaan ja lausuu ne olemaan jotain muuta.
Minulla on vaikeuksia lukea loppuun Barfieldin kirjaa Saving the Appearances, koska Barfield asettuu siinä puolustamaan nimenomaan tätä kristinuskon kannalta väärää näkemystä, että ihmisen tarkoitus on “henkisen evoluution” kautta saavuttaa “lopullinen partisipaatio”, jossa hänestä tulee oman todellisuutensa lähde.
Kierkegaardille ironinen on välitaso esteettisen ja eettisen välissä. Sillä ei ole mitään muuta virkaa kuin ajallisen osoittaminen ajalliseksi ja katoavaksi, aistillisen elämän ristiriitaisuuksien soimaaminen ja muu vastaava, mutta se ei myöskään ole mikään lopullinen vastaus, vaan se on välivaihe, nihilistinen välivaihe, ennen eettisen ikuisten prinsiippien ymmärtämistä. Ironia on oikeutettua ainoastaan esteettistä vastaan, ja on yksi maailman surkeita näkyjä, kun ironikko käy esteettisenä pitämäänsä vastaan ironialla, vaikka tuo esteettinen on läpikäynyt eettisen ja jopa uskonnollisen siten, että se ilmaisee näitä ylempiä tasoja. Ironialla ei ole mitään sanottavaa eettiselle tai uskonnolliselle tai edes koomiselle (Kierkegaardin Climacuksella välitaso eettisen ja uskonnollien välissä), sillä ei ole mitään rahkeita kritisoida mitään näistä, se on vain nihilismiä, ei mitään positiivista. Se ei tule mistään eikä se johda mihinkään, ellei sitten ironikon valheelliseen ylemmyydentuntoon, mikä on aika surkea näky.
Kierkegaardin Climacus kirjoittaa jopa, että “Totaalinen, kertakaikkinen ironia halpahintaisena hyökkäyksenä paperilla on kaiken muun abstraktion tavoin epäoikeutettua suhteessa joka eksistenssisfääriin.” Climacukselle on jopa niin, että ainoastaan ironiassaan eksistoiva ironikko on oikeutettu, eli sellainen, joka ei “pelleile ironian suurenmoisuudella ja elä itse pikkuporvarillisuudessa”. (Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus, 524)
Tuo ivallisuus, minkä ehkä ensi kertaa kohtasin kristillisen papin suusta lukiessani jotakin S.Simolan pääkirjoitusta K&K:sta, on yllättänyt minut viime vuosina. Vanhana starbuna en muista sellaista harrastetun kirkossa/kirkon viestinnässä ennen muinoin. Eikä se todellakaan sovi kristinuskoon, eikä kristilliseen viestintään.
Ivassa ja sarkasmissa ikäänkuin heitetään roskikseen ne kauniit yritykset suvaita ja ymmärtää eri lailla “huonoja”, väärin toimivia tai outojakin asioita ja ihmisiä. Kun pappi heittää moisen iva/sarkasmivaihteen päälle, on sangen outoa kuulla samasta suusta hieman myöhemmin suvaitsevaisuuspaatosta, rakkausvaatimusta ja vihapuheen tuomitsemista.
Ivakin on vihapuhetta.
(ENkä suinkaan väitä olevani itse tässä suhteessa puhtoinen, mutten ole pappikaan, enkä kirkon viestijöitä, olenpahan vain yksi Jeesuksen viitanliepeessä roikkuva kurja paskiainen).
Tuossa on varmaan sellainen haksahdus joka johtuu siitä että kirjoittaja uudistusmielisyydestään ja “avarahenkisyydestään” huolimatta sittenkin kuuluu omaan sisäpiiriinsä. Samantapainen ilmiö voi sattua herätyskristillisissä ja konservatiivisissa piireissä, mutta eri sanoin.
Kysymys on siitä, että olettaa lukijakunnan olevan jyvällä siitä kirkon tilanteesta ja siitä positiosta, missä itse sijaitsee. Niinkuin tapahtuu silloin kun puhutaan kavereiden kesken.
Törmäsin juttuun aikaisemmin facessa, ja varmaankin tämän miehen kaverit hekottelivat ja ylistivät häntä. Tuntuu että tarina on kirjoitettu ikään kuin niistä mietteistä jatkaen mitä kahvipöydässä on puhuttu.
Kaiken viestinnän - siis myös seurakuntien - pitäisi olla harkittua. Pitäisi aina miettiä, että jutulla on kohderyhmä, ja toisaalta että muutkin sen näkevät - kun se kerran on julkinen. Jos haluaa viestin perille, kirjoittaa mahdollisimman selvästi, ja jos haluaa olla loukkaamatta niitä joille EI kirjoita varsinaisesti, jättää lennokkaimmat ilmaukset sikseen.
Parodia on tietysti tosi vaikea laji, ja huumorituulella voi kuka tahansa epäonnistua vaikka hyvää tarkoittaisi.
Tässä tapauksessa paljastuu kuitenkin mielestäni lähinnä se ettei ole tajunnut ollenkaan minkä kuvan antaa seurakunnasta, omasta papinvirastaan jne.
Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.