Miten niin “ei enää”? Ei siellä ole koskaan niin lukenut. Vaikkapa 1700-luvun biblia: Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Siis sama asia, joka on vuoden 1938 käännöksessä: Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan- -.
Tämä olisi hyvä aina muistaa.
Luin kirjan pikaisesti ja siinä häiritsi se, että Raamattuun suhtauduttiin, niin kuin se olisi koko kristinuskon ainoa perusta, eikä lainkaan Kristuksen perustaman kirkon, jolla on pitkä traditio, kirja.
Esimerkiksi katolisten ja ortodoksien kieltäytyminen naispappeudesta ei kumpua lainkaan Raamatun teksteistä liittyen naisen asemaan seurakunnissa, vaan siitä, että pappi toimii Kristuksen persoonassa.
Muuten kirja keskittyi sen osoittamiseen, että tekstiä olisi aina muutettu aikansa juutalaisuudelle tai myöhemmin kristinuskolle myönteisempään suuntaan. Kirja tuntui osin kirjoitetun lähinnä oletetuille, amerikkalaistyylisille protestanttimarkkinoille, eikä onnistunut vakuuttamaan ainakaan minua. Usein kohdissa todettiin, että “ehkä, oletettavasti on niin” ja seuraavassa kappaleessa jatkettiin kuin juuri niin olisikin ja tehtiin sen perusteella johtopäätöksiä.
Mikään kirkko ei kai koskaan ole tulkinnut asioita niin, että Jumala olisi sanellut Raamatun sellaisenaan, vaikka se onkin Jumalan sanaa. “King James only” on huono lähtökohta, mutta yhtä huono, tai vielä huonompi on se, että Raamattu ei olisi lainkaan Jumalan inspiroimaa tekstiä.
Minusta kirjan nimi ja markkinointi on kohu- ja sensaatiohakuista ylimainostusta, mutta tokihan se on toiminut, tilasinhan sen itsekin ensimmäisten joukossa. Kirja ei kuitenkaan sisällä oikeastaan mitään erityisen ihmeellistä tai ravistelevaa, mutta toki sieltä löytyy ihan hyvääkin informaatiota. Mutta monet esimerkit ovat mielestäni jokseenkin yhdentekeviä.
Itseäni ärsytti se, että kirja alkaa homoteemalla case Päivi Räsänen ja loppuu homoteemaan tyrmäävällä otsikolla “Kääntäjät lisäsivät homoseksuaalisuuden Raamattuun”. Väkisinkin nousee mieleen kysymys kirjan kirjoittamisen motiivista.
Hyvää on tietenkin se, jos kirja auttaa raamattufundamentalisteja ymmärtämään, että kristinuskossa Raamattu on myös inhimillinen kirja: inspiroitu ja henkeytetty mutta ei sana sanalta saneltu tai “automaattikirjoitettu”. Kirjoittajien helluntaitausta lienee vaikuttanut siihen, että siellä vallalla oleva ahdas raamattukäsitys on haluttu torjua. Mutta vaikutelmani on se, että on sitten ajauduttu toiseen äärilaitaan, ja epäselväksi jäikin se, haluavatko kirjoittajat kokonaan demytologisoida Raamatun tekstit ja samalla tehdä tyhjäksi koko jumalauskon. Heidän uskonsa nykytila jäi siis varsin epämääräiseksi, toisaalta se olkoon heidän yksityisasiansa.
On myös hyvä ymmärtää, että UT:n kaanon on syntynyt kristinuskon sisällä (melko varhaisessa vaiheessa toki), eli se ei ole tyhjästä ilmaantunut ja ilman neuvotteluja koostettu.
Mitään tällaista ei ole tietenkään tapahtunut. Raamatussa ei ole homoseksuaalisuutta. Raamatussa on samaa sukupuolta olevien seksuaalisesta kanssakäymisestä sanottu että se on jotakin jota Jumala ei tahdo. Siinä kaikki. Raamattu on hyvin realistinen tällaisissa asioissa. Ihmisen olemuksellisuudesta se sanoo vain että ihmisen ajatukset ovat pahat lapsuudesta lähtien ja että ihmisen hyvyys ja pahuus on suhteessa siihen, ovatko he Jumalan tarkoittamalla tavalla.
D
Jep. Kirjassa oli selkeä, suomalaiseen kirkkopolitiikkaan vaikuttamaan pyrkivä juonne.
Itselläni ei tietenkään ole lihaksia ryhtyä vääntämään tekstikritiikistä, mutta paria asiaa pidän ongelmallisena. Mikäli yksi lähtökohta on, että suppeampi teksti on aina todennäköisesti alkuperäisempi, niin mikäli meidän konkurssimme jälkeen vielä 2000 - 3000 - vuoden päästä on tutkijoita, niin he voivat luoda loistavia teorioitiota siitä, miten joku Alexander Dumas loi alkeellisista piirroksista ja lyhyistä teksteistä koostuvasta kuvitetusta klassikosta pitkän, monipolvisen, vaikeasti tulkittavan ja osin sekavankin Kolme muskettisoturia eepoksen. Eli pitkistä alkuteksteistä on siis ainakin myöhemmällä ajalla lähes poikkeuksetta tehty nimenomaan lyhennelmiä.
Toinen asia mikä aina on ihmetyttänyt on se, että Jeesuksen ja opetuslapsien oletetaan osanneen vain arameaa. Ainakin Jeesus itse kuitenkin tekstien mukaan luki tooraa ja he kaikki elivät myös helleenisen kulttuurin keskellä. Sen aikaisella puusepällä, tai kalakauppiaalla, oli varmaan paljon suurempi tarve ja into oppia kreikkaa, kuin nykyisellä suomalaisella insinööriopiskelijalla, joka on poliittisilla päätöksillä pakotettu puhumaan suomalaisen opettajansa kanssa englantia. Enkä millään pysty uskomaan Jeesuksen aikaisten ihmisten olleen älyllisesti heikommalla tasolla, kuin nykyihmiset. Ainakin kirjallinen aineisto, joka kai on ainoa hyväksytty tekstikritiikin lähde, osoittaa täysin päinvastaista.
Entä olisiko Pontius Pilatus vaivautunut opettelemaan arameaa, tai edes hepreaa, kun valtakunnan lingua franca oli kreikka?
Henkilökohtaisesti näen järkevämmäksi vanhan, kirkollisen tulkinnan evankeliumien kirjoittajista ja niiden ilmestymisjärjestyksestä, kuin nykyisen tulkinnan Markuksen evankeliumin ensisijaisuudesta. Pidän myös todennäköisenä, että evankeliumien kirjoittajat ( tai ehkä paremmin kokoojat ) ovat nimenomaan Matteus, Markus, Luukas ja Johannes, enkä välttämättä näe edes kovin vahvoja syitä sijoittaa niitä aikajanalla Paavalin kirjeitä myöhempään aikaan.
Arvostan toki tekstikritiikkiä paljonkin, mutta minkään lukemani perusteella se ei oikeuta sellaisia varmoja lausumia kuin, että Markuksen evankeliumi oli ensimmäinen, nämä ovat siitä syystä tehtyjä lisäyksiä, kirjuri halusi esittää asian siinä valossa… jne,
Tämä ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.