“Helluntaiseurakunnasta eronneiden kirjoittajien oma suhde Raamattuun on muuttunut tutkimustyön ja elämänhistorian aikana dramaattisesti useita kertoja.”
Tämä voi olla mielenkiintoinen ja ehkäpä luutuneita käsityksiä ravisteleva kirja. Toivottavasti kirjoittajat eivät ole langenneet kaiken yliluonnollisen kieltävään liberaaliteologiaan. Toivottavasti he ovat asettaneet toivonsa evankeliumiin ja odottavat uskon kautta ikuista elämää Jumalan valtakunnassa. Muussa tapauksessa Raamatun rääpiminen on epäpuhtauksien kaivelemista leivästä. Jollakulla Jumalaan ja seurakuntaan pettyneellä sellainenkin saattaisi olla motiivina. Mutta minä odotan kirjoittajilta prokristillisyyttä ja rehellisyyttä pyhien tekstien edessä.
Ville Mäkipelto ja Paavo Huotari: Sensuroitu - Raamatun muutosten vaiettu historia
(Ilmestyy 8.3.2023)
Tuossa nyt kyllä kovin särähtää se, ettei kirjoittajat ja/tai esittelytekstin kirjoittaja ole ymmärtänyt sanan ‘sensuuri’ merkitystä. Jutun otsikko on siitä jännä, että se olettaa meille käsityksen Raamatun muuttumattomuudesta - siis siitä huolimatta, että papit ja teologit ovat jo vuosisatoja opiskelleet historiallis-kriittistä eksegetiikkaa yliopistoissa sekä siitä, että on jokseenkin yleisesti tiedossa ihmisten kirjoittaneen Raamatun kirjoitukset sen sijaan, että ne olisivat tipahtaneet taivaasta.
Tuossa siis ratsastetaan nyt tällaisella paljastusmainonnalla. Silti kirjassa voi olla ihan hyviäkin huomioita. Nimestään huolimatta tulokulma on perusteltu.
Samaa mieltä, ja koska kumpikin kirjoittaja on lähtenyt pois helluntailaisuudesta, minua kiinnostaa heidän nykyinen suhtautumisensa itse ilosanomaan: uskovatko Jumalaan, uskovatko Jeesukseen Kristukseen, uskovatko armoon ja ikuiseen elämään, ja kuinka suhtautuvat kadotukseen. Ville Mäkipellolla on suosittu tuubikanava (yli 160 000 tilaajaa), jossa hän on hieman henkilökohtaista elämäänsä avannut:
Pintapuolisesti saan sellaisen vaikutelman, että hänen mielestään Raamatussa on vain inhimillinen puoli. Jonkin verran hänen näkemyksiään ja suhtautumistaan Kirjoituksiin avaa myös tämä seuraava:
HOMOJEN PARISUHDETTA EI KIELLETÄ RAAMATUSSA
Minua oikeasti kiinnostaa, mitä asioita perinteisestä kristinuskosta tämä Ville Mäkipelto on valmis hyväksymään ja mitä hylkäämään. Ja sama kysymys myös kirjan toiselle kirjoittajalle, joka toimii luterilaisen kirkon pappina. Mutta en anna mitään arviota etukäteen, vaan luen mielenkiinnolla, kuinka pitkälle kirjoittajat ehkä haluavat heikentää Raamatun ja erityisesti Uuden testamentin arvovaltaa ja erityisesti sen jumalallista puolta.
LISÄYS:
MUN PARANORMAALI KOKEMUS: PUHUIN KIELILLÄ JA VAPISIN
Tuosta päättelen, että hänellä on helluntaitaustastaan huolimatta (tai jopa siitä johtuen) varsin outo ja negatiivinen näkemys kielilläpuhumisen lahjasta. Ehkä hänen oma kokemuksensa ei ollut aito.
“Kuningas Daavidista tehtiin uskonnollisesta näkökulmasta katsoen sankari, jonka väärinkäytöksiä vähäteltiin.”
Minusta jo tämä osoittaa, että nyt ei olla ihan vakavan tutkijan papereilla liikkeellä. Mainostekstistä jää vähän sellainen kuva, että on pidetty jotain suomenkielistä käännöstä jumalallisena totuutena ja pyritään sitten sivuuttamaan koko tutkimuksen pitkä historia vain sen osoittamiseksi, että näin ei ole.
Daavidista - eikä muuten koko Jeesuksen sukupuusta - ei ensinnäkään maalata mitään uskon sankaria, Toisekseen Samuelin/Kuningasten kirjoihin tehdyistä muutoksista ei ole edes mitään varsinaista tietoa. Qumrania vanhempia käsikirjoituksia ei taida olla ja Septuaginta, heprealainen teksti ja aramealainen teksti pitävät kai varsin hyvin yhtä.
Oma kielitaitoni on suomi, englanti ja erittäin heikko munkkilatina. Minkään suomalaisen käännöksen ja Vulgatan välillä ei ole mitään ratkaisevaa eroa. Englanniksi käännetty Septuaginta on myös käytännössä täysin samaa tekstiä, kuin suomenkieliset käännökset Vanhasta testamentista. Englanniksi näitä käännöksiä on liikaakin ja vaikka kaikki pyrkivät anglosaksisessa maailmassa vetämään omaan suuntaansa, ne eivät ole saaneet aikaan sellaisia käännöksiä, jotka oleellisesti poikkeaisivat toisistaan.
Joka tapauksessa varmaan mielenkiintoinen kirja, johon kannattaa tutustua. Esittelyteksti on vain huono.
Hiukan jo kaduttaa, että tilasin tuon kirjan. Tuntuu näet vahvasti siltä, että (epä)puhtaasti markkinointimielessä mässäillään sinänsä kiinnostavalla asialla. Olisi outoa, jos sieltä nyt mitään mullistavaa tarjotaan. No, arvioni annan sitten kun olen opuksen lukenut.
Luettu on. Mitähän minä tähän sanoisin. Tekisi mieleni antaa muiden lukea ennen omaa syvempää arviotani, ja niin teenkin. Kirja sisältää asiallista informaatiota Raamatun tekstilaitoksista, joskin olisin odottanut, että kaikki muutkin faktat ovat tohtorilta ja melkein tohtorilta oikein. Yleisellä tasolla kirjassa ei ole eksegetiikkaan ja kritiikkeihin perehtyneelle teologille mitään erityisen uutta, mutta toki onhan mukaan otettu ihan mielenkiintoisia kohtia, joihin ei ole ennen törmännyt - tosin omasta mielestäni ne ovat mitättömiä. Raamatun syntymiseen ja välittymiseen ja jopa teologiseen opinkehitykseen on liittynyt toimitustyötä, eikä se ole mitenkään kummallista. Raamattu ei ole Jumala, kuten ennenkin olen sanonut.
Jos kirjan tarkoitus on ollut vähentää Raamatun arvovaltaa kristittyjen pyhänä kirjana, sitä se ei onnistu tekemään, koska valistuneet yksilöt toki ymmärtävät, mistä on kyse. Toivottavasti se kuitenkin onnistuu oikomaan vääriä käsityksiä esimerkiksi niiden tietämättömien joukossa, jotka luulevat tekstien syntyneen sanainspiraatiolla “automaattikirjoituksen tapaan”. Sen vaikutelman saan, että kirjoittajille Raamattu on vain ja ainoastaan inhimillinen kirja, mutta voihan olla, että he tieteen nimissä pitävät tarkoituksellisesti omat jumalasuhteensa piilossa ja asenteensa jokseenkin neutraaleina. En kuitenkaan voi mitään sille, että ainakin itselleni vaikutelmaksi jää erittäin vähättelevä sävy Raamatun hengellisestä merkityksestä. Kulttuurinen merkitys toki tunnustetaan, mutta sehän ei olekaan millään tavoin epäilyksenalaista.
Siitä en pitänyt, kuinka kirja alkaa ja kuinka se loppuu (arvasin lopun). Heräsi epäilyksiä motiiveista. Sitä puolta en avaa liikaa, mutta ei tämä kirja minusta mikään sensaatio ole. Ihan hyvä alusta se silti on jatkokeskustelulle, joka tarvitsee ehdottomasti seurakseen systemaattista teologiaa ainakin uskonnonfilosofian ja dogmatiikan muodossa. Jos jonkun usko joutuu haaksirikkoon tämän kirjan tai ylipäätään eksegetiikan teksti- ja redaktiokritiikkien ja kaikki ihmeet ja yliluonnolliset riisuvan liberaaliteologian takia, hän on mielestäni vain lisävalaistuksen tarpeessa.
Muistelen, että Samuelin ja Kuningasten kirjoissa on juurikin runsaammin eroavaisuuksia LXX:n ja masoreettisen tekstin välillä, toinen vastaava on Jeremia.
Jeremian kirja on lyhyempi ja lukujen järjestys erilainen, Samuelin ja Kuningasten kirjoissa ei minusta ole mitään oleellisia eroja. Ne on vain kaikki nimetty Kuningasten kirjoiksi, Eli 1, 2, 3, ja 4. Kuningasten ( Kuningaskunnan ) kirja.
Apokryfi/deuterokanoniset kirjat ovat kaikki mukana ja niiden lisäksi ainakin kolmas ja neljäs Makkabilaiskirja.
Itseäni lainaan, koska tarkoitan pikemminkin tätä: Raamatun pilkkuihin takertuvien uskovaisten on syytä oikoa käsityksiään jo pelkästään kirjoitusten toimitushistorian ja erilaisten käännösten takia. Käännös ei ole koskaan täysin sama kuin alkuperäinen ja kopioimaton teksti, jollaista ei ole missään olemassa. Yksinkertainen evankeliumi ja kehotus uskomaan Jeesukseen Kristukseen on silti löydettävissä kaikista versioista.
Oma käsitykseni on se, että ilman muuta alkuperäiset Raamatun kirjoittajat ovat olleet Hengessä inspiroituneita. Itse katson Raamatun olevan jumalallinen ja inhimillinen kirja, ei kumpaakaan yksin. Kaikkihan täällä on vajavaista, mutta arvelen jokaisen kristityn kokevan Raamatun olevan aivan erityinen kirja, hyödyllinen ja lohduttava, ja se on pikemminkin Jumalan henkeämä kuin kirjoittama tai sanelema. Raamattua ei tule pitää lakikirjana.
Ymmärrän Sensuroitu-kirjan kirjoittajien entisinä helluntailaisina nähneen tarpeen kritisoida vääräntyyppistä näkemystä Raamatusta ja sen merkityksestä. He ovat vain mielestäni turhaan luisuneet liikaa sen inhimillistämiseen.
Nimittäin psalmin jae “Sinun sanasi on kokonansa totuus” (Ps 119:160) tulkitaan “tosiuskovaisten” piireissä aika yleisesti tarkoittavan Raamattua kompromissinovumin pohjalta käännettyjen erikielisten versioiden pilkkuja myöten.
Lieneekö kirjan kirjoittamisen taustalla pelkkään inhimilliseen järkeen nojaava ajatus koko jumalauskon hölynpölystä? Siinä mielessä heidän motiivinsa jää arvoitukseksi, koska sitä puolta ei kirjassa avata. Kirja palvelee ehkä enemmän tutkijoita kuin Jumalaa ja tavan kristikansaa. En kuitenkaan tyrmää kirjaa, sillä siinä on paljon hyvää informaatiota ja oheistietoa.
Toisen käden tietojen perusteella 1. Samuelin kirjassa olisi eroja ainakin lukujen 16-18 muodostamassa jaksossa (Daavidin voiteleminen kuninkaaksi; Daavidin ja Goljatin kohtaaminen), joka Septuagintassa olisi selvästi laajempi kuin masoreettisessa heprealaisessa tekstissä.
Eräs kiinnostava yksityiskohta liittyy Goljatin kokoon. Juutalaisten nykyisessä masoreettisessa tekstissä, Origeneen kreikankielisessä Heksaplassa ja Hieronymuksen latinankielisessä Vulgatassa Goljat olisi yli kolmimetrinen. Sen sijaan Septuaginta (Codex Vaticanus ja Codex Alexandrinus), Kuolleenmeren vanhat heprealaiset käsikirjoitukset sekä historioitsija Josephus antaisivat Goljatille vaatimattomamman kahden metrin pituuden. (Taulukko enkkuwikin artikkelissa "1 Samuel 17 - Wikipedia)
Itselläni on tapana lukea Raamattua läpi. Silloin ei tule kiinnitettyä huomiota noihin yksityiskohtiin, Väittäisin, että Septuagintassa - englanninkielisten käännösten perusteella - kerrotaan ihan sama tarina, kuin suomalaisten käännösten Vanhassa testamentissa. Raamattu, kuten kaikki kirjat, on myös tarina. Myyteistä ja saduista se poikkeaa vain siinä, että se on totta.
Liian tarkka keskittyminen kieliasuun, mittoihin ja pilkkujen paikkoihin ei tee oikeutta Raamatulle, mutta toisaalta käännöksen pitää olla tarkka ja myös ilmentää sitä, että kyse ei ole mistään tämän päivän tekstistä. Tekstistä pitää kaikua se, että sen ydin on ikiaikaista ja sen ilmiasu on vanhaa,
Juurikin näin! Lisäksi on huomiotava, että Raamattua on tulkittava vain siinä hengessä, toisin sanoen Pyhässä Hengessä jossa se on kirjoitettu. Oletaanpa vaikka, että jollakin olisi täysin alkuperäinen käännös, mutta ei henkeä tulkita sitä. Silloin häntä ei alkuperäisteksti auttaisi pätkääkään. Jollakin toisella voisi olla vähän ontuvakin käännös, mutta jos hänellä olisi Pyhä Henki tulkkina hän saisi oikean käsityksen lukemastaan asiasta huolimatta pienistä käännösvirheistä.
Olen samaa mieltä. Silti tosiasia on, että LXX eroaa masoreettisesta tekstistä enemmän Samuelin / Kuningasten kirjojen osalta (jotka LXX kutsuu kaikki Kuningasten kirjoiksi) Itse en näe kovinkaan suurta eroa lopputuloksessa. Kreikankielisiä versioitahan on sitä paitsi useita, hebrealaisia ei niinkään, koska masoreettinen teksti tehtiin standardiksi ja meille on säilynyt vain hyvin vähän sitä edeltävää hebreankielistä aineistoa - se muuten on osin enemmän linjassa LXX:n kuin masoreettisen teksitn kanssa.
Mielenkiintoinen asia on tähän liittyen täälläkin joskus käsitelty raamatunkohta “Jumala hallitsee puusta”. Sehän on lause, johon monet varhaiset kristilliset kirjoittajat viittaavat ristiinnaulitsemisen yhteydessä ja joka on säilynyt liturgisissa teksteissäkin. Mutta käsittääkseni ei missään meille säilyneessä Raamatun käsikirjoituksessa.
