Minusta saarnaaminen - ja myös ns. “evankeliointi” - ymmärretään aivan liian inhimillisesti, siis inhimillisenä puhumisena ja toimintana. Olen paljon mietiskellyt sitä kohtaa, jossa p. apostoli toteaa:
… sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana. (1. Kor. 4:20)
Monethan tuntuvat ajattelevan, että Kristukselle voitetaan paljon ihmisiä vain sillä, että heille sanoin kerrotaan Jeesuksesta ja Raamatun teksteistä. Tämän takia se evankeliointi on niin usein hirveää Raamatun jakeiden tuputtamista ja siteeraamista. Ajatellaan, että raamatunjakeet vaikuttavat taikasanojen tavoin: kunhan vain ne kuulee, niin tulee uskoon - jos ei heti, niin sitten myöhemmin. Pohjana on ilmeisesti tämä jae:
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)
Mutta p. apostoli korostaa kuitenkin sitä, että evankeliumi tulee voimana:
…sillä evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana, kun me täynnä varmuutta sitä julistimme. (1. Thess. 1:5)
Voima, dynami, ei tarkoita tuossa julistajien (itse)varmuutta tai ahkeruutta, vaan Jumalan luomattomien voimien toimintaa. P. Raamatussa kuvataan Jumalan voiman toimintaa:
Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. (Ps. 19:3)
Se, että usko syntyy kuulemisesta, ei tarkoita korvalla kuulemista - eikä Sana tarkoita Raamatun sanaa, vaan Jumalaa itseään. Uskoon tullaan, kun “kuullaan” Logosta, eli Kristusta, joka on Sana. Toisin sanoen usko syntyy siitä, kun Jumala koskettaa ihmistä, vaikuttaa häneen voimillaan, ilmaisee teoillaan hänelle olevansa Elävä Jumala. Tämä on Sanan kuulemista. Sen sijaan päällepäsmäröivän aktiivinen raamatunjakeiden toistelu tai traktaattien jako ei yleensä saa ketään uskomaan mihinkään muuhun kuin siihen, että uskovat ovat vain harvinaisen rasittavaa ja tyhmää väkeä. Tämän takia parasta evankeliointia ei olekaan sellainen, jossa käytetään paljon sanoja, kirjallisesti tai suullisesti, vaan sitä on se, missä jumalalliset energiat vaikuttavat. Pyhä ihminen saarnaa nukkuessaankin voimallisemmin kuin vuolassanainen ihminen, joka on erossa Jumalan pyhästä.
Saarnan teho ei siis perustu kaunopuheisuuteen, älykkääseen argumentointiin, faktojen luettelemiseen tai tunteiden herättämiseen retorisin keinoin, vaan siihen, että Jumalan voima toimii saarnaajan kautta ja vahvistaa läsnäolijoiden uskoa ja hyveitä. Liturgiassa pappi vastaa siunausta pyytävälle diakonille, joka valmistautuu lukemaan päivän evankeliumitekstin:
Pyhän, kunniallisen ja korkeasti kiitetyn apostolin ja evankelistan (nimi) esirukouksien tähden antakoon Jumala sanat sinulle, voimallisesti ilosanomaa esiintuovalle, rakkaan Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen, evankeliumin julistamiseen.
Kyse ei ole siitä, että pappi siunauksellaan tahtoisi diakonin puhuvan omin sanoin tai inhimillis-karismaattisessa mielessä olevan “voimallinen”, vaan kyse on siitä, että pappi siunauksellaan tahtoo Jumalan voimien voimallisesti vaikuttavan diakonin ja hänen lukemiensa sanojen kautta. Voima on siis Jumalan luomatonta voimaa, jumalallista energiaa ja sanat ovat Sanan salaista vaikutusta. Diakonin ääni voi pettää tai hän voi takellella sanoissaan, mutta Sanan voimavaikutukset eivät ole kiinni tuollaisista inhimillisistä ja luoduista seikoista, vaan ne perustuvat aivan muuhun.
Sanan kuuleminen ei ole inhimillisen puheen tai saarnaamisen kuulemista, vaan se on sitä, että Jumala vaikuttaa salaisesti ihmiseen ja ihminen saa kokemusperäisesti vakuuttua jumalallisten voimien toiminnasta. Tämä saa hänet uskomaan, hakeutumaan kirkkoon, ymmärtämään jumalallisia totuuksia ja muuttamaan elämäänsä. Monet uskovat, että jos vain parannetaan pappien tietopohjaa (lisää yliopisto-opintoja!) tai retorisia kykyjä (vaikuttavampia puhe-esityksiä!), niin ihmiset kyllä alkaisivat uskoa enemmän ja käydä kirkossa. Se on valitettavasti aivan maallinen lähestymistapa Sanaan.