Mikä on saarna?

Jatkoa ketjulle Vikariaatit ja seurakuntaharjoittelut, jossa puhuttiin saarnasta:

Tässä ketjussa voitaisiin keskustella, mitä on saarna ja opettaminen.

Minusta maallikkosaarna ei täytä varsinaisen saarnan tehtävää. Saarnan tekee saarnaksi se, että siinä on pappisviran kantaja, jolla on hallintavalta niihin, joita hän opettaa. Saarnassa siis opetetaan vallalla. Sen sijaan maallikolla ei voi olla tuollaista valtaa, joten maallikko ei voi opettaa vallalla. Maallikon opetuspuhe voi olla vain puhe, mutta papin puhe voi olla myös saarna. Tämä siis johtuu siitä, että pappi voi asettaa vaatimuksia, koska hänellä on hallintavalta niihin, joille hän saarnaa.

Jos Melanchthoniin on uskomista, olet oikeassa: Valta on kuitenkin evankeliumin valtaa, joka ei ole pelkkä hallinnollinen status eikä myöskään vallankäyttäjän itsensä päättelemää hengellistä ylemmyyttä. Eero Huovista siteeratakseni se on seurakunnan delegoimaa valtaa ja sellaisena ennen muuta kasteen valtaa. Huovinen sanoi tämän ennen World Wide Webiä. joten en voi peistata, mutta Melanchthon on tässä:

Hyvä keskustelunaihe. Parkinsonlääkitykseni on nyt off eli en voi näpyttää paljonkaan, mutta jos keskustelua syntyy, yritän palata aiiheeseen sitten kun lääkitys on taas on ja jakseja muuten riittävästi. Sinulla on luottamusta herättävä semilestadiolainen ote asiaan. Jouko Talonen saattaisi innostua.

Omasta puolestani vain nyt se, että valta on minusta enemmän symbioottista kuin delegoitua, jos mietitään seurakunnan osallisuutta siihen.

Tämä Yxinkertasen viesti liittyy vielä aiheeseen, edellisestä keskustelusta.

Kun katsoo tätä nykyistä maailman tilannetta,
siis “väärin sammutettu”?

Minusta saarnaaminen - ja myös ns. “evankeliointi” - ymmärretään aivan liian inhimillisesti, siis inhimillisenä puhumisena ja toimintana. Olen paljon mietiskellyt sitä kohtaa, jossa p. apostoli toteaa:

… sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana. (1. Kor. 4:20)

Monethan tuntuvat ajattelevan, että Kristukselle voitetaan paljon ihmisiä vain sillä, että heille sanoin kerrotaan Jeesuksesta ja Raamatun teksteistä. Tämän takia se evankeliointi on niin usein hirveää Raamatun jakeiden tuputtamista ja siteeraamista. Ajatellaan, että raamatunjakeet vaikuttavat taikasanojen tavoin: kunhan vain ne kuulee, niin tulee uskoon - jos ei heti, niin sitten myöhemmin. Pohjana on ilmeisesti tämä jae:

Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)

Mutta p. apostoli korostaa kuitenkin sitä, että evankeliumi tulee voimana:

…sillä evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana, kun me täynnä varmuutta sitä julistimme. (1. Thess. 1:5)

Voima, dynami, ei tarkoita tuossa julistajien (itse)varmuutta tai ahkeruutta, vaan Jumalan luomattomien voimien toimintaa. P. Raamatussa kuvataan Jumalan voiman toimintaa:

Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. (Ps. 19:3)

Se, että usko syntyy kuulemisesta, ei tarkoita korvalla kuulemista - eikä Sana tarkoita Raamatun sanaa, vaan Jumalaa itseään. Uskoon tullaan, kun “kuullaan” Logosta, eli Kristusta, joka on Sana. Toisin sanoen usko syntyy siitä, kun Jumala koskettaa ihmistä, vaikuttaa häneen voimillaan, ilmaisee teoillaan hänelle olevansa Elävä Jumala. Tämä on Sanan kuulemista. Sen sijaan päällepäsmäröivän aktiivinen raamatunjakeiden toistelu tai traktaattien jako ei yleensä saa ketään uskomaan mihinkään muuhun kuin siihen, että uskovat ovat vain harvinaisen rasittavaa ja tyhmää väkeä. Tämän takia parasta evankeliointia ei olekaan sellainen, jossa käytetään paljon sanoja, kirjallisesti tai suullisesti, vaan sitä on se, missä jumalalliset energiat vaikuttavat. Pyhä ihminen saarnaa nukkuessaankin voimallisemmin kuin vuolassanainen ihminen, joka on erossa Jumalan pyhästä.

Saarnan teho ei siis perustu kaunopuheisuuteen, älykkääseen argumentointiin, faktojen luettelemiseen tai tunteiden herättämiseen retorisin keinoin, vaan siihen, että Jumalan voima toimii saarnaajan kautta ja vahvistaa läsnäolijoiden uskoa ja hyveitä. Liturgiassa pappi vastaa siunausta pyytävälle diakonille, joka valmistautuu lukemaan päivän evankeliumitekstin:

Pyhän, kunniallisen ja korkeasti kiitetyn apostolin ja evankelistan (nimi) esirukouksien tähden antakoon Jumala sanat sinulle, voimallisesti ilosanomaa esiintuovalle, rakkaan Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen, evankeliumin julistamiseen.

Kyse ei ole siitä, että pappi siunauksellaan tahtoisi diakonin puhuvan omin sanoin tai inhimillis-karismaattisessa mielessä olevan “voimallinen”, vaan kyse on siitä, että pappi siunauksellaan tahtoo Jumalan voimien voimallisesti vaikuttavan diakonin ja hänen lukemiensa sanojen kautta. Voima on siis Jumalan luomatonta voimaa, jumalallista energiaa ja sanat ovat Sanan salaista vaikutusta. Diakonin ääni voi pettää tai hän voi takellella sanoissaan, mutta Sanan voimavaikutukset eivät ole kiinni tuollaisista inhimillisistä ja luoduista seikoista, vaan ne perustuvat aivan muuhun.

Sanan kuuleminen ei ole inhimillisen puheen tai saarnaamisen kuulemista, vaan se on sitä, että Jumala vaikuttaa salaisesti ihmiseen ja ihminen saa kokemusperäisesti vakuuttua jumalallisten voimien toiminnasta. Tämä saa hänet uskomaan, hakeutumaan kirkkoon, ymmärtämään jumalallisia totuuksia ja muuttamaan elämäänsä. Monet uskovat, että jos vain parannetaan pappien tietopohjaa (lisää yliopisto-opintoja!) tai retorisia kykyjä (vaikuttavampia puhe-esityksiä!), niin ihmiset kyllä alkaisivat uskoa enemmän ja käydä kirkossa. Se on valitettavasti aivan maallinen lähestymistapa Sanaan.

1 tykkäys

Jumalan valtakunta ilmenee voimana sen jälkeen, kun on ensin puhuttu sanaa ja se sana on vaikuttanut.
Eihän lähetystyö leviä henkipallona, vaan sanan julistamisen kautta. se
Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä (1.): Sillä minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovalle pelstukseksi

Kyllä tämä on jokaisen kristityn tehtävä yleisen pappeuden kautta.
Jokainen voi naapurilleen, lapsilleen, sukulaisilleen kertoa siitä, mitä Kristus on puolestamme tehnyt.
Paavalin mukaan (Room) julistustyö on tärkeintä valtakunnan työtä.

  1. Sillä “jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.
  2. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
  3. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"

Siksi olen maallikon saarnaluvasta eri mieltä.
Ei ole tarkoitus, että jokainen kristitty juoksee kerrostalossa jakamassa ehtoollista, mutta puhua pelastuksen asiasta voi.

Jos siis seurakuntani kirkkoherra jonakin pyhänä antaa hurskaaksi tiedetyn maallikkoveljen saarnata, ei siinä kukaan muu häviä kuin sarvipää.

Saarnahan voi olla jotain sellaista, että mitä sä nyt taas olet mennyt hölömö tekemään jne. Isäni oli niinkutsuttu maallikkosaarnaaja, jotain sleyn kursseja käynyt. Mutta tuskin hän ajatteli olevansa papin veroinen. Rauha hänen sielulleen jne. Jaa mitä, ei ollut taas juuri mitään annettavaa tähän ketjuun.:grin: Näillä mennään.

Kirjoitit viestin, joka oli selkeä ja liittyi ketjun aiheeseen. Eli ihan hyvä viesti. Ei kaikkien viestien tarvitse olla teologisesti maailmaa mullistavia.

4 tykkäystä

Tackar😊

Jumala yksin voi antaa anteeksi synnit, mutta hän julistaa tämän anteeksiantamuksen maan päällä ainoastaan evankeliumin sanan (verbaalisesti ilmaistun sanan) kautta. Evankeliumi on Jumalan omaa sanaa, huolimatta siitä kuka sitä saarnaa. Evankeliumi taas ei tiivistettynä ole mitään muuta kuin oikea vanhurskauttamisoppi, se, että meillä yksin Kristuksen teon kautta on Jumala armollisena Isänä.

”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Apt. 10: 43.”

Jumalan voima ilmenee siis yksinomaan evankeliumin sanassa. Sinä voit olla ordinoitu pastori, mutta jos et saarnaa evankeliumia minulle, ei sinun sanoissasi ole Jumalan voimaa ja minä pakenen sinua kuin sutta. Ei evankeliumi saa voimaansa ordinaatiosta, vaan yksinomaan Jumalan sanasta. Evankeliumin sanaa Jumala käyttää välineenä synnyttäessään meissä uskon. Voima on siis itsessään sanassa, ei meidän tekemisessämme.

Tämän evankeliumin sanan palvelijoiksi on Jumala asettanut apostolit ja pastorit seurakuntiin, jotta he saarnaamalla oikeaa vanhurskauttamisoppia voisivat tämän sanan voimasta pelastaa kuulijansa, ei minkään muun voiman avulla.

jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut. Kol. 1: 23.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, että voiko mitään “saarnaa” erotuksena muusta puheesta perustella millään raamatullisella (ja siten luterilaisesti pätevällä) tavalla, mutta jos lähdetään siitä, että tämä Silvanuksen määritelmä on oikea, niin minusta vaikuttaa siltä että suuri osa evlut kirkoissa kuultavista saarnoista ei ole saarnoja, koska niissä suurimmaksi osaksi puhutaan asioista, joiden suhteen papilla ei ole hallintavaltaa seurakuntalaisiinsa nähden. Käsittääkseni nimittäin voidaan ajatella, että papilla on valtaa vain uskonoppiin ja moraaliin liittyvissä kysymyksissä, mutta useinkaan saarnat eivät pitäydy tiukasti näihin. Ei ole tavatonta, että 15 minuutin saarnassa on pari lausetta uskonoppia ja kaikki muu jotain tähän liittymätöntä pohdiskelua, jonka suhteen on vaikea ajatella papilla olevan hallintavalta seurakuntalaisiinsa nähden.

2 tykkäystä

3 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Aineellinen anteeksianto ja armo

Mää vielä pohtisin tuota kysymystä hallintavallalla opettamisesta. Käytännössä nimittäin auktoriteetti ei synny välttämättä pelkästään hierarkkisesta asemasta, vaan se voi syntyä myös asiantuntemuksen kautta. Asiantuntemusta esim. Raamatun tulkinnassa taas voi olla ilman pappisvihkimystäkin. Käytännössä jos pappi tai epäpappi-TM opettaa, mitä jokin Raamatun kohta tarkoittaa, niin se on yhtäläisen uskottavaa. Ja tiedon määrä luo eräänlaisen auktoriteettiaseman, vaikka se ei viralliseen valtasuhteeseen perustukaan.

Ensimmäinen virke on mielestäni täysin väärä ja rajaa Jumalan toimintamahdollisuuksia tavalla, joka vääristää uskon. Jälkimmäinen virke on myös virheellinen. Jumala näet voi toimia lukemattomin tavoin. Jumalan voima ei ole Raamatussa, vaan hänen omassa luomattomassa olemuksessaan. Kun Hän toimi esim. palavan pensaan tai Jeesuksen viitan tupsun kautta, ei se perustunut mihinkään kirjoitettuun sanaan. Waltherilainen näkemys rajaa Kaikkivaltiaan toiminnan Raamattuun esineenä. Rajaat Jumalan voiman jopa pyhien sakramenttien ulkopuolelle sanoessasi että “Jumalan voima ilmenee siis yksinomaan evankeliumin sanassa”.

Missään tapauksessa en voi yhtyä kumpaankaan virkkeeseesi. Jumalan voima ei rajoitu mihinkään esineisiin tai sanallisiin muotoiluihin, vaikka ilman muuta hän vaikuttaakin kirkon elämäntapaan sisältyvien asioiden, käytäntöjen, toimitusten, esineiden ja ihmisten ym. kautta. Jumala voi ilmaista voimansa ihmisille - myös kirkkoon kuulumattomille ja ei-uskoville - lukemattomin tavoin. Hän ei kuitenkaan toimi luotujen asioiden kautta vaan luomattomilla jumalallisilla energioillaan.

Juuri tämän takia esim. ihmeet ja uskonnolliset kokemukset eivät ole mekaanisesti toistettavissa. Esimerkiksi @Sakarja kertoi ikonin kautta kokemastaan uskonnollisesta kokemuksesta. Se ei kuitenkaan perustunut ikoniin itseensä, vaan Jumalan toimintaan luomattomilla voimilla. Jos kokemus perustuisi luotuun esineeseen, ikoniin, niin silloin se toistuisi kyseisen ikonin yhteydessä. Mutta kokemus oli ainutkertainen juuri sen takia, että esine itse ei ollut kokemuksen aikaansaaja, vaan luomattomilla voimillaan toiminut Jumala.

Tämä on tärkeä korostus, jonka @anon31067578 kirjoitti!
´
On olemassa harhaoppia, jonka mukaan virka sinänsä tai viranhaltijan henkilökohtainen usko tekisi Jumalan sanasta vaikuttavan ja absoluutiosta pätevän.
Meillä on Vanhassa testamentissa esimerkki Bileamista, joka kirouksen sijasta lausuikin siunauksen Israelin lasten ylitse. Sanat olivat oikeat, vaikka mies oli väärä. Jumala puhui hänen kauttaan.

Onkohan @timo_k ajattelemassa jotain ihan muuta voimaa, jota määrittää Jumalan voimaksi?
Eikö tulisi luottaa Raamatun sanaan?
Paavali sanoo, että evankeliumi on Jumalan voima, toisessa kirjeessä, että “puhe rististä on Jumalan voima”.

Jumalan voima on se, joka pelastaa kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ja se on - mikäli apostolin sanaan voi yhtään uskoa - sidottu sanaan.
Jumalan voima ilmeni myös luomisessa, ja se tapahtui sanalla, joka viime kädessä on Kristus.

3 tykkäystä

Tästä onkin kyse: minusta saarnan funktio ei ole opettaa, mitä mikin kohta Raamatussa tarkoittaa, vaan saarnassa opetetaan, mitä meidän on tehtävä elämässämme. Saarnan funktio ei siis ole puhtaan deskriptiivinen. Saarnalla on kyllä magisteriaalinen tehtävä (opettava, määrittävä: mitä meidän on uskottava), mutta myös pastoraalinen (opettava, ohjaava: miten meidän on toimittava niin, että elämme uskomme todeksi). Pastoraalinen funktio on minusta saarnan keskeinen funktio normaalissa seurakuntatilanteessa. Piispa puolestaan toteuttaa magisteriaalista funktiota – hänellähän on erilainen valta kuin normaalilla pastorilla.

Ohimennen: käytän tässä nyt tarkoituksella sanaa pastori erotuksena papista. Pastori on jonkin tietyn joukon paimen, jolla on pastoraalinen vastuu omistaan. Pappi on puolestaan kuka tahansa pappi.

Saarnan tehtävä ei ole siis kertoa, miten asiat ovat noin niin kuin yleisesti, vaan miten juuri tässä yhteisössä pitäisi elää Jumalan sanan mukaan. Pastori, joka vastaa omiensa sielujen hoitamisesta ja jolla on tämän vuoksi myös valta heidän ylitseen tietyissä asioissa, saarnatessaan käyttää sitä sanan valtaa, joka hänelle on uskottu palvelijana ja johtajana. Minkä tahansa raamatunopettajan puhe ei ole johtajan puhetta.

@TV2 huomautti hyvin jossain vaiheessa, että jos jotakuinkin näin (hän määritteli hieman toisin, mutta kuitenkin) määritellään, Suomessa ei juurikaan saarnata. Näin voi olla.

3 tykkäystä

Kun minä olin luterilainen, saarnoissa ei selitetty mitään Raamatun kohtia eikä ohjattu, miten kristityn pitäisi elää, vaan puhuttiin melkein vain maallisista asioista, jotka hiukan liittyivät luettuun evankeliumin kohtaan.

Ortodoksisen kirkon opetuspuheissa ei niinkään selitetä Raamatun kohtia, vaan nimenomaan ohjataan elämään kristittyinä.

1 tykkäys

Tämä on sinun henkilökohtainen näkemyksesi luterilaisuudesta.
Se ei luultavasti kuitenkaan ole se täydellinen kuva luterilaisuudesta, vaan kenties sen maallistuneesta todellisuudesta…

Hyvä luterilainen saarna on juuri sitä, mitä näet nyt pidät oikeana.
Raamatun tekstin selittäminen on myös yksi osa siitä, onhan kristillinen elämä tuotu esiin myös Raamatussa Sitä vartenhan se on kirjoitettu, myös oppaaksi.

Psalmi 119 kertoo meille väkevästi, miten Jumalan sana on uskovan elämänohje ja turva ja lohdutus:

.11. Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan.
26. Minä kerron vaellukseni, ja sinä vastaat minulle; opeta minulle käskysi.
56. Tämä on minun osakseni suotu: että otan vaarin sinun asetuksistasi.

1 tykkäys

Enkä rajaa, kukaan ei pelastu sillä, että hänellä on Raamattu, vaan sen sisällöllä, sillä, että hänellä on Kristuksen kautta Jumala sovitettuna Isänä. Kaikki muut konstit, joiden välityksellä ihmiset yritttävät mennä ohi evankeliumin taivaaseen ovat rinnastettavissa yritykseen lentää meijeritonkalla kuuhun, se ei kerta kaikkiaan onnistu, vaikka sitä Saukin laulussa yritetäänkin. Evankeliumi tulee luoksemme ilman mitään korkeakirkollisia temppuja:

Romanisoivien luterilaisten* edistämä valheellinen virkaintoisuus kaivaa maata vanhurskauttamisen opinkohdan alta. He tekevät syntien anteeksiantamuksen perustavasti riippuvaksi kirkosta, jossa joku on ordinoitu. Kuitenkin kristillinen oppi, luterilainen oppi, Missourin oppi on seuraava: missä tahansa evankeliumia Jumalan armosta Kristuksessa julistetaan, voin luottaa siihen, huolimatta siitä, julistaako sitä pastori vai maallikko, aikuinen vai lapsi, mies vai nainen, asianmukaisesti kutsuttu ja ordinoitu pastori, vai joku suoraan kadulta. Kristuksen kautta voitettu Jumalan armo on asetettu esiin evankeliumissa. Ei merkitse kuinka evankeliumi tulee meille, me voimme vastaanottaa Jumalan armon siitä. Todella, jopa jos ei olisi ketään kertomassa meille sitä ja näkisimme sen ainoastaan kirjoitettuna seinällä, tämä lause saattaisi meille Jumalan armon Kristuksessa. Ja me voisimme omistaa tämän armon niin pian kuin omaksuisimme sen uskon kautta.

Francis Pieper, The Church and Her Treasure, p. 50.

*Suomessa Lähetyshiippakunta!

2 tykkäystä