Saarnahan voi olla jotain sellaista, että mitä sä nyt taas olet mennyt hölömö tekemään jne. Isäni oli niinkutsuttu maallikkosaarnaaja, jotain sleyn kursseja käynyt. Mutta tuskin hän ajatteli olevansa papin veroinen. Rauha hänen sielulleen jne. Jaa mitä, ei ollut taas juuri mitään annettavaa tähän ketjuun.
Näillä mennään.
Kirjoitit viestin, joka oli selkeä ja liittyi ketjun aiheeseen. Eli ihan hyvä viesti. Ei kaikkien viestien tarvitse olla teologisesti maailmaa mullistavia.
4 tykkäystä
Tackar😊
Jumala yksin voi antaa anteeksi synnit, mutta hän julistaa tämän anteeksiantamuksen maan päällä ainoastaan evankeliumin sanan (verbaalisesti ilmaistun sanan) kautta. Evankeliumi on Jumalan omaa sanaa, huolimatta siitä kuka sitä saarnaa. Evankeliumi taas ei tiivistettynä ole mitään muuta kuin oikea vanhurskauttamisoppi, se, että meillä yksin Kristuksen teon kautta on Jumala armollisena Isänä.
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Apt. 10: 43.”
Jumalan voima ilmenee siis yksinomaan evankeliumin sanassa. Sinä voit olla ordinoitu pastori, mutta jos et saarnaa evankeliumia minulle, ei sinun sanoissasi ole Jumalan voimaa ja minä pakenen sinua kuin sutta. Ei evankeliumi saa voimaansa ordinaatiosta, vaan yksinomaan Jumalan sanasta. Evankeliumin sanaa Jumala käyttää välineenä synnyttäessään meissä uskon. Voima on siis itsessään sanassa, ei meidän tekemisessämme.
Tämän evankeliumin sanan palvelijoiksi on Jumala asettanut apostolit ja pastorit seurakuntiin, jotta he saarnaamalla oikeaa vanhurskauttamisoppia voisivat tämän sanan voimasta pelastaa kuulijansa, ei minkään muun voiman avulla.
jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut. Kol. 1: 23.
Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, että voiko mitään “saarnaa” erotuksena muusta puheesta perustella millään raamatullisella (ja siten luterilaisesti pätevällä) tavalla, mutta jos lähdetään siitä, että tämä Silvanuksen määritelmä on oikea, niin minusta vaikuttaa siltä että suuri osa evlut kirkoissa kuultavista saarnoista ei ole saarnoja, koska niissä suurimmaksi osaksi puhutaan asioista, joiden suhteen papilla ei ole hallintavaltaa seurakuntalaisiinsa nähden. Käsittääkseni nimittäin voidaan ajatella, että papilla on valtaa vain uskonoppiin ja moraaliin liittyvissä kysymyksissä, mutta useinkaan saarnat eivät pitäydy tiukasti näihin. Ei ole tavatonta, että 15 minuutin saarnassa on pari lausetta uskonoppia ja kaikki muu jotain tähän liittymätöntä pohdiskelua, jonka suhteen on vaikea ajatella papilla olevan hallintavalta seurakuntalaisiinsa nähden.
2 tykkäystä
Mää vielä pohtisin tuota kysymystä hallintavallalla opettamisesta. Käytännössä nimittäin auktoriteetti ei synny välttämättä pelkästään hierarkkisesta asemasta, vaan se voi syntyä myös asiantuntemuksen kautta. Asiantuntemusta esim. Raamatun tulkinnassa taas voi olla ilman pappisvihkimystäkin. Käytännössä jos pappi tai epäpappi-TM opettaa, mitä jokin Raamatun kohta tarkoittaa, niin se on yhtäläisen uskottavaa. Ja tiedon määrä luo eräänlaisen auktoriteettiaseman, vaikka se ei viralliseen valtasuhteeseen perustukaan.
Ensimmäinen virke on mielestäni täysin väärä ja rajaa Jumalan toimintamahdollisuuksia tavalla, joka vääristää uskon. Jälkimmäinen virke on myös virheellinen. Jumala näet voi toimia lukemattomin tavoin. Jumalan voima ei ole Raamatussa, vaan hänen omassa luomattomassa olemuksessaan. Kun Hän toimi esim. palavan pensaan tai Jeesuksen viitan tupsun kautta, ei se perustunut mihinkään kirjoitettuun sanaan. Waltherilainen näkemys rajaa Kaikkivaltiaan toiminnan Raamattuun esineenä. Rajaat Jumalan voiman jopa pyhien sakramenttien ulkopuolelle sanoessasi että “Jumalan voima ilmenee siis yksinomaan evankeliumin sanassa”.
Missään tapauksessa en voi yhtyä kumpaankaan virkkeeseesi. Jumalan voima ei rajoitu mihinkään esineisiin tai sanallisiin muotoiluihin, vaikka ilman muuta hän vaikuttaakin kirkon elämäntapaan sisältyvien asioiden, käytäntöjen, toimitusten, esineiden ja ihmisten ym. kautta. Jumala voi ilmaista voimansa ihmisille - myös kirkkoon kuulumattomille ja ei-uskoville - lukemattomin tavoin. Hän ei kuitenkaan toimi luotujen asioiden kautta vaan luomattomilla jumalallisilla energioillaan.
Juuri tämän takia esim. ihmeet ja uskonnolliset kokemukset eivät ole mekaanisesti toistettavissa. Esimerkiksi @Sakarja kertoi ikonin kautta kokemastaan uskonnollisesta kokemuksesta. Se ei kuitenkaan perustunut ikoniin itseensä, vaan Jumalan toimintaan luomattomilla voimilla. Jos kokemus perustuisi luotuun esineeseen, ikoniin, niin silloin se toistuisi kyseisen ikonin yhteydessä. Mutta kokemus oli ainutkertainen juuri sen takia, että esine itse ei ollut kokemuksen aikaansaaja, vaan luomattomilla voimillaan toiminut Jumala.
Tämä on tärkeä korostus, jonka @anon31067578 kirjoitti!
´
On olemassa harhaoppia, jonka mukaan virka sinänsä tai viranhaltijan henkilökohtainen usko tekisi Jumalan sanasta vaikuttavan ja absoluutiosta pätevän.
Meillä on Vanhassa testamentissa esimerkki Bileamista, joka kirouksen sijasta lausuikin siunauksen Israelin lasten ylitse. Sanat olivat oikeat, vaikka mies oli väärä. Jumala puhui hänen kauttaan.
Onkohan @timo_k ajattelemassa jotain ihan muuta voimaa, jota määrittää Jumalan voimaksi?
Eikö tulisi luottaa Raamatun sanaan?
Paavali sanoo, että evankeliumi on Jumalan voima, toisessa kirjeessä, että “puhe rististä on Jumalan voima”.
Jumalan voima on se, joka pelastaa kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ja se on - mikäli apostolin sanaan voi yhtään uskoa - sidottu sanaan.
Jumalan voima ilmeni myös luomisessa, ja se tapahtui sanalla, joka viime kädessä on Kristus.
3 tykkäystä
Tästä onkin kyse: minusta saarnan funktio ei ole opettaa, mitä mikin kohta Raamatussa tarkoittaa, vaan saarnassa opetetaan, mitä meidän on tehtävä elämässämme. Saarnan funktio ei siis ole puhtaan deskriptiivinen. Saarnalla on kyllä magisteriaalinen tehtävä (opettava, määrittävä: mitä meidän on uskottava), mutta myös pastoraalinen (opettava, ohjaava: miten meidän on toimittava niin, että elämme uskomme todeksi). Pastoraalinen funktio on minusta saarnan keskeinen funktio normaalissa seurakuntatilanteessa. Piispa puolestaan toteuttaa magisteriaalista funktiota – hänellähän on erilainen valta kuin normaalilla pastorilla.
Ohimennen: käytän tässä nyt tarkoituksella sanaa pastori erotuksena papista. Pastori on jonkin tietyn joukon paimen, jolla on pastoraalinen vastuu omistaan. Pappi on puolestaan kuka tahansa pappi.
Saarnan tehtävä ei ole siis kertoa, miten asiat ovat noin niin kuin yleisesti, vaan miten juuri tässä yhteisössä pitäisi elää Jumalan sanan mukaan. Pastori, joka vastaa omiensa sielujen hoitamisesta ja jolla on tämän vuoksi myös valta heidän ylitseen tietyissä asioissa, saarnatessaan käyttää sitä sanan valtaa, joka hänelle on uskottu palvelijana ja johtajana. Minkä tahansa raamatunopettajan puhe ei ole johtajan puhetta.
@TV2 huomautti hyvin jossain vaiheessa, että jos jotakuinkin näin (hän määritteli hieman toisin, mutta kuitenkin) määritellään, Suomessa ei juurikaan saarnata. Näin voi olla.
3 tykkäystä
Kun minä olin luterilainen, saarnoissa ei selitetty mitään Raamatun kohtia eikä ohjattu, miten kristityn pitäisi elää, vaan puhuttiin melkein vain maallisista asioista, jotka hiukan liittyivät luettuun evankeliumin kohtaan.
Ortodoksisen kirkon opetuspuheissa ei niinkään selitetä Raamatun kohtia, vaan nimenomaan ohjataan elämään kristittyinä.
1 tykkäys
Tämä on sinun henkilökohtainen näkemyksesi luterilaisuudesta.
Se ei luultavasti kuitenkaan ole se täydellinen kuva luterilaisuudesta, vaan kenties sen maallistuneesta todellisuudesta…
Hyvä luterilainen saarna on juuri sitä, mitä näet nyt pidät oikeana.
Raamatun tekstin selittäminen on myös yksi osa siitä, onhan kristillinen elämä tuotu esiin myös Raamatussa Sitä vartenhan se on kirjoitettu, myös oppaaksi.
Psalmi 119 kertoo meille väkevästi, miten Jumalan sana on uskovan elämänohje ja turva ja lohdutus:
.11. Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan.
26. Minä kerron vaellukseni, ja sinä vastaat minulle; opeta minulle käskysi.
56. Tämä on minun osakseni suotu: että otan vaarin sinun asetuksistasi.
1 tykkäys
Enkä rajaa, kukaan ei pelastu sillä, että hänellä on Raamattu, vaan sen sisällöllä, sillä, että hänellä on Kristuksen kautta Jumala sovitettuna Isänä. Kaikki muut konstit, joiden välityksellä ihmiset yritttävät mennä ohi evankeliumin taivaaseen ovat rinnastettavissa yritykseen lentää meijeritonkalla kuuhun, se ei kerta kaikkiaan onnistu, vaikka sitä Saukin laulussa yritetäänkin. Evankeliumi tulee luoksemme ilman mitään korkeakirkollisia temppuja:
Romanisoivien luterilaisten* edistämä valheellinen virkaintoisuus kaivaa maata vanhurskauttamisen opinkohdan alta. He tekevät syntien anteeksiantamuksen perustavasti riippuvaksi kirkosta, jossa joku on ordinoitu. Kuitenkin kristillinen oppi, luterilainen oppi, Missourin oppi on seuraava: missä tahansa evankeliumia Jumalan armosta Kristuksessa julistetaan, voin luottaa siihen, huolimatta siitä, julistaako sitä pastori vai maallikko, aikuinen vai lapsi, mies vai nainen, asianmukaisesti kutsuttu ja ordinoitu pastori, vai joku suoraan kadulta. Kristuksen kautta voitettu Jumalan armo on asetettu esiin evankeliumissa. Ei merkitse kuinka evankeliumi tulee meille, me voimme vastaanottaa Jumalan armon siitä. Todella, jopa jos ei olisi ketään kertomassa meille sitä ja näkisimme sen ainoastaan kirjoitettuna seinällä, tämä lause saattaisi meille Jumalan armon Kristuksessa. Ja me voisimme omistaa tämän armon niin pian kuin omaksuisimme sen uskon kautta.
Francis Pieper, The Church and Her Treasure, p. 50.
*Suomessa Lähetyshiippakunta!
2 tykkäystä
Minä uskon, tämä totuus tulee kiinnostavaksi erityisesti niille,
jotka pelkäävät olevansa hukassa ilman Kristuksen sovintoarmoa.
Niin se on taistelukentälläkin. Kun haavoittunut vuotaa verta, hän ei jouda
kysymään mistä tiedekunnasta asianomaisen lääkärin tutkinto on, vaan
häntä kiinnostaa: “Voitteko auttaa, minä vuodan kuiviin!”
2 tykkäystä
Jumalanpalvelussaarnan arvostus luterilaisen teologian vinkkelistä perustuu siihen, että se on asetukseen perustuva normitapa, ja klassinen konteksti on julkinen jumalanpalvelus. Muun poissulkeva se ei kuitenkaan ole, mutta erityinen silti, koska Jumala tahtoo opettaa käyttäen välineinään tiettyjä kutsuttuja henkilöitä. En ota kantaa löperöiden saarnojen ja muun asiattoman tuottamaan ongelmatiikkaan.
1 tykkäys
Mitä mahtaa olla löperö saarna?
Ei virka ja asianomainen kutsu siihen ainakaan mikään lääke ole, taitaa pikemminkin olla päin vastoin kun näitä saarnoja kuuntelee! Lähetyspiirissä tai miesten takka-illassa pidetty puhe voi monin pakoin olla suureksi avuksi niille. jotka kaipaavat tukevampaa opetusta.
Messussa jäin taas miettimään, miten saarna eroaa sisällöllisesti luennosta, esitelmästä tai raamattutunnista. Kommentteja?
Koska minua kiinnostaa lähinnä luterilaisten kommentit, toivon, että mahdolliset muut kommentoijat kertovat, minkä kirkon opin tai käytännön pohjalta kommentoivat.
Sanaa “saarna” voi tietysti käyttää monessa merkityksessä. Mutta tässä tapauksessa asiallinen vastaus on seuraavantapainen:
Seurakuntalaisen näkökulmasta “saarna” on kristillisen kirkon “virallista” opetusta. Seurakuntalaisen pitäisi voida luottaa siihen, että kun hän menee kuulemaan saarnaa, hän kuulee Jumalan sanaa, ei ihmissanaa. Lisäksi tämä jumalansana ei ole pelkästään teoreettisesti oikeaoppista tietoa, vaan Jumala on nähnyt hyväksi käyttää sitä armonvälineenä: “Sanaa [siis mm. saarnaa] ja sakramentteja käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee” (Augsburgin tunnustus).
Tämä näyttää ehkä liioittelulta; miten erehtyväisen ihmisen pitämä puhe voisi olla Jumalan sanaa, ja saada aikaan näin suuria asioita? Raamattu kuitenkin kuvaa kristillistä sananjulistusta juuri näin. Paavali sanoo omasta ja työtovereidensa julistuksesta tessalonikalaisille: “otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.” (1.Tess.2:13) Julistajan on oltava sellainen, “joka oikein jakelee totuuden sanaa” (2.Tim.2:15). Seurakuntaopetuksen sääntö on: “Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja” (1.Piet.4:11). Emme siis ihmettele Raamatun ankaraa varoitusta: “Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” (Jaak.3:1)
Koska saarnaaminen on Jumalan sanan julistamista, seurakuntalaisella täytyy olla jonkinlaiset laatutakeet siitä, että hän saarnaa kuullessaan saa mitä kaipaa. Niinpä samainen Augsburgin tunnustus sanoo, “ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista”, siis että saarnaaminen kuuluu (lähinnä) seurakuntapapille, jolla on kovat “pätevyysvaatimukset”.
On siis vakava epäkohta, jos seurakunnissa pidetään saarnoja jollakin muulla mielellä - mutta juuri tämä epäkohta on valitettavan laajalle levinnyt.
Kun maan päällä näkyvästä ja toimivasta kirkosta tehdään armon välineen sijasta kuin itse armo tai kuin taivaasta maan päälle inkarnoitunut jumaluus, joka johtajineen ja pastoreineen syrjäyttää Kristuksen tai sitoo Hänet ja Hänen toimintamahdollisuutensa tiukasti itseensä, vaikka kirkon tulisi yksilöille yksin Kristusta kirkastaa, tehdään todellisuudessa vain välineellistä arvoa omaavasta asiasta ja yhteisöstä epäjumala, joka syrjäyttää tosi Jumalan eli Kristuksen, vaikka kirkko tai yhteisö Kristuksen nimeä kuinka paljon tahansa käyttäisikin.
Sikäli kuin ihmiset voisivat uskoa Jeesukseen Vapahtajanaan ilman armon välineitä, tai sikäli kuin he voisivat vahvistua uskossa, toivossa ja rakkaudessa ilman kirkossa käymistä, mitään kirkkoa ei edes tarvittaisi. Näin ajattelen. Näkyvä kirkko tai yhteisö paimenineen ei ole mikään itsetarkoitus eikä taivaasta maan päälle inkarnoitunut jumaluus. Kirkon pitäisi olla vain kuin Johannes Kastajan sormi, joka osoittaa Kristusta. “Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29)
2 tykkäystä
Armon välineet ovat kylläkin Jumalan säätämiä, eivät valinnaisia koristeita. Esimerkiksi kastaminen ei ole vapaaehtoinen asia, vaan siitä on Jumalan käsky. Siltä osin, kun olet oikeassa, olet lähinnä teoreettisesti oikeassa. Miten onnistut reaalimaailmassa toteuttamaan kristillisen elämän ilman kirkkoa?