Kirjeiden järjestyksestä olen kuullut selityksen. Mutta miksi evankeliumit on tuossa järjestyksrssä?
Koska Kirkko vanhalla ajalla piti sitä niiden kirjoittamisjärjestyksenä. Ensin Matteus kirjoitti evankeliuminsa (Matteuksen evankeliumista tiedetään olleen olemassa hepreaksi tai arameaksi kirjoitettu alkuperäinen versio, joka myöhemmin on kadonnut), sitten Markus kirjoitti oman evankeliuminsa apostoli Pietarin kertomuksen mukaan, sen jälkeen Luukas ja viimeisenä, vanhoilla päivillään, apostoli Johannes.
4 tykkäystä
Eräissä 300-500-lukujen käsikirjoituksissa (esim. Codex Bezae, Codex Washingtonianus) on wikipedian mukaan järjestys Matteus-Johannes-Luukas-Markus. Syynä tähän voisi olla se, että Matteus ja Johannes olivat apostoleja, siis arvovaltaisimmat oletetut kirjoittajat ensiksi (ja teologisesti “niukin” Markus viimeisenä?).
Evankelinen teologi Greg Goswell sanoo artikkelissaan vuodelta 2010, että Irenaeus (Eirenaios, n.130-202), jolta on ilmeisesti ensimmäinen maininta Raamatun nykyisen kokonpanon pohjana olevasta, vanhan kirkon hyväksymästä evankeliumien kirjoitusjärjestyksestä, käsittelee niitä paikoin myös järjestyksessä Matteus-Luukas-Markus-Johannes. (Goswellin mukaan Irenaeuksen “Harhaoppeja vastaan” -teoksen kohdissa 3.9-11, 3.11.7 ja 4.6.1.)
http://www.etsjets.org/files/JETS-PDFs/53/53-2/JETS_53-2_225-241_Goswell.pdf
Kaikissa näissä vanhakirkollisissa järjestyksissä Matteus on siis ensimmäisenä. Luukkaan evankeliumin alun viittaus siihen että “jo monet” ovat aikaisemmin kirjoittaneet näistä asioista taas selittänee sen, että kukaan ei ole yrittänyt sijoittaa Luukasta varhaisimmaksi.
Goswell huomauttaa että kanonisessa järjestyksessä Matteus-Markus-Luukas-Johannes evankeliumien kokonaissanoma on ehkä lukijalle helpoin ymmärtää. Matteus on esimerkiksi ulkonaisesti kattavin ja Johannes teologisesti syvällisin (mutta tapahtumakerronnaltaan katkelmallisin).
3 tykkäystä
Hyvän tähän mikä nimi.
2 tykkäystä
No, onhan meillä myös Codex Leningradensis.
1 tykkäys
[quote=“Optatus, post:3, topic:1709”]
Evankelinen teologi Greg Goswell sanoo artikkelissaan vuodelta 2010, että Irenaeus (Eirenaios, n.130-202), jolta on ilmeisesti ensimmäinen maininta Raamatun nykyisen kokonpanon pohjana olevasta, vanhan kirkon hyväksymästä evankeliumien kirjoitusjärjestyksestä, käsittelee niitä paikoin myös järjestyksessä Matteus-Luukas-Markus-Johannes. (Goswellin mukaan Irenaeuksen “Harhaoppeja vastaan” -teoksen kohdissa 3.9-11, 3.11.7 ja 4.6.1.)[/quote]
Joo, mutta tuo on ainoastaan järjestys, jossa Irenaeus ottaa evankeliumit esille. Mielestäni tästä ei pidä päätellä mitään sen enempää evankeliumien kronologisesta järjestyksestä, koska kohdassa Adv.haer. 3,1,1 Irenaeus kuitenkin ihan eksplisiittisesti käsittelee evankeliumien laatimisen kronologista järjestystä, ja siinä se näyttää olevan Matteus-Markus-Luukas-Johannes.
Iren.adv.haer. 3,1,1 Niinpä Matteus julkaisi heprealaisten keskuudessa kirjallisen evankeliumin heidän omalla kielellään siihen aikaan, kun Pietari ja Paavali julistivat evankeliumia Roomassa ja perustivat sinne seurakunnan. Heidän kuoltuaan Markus, Pietarin oppilas ja tulkki, jätti meille kirjoitettuna sen mitä Pietari julisti, ja Luukas, joka seurasi Paavalia, talletti kirjaan sen evankeliumin, jota Paavali julisti. Sen jälkeen myös Johannes, Herran oppilas, se joka nojasi hänen rintaansa vasten, julkaisi evankeliumin oleskellessaan Efesoksessa Aasian maakunnassa.
Muratorin fragmentin mukaan Luukkaan evankeliumi on kolmas ja Johannes neljäs. Fragmentin alku, jossa todennäköisesti olisi mainittu Matteus ja Markus, ei ole säilynyt.
Eusebius kertoo Kirkkohistoriassaan seuraavaa:
Eusebius, Kirkkohistoria 6,14,5–7 Edelleen samassa teoksessa Clemens [Clemens Aleksandrialainen, vaikutti 100-200-lukujen vaihteessa, viitattu teos on Hypotyposeis] esittää varhaisimpien aikojen kristittyjen välittämän perimätiedon evankeliumien järjestyksestä. Hän sanoo, että ensin kirjoitettiin ne evankeliumit, joissa on sukuluettelot [ts. Matteus ja Luukas]. Mutta Markuksen evankeliumin hän sanoo syntyneen seuraavalla tavalla. Kun Pietari oli Roomassa julkisesti saarnannut sanaa ja Hengessä julistanut evankeliumin, niin läsnä olleet – joita oli paljon – kehottivat Markusta laatimaan kirjoituksen siitä mitä Pietari oli puhunut, koska Markus oli seurannut häntä kauan ja muisti hänen puheensa. Sen tehtyään Markus antoi evankeliumin niille, jotka olivat sitä häneltä pyytäneet. Kun Pietari sai tietää tästä, niin hän ei suoraan estänyt eikä suositellut sitä. Viimeisenä sitten Johannes, joka huomasi että evankeliumeissa oli esitetty ruumiilliset asiat, laati hengellisen evankeliumin ystäviensä kehotuksesta ja Hengessä Jumalan johdattamana. Tämän verran kertoo Clemens.
Eusebius, Kirkkohistoria 6,25,3–6 Kirkon kaanonissa pitäytyen Origenes todistaa Matteuksen evankeliumin kommentaarinsa ensimmäisessä kirjassa tunnustavansa ainoastaan neljä evankeliumia. Hän kirjoittaa tällä tavalla: »Koskien neljää evankeliumia, jotka ovat ainoat joita Jumalan kirkossa koko taivaan alla ei ole vastustettu, olen perimätiedosta oppinut, että ensimmäisenä on kirjoitettu entisen publikaanin, myöhemmin Jeesuksen Kristuksen apostolin, Matteuksen evankeliumi, jonka hän kirjoitti juutalaisuudesta uskoon tulleita varten ja laati sen heprealaisella kirjoituksella. Toinen on Markuksen evankeliumi, jonka hän kirjoitti Pietarin opastuksella. Katolisessa kirjeessään Pietari tunnustaa hänet pojakseen näin sanoen: ‘Babylonissa oleva valittu seurakunta ja poikani Markus lähettävät teille tervehdyksen.’ Kolmas on Luukkaan evankeliumi, jonka Paavali on hyväksynyt. Luukas laati sen pakanoiden keskuudesta kääntyneitä varten. Viimeinen on Johanneksen evankeliumi.»
Epifanioksen mukaan (teoksessa Panarion 370-luvulta) evankeliumien kirjoitusjärjestys oli Matteu-Markus-Luukas-Johannes.
5 tykkäystä
Sallittakoon tässä sen verran off topcia, että kerron, että kaikissa Uusissa testamenteissa kirjeiden järjestys ei ole sama kuin nykyisessä suomalaisessa UT:ssa. Ortodoksisissa UT:n käännöksissä epistoloiden järjestys on: 1) katoliset kirjeet eli Jaakobin kirje, Pietarin kirjeet, Johanneksen kirjeet, Juudaan kirje 2) Paavalin lähetyskirjeet 3) Heprealaiskirje. Tämä on epistoloiden alkuperäinen järjestys. Jos joku haluaa keskustella näistä eroavaisuuksista, avatkoon uuden ketjun.
1 tykkäys
Nostetaanpa tällainen antiikkinen keskusteluketju.
Olen tähän asti oppinut niin, että Markuksen evankeliumi olisi vanhin ja kirjoitettu noin 60-luvulla, ja Johannes viimeinen ja noin 90-luvulta. Tähän tapaan opettavat yleensä sekä konservatiivit että liberaalit. Nyt olin raamattuluennolla, jossa opetettiin toisin: Matteus olisi vanhin, kirjoitettu vuoteen 40 mennessä ja alunperin hepreaksi, ja muut evankeliumit sen jälkeen aivan muutaman vuoden sisään, tuoreeltaan tapahtumien jälkeen. Puhuja esitteli historiallisia lähteitä, joissa viitattaisiin näihin evankeliumeihin huomattavasti ennen niiden tyypillisesti väitettyä kirjoitusajankohtaa. Mitä tästä oikein pitäisi ajatella?
Joku epäilijä voisi kysyä, että jos evankeliumit olivat kirjallisessa muodossaan saatavilla jo 40-luvulla, niin miksi Paavali ei juurikaan viitannut niihin kirjeissään.
4 tykkäystä
En ole tutustunut kovin hyvin siihen, millaisia kirjallisuuden leviämisteorioita nykyään on parin tuhannen vuoden takaisten aikojen osalta. Mutta joitain ajatuksia vähän uudempien havaintojen pohjalta. Keskiajan kirjallisuudessakin moni on kirjoittanut teoksia myös viittaamatta edellisinä vuosikymmeninä muiden kirjoittamiin aihepiirin kirjoituksiin. Syynä voi olla ollut esimerkiksi se, ettei kirjoittaja ole tuntenut jo aiemmin ilmestyneitä kirjoituksia tai se, ettei hän ole nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa rajallista mustetta ja kirjoitusalustaa sellaisista kirjoittamiseen. Nykyään Internetissä on kaikenlaisia kirjoituksia saatavilla kaikilta ajoilta, mutta keskiajallakin tyypillisin kotikirjasto sisälsi vielä nolla teosta - koska kirjat olivat silloinkin vielä kalliita painaa. Vielä keskiajalla, kun painamisen tuottavuus oli jo reilusti kasvanut, uuden Raamatun on sanottu maksaneen keskikokoisen maatilan hinnan verran. 1600-luvulla Turun piispa määräsi, että seurakuntien pitää hankkia suomenkielinen Raamattu, ellei sellaista seurakunnalla vielä ole, tai muuten tulee maksettavaksi sakkoa 10 riikintaaleria. Sellaisiakin seurakuntia historiassa on mitä ilmeisimmin ollut, joilla ei ole ollut minkäänkielistä Raamattua.
Mahdollisia syitä Paavalinkin osalta olisi monia. Yksi mahdollisista syistä liittyy siihen, että kirjallisuuden painaminen maksoi siihen aikaan todella paljon, ja evankeliumitekstit olivat aika pitkiä painotekstejä. Pergamentit olivat kalliita ja kopiot tehtiin käsin. Ensimmäisinä vuosina ja vuosikymmeninäkään tuskin ainakaan kestävälle materiaalille tehtyjä kopioita kovin montaa oli, ja sitten kun kopioita joskus alettiin tehdä, harvalukuiset kopiot lienevät päätyneet muille kuin kädestä suuhun eläneille työläisille, joilla ei ollut säästövaroja ostaa kalliita painotuotteita. Siihen aikana kopiot eivät tilaamisen jälkeen valmistuneet alle minuutissa nappia painamalla. Matka ensimmäisestä käsikirjoituksesta vaikkapa kymmeniin kopioihin on voinut viedä aikaa pitkään. Sadasta kopiosta on sitten jo nopeampi monistaa kopioita lisää. Jos evankeliumit olisi kirjoitettu ennen Paavalin kirjeitä, teltantekemisellä itsensä elättäneellä Paavalilla tuskin olisi ollut varaa ostaa tai teettää ensimmäistäkään kopiota evankeliumeista, joka olisi ollut hänen käytettävissään kirjeitään kirjoitettaessaan. Synagogista löytyvät Kirjoitukset ovat sen sijaan olleet teltantekijä-Paavalinkin käytettävissä, ja niihin suorasanaisiakin viittauksia hänen kirjeistään toisinaan myös löytyykin. Se, että joku kirjoitus on valmistunut ja ollut joidenkin luettavissa, ei takaa, että kyseinen kirjoitus olisi ollut välittömästi tai vielä vuosiinkaan lisäksi myös jonkun tietyn yksilön saatavilla.
Toinen mahdollinen syykokonaisuus liittyisi siihen, että vaikka Paavali olisi tuntenut evankeliumitekstejä, hän ei olisi välttämättä nähnyt tarvetta viitata niihin - varsinkaan, jos tekstit eivät ole olleet kirjoitushetkellä hänen hallussaan. Jos muut levittivät jo niitä, hän saattoi keskittyä opettamaan muuta. Kolmas mahdollinen syykokonaisuus voisi liittyy siihen, että Paavalin kirjoituksista vain osa on säilynyt. Tiedossa on, että ainakin joitakin muitakin kirjoituksia on ollut, koska säilyneissä kirjoituksia on viittauksia sellaisiinkin viesteihin, joita puolestaan ei ole säilynyt tai ainakaan ei ole vielä löydetty. Ei ole tietoa siitä, mitä kaikkia muita kirjoituksia on mahdollisesti jäänyt säilymättä nykypäivään ja että mitä kadonneisiin kirjoituksiin on sisältynyt.
Tällä kirjoituksella en ota kantaa siihen, milloin ja missä aikajärjestyksessä eri kirjoitukset ovat oikeasti valmistuneet, vaan vastasin vain Optatuksen kysymykseen.
1 tykkäys
Aivan varmasti paljonkin, varsinkin ensimmäisellä vuosituhannella. Ja tosiaan se, että suomenkielinen Raamattu oli painettu, ei todellakaan tarkoittanut että niitä olisi ollut mitenkään erityisen saatavilla tavallisille ihmisille. Vuoden 1642 Raamattuja tuli Suomeen 750 kpl.
(Keskiajalla kirjoja ei yleensä vielä painettu, vaan kopioitiin käsin. Gutenbergin kirjapaino avattiin 1450, mikä toki vielä lasketaan myöhäiskeskiajaksi, mutta aika pian sen jälkeen oltiin jo ns. uudella ajalla.)
Kirjapainotekniikan myötä painokustannuksissa tapahtui suuri tuottavuusloikka. Mutta jo sitä ennen tapahtui paljon kopiointikustannuksia merkittävästi alentanutta tuottavuuskehitystä. Paperin valmistus tuli Eurooppaan noin 1000-luvulla, alkaen korvata pergamenttien käyttöä. Arabimaissa vastaavaa kehitystä tapahtui jo pari sataa vuotta aiemmin ja Kiinassa sitäkin ennen. Euroopassa sen jälkeisinä vuosisatoina tapahtui paperin valmistuksessa merkittävää teknologista kehitystä ja samalla paperinvalmistuksen laatutaso alkoi parantua ja vakioitua sekä kustannukset laskea. Aluksi paperikin oli ollut nimittäin todella kallista. 1400-luvulla paperi oli jo sen laatuista ja hintaista, että papereihin saattoi jo enenevässä määrin jotain painaakin. Pergamentteihin tai huonolaatuiseen paperiin kirjapainotekniikalla ei niin olisi tekstejä painamaan pystynytkään. Huomattava tuottavuusloikka paperin tuotannossa lähti myöhemmin liikkeelle 1800-luvulla, kun laadukasta paperia opittiin valmistamaan teollisesti puusta. Nopeasti romahtaneen paperin hinnan kehityksen mahdollistamana Raamattujakin alettiin painaa enenevissä määrin 1800-luvulla myös kotikäyttöön. 1900-luvulla paperintuotanto kehittyi vielä paljon ja se vuosisata olikin sitten erilaisten paperisten painotuotteiden kulta-aikaa.
1 tykkäys
Nämä huomautukset kirjallisuuden hitaasta leviämisestä ennen kirjapainotaitoa ovat tietenkin yleiseltä kannalta päteviä. Mutta jos ajatellaan, että Paavali ei ollut kuka hyvänsä, vaan että ensin Antiokian seurakunta oli Pyhän Hengen määräyksestä lähettänyt hänet (ja Barnabaan) lähetystyöhön (Ap.teot 13: 2-3) ja että hän sitten oli Jerusalemin kokouksessa keskustellut pääapostolien kanssa ja hänet oli nimetty näiden edustajaksi (Ap.teot 15), niin luulisi että hänelle oltaisiin annettu edes tutustuttavaksi jokin tuolloisista evankeliumikäsikirjoituksista. (Varsinkin kun Paavali ei ollut ollut Jeesuksen seuraajia tämän maanpäällisen toiminnan aikana.)
Paavalillahan näyttää olleen arvovaltaongelmia esim. korinttilaisiin nähden, joten hän olisi helposti voinut parantaa argumenttiensa painoarvoa lainaamalla vaikkapa Matteuksen tai Johanneksen evankeliumeista jotain sopivaa Kristuksen opetusta.
Tähän evankeliumien yleiseen ajoitukseen vielä: koska esimerkiksi viestiketjussa aiemmin mainittu, varhaisen kirkon käsityksiä edustanut Irenaeus esittää arvion siitä että Matteuksen evankeliumi oltaisiin kirjoitettu joskus (meidän kronologiamme mukaan) 60-luvun alussa (“Pietarin ja Paavalin ollessa Roomassa”) ja muut vähän sen jälkeen, niin onko tämä raamattuopettaja jonka @Anskutin mainitsee, siis löytänyt joitakin uusia, parikymmentä vuotta varhaisempaan ajoitukseen viittaavia historiallisia lähteitä joita enempää varhaisen kirkon opettajat kuin 1900-luvun kriittiset eksegeetikotkaan eivät tunteneet?
2 tykkäystä
Joko on, tai sitten on ymmärtänyt jotain eri tavalla kuin muut, tai sitten keksii asioita päästään (epätodennäköinen vaihtoehto). Hän viittasi puheessaan monenlaisiin lähteisiin, mutta ei sellaisessa muodossa, jonka avulla kyseisen lähteen pystyisi järkevällä googlettamisella löytämään. Mainittiin mm. englantilainen piispa Robinson (kuka ikinä onkaan) ja roomalaisen oikeuden pöytäkirja Tiberiuksen ajalta, jossa mainittaisiin syytetyn omistavan Matteuksen evankeliumin. Mitään “prujua” tai edes luentokalvoja ei ollut, vaan olen pelkän kuulomuistin varassa.
Tämä ei ollut kyseisen opetuksen ainoa outo asia. Aiheena ollut Raamatun luotettavuus ei mun mielestä perustu millään tavalla siihen, kuinka vanhoja tai uusia Raamatun kirjat ovat ja kuka ne on oikeasti kirjoittanut, vaan Pyhän Hengen johdatukseen niiden kirjoittamisessa ja valitsemisessa Raamatun osiksi.
Mietin pitäisikö kirjoittaa tähän nimikin, koska kyseessä on henkilö joka ainakin paikallisesti on opettanut samantapaisista asioista monissakin paikoissa ja niistä löytyy myös nettivideoita, eli asia on varsin julkinen. Ajattelin kuitenkin, että itse asia on tässä oleellisempi. Tilaisuudessa jota olin kuuntelemassa, olin paikalla säestäjän ominaisuudessa enkä siis oma-aloitteisesti nimenomaan tämän henkilön perässä.
Viittaus lienee ollut piispa John A. T. Robinsoniin (1919-1983), joka julkaisi 1970-luvulla muun muassa kirjan Redating the New Testament, jonka sisältöön puhuja on saattanut viitata. Tuo kirja on kirjoitettu lähes 50 vuotta sitten.
Kerro ihmeessä, sillä kiinnostaisi tietää onko kyseessä tunnettukin Raamatun opettaja. Hänen väitteilleen pitäisi sitten olla todella hyvät perustelut, mikäli hän esittää vakavissaan asioita, joista ei ole yleistä näkemystä. En pitäisi kuitenkaan mahdottomana, etteikö jo melko varhaisessakin vaiheessa ennen arvioitua evankeliumien kirjoitusajankohtaa olisi ollut jotain kirjallista aineistoa niistä olemassa, puhutaanhan paljon ns. protoevankeliumista, johon varhaisimmat perustuisivat. Se tuskin oli Matteuksen evankeliumi lähellekään, ei edes Markuksen, mutta edeltäjä näille.
Riippumatta siitä, milloin evankeliumit ovat saaneet kirjallisen muodon, voisi olettaa Paavalin keskustelleen aika paljonkin Jeesuksen maanpäällisten seuraajien kanssa myös suullisesti, ja hänen kuulleen paljon suoria sitaatteja Jeesuksen opetuksesta. Esimerkiksi viittaamassasi Apostolien tekojen 15 luvussa Paavalin todetaan olleen samassa kokouksessa muun muassa Jeesuksen opetuslapsena olleen apostoli Pietarin kanssa Jerusalemissa. Paavali ei säilyneissä kirjallissa opetuspuheissaan eli “kirjeissä” vaikuta kuitenkaan suuremmin pyrkineen siteeraamaan sitä, mitä on kuullut muilta Jeesuksen opettaneen heille maanpäällisen elämänsä aikana, vaan haluavan kertoa, mitä on Jeesuksen kutsumana itse saanut opetettavakseen. Paavalille Jeesus vaikutti olevan elävä tietolähde. Hän ei välttämättä nähnyt omaksi tehtäväkseen opettaa siitä, mitä Jeesus oli opettanut suoraan muille, kun nämä jo opettivat samaan aikaan siitä.
Paavalillahan näyttää olleen arvovaltaongelmia esim. korinttilaisiin nähden, joten hän olisi helposti voinut parantaa argumenttiensa painoarvoa lainaamalla vaikkapa Matteuksen tai Johanneksen evankeliumeista jotain sopivaa Kristuksen opetusta.
Hän olisi voinut myös kirjeissään jatkuvasti siteerata suullisesti kuulemiaan sitaatteja, joita oli oletettavasti paljonkin kuullut ajan saatossa esimerkiksi Jeesuksen alkuperäisten opetuslasten seurassa Jerusalemissa ollessaan. Mutta Paavali ei vaikuta pyrkineen suuremmin lisäämään argumenttiensa painoarvoa sellaisiin vetoamallakaan. Paavali viittaa nykypäivään säilyneessä argumentoinnissaan usein sellaisiin kirjoituksiin, jotka ovat ainakin juutalaistaustaisille vastaanottajille pyhinä kirjoituksina oletettavasti tuttuja ja jotka ovat mahdollisesti löytyneet myös kirjeiden vastaanottopaikkojen synagogien kirjakääröjen joukosta.
Paavalilla lienee ollut tosiaan arvovaltaongelmaa ainakin tehtävänsä alkutaipaleella osassa seurakunnista. Hän ei ollut alkuperäinen apostoli. Eikä Jerusalemin seurakunnan vanhimmistoa. Hän oli ollut aiemmin kristittyjen vainoaja. Seurakunnissa oli oletettavasti monia vainon kohteena olleiden sukulaisia ja muita läheisiä, jotka muistivat, mitä heidän läheisilleen oli tehty - vaikka Paavalin elämässä olikin sen jälkeen tapahtunut iso muutos Damaskoksen tien tapahtumien myötä. Vainoamishistorian takia suhtautuminen Paavaliin ei välttämättä seurakunnissa kaikilla ollut mitään varauksettoman positiivista. Kutsumanimi “Paavali” eli suomeksi “Pieni” tai “Lyhyt” on herättänyt keskustelua siitä, mahtoiko hän olla saanut tämän toisen kutsumanimen Saul-nimen lisäksi alunperin siksi, että oli mahdollisesti pienikokoinen. Siinä, missä Israelin ensimmäinen kuningas Saul erottui muusta kansasta ja keräsi arvovaltaa pituudellaan, Paavali saatettiin ulkoisesti tuntea lyhyydestään.
Viitatun Apostolien tekojen 15 luvun jakeet 6 ja 22 kuulostavat siltä kuin päätösvaltaisessa asemassa opillisissa kysymyksissä olisivat olleet seurakunnan vanhimmisto ja apostolit. Paavalia kyllä kuultiin.
Ei ole mitenkään automaattista ja väistämätöntä, että Paavalilla olisi taustat huomioiden ollut mandaatti saada käsiinsä vaikkapa kaikki seurakunnan yksittäisten jäsenten hallussa olleet tekstit.
2 tykkäystä
Matteuksen evankeliumin ensimmäisyydestä ja sen alkuperäisestä hebreankielisestä tekstistä on maininta jollakulla varhaisella kirkkoisällä, olisiko Hegesippuksen fragmenteissa, nyt en osaa sanoa varmaksi. Ja kuten edellä on sanottu, Markuksen evankeliumia on pidetty Pietarin muistelmina, Luukaksen teosten lähteenä, etenkin ApT:n on pidetty Paavalia ja Luukashan kertoo tehneensä evankeliumia varten tutkimustyötä.
Käsitys Markuksen vanhimmuudesta perustuu ajatukseen, että Matteus ja Luukas (tai siis niin nimettyjen evankeliumien kirjoittajat) olisivat käyttäneet sitä ja Q-lähdettä lähteinään sekä vielä omia erityislähteitään. En osaa sanoa, miten tätä varsin vakiintunutta lähdeteoriaa on nykyään haastettu (kuten on kovasti haastettu esim. Mooseksen kirjojen Jahvisti-Elohisti-pappiskirja-mallia). Evankeliumien ajoitus vuoden 70 jälkeen taas perustuu siihen, että niissä on ennustettu Jerusalemin tuho. Ajatus on, että kuvaus on siinä määrin oikeanlainen, että se on täytynyt kirjoittaa tapahtumien jälkeen.
Miksi evankeliumit ovat Raamatussa nykyisessä järjestyksessä?
Hyvä kysymys pohdittavaksi.
Raamatun evankeliumit on järjestetty nykyiseen muotoonsa monien historiallisten, teologisten ja käytännön tekijöiden vaikutuksesta. Vaikka tarkkaa syytä tai päätöstä evankeliumien järjestykselle ei ole yksiselitteisesti dokumentoitu, on olemassa useita tekijöitä, jotka ovat todennäköisesti vaikuttaneet niiden järjestämiseen:
Kirkkoisien perintö: Varhaiset kristityt kirkkoisät, kuten Ireneus ja Origenes, ovat todennäköisesti vaikuttaneet evankeliumien järjestykseen. Heidän kirjoituksissaan esiintyy viittauksia neljään evankeliumiin ja niiden sisältöön, mikä antoi tietyn aseman näille neljälle kirjalle.
Historiallinen konteksti: Evankeliumien järjestys on myös osittain historiallisen kehityksen tulos. Matteus, Markus, Luukas ja Johannes kirjoittivat evankeliuminsa eri aikoina ja eri yleisöille, mikä vaikutti niiden sisältöön ja painotuksiin. Järjestäminen kenties seurasi sitä, mikä oli yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä heidän aikanaan.
Teologiset näkökohdat: Evankeliumien järjestystä on myös voitu ohjata teologisilla näkökohdilla. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumi sijoitetaan usein ensimmäiseksi, koska se alkaa Jeesuksen sukuluettelolla ja vertautuu monin tavoin Mooseksen kirjoihin, mikä voi luoda sillan Vanhan ja Uuden testamentin välille.
Pragmatismi: Evankeliumien järjestys saattoi myös olla pragmaattinen päätös. Nykyinen järjestys voi yksinkertaisesti olla käytännöllinen ja helposti ymmärrettävä ilman suurempaa teologista tai historiallista pohdintaa.
Vaikka emme voi olla täysin varmoja evankeliumien tarkasta järjestyksestä Raamatun alkuperäisessä kokoamisessa, on selvää, että niiden nykyinen järjestys on kehittynyt ajan myötä monien eri tekijöiden vaikutuksesta.