Miten kirkon tulee suhtautua uusiin kilpaileviin uskontoihin

yhteiskunta
ortodoksisuus
luterilaisuus
katolisuus

#1

Olisiko kirkon oltava huolissaan siitä, että sen “oma porukka” viilenee uskossaan, käy yhä harvemmin kirkon tilaisuuksissa ja jopa eroaa kokonaan kristillisestä kirkkokunnasta?

Esimerkiksi islamilaisuus ei ole “uusi” uskonto Suomessa, mutta maamme perinteinen tataarivähemmistö on hyvin maltillinen ja integroitunut loistavasti jo yli sata vuotta sitten. Uusi aika tuo maahamme kiihtyvällä vauhdilla myös paljon kuumempia islamilaisten tulkintojen omaajia.

Toisaalta laajamittainen maahanmuutto kasvattaa islamilaisten väestöosuutta suuren syntyvyyden vuoksi vääjäämättä.

Muut (maallemme) uudet uskonnot, kuten mormonismi, jehovalaisuus jne ovat sangen pieniä fragmentteja ja aika ei-ekspansiivisia. Islam sen sijaan on hyvinkin ekspansiivinen ja poissulkeva, laajamittaiseksi kasvettuaan dominoiva ja diskriminoiva jos katsoo maita, missä se on valtauskonto.

Miten kirkon tulisi suhtautua? Mitä kirkon tulisi tehdä?


#2

Yhteiskunnallisesti Kirkon ei tule ottaa kantaa yhtään mitenkään. Kirkon jäsenten suhteen tulee toimia kuten aina ennenkin eli kehottaa noudattamaan Kristuksen käskyjä.


#3

@SanGennaro sanoi mielestäni tähän sen minkä tarvitseekin, mutta höpötän vielä varmuuden vuoksi että Jeesuksen antamalla esimerkillä mennään kaikissa tilanteissa eikä niitä tarvitse vahvistaa millään filosofialla tai poliittisilla näkemyksillä.
Ei pidä olla kristitty edes sen takia että joku muu uskonto leviää, ainoa syy on rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan.


#4

Kristus on antanut tähän täsmäohjeen:

Luuk. 6:27 Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. 28 Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä.


#5

Toisaalta: tutkikaa ja pitäkää se, mikä on hyvää. Minusta näillä muilla uskonnoilla voi olla annettavaa meille. Me puolestaan voimme tuoda Kristuksen heille.


#6

Ei muilla uskonnoilla ole mitään annettavaa kristitylle. Mitä se edes voisi olla?


#7

John Henry Newmanin the Development of Christian Doctrine -kirjan mukaan kirkolla on eklektinen puoli, joka sulauttaa eri kulttuurien vaikutteita itseensä. Sen sijaan, että ulkopuoliset vaikutteet turmelisivat kirkon, kirkko kykenee muuntamaan ne osaksi itseään, niin kuin Mooseksen kärme nielaisi egyptiläisten käärmeet.

Kirjassa luetellaan erilaisia tapoja, jotka ovat todennäköisesti peräisin pakanauskonnoista, kuten kirkkojen omistaminen eri pyhimyksille, peltojen siunaaminen ja sormuksen käyttö avioliiton merkkinä. Kun kristinuskoa vietiin pakanoille, uskosta voitiin tehdä ihmisille tutumpaa sovittamalla entisiä tapoja kristinuskoon. Sikäli kuin tavoissa ei ole mitään kristinuskon vastaista, niin miksipä ei? Samalla syntyy kristillistä tapakulttuuria, joka voidaan havaita hyväksi muuallakin.


#8

Tuossa on kuitenkin kyse eräänlaisesta ekonomiasta; ei siitä, että kirkko tarvitsisi tuollaisia uusia käytäntöjä. Ymmärrän kuitenkin pointtisi.