Fokus pelastusprosessissa on siinä, että on ilosanoma, ja joillakin ihmisillä sen kuulemisesta syntyy usko (ehkä totuuden kipinä tunnistaa totuuden Kristuksessa), ja siten sanan kautta ihminen uudestisyntyy, ja hänestä tulee uusi luomus.
“Te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta… ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1.Piet 1:23,25)
Nojaudun yksinkertaisesti Paavalin mainintaan, että uskovan lapset ovat pyhiä, ja pelkästään sen tähden pidän lapsikastettakin aivan hyväksyttävänä. Itse asiassa näen sen hieman laajemminkin hyvänä toimintatapana johdattaa ihmisiä (ei kasteen armoon vaan) ensin lapsen uskoon ja myöhemmin tiedostettuun uskoon.
Olen teologi, erityisalana soteriologia, ja totta kai teen sen mukaista ajatustyötä, ja varmasti kykenen tuottamaan systemaattista analyysiä teologisilla ajattelun hienoinstrumenteilla paremmin kuin kukaan maallikko. En ole valelääkäri enkä valeteologi. Ja minä siis näen sen esittämäni viidennen vaihtoehdon oikeaksi. Ja se koskee niitäkin tahoja, joiden opillinen ymmärrys ei ole tarkalleen sen mukainen. (Tarkoitan, että ihminen saa ikuisen elämän lahjaksi uskomalla Jeesukseen Kristukseen eli luottamalla ja nojaamalla häneen ja turvaamalla hänen kauttaan Jumalaan - siitä huolimatta, että hänellä saattaa olla pelastusopista jokin toisenlainen käsitys.)