Kohdassa 1 Kor. 7:22b hän nähdäkseni tarkoittaa kaikkia sellaisia kristittyjä, jotka eivät ole tässä elämässä olleet jonkin isännän orjia. Kristitty ei ole ihmisten orja, mutta hän on Kristuksen orja tai palvelija.
Onko mielestäsi seuraavan käännöksen sana velvollinen huono tai alkuajatusta vastaamaton tai sellainen sanavalinta, joka voi johtaa väärinkäsitykseen? “Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.” (1 Joh. 2:6, KR1938)
Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella tullut täydelliseksi. Tästä me tiedämme olevamme hänessä. Joka sanoo pysyvänsä hänessä, on velvollinen vaeltamaan niin kuin hän vaelsi.
1. Johannes 2:3-6 FINRK
Toki kristitty on velvollinen pitäytymään kaikessa Raamatun sanaan parhaansa mukaan. Ei pakosta, vaan rakkaudesta.
Kaita tie tarkoittaa tietenkin sitä, että pelastuksen tie on vain ja yksin Kristuksessa.
Minulle kaita tie tarkoitti myös sitä, että “monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan” (Ap. t. 14:22), ja sitä, että “meitä pidetään teuraslampaina” (Room. 8:36b). Oloni on ollut helpompi sen jälkeen, kun uskonnollinen taisteleminen on jättänyt elämäni.
Se on helppo uskoa. Uskonnollisesta taistelemisesta voi kuitenkin päästä eroon myös ilman että jättää kristinuskon. Omalta kohdaltani sanoisin, että suorittaminen pikemminkin loppui silloin kun tulin henkilökohtaiseen uskoon, vaikka se onkin välillä yrittänyt nostaa päätään myöhemminkin.
Sitäkin se tarkoittaa.
Mutta Glacialis on oikeassa: Helppoa ja huoletonta polkua etsivät eivät tunne Kristuksen osoittamaa reittiä.
Tämähän on kristittyjen kokemus aina ollut ja sen myös Raamattu, varsinkin UT, kerta kerran jälkeen sanoo.
VT on monin paikoin altis menestysteologian oppaaksi. Hurskas menestyy, jumalaton saa ansionsa mukaan.
Niin yksinkertainen ei kuitenkaan Psalttari tai Israelin vaelluksen kuva ole.
Apostolit ja myös Jeesus korostavat ristin ottamista ja ikeen kantamista Herran seuraamisessa.
Ihmeiden metsästyksestä ja onnen etsinnästä varotetaan paljonkin. Silti ihmiset lankeavat vääriin profeettoihin ja tämänpuoleisen autuuden lupauksiin aina vaan, yhä tänään.
On hyvä pohtia näitä ilman nopeita vastauksia.
Ies voidaan esim tulkita erityisesti paimenien ja opettajien “lahjaksi”. Mitä on sen keveys? Sitäkö että Jeesus tuntee aina omansa vaikka elämä olisikin raskasta? Kyllä laajempikin tulkinta on ok minusta. Kaikki kristityt ovat muukalaisia maailmassa, he saavat kärsiä usein paljon. Mutta Jumalalle eivät he ole vieraita vaan lapsia.
Jännä juttu, kun itse ajattelen aika lailla toisin. Mutta minua kieltämättä kiinnostaa kipuilusi. Jopa haastan itseni samaistumaan asemaasi, jos se suinkin on mahdollista…
Minä funtsin että yksi osa kaidasta polusta on se, mitä psykologit kutsuvat “nautinnon siirtämiseksi myöhempään”. Nyt taas olen saanut tämän käsitteen englanninkielisistä lähteistä, joten en ole varma mikä olisi oikea termi suomen kielellä. Tässä linkki aiheesta:
Pähkinänkuoressa, jos ei viitsi siirtää nautintoa myöhemmäksi ja haluaa uuden läppärin, niin helpointahan on vaikkapa varastaa se. Toinen ostaa pikavippien ja Klarna-luoton yhdistelmällä kolmen tonnin Gaming-läppärin ja siihen ulkoiset SSD:t ja kasan uusimpia ja kalleimpia pelejä. Kolmas taasen, se noheva, tekee ensin duunia, säästää ja ostaa sitten Macbook Airin M2-suorittimella.
Kristitty siirtää nautintonsa äärettömän kauas, eli paratiisiin. Muun muassa tämän vuoksi kristinusko ei ole järkevää ei-uskovalle.
En väitä että tämä olisi mikään teologinen totuus mutta ehkä osa suurempaa kuviota.
Tekstissäsi liitteenä olevassa englanninkielisessä tekstissä käsitellään jonkin verran pleasure principlea. Onneksi on sisäisiä ja ulkoisia estoja ja suodattimia ja motiiveja, jotka voittavat monissa ihmisissä tuhoa toisille tuottavat halut. Lainaus nyt teeveestä tulevasta ja Yle Areenasta nähtävissä olevasta Hitchcockin Frenzy (1972) -elokuvan baarikohtauksesta, jossa kaksi miestä keskustelevat psykopaattisista sarjamurhaajista:
“…emotionally they (psykopaattiset sarjamurhaajat) remain as dangerous children, whose conduct may revert to primitive, subhuman level at any moment. You mean they’ll kill at any time, just as the mood takes them? Exactly. And being governed by the pleasure principle they’re particularly dangerous when their desires are being frustrated…”
“Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa.” (Hepr. 11:25)
Miten yllä näkyvä jae ilmenee teidän elämässänne?
Arvostan rauhaa, tuskattomuutta ja iloa.
No minun on ainakin vaikea pysyä emotionaalisesti erossa muiden ihmisten ongelmista. Seurakunta on ihmisten yhteisö jossa ei voi täysin itse valita omia kontaktejaan. Sitten jos porukassa on sairautta, yksinäisyyttä ym. muita ahdistuksia, käy usein niin että koen ne hyvin intensiivisesti itse ja ahdistun itsekin.
Tämä ei ole mikään yleispätevä totuus, muistan esimerkiksi kuinka omat vanhempani olivat hyvin aktiivisia seurakunnassa mutta ei heillä ollut samankaltaisia ongelmia kuin minulla.
Torsti Lehtisen muistelemisen seurauksena laitan pätkän kirjastaan Hyvän ja pahan tällä puolen.
"Uskonpuhdistuksen periaatteisiin ei uskota sen kirjaimellisemmin kuin Raamattuunkaan. Luther piti kiistakirjoitustaan Sidotusta ratkaisuvallasta katekismusten ohella tärkeimpänä kirjoittamistaan kirjoista. Siinä hän opettaa, ettei ihmisen autuus “ensinkään riipu hänen omasta kyvystään, päätöksistään, pyrkimyksistään, tahdostaan ja teoistaan, vaan kokonaan toisen, nimittäin Jumalan ratkaisusta, päätöksestä, tahdosta ja teosta yksin.” Silti luterilaisessa kirkossa kuulee ratkaisukristillistä julistusta. Syntistä kehotetaan päättäväisesti palaamaan kasteen armoon.
Aivan eri asia on, ettei synergistinen näkemys pelastuksesta ihmisen ja Jumalan yhteistyönä ole sen epäraamatullisempi kuin Lutherin pelkän armon oppi. Luukkaan evankeliumi kertoo tuhlaajapojasta, joka “nousi ja meni isänsä tykö”. Mutta “kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi”. Isä armahti, mutta ensin poika nousi ja meni."
Torsti Lehtinen: Hyvän ja pahan tällä puolen. 1991, 76-77
Poika nousi ja meni, koska tiesi että Isän luona alhaisellakin oli asiat paremmin. Isän oikeudenmukaisuus häntä veti luokseen.
D
Paavalin mukaan Jumalan hyvyys vetää ihmistä parannukseen (Room. 2:4). Sekä oikeudenmukaisuus että armo vetävät ihmisiä puoleensa. Molemmat ovat hyvyyksiä.
Viittasin tuohon Lehtisen kommenttiin. Aloite oli Jumalan eikä pojan.
D
Synergismissä aloite on Jumalan.
Tästä tuli mieleen, että jotkut ovat ilmeisesti sitä mieltä, että ei vielä uudestisyntynyttä ihmistä vakuuttaa oikeudenmukaisuus (laki) mutta ei armo, tai ovat sitä mieltä, että armoa uudestisyntymätön karttaa tai juuri siihen hän ei voi uskoa tai kykene uskomaan. Miksi näin? En ymmärrä, miksi tavallaan oikeudenmukaisuus (ja laki) vain vetäisi puoleensa mutta ei armo. Armollinen ihminen on helposti lähestyttävä, oli ihminen, joka häntä lähestyy kristitty tai ei. Miksi armollista Jumalaa olisi vaikea lähestyä?
Niin on monergismissakin.
D
Juuri näihän se menee! Jos nyt unohdat ihan aluksi kokonaaan uudestisyntymisen ja pyhityksen tematiikan ja funtsaat oikein syvällisesti omaa elämääsi. Kun sinä synnyit tähän maailmaan niin olitko siinä jollain tavoin myötävaikuttavana, valitsitko itse syntyä tai peräti aiheutitko itse syntymäsi? Olit kyllä siinä mukana sikäli, ettei syntymisesi tapahtunut sinusta erillään, vaan sinut muovattiin äitisi kohdussa ja olit näin ainoastaan syntymäsi vastaanottaja, et milllän tavoin sen aktiivinen vaikuttaja.
Entäpä onko elämässäsi koskaan tapahtunut muita asioita ihmeenomaisesti sillä tavoin, ettet ole ollut millään tavoin niiden tapahtumiseen osallinen, ne vain ovat tapahtuneet ja olet vain myöhemmin hoksannut olleesi näitä tapahtumia todistamassa, mutta et millään tavoin niitä aiheuttamassa?
Minulle on sattunut paljon tällaisia tapahtumia joissa en ole ollut millään tavoin niiden aktiivinen osapuoli vaan ne vain ovat tapahtuneet minusta riippumatta. Olen esimerkiksi selvinnyt monesta pahasta pinteestä täysin ulkopuolisen avun turvin edes tietämättä avun lähdettä, sitä kuka minua on auttanut, siis puhtaasti näitä minulle tai minussa tapahtuneita asioita järjen tasolla ajatellen.
Miksi sitten uudestisyntyminen olisi asia, jossa sinun on oltava aktiivinen osapuoli, eikä pelkästään vain niin, että se tapahtuu sinulle ja saat olla ainoastaan sen todistaja? Raamattu on pullollaan kuvauksia siitä kuinka syntymistä tapahtuu Jumalan luomistekona ilman, että se mikä syntyy on sen aiheuttaja. Esim. vilja kasvaa olematta millään tavoin itse itsensä kasvattaja. Näitä asioita on lukematon määrä niin että niitä kaikkia on mahdotonta edes luetella.
Äläkä vastaa äkkiä vaan ota leuka kourakuoppaasi ja funtsaa ensin?
Ei minun ole lainkaan vaikea ymmärtää ja hyväksyä myös uusitestamentillisena sitä, mitä kirjoitit. Samankaltaiset (ja syntiin liittyvät) perustelut vakuuttivat minut uskovana synergismin epäuskottavuudesta suhteessa uudestisyntymiseen.
Ristiriitaista suhteessa kuvaamaasi luterilaiseen ja samalla myös uusitestamentilliseen näkemykseen on, että saman Uuden testamentin mukaan Jumala haluaa kaikkien ihmisten pelastuvan eli uudestisyntyvän/tulevan uskoon. Kaikki eivät kuitenkaan uudestisynny/tule uskoon Uuden testamentinkaan mukaan, joten UT on ristiriidassa itsensä kanssa, jos tai kun se opettaa yhtä aika sitä, että ihminen uudestisyntyy/tulee uskoon monergistisesti ja sitä, että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan eli uudestisyntyvän/tulevan uskoon. Siksi joko monergismi ei pidä paikkaansa, jolloin synergismi selittäisi, miksi kaikki eivät tule uskoon, kun Jumala haluaa kaikkien tulevan uskoon, tai sitten monergismi pitää paikkansa, mutta UT:n opetus siitä, että Jumala haluaa kaikkien pelastuvan eli uudestisyntyvän/tulevan uskoon, ei pidä paikkaansa, vaan kohta 1 Tim. 2:4 pitäisi tulkita (epäuskottavalla tavalla suhteessa alkutekstiin) esim. niin, että Jumala haluaa pelastaa kaikenlaisia ihmisiä (ei siis kaikkia ihmisiä). Ei tästä enempää.
Kantani on, että UT on sisäisesti ristiriitainen tai se ei ole keskustelemamme aiheen suhteen yhden opillisesti koherentin teologian sisältävä kirja(sto). Toisaalta voisi selittämäni ristiriidan tyhjäksi tekemiseksi rakentaa teologian, jonka mukaan osa ihmisistä pelastuu monergistisesti ja osa synergistisesti, jolloin ne, jotka eivät uudestisynny/tule uskoon, kuuluvat niihin, jotka olisivat voineet tulla uskoon synergistisesti (mutta ei siis monergistisesti). Jumala olisi kuitenkin ihmiset eriarvoistava tai vähemmän toisten pelastusta haluava kuin toisten, jos hän esim. luterilaiset pelastaisi monergistisesti, mutta sellaiset, jotka eivät synergististä tietä todellisuudessa uudestisynny/tule uskoon, hän olisi jättänyt huonompaan asemaan, koska monergistinen uudestisyntyminen/uskoon tulo olisi ollut varma tie pelastukseen, mitä synergistinen uudestisyntyminen/uskoontulo ei tietenkään ole.