Tuo on aika iso jos. Tekisi mieli väittää, että en ole koskaan elämässäni tehnyt mitään aidosti “voimieni mukaan” eli kaiken sen mitä pystyn. En tee parastani, en anna kaikkeani, yleensä en edes halua sitä. Omilla voimillani möngin lähinnä kauemmas Jumalasta. Luterilaista ylirehellisyyttä kenties? Mutta kun oma kokemus on tämä, ainoaksi toivoksi jää se versio kristinuskosta, jossa Jumala pelastaa ilman mitään omaa yrittämistä.
2 tykkäystä
Ihan samalta tuntuu minustakin, ja niin se kuulema pitää ollakin. Tarkoitan sitä, että asiat on pielessä jos kokee olevansa jo hurskas ja täydellinen. Ja onhan se kilvoittelun yrittäminen melkoista räpiköintiä, hyvin pientä ainakin minulla. Kuitenkin se on yritystä kurkottaa kohti Jumalaa. Näistä keskusteluista olen saanut kuvan, että kyllähän luterilainenkin monergismista huolimatta kurkottaa vaikka ei puhukaan askeesista tai kilvoittelusta.
Lutherin Sidottu ratkaisuvalta tulee vain mieleen. En ole tutkinut kirjastoja termin suhteen, enkä ole törmännyt koskaan yhteenkään monergismi-aiheiseen kirjaan. Pannenbergin paksussa kolmiosaisessa Systemaattisessa teologiassa ei edes mainita sitä sanaa. Jne.
Luterilaisena näin monergismia esim. tässä raamatunkohdassa:
“Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” (Fil. 1:6)
Jumala on alkanut hyvän työn synnyttämällä ihmisen uudesti ilman tämän myötävaikutusta ja on pitävä ihmisen uskossa loppuun asti, eli Jumala on kaikessa vaikuttava tekijä, ei ihminen. Ihminen kyllä uskoo, mutta Jumalan vaikutuksesta; ihminen kyllä kilvoittelee, mutta motiivit ja voimat siihen antaa yksin Jumala.
Teologian sanakirjan määritelmä on sama kuin filosofisen sanakirjan määäritelmä. Niiden perustalta monergismi liittyy vain uudestisyntymiseen tai kääntymykseen.
“Monergismi (kr monos, yksin, ainoa, ergon, teko, työ), oppi Jumalan yksinvaikuttavuudesta kääntymyksessä: Deus convertit hominem, Jumala kään(nyt)tää ihmisen, joka on vain subiectum convertendum, kääntymyksen kohde.” (Seppo A. Teinonen - Teologian sanakirja)
“Monergism: The view that the human will contributes nothing to its regeneration but that this is the work of one factor, the Divine.” (Dagobert D. Runes: The Dictionary of Philosophy)
Jos monergismi laajennetaan uskossa pysymiseen, joka tapahtuu siis uudestisyntymisen/uskoontulon jälkeen, niin mielestäni edellisessä viestissäni selittämäni Fil. 1:6 valaisee asiaa.
Tässäpä tämä. Meillä on rakastava Jumala, joka ei ensisijaisesti etsi vikoja ihmisestä. Ihminen möhlii, mutta kaikkien kliseiden mukaisesti ja pääsiäissaarnaa siteeraten hän ymmärtää aikeenkin.
3 tykkäystä
Olen monta kertaa törmännyt ajatukseen, että kristitynkin liha vastustaa evankeliumia tai julistusta pelastuksesta yksin armosta ja uskosta. Jos olet samaa mieltä, niin voit selittää, mistä se johtuu. Rosenius sanoo Elämän leipää -kirjassa kesäkuun neljännen päivän hartaudessa: “Ainakin jokaista tosikristittyä tulevat hänen omat syntinsä kiusaamaan, niin että hänelle käy vaikeaksi uskoa Jumalan armoon.” Miten tuon vaikeuden uskoa tuossa tapauksessa selittäisi ymmärrettävällä tavalla, eli mistä oletuksista se vaikeus tulee?
Jos minä ulkopuolisena asiaa ajattelen, niin minussa herättäisi monergistisessa pelastuksessa vastustusta ainoastaan se, jos kaikkia muitakin ihmisiä ei pelastettaisi samalla tavalla eli yksin Jumalan teosta. En omalta kohdaltani vastustaisi tippaakaan sitä, että saisin pelastuksen ilmaiseksi. Ilmaiseksi saatavan iankaikkisen ilon vastustaminen olisi vähintään erikoista ja poikkeuksellista minun mielestäni.
Miksi esim. ortodoksi vastustaisi ajatusta täysin ilmaisesta pelastuksesta, jos hän unohtaisi hetkeksi kirkollisen auktoriteettinsa ja ajattelisi asiaa siltä kannalta, jos oma auktoriteetti julistaisi pelastuksen olevan monergistinen? Tai miksi sellainen synergisti, jolla ei olisi omaa seurakuntaa tai ketään hengenmiestä suurena auktoriteettinaan, vastustaisi lihassaan, jos syventynyt raamatuntutkiminen kirkastaisi hänelle sen, että pelastus on yksin armosta ja uskosta, joka on Jumalan teko?
Olen samaa mieltä, mutta taidamme silti tulla erilaiseen lopputulokseen. Kyllä minäkin ortodoksina ajattelen, että jos joskus saan jotakin hyvää aikaiseksi, niin se on Jumalan avulla tehtyä eikä minun omilla voimillani. Jumalan avulla voin ehkä tehdä jotain hyvää, pelkästään omin voimin en ja siksi pyydän Jumalaa auttamaan. Ihmisluontohan on langennut, mutta kuitenkin meissä on Jumalan kuva ja olemme Hänen luotujaan. Ortodoksi kai näkee ihmisen positiivisemmin eikä niin avuttomana kuin luterilainen?
Olen lukenut vuosia sitten Lutherin Sidotun ratkaisuvallan, mutta en valitettavasti siitä paljonkaan muista. Pitäisi siis lukea uudestaan. Kirjasta jäi kuitenkin sellainen mielikuva, että Lutherin näkemys ihmisestä on todella murheellinen, aivan kuin ihminen olisi neliraajahalvaantunut ja kykenemätön yhtään mihinkään. Ihminen on kuitenkin Jumalan luoma, joten eihän tilanne voi olla niin toivoton, varsinkin koska Kristus on voittanut kuoleman.
Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. (Joh. 15:5)
Tämä jae käsittääkseni kuvaa synergiaa hyvin, tai ainakin ymmärtäisin asian niin. Kun pysymme Kristuksen yhteydessä ei tilanne ole ollenkaan toivoton. Ymmärrän kyllä jossain määrin myös perfektionistin ahdistustasi.
1 tykkäys
@9x on maininnut dogmatiikan professorina toimineen Miikka Ruokasen melko uuden suomenkielisen kirjan Sidottuun ratkaisuvaltaan liittyen, joka selittää sitä Lutherin vaikeaa kirjaa tai tekee sen ymmärrettävämmäksi. Se kannattaisi varmaan minunkin lukea.
Sidottu ratkaisuvalta ei ole kaikille luterilaisille tärkeä tai edes tuttu kirja. Esim. eräs kirkon- ja hengenmies, jonka tunnen ja jolle Luther on muuten ollut rakas veli, ei ole koskaan varsinaisesti lukenut Sidottua ratkaisuvaltaa. Muistaakseni hän sanoi minulle, että luki sitä jonkin verran mutta ei saanut siitä mitään. Sen sijaan hän on imenyt itseensä paljon hengenravintoa Lutherin laajemmasta Galatalaiskirjeen selityksestä. Luterilainen herätyspastori Urho Rafael Muroma arvosti Lutheria, mutta piti Sidottua ratkaisuvaltaa kauhistuttavana.
Lutherin Sidottua ratkaisuvaltaa voi pitää oivallisena tai nerokkaana ja Raamattua hyvin tulkitsevana, vaikka arvioitsija ei olisi kristitty. Schopenhauer pitää tahdon vapautta käsittelevässä kirjassaan Lutheria syvällisenä teologina tahdon vapauden kieltävässä ajattelussaan. Ero heidän välillä on esim. siinä, että Luther kielsi tahdon vapauden teologiselta pohjalta kun taas Schopenhauer filosofiselta pohjalta kristinuskon ulkopuolelta. Foorumin käytävillä nykyään vain lukijana kipittävä uskomaton Napakettu eli @Origi-Naali myös yhtyi ja yhtyy varmaan edelleen järjessään moniin Lutherin Sidotun ratkaisuvallan kohtiin, koska näki ja näkee niiden olevan sopusoinnussa Raamatun ja Naalin oman ajattelun kanssa, mitä tulee Naalin järkeilyyn Raamatun pohjalta suhteessa vapaaseen tahtoon.
1 tykkäys
Hyvä kun muistutit tuosta Ruokasen kirjasta, se pitää lukea. Ihan jo senkin vuoksi, että jospa se auttaisi ymmärtämään luterilaista ajattelua edes hieman paremmin. Ja ilman muuta Lutherilla on aivan ymmärrettäviäkin ajatuksia, jopa ortodoksin mielestä 
Luterilaisuus ei kiellä myötävaikutusta:
“Kääntymyksen tapahduttua ihmisen uudestisyntynyt tahto jokapäiväisessä parannuksenharjoituksessa ei ole toimettomana, vaan se myös myötävaikuttaa kaikessa siinä, mitä Pyhä Henki meidän kauttamme toimii.” (Tunnustuskirjat. 1948, 422)
Se ei kuitenkaan ole käsittääkseni samanlaista myötävaikutusta kuin ortodoksinen myötävaikutus, sillä tummentamani kohdat tuskin ovat kirkkonne näkemyksen kanssa sopusoinnussa? Yksimielisyyden ohjeesta:
“Niin pian kuin siis Pyhä Henki sanalla ja pyhillä sakramenteilla on meissä aloittanut työnsä, uudesti synnyttämisen ja luomisen, siitä seuraa varmasti, että me voimme ja meidän tulee olla Pyhän Hengen voimalla mukana vaikuttamassa, vaikka olemme vielä kovin heikkoja. Siihen eivät kelpaa lihalliset, luonnolliset kykymme, vaan ainoastaan ne uudet voimat ja lahjat, jotka Pyhä Henki on kääntymyksessä meihin kuin ituina istuttanut. (2 Kor. 6:1) Pyhä Paavali kehottaa meitä nimenomaan ja vakavasti, että me työtovereina vaikuttaen ottaisimme vastaan Jumalan armon, niin ettei se jää turhaksi. Tätä ei voi ymmärtää muulla tavalla kuin siten, että kääntynyt ihminen tekee hyvää juuri niin paljon ja niin kauan kuin Pyhä Henki häntä hallitsee, ohjaa ja johdattaa. Jos Jumala vetäisi armollisen kätensä pois, ihminen ei hetkeäkään voisi pysyä Jumalalle kuuliaisena. Sitä vastoin ei jumalallista totuutta loukkaamatta mitenkään voida suostua sellaiseen tulkintaan, että kääntynyt ihminen toimisi Pyhän Hengen rinnalla, niin kuin hevospari vetää vaunuja.”
Juu, ortodoksi ei käsittääkseni näe ihmistä yhtä avuttomana kuin lainaamissasi kohdissa. Yritän muistaa etsiä jotain viisaampien ihmisten kirjoituksia aiheesta, nyt on valitettavasti muita hommia
Luterilainen ihmis- ja maailmankuva on tämänpuolista ajatellen aika synkkä, mutta minusta se on ihan realistinen. Mutta kun ortodoksi iloitsee ylösnousemuksesta, siihen voinee luterilainenkin silti yhtyä. Ainakin minusta pääsiäistropari on erittäin kohottava!
Χριστὸς ἀνέστη ἐκ νεκρῶν, 
θανάτῳ θάνατον πατήσας,
καὶ τοῖς ἐν τοῖς μνήμασι,
ζωὴν χαρισάμενος!
Lutherista puheen ollen parasta on perehtyä alkukieliseen tekstiin, jos saksa luonnistuu. Laitan linkin, jospa kaikki eivät tiedä sen (Sidottu ratkaisuvalta) olevan luettavissa verkossa. Heti aluksi voisi jopa miettiä teoksen nimen käännöstä.
Vom unfreien Willen
“Was nun, wenn ich aus Deinen eigenen Worten, mit welchen Du den freien Willen behauptest, beweisen werde, dass es keinen freien Willen gibt? So dass ich unwiderleglich dartun werde, dass Du, ohne es zu wissen, verneinst, was Du mit so großer Klugheit behaupten willst.”
No periaatteessa mahdollisuuksia on kaksi siihen asiaan johon tämä keskustelu lopulta kiertyy, joko me itse kukistamme syntimme tai Hengen vaikuttaman uskon kautta uskomme ne anteeksi. Näistä ensimmäinen ei onnistu ikinä ja sen aivan varmasti jokainen kristitty saa kokea. Jälkimmäinen sen sijaan onnistuu varmasti, satavarmasti.
Room. 8:1-4: “Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.”
Lihan mukaan vaeltaminen on vanhan aatun, synnin turmeleman luonnon mukaan vaeltamista, eli yritystä lain tekojen kautta tavoitella vanhurskautta Jumalan edessä kun taas Hengen mukaan vaeltaminen on Hengen johdossa uskon kautta tapahtuvaa syntien anteeksi uskomista. Lain vanhurskaus siis toteutuu vain siten, että vaellamme hengessä. Näin ahdaspäistä luterilaisuus on, se tarjoaa kaiken armosta vapauttaen näin meidät omista yrityksistämme vanhurskauttaa itsemme. Onko tämä synkkää?
1 tykkäys
Kiitos linkistä, pitää tutustua siihen. Nimen käännös todellakin herättää hieman kummastusta.
Olen käsittänyt, että pääsiäistropari olisi nykyään myös luterilaisessa virsikirjassa. Ehdottomasti hyvä asia
1 tykkäys
Mutta kun eihän synergia sitä ole, että me itse yksin yritämme kukistaa syntimme ja pelastaa itsemme. Kreikan osaamiseni on melko mitätön, mutta eikös sana synergia nimenomaan tarkoita yhteistyötä eikä yksin tehtävää työtä. Yksin itsensä pelastaminen ei ainakaan minun korvaani kuulosta kristilliseltä ollenkaan, koska sehän hylkäisi Kristuksen sovituksen ja ylösnousemuksen kokonaan, eivätkä ortodoksit tietenkään niin usko.
Minun käsittääkseni monergismi väheksyy ihmisen vapaata tahtoa ja sitä tosiasiaa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ihminen on langennut, kyllä, mutta ei silti muuttunut täysin avuttoamaksi. Koska Jumala kunnioittaa vapaata tahtoamme Hän haluaa, että voimme valita itse elämmekö Hänen kanssaan vai emmekö. Tämä valintamme ei ole pelkästään kaste tai uskoontulo vaan jokapäiväisen elämän pieniä valintoja. Monergismi tuntuu ajatuksena ahdistavalta, vaikka tarkoitus ja päämäärä tietenkin on hyvä. Ikäänkuin Jumala pelastaisi ihmiset väkisin, vaikka yksilö ei sitä itse haluaisikaan. Oletan, että kaikki me täällä foorumilla haluamme pelastua, mutta tiedämme kuitenkin että on ihmisiä jotka aktiivisesti valitsevat pahan vaikka heidät olisikin kastettu. Jumala tietenkin on kaikkivaltias ja Hän voi tehdä mitä haluaa, mutta Raamatun perusteella saan kuvan, että Jumala kunnioittaa meitä niin paljon, että saamme valita. Juudaskin sai valita, vaikka hän valitsi väärin.
Luulen, että kilvoittelukin ymmärretään usein väärin ja ajatellaan sen olevan juuri mainitsemiasi lain tekoja, suorituksia tai askeettisia sankaritekoja. Suurimmalla osalla se lienee kuitenkin hyvin pieniä arjen asioita; luetaan aamu- ja iltarukoukset, paastopäivinä pyritään paastoamaan rippi-isän ohjeiden mukaan, yritetään olla ihmisiksi hankalien lähimmäisten kanssa, soitetaan välillä yksinäiselle tutulle, käydään kirkossa jne. Kuitenkin aktiivisesti valitaan tie kohti Jumalaa. Välillä menee aivan pieleen, mutta sitä sitten voi katua ja jatkaa taas hyvillä mielin.
En minä paheksu sinun uskoasi tai sinua vaikka en monergismia ymmärräkään, toivottavasti ymmärrät sen .
Miten selittää synergistien ja monergistien näkemysero seuraavan raamatunpaikan kohdalla?
“Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.” (Room. 8:13)
Ihminenkö ikään kuin ottaisi Hengen käyttöön ja sen jälkeen alkaisi kuolettaa ruumiin tekoja Hengellä, vai ihminenkö ottaisi vastaan Hengen vaikutuksen, johon vastaisi Jumalan yksinvaikutuksesta riippumattomasti jollain teollaan tai asenteellaan, josta vasta seuraisi Hengen toimesta ruumiin tekojen kuolettamista?
Selvästi kohdassa sanotaan, että Henki kuolettaa, ei ihminen.
Vai niin, että Henki on se, joka kuolettaa ja ihminen on mukana toimijana siten, että uskoo ja toimii, mutta ei uskomisen ja toimimisen aiheuttajana vaan tietoisuudessaan Jumalan vaikutukset kokevana kuin omina vaikutuksinaan, koska ilman muuta monergisti itse uskoo (siis Jumalan vaikutuksesta), eikä siis koe, että joku toinen persoona hänessä uskoo hänen puolestaan, ja itse luterilainen menee sanan kuuloon (Jumalan vaikutuksesta), eikä siis koe, kuin jokin tuntematon voima tai toinen persoona pistäisi hänet liikkeelle ja hän vain ihmettelisi ikään kuin viereltä, että on menossa sanan kuuloon.
Luterilaisuus nimenomaan pitää ihmisen vapaata tahtoa kuvitelmama jota hänellä ei ole, koska hänen luontonsa on syntiinlankeemuksen turmelema ja ei siten kykene tahtomaan sitä mikä hyvä on. Siksi Raamattu käyttää uudestisyntymättömästä ihmisestä nimeä liha. Joten kyetäkseen tekemään sitä mikä on hyvää ihmisen on uudestisynnyttävä hengestä. Jeesus muotoilee asian näin:
Joh. 3:5-8: “Jeesus vastasi: “Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.””
Sitä tosiasiaa taas monergismi ei väheksy, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mutta tähdentää, että syntiinlankeemuksessa tämä kuva turmeltui niin ettei ihminen enää kyennyt hyvään ja siksi uudestisyntuminen on välttämätön, eli Jumala omaksui Pojassaan ihmisyyden ja niin tämä ainoa synnitön ihminen otti päälleen maailman synnin tullen sen vuoksi meidän tähtemme kirotuksi ja rangaistuksi meidän sijassamme ristillä, mutta koska hän oli oman persoonansa puolesta synnitön, herätti Jumala hänet kuolleista. Niinpä meidän ei enää tarvitse tehdä yhtään tekoa, koska Jeesus otti kantaakseen meidän syntimme ja niin me olemme vapaat, meidät luetaan Kristuksen tähden vanhurskaiksi armosta sen hengen vaikutuksesta joka sytyttää meissä uskon tähän sijaisuuteen.
Näin puu on uskon kautta tehty hyväksi ja se alkaa myös kantaa hyvää hedelmää. Tätä armosta tapahtuvaa uudestisyntumistä ei saa käsittää verhona sille, että me saamme nyt tehdä syntiä.
Room. 6:1-2: “Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?”
Room. 6:15: “Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!”
Tällä tavoinhan monet käsittävät armon, eli lisenssinä tehdä syntiä, mutta se on juuri vanhan turmeltuneen luonnon käsitys ja jota käsitystä täälläkin mm. @Glacialis on monergismista ylläpitänyt. Vaan kuten äsken selitin ei kukaan voi tehdä hyvää ellei häntä ole vapautettu syntiinlankeemuksessa turmeltuneen luontonsa, lihan vallasta uusestisyntymisen kautta hengen valtaan, sen johtoon.
"Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: “Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:9-12)
Paavalin ajatus sopii hyvin yhteen seuraavan pessimistisen VT:n kohdan kanssa.
“Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” (1 Moos. 6:5)
Miten tehdä yhteistyötä, joka toisi pelastuksen, tuon kaltaisen sydämen pohjalta?
Missä kohtaa? En tiennytkään.
Olet kuvannut monergismia tällä tavoin.