Emil Anton kirjoitti Hapatusta-sivustolle kohtalaisen hyvän jutun virolaisesta isä Vello Salosta (s. 1925). Pistän linkin juttuun tuonne loppuun, mutta ensin kerron hieman omasta tapaamisestani isä Vellon kanssa kymmenisen vuotta sitten.
Tapasin isä Vellon vuonna 2008 osallistuessani Pyhän haudan ritareiden retriittiin Tallinnan pyhän Piritan (=Birgittan) luostarissa. Sain paitsi kuulla isän Vellon viettämää messua luostarin kappelissa (sivumennen sanoen harvinaisen hieno niinkin uudeksi kirkoksi) myös etuoikeuden puristaa hänen kättään ja kuunnella messun jälkeen hänen tarinoitaan menneiltä ajoilta. Isä Vello on yksi harvoista yhä elävistä ”Suomen pojista” (Soome poisid) eli jalkaväkirykmentti 200:ssa palvelleista vapaaehtoisista virolaispojista, jotka kesän 1944 torjuntataisteluissa antoivat raskaan uhrinsa paitsi oman isänmaansa myös Suomen vapauden puolesta. Isä Vello kertoi meille oppineensa Suomen armeijassa suomen kielen; tosin hän lisäsi nauraen, että hänen rintamamiessuomensa tietyt nyanssit eivät välttämättä sovi herkimmille korville…
Suomen irtauduttua sodasta nuori Vello Salo palasi kotimaahansa, joka oli joutumaisillaan toisen kerran Neuvostoliiton miehittämäksi. ”Suomen pojista” ne, jotka jäivät bolsevikkien käsiin, päätyivät suoraa päätä Stalinin Gulagiin ja harva heistä sieltä palasi. Vello Salo vältti tämän kohtalon liittymällä puolipakolla Saksan armeijaan, minkä Emil Antonkin omassa jutussaan kertoo. Sen sijaan Anton jättää kertomatta, että Vellon yksikkö ei kuulunut Wehrmachtin vaan Waffen-SS:n rulliin kuten itse asiassa lähes kaikki ne Saksan armeijan yksiköt, joihin virolaiset ja muut baltialaiset nuoret miehet enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti liittyivät sodan loppuvaiheessa. Näitä baltialaisia SS-veteraaneja on viime vuosina meilläkin uutterasti pyritty demonisoimaan; ehkä siksi Antonkin vaikenee tästä asiasta (tai ehkä hän ei edes tiedä sitä). Juuri SS-univormunsa takia Vello oli vähällä päästä hengestään antauduttuaan muiden taistelutovereidensa kanssa Tsekkoslovakian alueella joskus keväällä 1945. Vello Salon vaiheista sodan jälkeen, erityisesti hänen kääntymisestään katoliseen uskoon ja hänen pappeudestaan voi lukea Emil Antonin jutusta. Tulkoon tähän linkki myös muutama vuosi sitten julkaistuun ortodoksisen Simeon ja Hanna -sivuston isä Vellosta kertovaan juttuun.