Muuten ihan loogista, paitsi että ei “normaali” messukaan ole musiikiton tai musiikkityylitön. Siinäkin on tietyn tyylistä musiikkia, josta toiset tykkäävät ja toiset eivät. Mikään musiikin muoto ei siis ole täysin neutraali valinta.
4 tykkäystä
En messumusiikin suhteen niinkään puuttunut tietystä musiikista pitämiseen, vaikka esimerkin omaisesti mainitsinkin heavyn. En pidä myöskään kansanmusiikista, mutta se soveltuu paremmin jumalanpalvelusmusiikiksi. Otetaan esimerkiksi Lasse Heikkilän Suomalainen messu. Progesta ja klassisesta pidän, mutta Buxtehuden barokkimessussa olen ollut ja sen sopivuuden myös todennut. Progea en välitä kirkkoon saada. J.S. Bach nyt tietysti on itseoikeutetusti paras jumalanpalvelusmusiikin säveltäjä ja tyylisuunnan edustaja.
Mistä tiedät? En mitenkään erityisesti pidä. Silti lähetystyön takia afrikkalainen messukin on hyvin sopiva.
Jos puhutaan suomalaisesta kontekstista on tuo kyllä vähän saivartelua. Meillä on varsin vakiintunut se mikä mielletään jumalanpalvelusmusiikiksi, ja se palvelee varsin hyvin yhteislaulua, minkä arvoa ohjelman pastorit korostivat, pohdiskelivat sen haasteita eivätkä suhtautuneet sen osalta täysin kritiikittömästi esim. urkujen käyttöönkään.
Keskustelun kannalta olisi kyllä helpompaa, jos muutkin olisivat katsoneet keskustelun pohjana olevan ohjelman niin puhuttaisiin samasta asiasta.
3 tykkäystä
Anteeksi, jos vedin oletuksessani mutkat suoriksi. Sanottakoon, että itse pidän kansanmusiikista, ehkä viihtyisin kansanmusiikkimessussa, ehkä en. Mutta yhä enemmän olen sitä mieltä, että on ongelmallista jos messun etuliitteeksi on laitettava mitä musiikkityyliä se edustaa, tai oikeastaan se, jos messuun mennään ensi sijassa sen musiikin vuoksi. Tämä on ihan omaa pohdintaani.
Nolonso muuten laittoi linkin Maata näkyvissä -festareiden messuun, mikä oli vähän hassua kun siitä ei ollut ohjelmassa puhetta, ja muutenkin olisi ollut fiksua laittaa linkki ohjelmaan jota opponoi. Satun tietämään, että kyseiset festarit männävuosina kieltäytyivät ottamasta metallimessua festarijumalanpalvelukseen tarjouksista huolimatta juuri siksi, että ensinnäkin musiikkityylinä se jakaa erityisen voimakkaasti ihmisiä (toiset rakastavat, toiset eivät voi sietää) eikä se tue riittävästi yhteislaulua.
3 tykkäystä
Pyyntö hyväksytty Pyhäinpäivän kunniaksi, jolloin hiljennyn pelkästään hiljaisen klassisen musiikin kuunteluun Ylen Klassisen kanavan kautta.
3 tykkäystä
Aamen.
On todellakin erotettava konsertoiminen ja jumalanpalvelusmusiikki. Urkujen tilalle tuohon virkkeeseen voi sijoittaa yhtä hyvin klassisen kitaran, niin osuu meikäläiseenkin.
Kun teen tätä työkseni, pohdinta on tuttua ja jatkuvaa. Samalla myönnän että kaikilla on oikeus mielipiteisiin myös seurakuntalaisina ja vailla kokemusta musiikin ammattilaisuudesta ja siihen liittyvästä messuun suhtautumisesta.
Muusikkona ja hengellisen työn tekijänä kokee jatkuvaa tarvetta tasapainoon. Toisessa vaakakupissa on se että pyrkii olemaan vain tukena ja oikeastaan tulemaan mahdollisimman vähän huomatuksi. Toisin sanoen seurakunta veisaa ja vuorollaan laulaa messusävelmiä ajattelematta ollenkaan minkälainen musiikki sitä tukee ja mitä kanttori tekee. Taitona siis sulautua tapettiin, etten sanoisi.
Toinen kuppi on luovan ammatin luonnollinen puoli eli muusikon lahjan käyttö. On näet myös totta että musiikki sinällään puhuu. Musiikki on varsinkin luterilaisen jumalanpalvelusteologian mukaan Jumalan sanan palveluksessa. Tämä EI tarkoita vain liukenemista taustaan ja laulettujen sanojen ylivaltaa vaan myös sävelten voimaa. Musiikki on kirkkomme käsityksen mukaan Jumalan suuri lahja. Sävelet johdattavat sanojen ohella rukoukseen ja kiitokseen. Ne koskettavat ja synnyttävät reaktioita itsenäisesti. Haaste on siinä että ei synny ristiriitaa a) jumalanpalveluksen sisällä tai b) messun aiheen ja käytetyn musiikin välillä.
A) tarkoittaa esimerkiksi huonoja valintoja ehtoollisen vieton aikana kuultavaksi musiikiksi. Tai vastausmusiikiksi.
B) voisi olla vaikka tapaus jossa paastonajan jp vedetään siten että kirkkoon satutaan pyytämään rockbändi joka soittaa kyllä gospelia mutta pystymättä mukautumaan ollenkaan päivän Raamatun kohtien määrittämään sanomaan. Tai toisin päin: perhemessu mutta musiikkina pitkiä virsiä laahaten ja harmain urkuäänin. Nuo ovat toki ääriesimerkkejä. Itse mietin monia ratkaisuja ja joskus menee pieleen mutta usein ei.
Sitten on laaja kysymys että mitä on se musiikki joka tukee parhaiten tavoitettamme. Eli seurakunnan yhteistä rukousta ja ylistystä. Mielestäni virsikirjan lisäksi voidaan hyvin käyttää kuorojen ja lauluryhmien voimin vietettyjä erityismessuja. Nekin ovat yhdistelmä kuultavaa ja osallistuttava. Laulujen kertosäkeet ovat erinomainen asia seurakunnan kannalta. Samoin toki moni bändin ja solistin eli esilaulajan voimin tehty messumusiikki. Silloin kuitenkin on ymmärrettävää että ollaan lähellä konsertoivaa tunnelmaa. Periaatteessa kuitenkin myös perinteinen kirkkomusiikki on vuoropuhelua. Välillä musiikkia kuunnellaan, välillä siihen osallistutaan.
Lopuksi pitää muistuttaa että eikö itse ukko Bach ollut aikamoinen taiteilija joka ei vetäytynyt taustalle ja eikö häntä kuitenkin ole sanottu jopa evankelistaksi… Miettikää että länsimaisen taidemusiikin ehkä merkittävin teos eli Matteus-passio on jumalanpalvelusmusiikkia.
Monta tuntia vahvaa tunnepitoista sävelten virtaa, laulettuja sooloja ja instrumentaaleja. Koko ajan Raamattu tekstinä mutta olennaista myös ihmisen kokemus ja vastaus sekä rukous Raamatun sanoman edessä… Alunperin passion keskellä oli myös saarna. Sama asia lyhyemmässä muodossa on kantaatti joita Bach ja aikalaiset tekivät pilvin pimein. Seurakunta myös osallistui alunperin koraaleihin jotka nykyisin yleensä laulaa kuoro.
2 tykkäystä
Mutta on silti eroa siinä mitä pidetään keskeisenä ja mitä ns vaihtoehtoisena.
Jos ajatellaan vaikka virsikirjan lisävihkoa niin se edustaa monissa seurakunnissa jo kymmeniä vuosia vallinutta käsitystä jumalanpalvelusmusiikin luonteesta. Virsien lisäksi siinä on selvästi lauluja ja jopa yhden säkeistön toistoa. Rukouslauluja ja kaanoneita. Näkyy siis se että gospel ja Taizé - laulut tms on tullut jo osaksi yhteistä jumalanpalvelusmusiikkia.
Virsikirja jo 80-luvulla muuttui tähän suuntaan kun mukaan tuli lauluja esim Siionin kanteleesta. Päivä vain… Joka aamu… jne… Sekä Löyttyä ja Simojokea hiukkasen.
Jos otetaan vaikka virret 517 ja 447 niin minusta ne sopii paljon paremmin säestettäväksi jotenkin muuten kuin uruilla. Toinen on gospelia, toinen renessanssimusaa. Kitaralla toimivat, tyylin mukaisesti. Tai jos on muita soittajia mukana niin 517 bändissä basso ja viulu, 447 nokkahuilu ja viola da gamba.
Niinpä, ja näin ihan virsikirjan puitteissa voi soittaa varsin monipuolista jumalanpalvelusmusiikkia ilman, että tarvitsee olla kyse jollekin musiikkityylille omistetusta messusta. Itse asiassa tuossa ohjelmassa pastori Grünbaum harmitteli, että suomalaisessa virsikirjassa on monet alkuperäiset hienot sävelmät korvattu yliyksinkertaisilla laahaavilla kansantoisinnoilla. Vaikka he priorisoivatkin yhteislaulettavuutta ei heidän mielestään tarvinnut mennä siitä mistä aita on matalin.
Tässä on nyt vähän se ongelma, että keskustelu lähti liikkeelle Nolonson yksinkertaistetusta kriittisestä palautteesta yli 50 minuutin ohjelmasta. Minunkin kommenttini ovat lähinnä pieniä korjauksia nyt esitettyyn ja osa omia ajatuksiani, suosittelen katsomaan ohjelman itse. Pastorit puhuivat välillä vähän provokatiivisestikin, esimerkiksi tuossa kansantoisinto -kohdassa Grünbaum tuhahtaa, miten joku Gerhardtin virren hieno alkuperäinen sävel on voitu korvata “jollain toisinnolla Sortavalasta”, jolloin Kerosuo koskettaa huvittuneena otsaansa ja mutisee mistä hän mahtaa tämän ohjelman jälkeen saada puheluita… Kyseessä ei ole mikään heidän kirkkonsa ohjelmajulistus vaan kolmen pastorin pohdintaa teeman äärellä, ja sellaisena siellä oli paljon arvokkaita näkökulmia. Mutta aina tämmöisistä keskustelu näyttää pelkistyvän kysymykseen ‘erityismessut kyllä vai ei’, ja sitten mielipide muuhun muodostetaan ensi sijassa sen kautta (en nyt viittaa erityisesti kehenkään keskustelijaan vaan vastaaviin keskusteluihin eri paikoissa samasta aihepiiristä).
5 tykkäystä
Miksi missään pitäisi olla laahaten? Minusta lapsille voi aivan hyvin tarjota virsiä ja urkuja. Eipä pidä aliarvioida. Asioita pitää oppia arvostamaan jo nuorena ja kyllä lapsetkin sisällään osaavat arvostaa kauneutta ja hatauttaa, vaikka nykyään halutaankin heille antaa väin tättärättää. Ihan kuin ei anneta hyviä suomalaisia ruokia, vaan nakkeja ja ranskalaisia ketsupilla lastenlistalta.
3 tykkäystä
Juu olen vuosien varrella täällä ja vähän muuallakin ajautunut vääntöihin tästä mutta tuskin riitoihin kuitenkaan. Varma aihe kuitenkin saada pitkä ketju viestejä tämä jumalanpalvelusmusiikki.
En jaksa katsoa tuota ohjelmaa vaikka pitäisi ehkä. Tunnen kuitenkin periaatteessa Lhpk-linjan tässä. Toveri Vaahtoranta on myös kanssani tästä hieman paininut. Arvostamme toisiamme. Pidän myös siitä että perinteiset luterilaisen virret ovat siinä kirkossa kunniassa ja uusiakin on tehty.
Olen väliinputoaja. Kuten kaikessa muussakin elämässäni.
En ole teologi enkä edessä akateeminen kirkkomuusikko. Kuitenkin luulen ymmärtäväni keskeiset kysymykset sekä messun että luterilaisen musiikin teologian alueilta.
Oma ratkaisuni on olla käytännön muusikko joka pyrkii palvelemaan Jumalaa ja seurakuntaa. Hieno mutta myös välillä raskas työ. Hyödynnän pitkää kokemusta muusikkona ja pedagogina ja luulen että se jossain määrin on vahvuus verrattuna vain kirkon työssä ikänsä palvelleisiin. Toisaalta heikkoudet myös tunnen.
Olen siis lyhyesti sanoen ehkä enemmän klassisen mutta instrumenttien ja tyylien suhteen monipuolisen kirkkomusiikin kannalla.
Tärkeää on että musiikista ei muodostu asia jonka perusteella luodaan lakeja ja aitoja ihmisten uskon harjoitukseen… Musiikki on lahja Jumalalta ja monipuolisena se palvelee ihmisiä eri tavoin.
2 tykkäystä
Ortodoksisen kirkon opetus löytyy kirkkoveisuista. Niitä kannattaa kuunnella tarkasti.
4 tykkäystä
Virsiä minä rakastan ja opetan niitä lapsille kouluissakin. Jokaisella virrellä on oma luonteensa. Lapset ja nuoret ovat erinomaisia seurakuntalaisia. He osaavat hiljentyä ja iloita.
1 tykkäys
Kansantoisintoja halveksuivat 1900-luvun alussa monet piirit ja pitivät niitä sopimattomina. Nuoret muusikot niitä silloin keräsivät ja julkaisivat vaihtoehtoisen koraalikirjan, jossa niitä käytettiin (oliko Klemetti ainakin tässä mukana). Liittyi tietysti myös kansallisuusaatteeseen. Haluttiin tuoda kansan virsi kansan suusta jumalanpalveluksiin (tämän niminen kokoelma on ainakin olemassa).
Mitä laahaavuuteen tulee, niin se on taas ihan tyhjää höpinää. Aina valitetaan tuollaista kevyesti. Pikaveisaus se vasta kamalaa on ja siinä ei musiikki eikä laulaja saa luonnollisesti hengittää.
2 tykkäystä
En tiedä paljonko laahaajia nykyään on mutta kyllä siihen vieläkin törmää.
Sanot oikein hyvin että luonnollinen hengitys on tärkeää. Hyväkin soittaja voi erehtyä tuossa mikäli ei ole sisäistänyt säestyksen perusasiaa.
Soitin ja lauloin tuossa äsken virttä 146. Tänään poikkeuksellisesti minulla vapaapäivä. Hieno virsi jonka melodia houkuttelee aina uusiin soinnutuksiinkin.
Siunattua pyhäinpäivää. Kynttilät syttyvät rakkaittemme haudoilla.
2 tykkäystä
Mainitsin tuon lähinnä esimerkkinä siitä, ettei myöskään perinteiseen virsimusiikkiin sjhtauduttu täysin kritiikittömästi. Toisaalta oli kyseessä ehkä enemmän yhden pastorin puolihumoristinen heitto kuin täystyrmäys kaikille kansantoisinnoille. Itse arvostan monia niistä kovastikin.
1 tykkäys
Tarkoitatko Ilmari Krohnin ja Mikko Nybergin Kansan lahjaa kirkolle? Se ei muistaakseni ollut vaihtoehtoinen koraalikirja, vaan tuohon aikaan oltiin laatimassa muistaakseni uutta virsikirjaa, johon sitten he pyrkivät tuomaan suomalaisia sävelmiä, ja saattoi siellä olla toinenkin julkaisu, joka liittyi virsiehdotuksiin samoilta tekijöistä, en nyt viitsi tarkistaa kirjasta. Osa onkin erittäin hienoja, ja niitähän Ilmari Krohn sitten hyödynsi oratoriossaan Voittajat. Ilmari Krohn oli myös kirkkomusiikin uudistaja tai pikemminkin restauraattori, sillä hän pyrki nopeuttamaan virsilaulua senaikuisesta tavoitteenaan luonnollinen rytmi.
1 tykkäys
Ja myös sen, että meidän mielestämme perinteiseen virsimusiikkiin on suhtauduttu vastustaen, silloin kun silloinen perinteinen koettiin ainoaksi oikeaksi. Silloin se taisi olla Haeffnerin koraalikirja, jossa kolmijakoiset oli muutettu tasajakoisiksi. Kansantoisintojen monimuotoisempi rytmi esimerkiksi koettiin sopimattomaksi jumalanpalveluksiin.
Tarkistin, se mitä ajattelin oli Klemetin ja Krohnin toimittama Uusia hengellisiä sävelmiä 1-3, josta sitten otettiin osa liitteeksi koraalikirjaan. Kansan lahja kirkolle on tosiaan yksi kokoelma ja sitten Krohn ja Nyberg toimittivat myös Virsisävelmistä kirkkoa ja koulua varten -nimisen kaitoksen. Vuoden 1909 koraalikirjan lisäyksessä käytettiin kuitenkin Faltiinin sovituksia, koska Krohnin versioista ei moni pitänyt. Kansan virsi kansan suussa on taas L.J.G. Stråhlen toimittama yksinlaulukokoelma, jossa on kai lähinnä lestadiolaisen perinteen lauluja sovitettuna ja näitä muita myöhempi.
2 tykkäystä
Vielä sellaista tähän musiikkikeskusteluun ajattelin sanoa, että asiaa on syytä tarkastella monella tasolla. Erilaiset musiikkityylit kantavat omia konnotaatioitaan, vaikka ne eivät absoluuttisesti ole sopivia tai sopimattomia. Emme kuitenkaan elä missään sellaisessa kuplassa, jossa voitaisiin elää puhtaasti ilman noita mielikuvia. “Virsityyli” on meillä suomalaisessa luterilaisuudessa se, mikä mielletään hartaaksi ja kirkkoon sopivaksi. Vaikka vahoissa koraaleissakin on maallista musiikkia. Meidän on mahdotonta kokea niitä samoin kuin ne koettiin aikoinaan. Samoin vaikka perinteinen vapaiden suuntien tyyli, joka oli aikoinaan paheksuttua. On syytä muistaa, että kirkkomusiikki on muuttunut ja muuttuu. Moniäänisyys oli aikoinaan tuomittu asia, vaikka joku Palestrina on nykyään sitä kirkkomusiikkia par excellece.
Itse ajattelen, että meillä on sellainen aarre omalaatuisessa virsistössä, joka pitää säilyttää ja välittää ja en aina ymmärrä, miksi melko kepeää juttua tuodaan tilalle korvaamaan sitä.
4 tykkäystä