Viime vuosisadan alussa vastuttettiin sitä, että nainen voisi toimia kanttorina. Asiasta löytyy paljonkin keskustelua silloisista (ev-lut) kirkolliskokouksen pöytäkirjoista. Taisi kulua huomattavasti vähemmän kuin 100 (ja vähemmän kuin 50) vuotta siihen, että perinne vain mieskanttoreista oli unohtunut. En ole koskaan kuullut kenenkään kyseenalaistavan naista kanttorin työssä - silti keskustelu naiskanttoreista oli reilu sata vuotta sitten hyvin samanlaista kuin keskustelu naispapeista ennen viran avaamista naisille.
Naiskanttoriuteen kyllä liittyy omat ongelmansa. Ne ovat kuitenkin ihan toisenlaisia, kuin pappeuteen liittyvät. Enkä nyt puhu vain siitä, että mieskanttori veisaa paljon komeammin.
En ottanut tässä mitenkään kantaa naisen asemaan missään tehtävässä, vaan tuohon aikaan, jona perinne voi muuttua. Epäilenpä, että keskivertoluterilainen ei edes tiedä, että naiskanttoreista on käyty sata vuotta sitten tiukkaa vääntöä.
1 tykkäys
Olen niin tottunut ajatukseen, että minä en kyllä keksi, että mitä ne ongelmat ovat. Haluatko valaista vai pitäisikö osata keksiä ihan itse?
Pitää ajatella, mikä kanttorin asema on teologisesti. Nainenhan voi soittaa urkuja ja laulaa siinä missä mieskin. Vaikka kanttori ei ole alttarilla, hän on kuitenkin liturginen subjekti. Toisaalta voidaan nähdä kanttori seurakunnan edustajana. Toisaalta näin ei puhtaasti ole. Historiassa on myös keskusteltu siitä, voivatko naiset laulaa kuorossa, ja tästä seurasi surullinen jakso historiassa, jossa käytettiin kastraatteja (mikä on kyllä myös omituista, sillä kastraatteja ei katsottu papistoon kelpaaviksi muutamin poikkeuksin) Itsehän en vastusta naiskanttoriutta, mutta ymmärrän, että asiaan liittyy teologisen reflekteerauksen paikka. En niinkään tässäkään asiassa juuri kiinnitä huomiota sellaisiin käytännöllisiin asioihin, kuten miten nasiääni toimii jumalanpalveluksessa taikka miten naiselle ei ole soveliasta soittaa jalkiota, kun pitää levitellä jalkojaan - nämä kai olivat isoja ongelmia aikanaan.
2 tykkäystä
Yksi merkittävä perustelu naiskanttorien vastustamisessa oli “nainen vaietkoon seurakunnassa”. Osa oli valmiina hyväksymään naisen urkuriksi, mutta ei kanttoriksi juuri tuosta syystä.
Kiitos. En ole osannut ajatella tuolta suunnalta, kun kuitenkin useamman kanttorinaisen tunnen.
Eikös se urkujen asento kirkossa ole useimmiten sellainen, että kirkkokansa ei kanttorin jalkoväliä pääse näkemään, sukupuolesta ja asuvalinnasta riippumatta.
Miestyöntekijöiden merkityksen suhteen komppaan @susilammas ta. Naistenpiireissä käy miespappeja puhumassa, eikä se naisia karkota. Miehet ovat kumman herkkää porukkaa, jos heidän mukaan saamisekseen pitää saada samaa sukupuolta oleva työntekijä, samaan aikaan kun vanhavirkakantaisissa yhteisöissä naiset aivan sujuvasti kuuntelevat, osallistuvat ja jopa avautuvat henkilökohtaisista asioistaan miespapeille.
Paitsi että joku antoi joskus neuvon että “polvien välissä pitää pysyä aspiriinitabletti” - ja nyt siis puhutaan edelleen jalkiosoitosta.
Jalat toimivat yksikkönä. 
Tuosta tuli mieleen muuan naiskanttori, joka “nosti hameen korviin” kun istahti urkupenkille. Ajattelin, että olisiko parempi ollut pukeutua ihan suosiolla housupukuun.
Mtäääh? Siis “nosti” - mutta ei nostanut kumminkaan?
Nosti, mutta ei ihan korviin saakka. Hame ulottui puolisääreen ja hän laskosti sen siististi puolireiteen.
Kiitos vastauksesta. Nyt alkaa pulssi tasaantua pikkuhiljaa.
1 tykkäys
Minä ymmärrän, että nämä asiat, kanttori ja pappi, näyttävät jotenkin rinnakkaisilta, mutta sitähän ne eivät missään mielessä ole - huolimatta siitä, että joku on perustellut kanttorinkin kohdalla asiaa Paavalilla.
3 tykkäystä
Jos naisen vaikeneminen seurakunnassa kieltää kanttorin laulamisen, niin miksei sitten seurakuntalaisten?
2 tykkäystä