Vaikka ei perusteltaisi Raamatulla suoraan virkakantaa, ei papin eikä kanttorin (no sitä virkaa ei tainnut olla alkukirkossa), niin on selvää että naisten suuri osuus työntekijöissä on omiaan tekemään kirkkoa sellaiseksi joka on monille miehille ---- ei-kiinnostava, ehkä pitäisi sanoa. Tai jopa ahdistava? Kun naisia on aktiiveista maallikoista ja työntekijöistä ylivoimainen enemmistö, se muokkaa kokonaisuutta tietynlaiseksi. Ei niin että naiset tekisivät työn huonostii mutta ei se ole niin tasapainoista ja jotain elementtejä jää joskus puuttumaan.
Eräs miespappi joka on nykyjärjestyksen kannalla sanoi kerran että on ongelma tämä ja että naiset, jopa osa naispapeista on samaa mieltä. Miten vaikkapa miestenpiirejä, miestenpäiviä jne. pidetään täysipainoisesti jos vain naiset vetävät toimintaa, hoitavat sieluja, ovat äänessä jne. ?
Perhetyössä, kerhojen ja lasten kirkkojen yhteydessä olen huomannut miten hienoa on jos miehiä on mukana. Esimerkiksi. Isättömyydestä kärsivä yhteiskunta tarvitsisi kirkon jossa on isiä, nuoria ja vanhoja.
Olen samaa mieltä siitä, että miehiä(kin) tarvittaisiin lapsi- ja perhetyöhön, samoin diakoniatyössä olisi varmasti nykyistä suurempi tarve miesdiakoneille.
Useimmissa seurakunnissa varmaan muussa toiminnassa miehiä ja naisia on työntekijöissä vielä vetämään juuri oman sukupuolensa toimintaa. On varmasti tärkeää, että miestyössä on miehet johtamassa toimintaa - mutta samalla toisaalta ihmettelen, miksi naistenpiireissä ja naisten päivillä pitää vaikkapa SLEYssä olla silti mies(pappi) opettamassa. Se on selvää, että naispappeja ei SLEYn tilaisuuksiin kutsuta, mutta kyllähän naisteologi (ilman pappeutta) ja naismaallikkokin voisi naisia opettaa tai keskustelua johtaa siinä kuin miesmaallikkokin.
Samoin ihmettelen sitä, että miesdiakoni, miespuolinen teologin opiskelija tai miespuolinen paikallisosaston hallituksen jäsen voivat SLEYssä avustaa ehtoollisen jaossa, mutta ei samoissa tehtävissä oleva nainen. Avustaja kun kuitenkin on vain avustaja - jos avustajaksi ei vaadita pappia, en oikein ymmärrä, miksi papin viran kuulumisella miehelle perustellaan avustajankin sukupuoli.
Pappeuskysymys ei ole perinnekysymys sikäli, että se olisi jokin satunnainen asia. Antigoneen [@AnttiValkama, @Optatus ] sanoin, “Sillä ei vain nyt, vaan aina.”
@Anskutin Kutsu sitä herkkyydeksi, jos haluat, mutta se vaikeuttaa asian ymmärtämistä. Se on samanlaista herkkyyttä kuin se, joka naisilla aktivoituu, kun he “avautuvat papeille”. Naisen suhde ympäröivään maailmaan ei ole sama kuin miehellä, tästä ymmärrät tuon eron. Ei tästä sen enempää.
Jos nainen puhumassa miestenpiirille on ongelma, mutta mies puhumassa naistenpiirille ei, niin kyllä siinä silloin jotain vääränlaista herkkyyttä on miesten asenteissa. Jos nimenomaan sukupuoli on oleellinen, niin silloin ei myöskään miespappi voisi opettaa naistenpiiriä. Tuntuu olevan vähän ehkä sukua sille ilmiölle, että naiset lukevat ihan sujuvasti kirjoja miehistä, mutta miehet eivät halua lukea kirjoja naisista.
Kirkon kaltaisessa organisaatiossa vain on turha huutaa seurakunnan miehille, että väärin tunnettu tai toimittu, vaikka kuulostaisi kuinka tyhmältä. Jos he eivät tule ja osallistu niin ainut tapa muuttaa asiaa on muuttaa tarjontaa.
On myöskin täysin väärin haukkua aktiivisia naisia, joiden vapaaehtoistyön varassa moni homma pyörii. Ja kyllä kirkossa myös miesten synneistä, esim sovinismista, voi puhua. Jos naisten läsnäolo ahdistaa kovasti, vika voi olla oikeasti myös siinä miehessä.
No kun ei ole. Naisen suhde ympäristöönsä ei ole samanlainen kuin miehen suhde. Eikä miehen suhde ympäristöönsä ole samanlainen kuin naisen suhde.
@ooperi Missä nyt on haukuttu aktiivisia naisia? Minulta on mennyt tämä aivan ohi. Naisten kanssa ei voi puhua, eikä sovi puhua, niin kuin miesten kanssa. Voi kuinka monta juttua minäkin olen jättänyt tänne kirjoittamatta (sainpahan tämän sanottua).
Ei naisia tule syyttää tietenkään. Ja minähän en esimerkiksi vastusta nykyistä virkajärjestystä, kuten ei valtaosa niistä seurakunnan työntekijöistä, jotka kuitenkin huomaavat kirkon “naisistumisen” huonot puolet.
Miehissä on puolestaan paljonkin vikoja, mutta eikö ole aika luonnollista että monelle äijälle on vaikea tuntea oloaan kotoisaksi, kun sekä virkavastuun kantajat, penkinkuluttajat että talkoolaiset ovat kaikki tai lähes kaikki naispuolisia. Näin on tilanne aika monesti.
Ei tilannetta ratkaista millään kiintiösysteemillä, eikä tarvitse liikaa ruveta puhumaan sterotyyppisistä täti - jätkä - eroista. Asia on mitä yksinkertaisin, jos vain haluaa sen nähdä. Varsin usein epätasapaino myös tiedostetaan seurakunnissa.
Yksi tekijä on tietenkin teologiaa opiskelevien miesten ja sitä kautta pappismiesten vähenevä osuus. Se on vain yksi, mutta samaan suuntaan vaikuttava kuin se trendi, että uskosta on tullut yleisessä ajattelussa “naisten juttu”.
Onhan sitä kaikenlaisia yritelmiä saada miehiä mukaan. Lätkästudioita, jossain kai kaljanjuontiakin… yms. Ja sellaista yleensäkin, että jokin konkreettinen tekeminen koetetaan asettaa syötiksi miehille. Se on hiukan ehkä aliarviointia joskus. Kyllä miehet ihan uskon asioitakin pohtivat ja haluaisivat varmaan olla tavallisia kristittyjä penkissäkin, mutta ehkä se on monille vaikea tulla, jos ei ole tapana ja muut ovat iäkkäänpuoleisia naisia…
Keski-Suomessa ja ehkä Pohjanmaallakin on miestenpäivien perinne. Itse asiassa tunnen ilmiön juuria aika hyvin. Miestyötä toi aktiivisesti ainakin eräs tunnettu pappi jo 50-luvulla Keski-Suomeen. Se poiki sitten hyvää hedelmää. Miehet ovat itse kokoontuneet vuosikymmenten ajan ja harrastaneet talkoita. On ollut miesten oma juttu tuo, naisia väheksymättä.
Nyt on sukupolvet vaihtuneet, ja aktiivimiehet harmaapäitä, jos yleensä elossakaan. Nuoria miehiä ja nuoria perheitä näkyy lähinnä herätysliikkeiden messuissa ja toiminnassa. Tavallisia seurakuntalaisia ja vapaaehtoisia miehiä on paikoin erittäin vähän.
Aah, noniin korjattu viimein oikein, onpa noloa – tällaista se on kun ulkomuistista heittää nimiä vierailla kielillä. Lohduttaudun sillä, että tällä tavalla ne entisaikaankin nimet muuntuivat. Ja olin kyllä kuullut, tuosta järjestöstä, joten se varmaan sekoitti, en arvannutkaan, että se oli monikkomuotoinen. Tätä opetusta en unohda.
