Naispappeuden vastustajien kotipaikkaoikeus evl.fi:ssä

Tämän takia lopetin käymästä SRO:n messuissa. Ollaan vastustavinaan naispappeutta, mutta kuitenkin pastorit voivat tulla yhteisvihkimyksen kautta (joka johdonmukaisesti käsitettynä tarkoittaa että sekä vastakonsekroitu pastori että kutsuva seurakunta hyväksyy naispappeuden). Ehtoollisen jakajana voi siellä olla nainen, mikä antaa kuvan siitä ettei virkakäsitys miespuolisena paimenen virkana, Herran Sebaotin enkelinä ja Kristuksen edustajana ole ihan kirkkaana, pietistisyys ja liberaaliteologia vaikuttaa haitallisesti sotkien “sotatorven” äänen. Ei ehtoollisen jakamista ja konsekrointia saisi erottaa toisistaan - muka vain toinen liturginen funktio kuuluu viralle, mutta toinen ei. Ei tällaiseen jakoon liene mitään raamatullista eikä edes vanhakirkollista perustetta.

1 tykkäys

En usko tämän olevan ongelma Sro :ssa, KL:ssä ja vastaavissa. Ei vaikuta.

(kirjoittaja on perunut viestin ja se poistetaan automaattisesti 24 tunnin kuluttua, paitsi jos se liputetaan)

Olen iän myötä tullut aina vain kielteisemmälle kannalle naispappeuden suhteen. Vuonna 1988 kun asia hyväksyttiin se ei ollut minulle pieninkään ongelma. Olinhan käynyt samojen henkilöiden, silloin lehtoreiden jumalanpalveluksissa ennenkin, siis niiden, joiden tiesin opettavan oikein. Liperien kaulaan laitto ei heidän tapauksessa muuttanut juuri mitään. Ongelmat tulivat kuitenkin pian päätöksen jälkeen.

Useimmiten naispappeus on nykyään myös este messuun menoon tai kuunteluun radiosta tai muualta. Ei tämä ehkä kokonaan johdu papin sukupuolesta, vaan myös sisällöstä, liirum laarumin ja tasa-arvon vouhkaamisen takia. Siihen kuitenkin pystyvät nykyään myös miehet tai sellaisina itseään pitävät.

4 tykkäystä

Ei minullekaan naispappeus tullut omantunnon ongelmaksi vasta kuin kymmenen vuotta sitten, kun ajauduin hengelliseen kriisiin ja totuuden etsintään. Jouduin sen vuoksi paneutumaan opillisiin asioihin enkä vaan kulkemaan sakissa joukon jatkona.

1 tykkäys

Kuitenkin esimerkiksi Kansanlähetyksessä, joka ei naispappeutta hyväksy, voi naismaallikko jakaa ehtoollista yhdessä papin kanssa. Samoin voi toimia tekstinlukijana ja jopa saarnatehtävässä opettajana. Jälkimmäiset ovat yleensä aina kuitenkin teologeja tai lähetystyöntekijöitä.

Minulle ehtoollisen naisavustaja ei ole mikään ongelma, kuin ei myöskään naisteologien opetus, kun se on kiinteässä yhteydessä lähetysjärjestön raamatulliseen opetukseen.

1 tykkäys

Naispappeuden vastustamisessa on niin suuri kirjo erilaisia toimintamalleja ja niiden taustalla erilaisia teologioita, että ykskantaan ei voi oikeastaan sanoa edes että Kansanlähetys ei hyväksy naispappeutta. Tiukempia linjoja KL:sta kohti Lhpkta jne. on jo useita eri versioita.
Sleyssä ei ole yhtään naispappia, eikä sen tilaisuuksissakaan juuri heitä taida olla vierailijoina edes. Naismaallikoita on silti ainakin ollut ehtoollisavustajina, tämän hetken tilanteesta en ole selvillä.
Omaa kantaa minulla ei ole tähän.

1 tykkäys

Sikäli voi, ettei järjestössä toimi yhtään naispappia ja kannat ovat selkeästi vastaan. Silti voidaan toimia yhteistyössä muiden luterilaisten seurakuntien ja naispappienkin vetämissä tilaisuuksissa ilmeisesti omantunnon mukaan. Suurin osa ei hyväksy naispappeutta missään muodossa, paitsi ehkä seurakuntavierailuiden yhteydessä.

Tällaisessa olen ollut, ja se ehkä perustui kyseisen Kansanlähetyksen papin omantunnon tulkintaan, vaikka ei muuten kannata naispappeutta ja puolisonsakin on ’vain’ lehtori, vaikka onkin kuuluisa suomalainen eläkkeellä oleva raamatunopettaja ja uskonnon lehtori.

Niin, tuota käytännössä sallittua yhteistyötä ja osallistumista virallisen kannan ohitse juuri tarkoitinkin. Tunnen myös jonkin verran KL-väkeä.

Yleisesti ottaen viidennessä herätysliikkeessä on virkakannan suhteen aidosti omantunnonvapaus, ainakin jossain muodossa.

Kirkon vanhalla virkakannalla olevat järjestöt eivät ota omaan työyhteyteensä naispuolisia pappeja, mutta toisaalta edellyttävät kaikilta työyhteydessään olevilta kunnioittavaa kohtaamista yhteistyökuvioissa. Naispuolisen papin väistäminen omissa työtehtävissä on sallittua ja joissain tapauksissa myös suositeltua, mutta epäkunnioittava torjuminen ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää.

Vaikka järjestöjen omiin tapahtumiin ei työtehtäviin yleensä kutsuta naispuolisia pappeja (pl. KRS ja Sansa), kaikki ovat terve tulleita niihin osallistumaan.

Järjestöjen messuissa ovat ehtoolliselle tervetulleita kaikki ne jotka ovat siihen oikeutettuja myös paikallisissa seurakunnissa. Kansanopistojen yhteydessä olevat messuyhteisöt ovat avoimia kaikille kurssilaisille ja ehtoolliseen voivat osallistua kaikki, jotka tunnustavat luterilaisen ehtoollisen oikeaksi. Toimintaideaan ei siis yleensäkään kuulu ovien sulkeminen “ulkopuolisilta”. Niinpä kunkin henkilön oma henkilökohtainen virkakäsitys ei tästäkään syystä voisi olla ulos sulkeva näkökulma.

Järjestön ovat johdonmukaisia, koska viidennen herätysliikkeen järjestöjen edustamien kantojen mukaan Raamattua voidaan asian suhteen tulkita vilpittömästi useammalla eri tavalla. Sekin toki hyväksytään, että jotkut ovat tästäkin asiasta eri mieltä.

1 tykkäys

Aikamoista. Sotatorvi ei anna selkeää säveltä, kun sorrutaan indifferentismiin.
Onko se johdonmukaista, että myönnetään naispapin olevan oikea pappi, mutta ei kuitenkaan tehdä täysin rinnoin yhteistyötä ?

“Naispapin väistäminen” on oikeastaan hassu ilmaisu.

Joko naispappi on oikeasti pappi, ja tätä ei silloin kuulu tietenkään väistää, tai papiksi pukeutunut nainen ei ole pappi, ja tätä pitää tietenkin väistää. Tästä on kysymys. Joko naispappeus on kerettiläisyyttä tai se ei ole.

1 tykkäys

Kantasi hyväksytään, mutta viidennessä herätysliikkeessä asiaa ei ajatella niin. Ja “sotatorvea” tarvitaan vai jos ollaan jonkin asian suhteen sodassa. Viides herätysliike on asian suhteen välttynyt sisällissodalta.

1 tykkäys

Ei se ihan noin yksinkertaista ole. Voi myös ajatella, että kun nainen vihitään papiksi niin hänestä tulee oikeasti pappi, mutta sitä ei saa tehdä. Ja että kun eronnut menee uusiin naimisiin niin syntyy oikeasti avioliitto, mutta sitä ei saa tehdä. Ja että kun tappaa ihmisen niin hänestä tulee oikeasti kuollut, mutta sitä ei saa tehdä.

Ja sitten on myös sellaisia naispappeuden vastustajia, joille koko oikeastipappeus ei ole mikään juttu, vaan kyse on seurakunnan opettamisesta ja/tai johtajan tehtävästä. Virkakäsitys voi silti olla hyvin funktionaalinen. Naisen soveltuvuudesta eri seurakunnallisiin tehtäviin on huomattavia näkemyseroja myös vapaissa suunnissa, joissa ei tunneta pappisvihkimystä eikä kovinkaan monia tehtäviä ole rajattu vain pastorille kuuluvaksi.

1 tykkäys

Jep, en tarkoittanut sisällissotaa. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan.

1 tykkäys

Voihan niin ajatella, kuka nyt mitenkin asiat pähkäilee. Mutta jos virkakäsitys menee luterilaisen tunnustuksen mukaan niin, että isän virka on Jumalan asettama eikä tunnustuksen vastainen funktionaalinen virka - ja vieläpä kovin ukaasein naisilta kielletty Raamatussa, niin kuka voi täysin varmasti väittää että Jumala nöyrtyy vastoin tahtoaan ihmisten edessä ja asettaa tuon väärän ehdokkaan “kiellon päälle” papiksi ja “enkelikseen” seurakunnassa? Varmuuttahan tässä meidän ihmisten pitäisi hakea - jos ollaan jostain uudistuksesta epävarmoja niin sitä uudistusta ei pitäisi koskaan tehdä. Näyttää niin monilta unohtuvan, että Kristus on Kirkkonsa Herra, eivätkä ihmiset.

3 tykkäystä

Tästä omasta periaatteestasi käsin voit ehkä ymmärtää niitä, jotka sinänsä eivät kannata naispappeutta mutta ovat epävarmoja siitä, kannattaako sitä käytännössä kovin jyrkästi ja ehdottomasti vastustaakaan nykyisessä tilanteessa.

4 tykkäystä

Ymmärrän mutta en hyväksy.

Kulloinkin vallalla oleva “nykyinen tilanne” ei välttämättä tarkoita sitä, että se on läheskään optimi tai hyvä.
Liian lyhyellä aikavälillä traditiota tarkastelevalla konservatismilla ei saavuteta kuin jonkinlaista viivettä ja vaimennusta muutoksen nopeuteen. Jos konservatiivin aikaväli on 30 vuotta tai ihmisen elinikä, niin kirkkohistoriallisessa mittakaavassa se ei ole kuin silmänräpäys.

Ei naispappeutta voi vastustaa kunnolla pietistisestä, matalakirkollisesta herätysliikediskurssista käsin. Jos kristillisyyden tulokulma on individualistisen subjektiivinen, virkakäsitys funktionaalinen ja kirkkohistorian/Raamatun tuntemus vähäinen, niin konservatiiville jää hyvin vähän aseita käteen sekulaarista yhteiskunnasta tulevia virtauksia vastaan. Herätysliikekonservatiiville näyttäisi jäävän naispappeutta vastaan oikeastaan vain sellaiset perusteet, ettei “ennenkään ole näin tehty” - sekä epämääräinen aavistus Raamattua lukiessa, ettei Jumalakaan ehkä tästä tykkää. Sitten tuo hiljainen omantunnon ääni vaimennetaan, koska ei haluta herättää pahennusta ja epäjärjestystä: “mutta kun kirkko on nyt kuitenkin tehnyt tämä päätöksen niin näillä mennään sakissa muiden mukana”. Ja kun nämäkin hatarat perusteet murennetaan muutaman vuosikymmenen harhaisella opetuksella ja käytännöllä, niin se oli sitten siinä. Kaikki ovat tottuneet uuteen normaaliin: sammakko kuoli kiehuvaan veteen kattilassa.

2 tykkäystä

Tämä näkemys jota edustat on toki tuttu ja se on Lhpkn synnyn ja olemassaolon eräs kulmakivi. Ellei jopa se kaikkein tärkein syy miksi kirkkonne kasvaa. Ihmiset haluavat selkeyttä ja varmuutta. Ei saa olla hämäryyttä siinä pitääkö naista väistää eikä siinä onko messu satavarmasti Raamatun mukainen.

Tuo yleinen sammakkovertaus osuu kohteeseensa siinä tapauksessa että oletetaan ev.lut. konservatiivi, joka on ensin vakuuttunut naispappeuden Raamatun ja Jumalan tahdon vastaisuudesta, sitten tottuu esim. oman mukavuuden vuoksi tilanteeseen paikallisseurakunnassa, ja lopulta ei enää huomaa mitään ongelmaa koko asiassa. Varmaan se sammakon kuolema merkitsee sitten sitä että koko Raamattu muuttuu ei-tärkeäksi tms. Tuskin ja toivottavasti kuitenkaan tarkoitetaan, että kuollut sammakko olisi menettänyt uskonsa Jumalaan ja tullut ei-kristityksi.

Sammakkovertaus ei kuitenkaan ulotu mielestäni siihen vaihtoehtoon, että konservatiivihko kirkon jäsen ei alunperinkään ole nähnyt a) naispappeuskieltoa ehdottomasti ainoana oikeana tulkintana tai b) ei ole koko papin virkaan keskittymistä pitänyt uskonelämässään ja seurakuntaan osallistumisessaan muut asiat ylittävänä prinsiippinä.

Jos olen tuossa edellä oikeassa, asia kulminoituisi siis siihen, mikä on keskeistä kristinuskossa ja toisaalta siihen, minkälaisella teologisella otteella kussakin yhteisössä tai liikkeessä ihmisiä on “kasvatettu”, ja opetettu.

Vaikka ei ole mitään kanttia ainakaan minulla sanoa että juuri te olette ehdottomuudessanne erehtyneet, voi olla että moni muu on paljon enemmän, niin silti minusta kaikkien on hyvä silloin tällöin asettaa yksinkertaisia kysymyksiä: Mitä kristityn elämä ja usko on ytimeltään? Mikä on Jumalan tahdon mukaista, kun ajatellaan sitä miten evankeliumia julistetaan tälle maailmalle? Onko joku asia vaarassa nousta keskukseen, jossa pitäisi olla Kolmiyhteinen Jumala ja hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan? -Luonnollisesti näitä kysymyksiä pitää asettaa kaikkien, niin liberaaleiksi kuin konservatiiveiksi itsensä mieltävien yhteisöiden ja heidän vastuunkantajiensa.

3 tykkäystä

Hyvin sanottu! Joillekin kun tämä asia on tullut niin keskeiseksi opilliseksi asiaksi, että se täyttää koko uskonelämän, ikään kuin se olisi vanhurskauttamiskysymys.

1 tykkäys

En kuitenkaan edellä tarkoittanut, että voisin osoittaa sormella jotakuta: “Sinun uskonelämäsi täyttää naispappeuden vastustus”.
Pikemminkin pohdin sitä, että voiko joku tällainen asia muodostua siinä mielessä keskeiseksi, että sen perusteella jaetaan toisia kristittyjä kohtuuttomalla tavalla karsinoihin. Jotenkin sillä tavoin ymmärsin myös TV2: n kommentin edellä.
Ja kun kirjoitin siitä että peruskysymyksiä olisi kaikissa yhteisöissä itsekriittisesti kysyä, se koskee monia asioia eikä vain tällaisia opillisia painotuksia. Moni inhimillinen oikeassolemisen tarve saattaa hallita ihmisiä ja ennenkaikkea sellainen saattaa hämärtää sitä todistusta Kristuksesta jota meidän tulisi maailmalle heijastaa. Oikeassaolijat ja sisäpiiriläiset voivat aivan samalla tavalla olla liberaaleja tasa-arvokristittyjä kuin vanhauskoisiakin. Tai siis niin, että vaikkemme kenenkään sieluntilaa saa arvioida, niin yhteisöt ja niiden julkitulot tekevät vaikutelman, jossa voi uskon kohde ja keskus jäädä hämärään. Tällaisesta on vain yksi esimerkki, jos naispappeuden vastustajat syyttelevät toisiaan sen perusteella mikä on heidän ratkaisunsa siinä kuinka paljon vastustavat ja ketä ja milloin.

1 tykkäys