Maallikon hätä kaste on eri asia kuin virka ja sen tehtävät, joten tämä rinnastuksena ei ole toimiva.Virka on julkinen ja säännön mukainen, tehtävineen, hätäkaste on poikkeus joka tarvitsee vahvistuksen kirkkoherran virastossa. Vahvistaminen kertoo sen, että on kysymys jostakin poikkeavasta, kun taas jumalanpalvelus on jatkuvaa toimintaa.
1 tykkäys
Teologisesti ei tarvitse. Kaste on kaste.
5 tykkäystä
Muuten jos joku haluaa perehtyä niihin juurisyihin joiden nojalla tai joilla perustellen naispappeus tuotiin kansankirkkoon, niin paras esitys siitä löytyy Timo Eskolan erittäin hyvästä analyysista Iustitian numerossa 33. Siinä on hänen noin satasivuinen artikkelinsa “Kahden korin teologia”, jonka teologian varjolla näin meneteltiin. Kun usko ja rakkaus eriytetään toisistaan kahteen eri koriin ja pääpaino asetetaan rakkaudelle siten, että usko poljetaan osaltaan sen jalkoihin on mahdollista tuoda melkeinpä mitä tahansa käytänteitä kirkkoon, niin kuin on tuotukin.
2 tykkäystä
Timo Laaton ja Matti Väisäsen viimeisin yhteenotto kastekysymyksestä ladattavissa täältä:
2 tykkäystä
Laato : Laadon
Laatto : Laaton
Laato : *Laaton
He itse kuitenkin taivuttavat sen noin. Kaikkien nimien taivutus ei ole pääsääntöjen mukaista.
3 tykkäystä
Jep. Onhan myös esim. Outi taivutettu yleisesti muotoon Outin eikä Oudin.
Etunimet ovat asia erikseen. Niissä on enemmän horjuntaa, ja astevaihtelun puutteella tehdään myös merkityseroa yleisnimiin: Satu : Satun, mutta satu : sadun. Sukunimissä on kuitenkin hyvä pitää kiinni suomen kielen astevaihtelusta vaikka nimenkantaja siitä poikkeaisikin pyrkiessään olemaan uniikki lumihiutale.
No jaa. Eiköhän sukunimen kantaja itse määrittele sen miten taivuttaa. Tuskin se on mitään sooloilua vaan kyseessä on varmasti suvun perinne.
Laaton -muoto kuulostaa korvaani ihan hyvältä.
Emeritus jääkiekkoilijat Christian Ruuttu ja Jarkko Ruutu ovat myös tuottanut parranpärinää kielitieteilijöille. Periaatteessa Chrisun nimi taipuisi Ruutun (tai Ruuttun) ja Rudyn puolestaan Ruudun… Mutta kun yleisnimiin pätevät normit eivät aina sovellu erisnimiin…
1 tykkäys
Mitä jos vilpittömän naispapin toimittama ehtoollinen pahimmillaankin on vain ulkonainen toimitus eikä muuta. Eli pikkujuttu. Voi se niinkin mennä. Kuka tietää.
Niistä kahdesta korista puhuttiin silloin kun naispappeutta ajettiin läpi. Olivatko ne nyt lain kori ja rakkauden kori? Vai opin ja rakkauden? Naispappeja piti saada olla, koska ne luettiin jälkimmäiseen. Nyt tulee sellainen vaikutelma, että yllättäen naispapit löytyvätkin sieltä lain tai opin korista. Vapaaehtoisuus ja jousto on kadonnut. Tilalle on tullut pakollisuus. Tai sitten koko rakkauden kori oli hämäystä. Kuten varmaan moni tiesi jo siihen aikaan sanoakin.
Muutenkin koko ajatus rakkauden korista kuulostaa siltä, kuin naisten pitäisi saada olla pappeja siksi, että se olisi jotenkin kilttiä ja jalomielistä. Kolmekymmentä vuotta, niin ollaan tultu kiltteyteen pakottamiseen kenkää saamisen uhalla. Uskon, että kaikki muut ovat kärsineet tappiota paitsi itse naispapit.
Oma kokemukseni naispapeista on ollut sukulaisten häissä, kasteissa ja hautajaisissa lähinnä sellainen, että kovin harvaa kykenisin ottamaan vakavasti. Melkein jokainen on näyttänyt suhtautuvan työhönsä jonain henkilökohtaisena performanssina. Osa asiallisia, mutta useampi jotenkin erikoisia. Vähän kuin pappeus olisi joku henkilökohtainen taikavoima. Vähän ehkä sama mentaliteetti kuin karismaatikoilla. Joka tapauksessa he näyttävät ajattelevan itseään jonkinlaisina haltiattarina ennemmin kuin minään hengellisinä opettajina, pyhittäjinä tai kasvattajina.
Yhteen näistä törmäsin jossain ekumeenisessa jutussa myöhemmin, ja täti tuntui olevan sillä tavalla sekaisin, että halusin vain pysytellä etäällä. Tai sellainen, että oli samaan aikaan sekä tosi omissa maailmoissaan että tekemisissä ympäristön kanssa. Aivan kuin olisi puuttunut kyky lukea ihmisiä ja tilanteita. Josta seuraa sellainen tunne, että henkilö on sekä tunkeileva että ihan pihalla. Yrittää hallita tilanteita, mistä ei käsitä mitään.
Siinä on ongelmana vähän sellainen tietynlainen “narsismi”. Se ilmenee sillä tavalla, että pahimmat näistä tuntuvat kuvittelevan, että maailma pyörii heidän tunteidensa ja itseilmaisunsa ympärillä. Aivan kuin tosiasioita ei sinänsä olisi olemassa ja koko usko olisi eräänlainen liveroolipeli ilman sääntöjä. Tai jonkinlainen länsimainen feng shui, joka perustuu yksinomaan ihmisten tunteille. Miksi kastaa tai vihkiä? Koska ihmiset odottaa sitä ja haluaa sitä. Vähän kuin pappi olisi eräänlainen artisti. Tai pätisi, että “et voi olla pappi jos et ihan erikseen jollain itse keksimälläsi tavalla esiinny pappina (tai esitä pappia)”. Ja kun mietin, niin monen naispapin tapa kertoa työstään kuulostaa nimenomaan siltä, miten artisti kertoo keikoistaan.
Ei minulla ole mitään tarvetta eikä kiirettä nähdä “ensimmäistä uskovaa naispappia”. En kiistä, etteikö joku papiksi lukenut nainen voisi olla konservatiivi tai ajatella, että uskolla on jotain tekemistä objektiivisen todellisuuden kanssa. Uskon, että tielleni osuneet henkilöt ovat sattumaa. Ja yksi ihmisenä järkevän oloinen on tuttu muuta kautta. Joskin hänen “pappeutensa” olen tähän mennessä jättänyt vain kommentoimatta. Mutta uskon myös, että nämä sattumat korreloivat sen mentaliteetin ja ihmiskuvan kanssa, minkä perusteella naisista alettiin tehdä pappeja. Kirjaimellisesti, jos oli tarkoitus osoittaa, että kuka tahansa voi olla pappi, niin toki silloin löytyy tilaisuuteen tarttujia.
Että jos ihminen ei kunnioita tehtävää eikä todellisuutta, vaan ajattelee kaiken itsestään lähtöisin, ja olettaa “asiakkaidensa” ajattelevan samoin, niin miten sellaista voi kukaan muu kunnioittaa? Ja minun mielenkiintoni aihetta kohtaan rajoittuu tietenkin siihen, että uskon ja opin puolesta en ajattele naisen voivan olla pappi. Se tosin pitää todeta, että naispappeihin pätee sama kuin homojen esiinmarssiin: He eivät yksinään tee eivätkä aiheuta mitään. He vain ilmentävät sitä kaikkea, mikä on jo sitä ennen käännetty ympäri.
Jyrkät mielipiteet naispappeutta vastaan ovat vähän kuin budolajeja koskevassa nettikeskustelussa niinsanottu seitsemän ninjan ongelma: Jos osaan tätä uutta, hirmuista turbokaratea, ja mua lähestyy seitsemän ninjaa, aikeissa tappaa mut, niin saanko mä vetää niiltä niskat nurin ja laittaa ne pinoon? Oikea vastaus on, että melkein kaikki on jo mennyt pieleen jos on tilanteeseen joutunut, ynnä siitä eteenpäin on vain erittäin huonoja vaihtoehtoja.
Katolisella puolella on historian kuluessa saatu joitain näkyjä kiirastulesta. Jonkin tällaisen yhteydessä todettiin, että siellä ei juurikaan näkynyt pappeja. Välitön tarkennus oli, ettei se johtunut siitä, että heistä moni olisi mennyt suoraan taivaaseen. Siis toisaalla se on monelle hengellisesti liian suuri vastuu kannettavaksi. Toisaalla näyttää siltä, kuin siihen ei kuuluisi mitään vastuuta ollenkaan.
4 tykkäystä
Tälle peukku, hyvin sanottu.
3 tykkäystä
Noista koreista aika lailla samaa mieltä.
Naispappeja on monenlaisia. Yllätys?
Ehkä on “performanssitaiteilijoita”, mutta sellaisia on miehissäkin - aina ollut.
Oma työtoveruuskokemukseni (monia vuosia jo) on, että naiset ovat useasti paljon enemmän kotonaan noissa tilanteissa mitä kuvaat. Ihan luontevasti. Ja lisäksi ehkä tärkein tieto on se, että naiset ovat pappeina yhtä hyvin tai huonosti opin tuntevia ja sen mukaan toimivia kuin miehetkin.
Tutkimustulokset osoittavat silti aika paljon eri suuntaa kuin tämä kokemukseni. En tiedä, vääristyykö tulos jonkin syyn vuoksi - esim. että naiset haluavat kyselytutkimuksissa olla vähän enemmän moderneja kuin käytännössä seurakunnassa, ajattelevat sen jotenkin roolikseen kun kirkon tulevaisuutta mietitään. Voihan se olla myös, että minulla on vaan ollut tuuri nähdä ja kuulla perinteistä uskoa edustavia naispappeja.
Siitä huolimatta, että väitän edelleen naisten olevan tuota kuvaustasi sopivimpia papeiksi, jätän auki sen, onko se Raamatun ja perinteen valossa oikein. Naisen toiminta seurakunnassa saattaa olla parempaa jos miehet olisivat paimenia. Tai sitten ei.
Mikkelin Lähemäessä on näköjään yli kymmenen vuotta toimitettu messu vanhan virkakannan mukaan yhteistyössä Suomen Raamattuopiston, Kansanlähetyksen ja Kylväjän kanssa. Nyt tämä asia on nostettu esille ja moinen vääryys päätetty lopettaa, ja jutussa vähän vihjataan, että vastaavaa vääryyttä saattaisi löytyä Savonlinnastakin.
Ahtaaksi tehdään vanhavirkakantaisten tila ev.lut. kirkossa. Jotkuthan unelmoivat, että erilaisia vanhavirkakantaisia jumalanpalvelusyhteisöjä voisi perustaa lisääkin. Ei tunnu realistiselta, kun noinkin pitkäikäisiä systeemejä puretaan.
MUOKKAUS: Hups, linkki unohtui: https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/lahemaen-papit-ovat-olleet-miehia-mikkelissa-pitkaan-jatkuneet-naispapittomat-messut-mietitaan-u/
3 tykkäystä
Aikanaan lupailtiin, että tuollainenkin toiminta voisi olla sopusoinnussa olemassa rinnakkain uuden halutun naispappeuden kanssa. Mutta lupaus unohtui kun muutos saatiin aikaan.
Nyt sitten ollaan siinä “noitavainoajassa”, kun yritetään kitkeä viimeisetkin vanhakantaiset “ongelmat” pois.
5 tykkäystä
Totta kai noita puretaan se on ajan henki. Vanha uskoiset ovat myös itse provosoineet tilanteen kehittymistä tähän suuntaan. Kun kirkossamme ei ole muuta virkaa kuin sukupuoleton papin virka ja naisten osuus vihittävistä on huomattava, tilanne kärjistyy entisestään. Omat yheisöjen messu tulevat myös jossakin vaiheessa kieltolistalle. Lähetyshiippakunta on tehnyt omat ratkaisut jo ajat sitten, ulos kirkosta, tämä ei ole se kirkko mihin haluan kuulua. Heillä on helpompaa.
Vanhakantaisten tila tulee ahtaaksi, mutta hekin voisivat miettiä vaihtoehtoisia strategioita jos ylipäätänsä tätä kirkoa haluaa rakastaa ja olla sitä tukemassa. Vai onko aika nostaa kytkintä. Nyt on vanhauskoisten auto menossa varatankillisella ja jonainpäivänä auto ei enään kulje. Ei ole paikkaa minne mennä. Tämä on tulevaisuus, ehkä?
Eihän tilanne yllätyksenä pitäisi kristitylle tulla ?
" te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi nimeni tähden ", näin Jeesus evankeliumeissa ( Matt.24.9 ).
2 tykkäystä
Olen ollut jo pidemmän aikaa vakaasti sitä mieltä, että lähtö evl kirkosta oli oikea ratkaisu. Ja suosittelen sitä samaa muillekin. Soon sitten itse kunkin tykönään ratkaistava kysymys onko suunta STLK, LHPK, SRK tai jokin muu yhdyskunta. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. Toisissa niitä on vain enemmän kuin toisissa.
Se voi myös olla toinen kirkkokunta esim ortodoksisuus joka ei ole jakautunut. Luterilaisen on tosin vaikea hypätä kovin erilaiseen kirkkokuntaan. Koko ajattelutavan pitää muuttua, teologinen ajattelu ja Raamatun tulkinta kokee myös kovan muutoksen kirkkokunnan vaihdoksen myötä.
1 tykkäys