Niin, Kirkegaardilta penäsin juuri tämän yhteenliittymän perusteita. Kirjoitin juuri gnostilaisista liikkeistä täällä:
Muutama lainaus - näiden lähteenä ovat siis suomennetut gnostilaiset kirjoitukset, jotka olen omin silmin lukenut:
150–200 Gnostilaissävytteisen tuomaskristittyjen kirjoitukset. Tuomaan evankeliumi koostuu Jeesuksen lauseista, jotka vastaavat pitkälti Raamatun evankeliumeja. Wikipedian mukaan tuomaskristityt vastustivat Jerusalemin kirkkoa ja Jaakobia, vaikka itse teksti pitää Jaakob Vanhurskasta Jeesusta seuraavana. Evankeliumi antaa ymmärtää Jeesuksella olevan salaista tietoa, jota tekstissäkään ei voi mainita. Vastaavasti Tuomas Kilvoittelijan kirja sekä Keskusteluja Vapahtajan kanssa korostavat itsensä tuntemista pelastuksen keinona. Tuomas-yhteisö näkyy väheksyneen ruumiillisuutta, seksuaalisuutta sekä naisia.
150–200 Valentinolaisuus syntyy ja saa kannatusta kristinuskon semi-gnostilaisena muotona. Liikeen perustajasta Valentinoksesta ei tiedetä juuri mitään. Ilmeisesti hän vaikutti Aleksandriassa ja saattoi olla jopa ehdolla Rooman piispaksi. Valentinokselle materiaalinen maailma ei ole gnostilaisittain paha, vaan platonilaisittain vajavainen. Mies ei kannattanut doketismia, vaan tämän opin ja ortodoksian välimuotoa: Jeesus söi ja joi, mutta ei ulostanut. Antropologia on gnostilainen: (pahat) enkelit loivat Adamin, jossa kuitenkin oli jo aiemmin toinen ihminen. Ruumiin ylösnousemus jää epäselväksi.
Ptolemaioksen kirje Floralle on niin ikään ”semi”: teksti ei hylkää Vanhaa testamenttia Markionin tavoin vaan väittää, että juutalaisten laki on osittain, etenkin kostoperiaatteistaan, peräisin demiurgilta. Filippuksen evankeliumi ei halveksi naisia tai seksuaalisuutta, vaan mainitsee myönteisesti Maria Magdalenan sekä mystisen ”morsiushuoneen”, missä nainen ja mies yhtyvät (soteriologisesti). Evankeliumi hyväksyy kasteen ja ehtoollisen, mutta pitää ”voitelua” kastetta parempana, väittää maailman syntyneen erehdyksestä sekä taivaallisen Kristuksen jättäneen Jeesuksen ennen ristiinnaulitsemista.
170–200 Gnostilaiset Setin kirjoitukset, Johanneksen salainen kirja, Hallitsijoiden olemus sekä Aadamin ilmestys ilmestyvät painosta. Täällä on gnostilainen perusasetelma ja myytti: Vanhan testamentin kuvaama Luoja-jumala onkin hullu ja paha, Viisauden luoma Jaldabaoth. Muina jumalallisina hahmoina esiintyvät Kaitselmus eli Barbelo, Neljä ikuista valoa sekä ”hallitsijoita”. Jaldabaoth raiskaa Eevan kateudesta tämän Älyä kohtaan. Lapsista tulee karhun- ja kissankasvoiset. Aadamin ja Eevan kolmannesta pojasta Setistä tai tämän sisarvaimosta Noreasta alkoi pyhä suku, joka selvisi mm. vedenpaisumuksesta. Koulukunta uudelleen tulkitsi Vanhan testamentin kertomuksia, jolloin esimerkiksi Nooa oli paha ja käärme apulainen.
Setiläisten tultua torjutuiksi ensin kristittyjen, sittemmin uusplatonistien taholta, liike jakaantui pienimmiksi lahkoiksi.
Lainaukset päättyvät.
En löydä perustelua gnostilaisuuden ja naispappeuden yhteenlittymälle. Gnostilaisilla ei tiettävästi ollut naisia pappeina. Vaikka olisi ollutkin, ei linkki sittenkään ole ole välttämättä olemassa tai ole ainakaan kovin vahva, sillä naispappeuden hyväksyjät eivät samaistu gnostilaisiksi tahi jaa heidän opetuksiaan. Naisia oli ja on pappeina muillakin, valotematiikka ei ole gnostilaisten tai kristittyjenkään yksityisomaisuutta jne.
Sen sijaan huomautan, että nykyaikainen sukupuolisuuskäsitys (transsukupuolisuus) sisältää yhtymäkohtia gnostilaisuuden antropologiaan. Tämäkin on kuitenkin enemmän platonisuutta, mitä mm. Gregorios Nyssalainen ja Maksimos Tunnustaja kannattivat: sukupuolisuus ei kuulu ihmisyyden ytimeen, alkuperäiseen ihmisyyteen, joka on hengellinen. Tällaisiin ovat vedonneet homokeskusteluissa kirkolliskokouksessa muistaakseni Jaana Hallamaa ja jokin toinen edustaja.