Halusin liittää tämän hyvän pläjäyksen tästä asiasta tännekin. Saa keskustella, mutta linkki on aika kattava. Narsistikin voi vain pelastua armon ja oikean uskon Kohteen kautta.
Hyvä aihe!
Tuossa linkissä oli aika perusteellisa kuvauksia narsismista. Minusta tuntuu, että me kaikki ihmiset olemme enemmän tai vähemmän narsisteja perisynnin vuoksi. Ja vielä sitten pahempi, jos narsismi on suoranainen sairaus. Historiassakin tunnetaan hirmuhallitsijoita, jotka lienevät äärimmäisiä narsisteja ehkä jopa pahan vallassa olevia henkilöitä.
Lainaus linkistä:
NARSISMIN TUNNISTAMISESTA
Tunnistamme narsistin myös siitä, että hän ei voi alistua seurakuntakuriin. Hänen on mahdoton totella ja olla alamainen tai tunnustaa auktoriteetteja, vaan ylimielisesti hylkää tarjotut opetukset. Hän kapinoi ja vikoilee, eikä pysty hyväksymään Raamatun opetusta Ef. 5:21**:** ”Olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.” Ja 1. Piet. 5:5: ”Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon”.
Enpä usko, että narsismista ihminen voi kokonaan vapautua tämän elämän aikana. Tietysti Jumalan amon avulla voi ehetyä ja voihan Jumala tehdä ihmeitäkin joissakin tapauksissa. Varmaan psykologista ja psykiatrista hoitoa on saatavilla. Ehkä jotakin lääkitystäkin. En tunne tuota alaa. Joka tapauksessa perisynnistä emme pääse vapaaksi tämän elämän aikana.
1 tykkäys
Armo täytyy narsistinkin ja muidenkin syntisten osata ja saada ottaa vastaan, vaikka teot eivät pelasta? Aika lailla hankala kysymys! Joskus lopulta narsistinkin silmät avautuvat syntinsä ja syyllisyytensä tunnustamiseen.
Minusta narsismi ei ole sairaus. Juttelin psykopatologiasta THL:n tutkijan kanssa ja hän sanoi olevansa diagnosoimatta persoonallisuushäiriöitä. Hän puhui vain oireilusta. Jokainen oireilee tarvittaessa narsistisesti. Jotkut enemmän kuin toiset.
D
1 tykkäys
En ole asiantuntija, mutta mitä olen nähnyt niin empiirisesti molempia. Myös skitsofreenikoilla on narsistiksi luettavia parantumattomia vakavia oireita, vaan ei kaikilla. Vaikea ihminen ei riitä kuvaamaan tämän lajin pahuutta.
Vaikka armo on ansioton ja kuuluu kaikille syntisille ja perisyntisille, niin en ole nähnyt narsistin, diagnoosilla tai ilman pystyvän hyväksymään armoa missään uskonnollisessa mielessä, puhumattakaan armosta elämisestä, mikä on muillekin vaikeaa suht.terveenäkin.
Kun universalismi ei ole Raamatun sanoma, niin tässä kurjasti joutuu ajattelemaan raamatullisesti, että vain harvat pelastuvat. Sen näkeminen on taas suuri ongelma ja pettymys sinänsä.
Niin vielä, jos luonnehäiriöt eivät ole perinnöllisiä ja sairauksia, niin onko ihmisellä vastuu sitten yhtä lailla kuin tavallisen epäitsekkään käytöksen omaavilla on Jumalan edessä? Taas yksi vaikea kysymys. Suurin osa esim. homoista ja sairaista ei pysty syyntakeettomina kantamaan vastuuta taipumuksistaan. Möttösillä on omatunto ja rajat mihin lankeaa ja mihin ei missään nimessä.
Syyntakeeton on asiaton sana tässä. Vastuu taipumuksista on vastuuta syntisenä olemisesta. Olemme kaikki syntisiä ja vastuussa syntisyydestämme. Ilmenipä tuo syntisyys miten hyvänsä käytännössä. Jumalan tahdon vastaisen toiminnan taustalla olevien taipumusten syyllisyys saadaan anteeksi kasteessa. Siksi esim. itsensä homoksi identifioituvan, ei tarvitse olla koko ajan pyytelemässä anteeksi taipumustaan. Eikä narsistin (vaikka hän ei sitä kyllä tekisikään). Tekoja voi pyytää anteeksi, ei olemassaoloaan syntisenä.
D
1 tykkäys
Kyllä tämä on aina ollut minulle selvä näin. Nyt vain on ongelma muodostunut suhteessa tähän, kun sitä on niin paljon ja häiritsee muiden elämää liikaa, vaikka tietääkin ettei täällä voi Paratiisista haaveilla.
(Taaskin puuttuu kyky tulla ymmärretyksi.)
Tuskin kukaan pyytää tekojaan anteeksi näistä mainituista ryhmistä, joku kyllä olemassaoloaan joutuu pyytämään väärin lyötynä.
Joka tapauksessa pidän asiaa vielä mielenkiintoisena ja haluaisin järjestystä ajatuksiini.
Jos narsismi tai luonnehäiriö ei ole sairaus tai perisyntiä, niin vastuu on erilainen ja tulisi muuttua käytökseltään. Narsisti ei kadu juuri mitään, siinä ongelma. Homokaan ei pysty useinkaan hallitsemaan suuntautumistaan tekoihin saakka. Voiko heiltä silloin vaatia sitä?
Ei se että koen olevani jotakin, anna oikeutta oikeastaan mihinkään. En oikeuta syntejänikään sillä, että perisynti on turmellut luontoni.
D
Niin ei tietenkään Jumalan edessä eikä uskonnollisesti, mutta inhimillisesti armahtaen ja ymmärtäen. Oman turvallisuutensa takia ymmärtämiselläkin on rajansa.
Minä tässä varmaan eksyin ajattelemaan näiden taivasosuutta, vaikka tiedän Jeesuksen edelleen vastaavan, että mitä se sinulle kuuluu, seuraa sinä Minua. 
Mikä on narsistin ja psykopaatin ero?
(Hassua, luulen jo esittäneeni tämän kysymyksen jossakin ja siihen vastauksenkin. 
)
Sitä voi myös miettiä ko.ammatti-ihmisten erittelyinä. Käytännössä on usein hyvin silti vaikeaa.
Jos puhutaan ihan vain käsitteistä eikä diagnoosin tekemisestä, mielestäni kyseiset termit jo itsessään ilmaisevat aika paljon. Mutta ihan lyhyesti ja kiteyttäen:
- Narsisti pyörii lähinnä oman persoonansa ympärillä (voimakas itsekeskeisyys)
- Psykopaatti on manipuloinnin mestari (taitava hyväksikäyttäjä)
- Sosiopaatti on tunteettomasti muihin ihmisiin suhtautuva raivopää (rikollinen mieli)
Niinpä, nyt onkin kuitenkin uutta ja parempaa, että yritetään keksiä keinot auttaa näitä tervehtymään, unohtamatta uhrien kärsimyksiä. Terapeuteilla on tukiverkko, tavallisilla kanssakulkijoilla ei. Emme myöskään voi ymmärtää miksi Jumala ei aina auta,
Halu apuun ja syntisyytensä näkeminen täytyy nähdäkseni ensin syntyä.