Tämä on toki asia, jonka selvitän henk. koht. Jumalan kanssa. Mutta olisi ihan kiinnostavaa kuulla muilta ajatuksia.
Äitini on hyvin innokas rukoilija. Valitettavasti hän elää täysin oman päänsä sisällä kuuntelematta toisia (on diagnoosi). Näin ollen hän rukoilee hyvin innokkaasti minulle asioita, jotka ovat juuri sitä mikä on vastakohta sille mitä tarvitsisin itseni ja Jumalan silmissä.
Esimerkki elän asumuserossa tällä hetkellä. Koen että jos emme palaa yhteen entisen kumppanini kanssa elän yksin turvaten hyvin voimakkaasti Jumalaan, jos ei Jumala minulle äärimmäisen selkeästi myöhemmin ilmoita hänen tahtonsa olevan jotain muuta. Tällä hetkellä koen Jumalan tahdon hyvin voimakkaasti olevan se, että Hän vihaa eroja. No äitini rukoilee innokkaasti kuinka minä ja kumppanini löytäisimme uudet puolisot ja voisimme jatkaa upeasti elämäämme niin (äitini erosi aikoinaan ja ei näe siinä mitään pahaa).
Asioiden kertominen on turhaa kuuntelun puutteen takia. Olisi selvää, että jos olisimme paljon yhteydessä hänen vaikutuksensa minuun olisi yhä hyvin negatiivinen, koska hänellä on valtava varmuus siitä, että hänen ajattelunsa on universaali totuus aina riippumatta minun mielipiteistäni.
Eli:
Voiko hänen rukoilunsa olla negatiivisia vaikutuksia aiheuttavaa minulle mielestäsi, ja
Toisena puolena itseäni kiinnostaa tässä yhteiskunnallisempi puoli. Eli vaikkapa sodan hetkellä rukoilijat, jotka rukoilevat sen puolesta, että vihollinen kokisi mahdollisemman veriset ja ra’at tappiot sen sijaan, että rukoilisivat rauhaa maan päälle ja Jumalan tahdon tapahtumista.
Rukoilulla ei ole negatiivisia vaikutuksia. Jos rukous on Jumalan mielen mukainen, se menee Jumalan luokse ja johtaa hyviin asioihin. Jos se taas ei ole Jumalan mielen mukainen, se palaa lähettäjälleen eikä siitä seuraa mitään. Korkeintaan se on hyödytön rukoilijalle itselleen ja sitoo hänen mielensä vääriin asioihin.
Alkuperäisessä kysymyksessä taitaa vähän olla menneet Jumala ja Aladdinin lampunhenki sekaisin. Jumala ei ole sidottu toteuttamaan rukousta kirjaimellisesti riippumatta siitä, olisiko se hyvä asia kenenkään kannalta. Jumala tietää paremmin kuin me itse, mikä on oikein ja hyvää.
En ollenkaan ajattele, että Jumalan tahdon vastainen rukoilu vaikuttaisi Jumalaan.
Mutta eikö ole kristinuskon mukaista ajatella, että henkiolentoihin, kuten vaikkapa langenneisiin enkeleihin, tuollaisella rukoilulla voi olla vaikutusta? Vai onko ainoa hyväksyttävissä oleva Raamatun tulkinta, ettei esimerkiksi saatanaa ole, tai ainakaan hän ei millään muodoin vuorovaikuta maailmaan? Eikö tuollainen tulkitseminen ole ongelmissa aikamoisen nopeasti, jos lukee Raamattua?
Jos taas pahoihin henkivaltoihin voi olla yhteydessä, mutta ei rukouksilla, niin miten ihmeessä se sitten on mahdollista?
En usko, että rukoilu ennen taistelua, jossa soturit kutsuvat vanhan testamentin Jumalaa (tottahan toki Raamatullisesti täysin väärin), että vihollinen kärsisi mahdollisemman raskaat tappiot olisi hyödytöntä. Ihan puhtaan psykologisessa mielessä joukkopsykoosi, jossa nostatetaan raivoa ja uskoa oman joukon ylivertaisuuteen auttaa taistelussa aiheuttamaan viholliselle suuremmat tappiot. Tuossa täysin kirjaimellisesti ollaan yhteydessä pahan henkivaltoihin Raamatun terminologialla, ja nostatettu joukkoraivo on henkivalta. Samalla tavalla kuin vanhassa testamentissa totuuden henkivalta kertoilee itsestään pitkät tarinat.
Täytyy muistaa, että jos joku rukoilee sinulle asioita, Jumala päättää mitä antaa. Joukkopsykologialla ei ole vaikutusta, ei mitään. Kristitty on aina Jumalan kädessä, eikä kukaan ryöstä heitä Jumalan kädestä. Sielussa on tietysti piileviä voimia (Watchman Nee, sielun piilevä voima, kustannus päivä) kertoo tästä, silti kristitty on aina ja kaikissa tilanteissa Jumalan suojassa ja kämmenellä. Helvetin portit eivät voita kirkkoa.
Itse näkisin, että negatiivisella tai muuten pöljällä rukoilulla voi olla huonona vaikutuksena korkeintaan tuo @timo_k:n mainitsema mielen sitominen vääriin asioihin. Toisaalta olen huomannut omissa rukouksissani ja kuullut muiltakin kokemuksia, että väärän asian rukoilu on helpottanut kyseisen asian käsittelyä ja siitä luopumista, eli vähitellen mieli on taipunut Jumalan tahtoon, kun asiaa on käsitellyt rukouksessa.
Tämä. Jumalan eteen saa tuoda tyhmätkin toiveet – Jumala on isä, ja isät ovat tottuneet vaikka millaisiin lasten päähänpistoihin. Mutta jos yhtään pitää sydäntä auki Jumalan vastauksille, niin saattaa ajan myötä huomata mielen muuttuvan parempaan suuntaan. Omalla kohdallani tosin Jumala joutuu usein katsomaan kun elämä lyö kunnolla päähän ennen kuin olen tajunnut, että ehkä pyyntöni x toteutuminen ei olisikaan ollut kovin kivaa kellekään.
Langenneet enkelit pääsevät rellestämään vain siinä määrin, kuin Jumala sallii – jos luotamme häneen ja pyydämme häneltä suojaa, voimme olla rauhallisin mielin vaikka joku muu toivoisi meille mitä typerää. Vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja kärsimystä tulee kyllä koettua joka tapauksessa, mutta ne on helpompi kestää kun huomaa Jumalan olevan koko ajan kanssamme.
Joka tapauksessa tässä tilanteessa äitisi puolesta rukoileminen olisi varma veto.
Mutta minulla on kokemus rukoilusta, jossa rukoilin asiaa sain juuri sen minkä pyysin (asian ollessa sellainen että itselleni selkeää ettei omin voimin onnistuisi), ja sain nolona huomata saman tien asian toteutuessa, että olenpas minä hölmö itsekäs ihminen, joka ei kuuntele Jumalaa kuin hyvin huonosti. Ja kuinka viimeinen asia lopulta mitä minä haluaisin olisi minun tahtoni toteutuminen, koska sitä seuraisi välittömästi loputtomasti kasvavat ongelmat elämään, joita en millään osaisi hallita.
Sen jälkeen en ole enää rukoillut lisäämättä loppuun sitä että ei minun vaan Jumalan tahto, tai ainakin pitänyt sitä itsestäänselvänä, että olkoon niin.
Periaatteessa olen samaa mieltä. Tuossa on mielestäni kuitenkin se ongelma, että olettamus on, että ihminen pystyisi olemaan jotain aikamoisen valtavaa. Toki olen siitä samaa mieltä, että vastoinkäymiset ja heikkouksien huomaaminen kasvattaa, mutta siitä liikutaan nopeasti masokismin suuntaan, jossa hei minähän ansaitsin törkeän kaltoinkohtelun, koska en pystynyt olemaan koko valveillaoloaikaa syvässä rukouksessa.
Enpä ajatellut tuolta kannalta. Olet oikeassa ja Raamatustakin löytyy esimerkki siitä, kuinka Israelilaiset saavat itselleen kuninkaan, vaikka se ei ole Jumalan tahto. Tuo voi tosiaan olla vaarallista, että saakin sen, mitä rukoilee.
En kuitenkaan usko, että toisille ihmisille voisi rukoilla jotain väärää tai että omat rukoukset voisivat vaikuttaa toisen elämään Jumalan tahdon vastaisesti. Tähänkin tietty poikkeuksena se, että kaikenlainen puhe toki vaikuttaa toisiin ja jos kovasti tuo esiin sen, että rukoilee jollekin asiaa X, niin se rukousten kohteena olevakin voi ehkä alkaa ajatella, että ehkä se X olisikin oikein hänelle.
Eikö Jumala vastannut kansan rukouksiin saada kuningas? Vastoin sitä mikä olisi ollut Jumalan tahto. Kansan eli massan. Eikö tuohon aikaan ollut Jumalaa seuraavia yksilöitä, jotka kärsivät silloin ja tänä päivänä eläviä jotka kärsivät vielä tänäkin päivänä siitä, että idoleiksi nostetaan ihmisiä ja estetään näin Jumalan oikeaa tahtoa toteutumasta? Kärsimykset voivat olla huonon kuninkaan aiheuttaman täysin turhan sodan uhriksi joutumista pahimmillaan, mutta aivan yhtälailla kaikenlaista pienempää.
En tiedä, ymmärränkö vastaustasi nytten. Eihän demoneilta saamamme suoja perustu ihmisen omiin voimiin, vaan täysin Jumalaan – toivomme lähde on aina Jumalan voima ja hänen rakkautensa meitä kohtaan. Tärkeintä, mitä voimme elämässä opetella, on uskaltaa luottaa Jumalaan ja luovuttaa elämämme hänen käsiinsä. Vaikka olisimme kuinka syvässä rukouksessa, ei meille ole luvattu kärsimyksistä vapaata elämää, mutta jos panemme toivomme Jumalaan voimme lopulta silti olla rauhallisin mielin, koska tiedämme Jumalan johdattavan meitä kohti ikuista onnea.
(Veikkaan olevani itse, ikuisena murehtijana ja loppumattomien uhkakuvien varjossa pysyttelevänä, tässä erityisen huono, mutta juuri siksi haluan tämän luottamisen tärkeyttä alleviivata.)
Mutta oli vastaus 1. kysymykseesi mikä tahansa, 2. kysymykseen sanoisin: rukous. Ja mahdollisesti papin kanssa puhuminen.
Koska en pysty luottamaan Jumalaan täysin, joka toki oikein olisi on suojani Jumalalta myös puutteellinen. Toki kuitenkin niin, että demoneilla ei ole ikuista valtaa yli uskovan. Noin ainakin minä uskon tuon menevän.
Uskova voi vaikkapa alkoholisoitua. Jos kuitenkin ymmärrystä on, niin parempi voisi olla jättää se tie kulkematta, vaikka sen lopussa suuria siunauksia olisikin Jumalan puuttuessa vihdoin peliin, kun uskova on läksynsä oppinut. Kaiken sen kärsimyksen jälkeen alkoholistille ja hänen läheisilleen.
Jumala teki sen, koska sekin oli parempi vaihtoehto kuin aikaisempi anarkia. Tuom. 21:25: “Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa; jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.”
Hyvä pointti. Eli argumenttini, että eikö silloin ollut edes yhtä uskovaista, joka todella turvasi Jumalaan on väärä. Ei ollut ei.
Valviovalta olemassaolollaan todistaa siitä, kuinka säälittävässä asemassa olemme ihmisinä ja kristittyinä. Suurin osa ihmisistä sitten vielä hakee turvaa valtiovallasta ja sen johtajista (jotka ihmisinä ovat tehtäviinsä täysin kyvyttömiä).