Niin yksinkertaista kai


#1

Onko joku muu teistä kokenut saman, että kun on alkanut pohtia uskoa, eikä vähiten siitä esitettyjä määritelmiä, itse usko kohteesta puhumattakaan on karannut ulottuvilta? Luonnollisesti se karannut osin siitä syystä, että on kiinnittänyt huomionsa kohteen sijasta sellaiseen mitä ei ole olemassa, suhteeseen jolle on annettu nimi usko. Tai sitten se on karannut siksi, että on korvattu Totuus uskolla. Tai ties miksi. Mutta karannut se on.

Itseä on silloin auttanut paluu yksinkertaiseen kello- analogiaan.

Jos kännykän kello on 8, uskon siihen, että kello on 8 ja myös elän uskoani todeksi, saavun palaveriin ajallaan ja ehdin bussiin, ja näin saan vahvistuksen että kello on luotettava ja tosi. Elän uskoani todeksi ja jään sen varaan, en koko ajan tuijottele muita kelloja ja mieti suhdettani kelloon. Ehdin palaveriin ja bussiin, koska elän täysin sen varassa että kello 8 on totta. Kuinka kävisikään jos alkaisin miettiä: olenko nyt aivan varma että kello on 8, uskonko siihen samalla tavalla kuin eilen, onko jokin suhteessani kelloon muuttunut. Arvatenkin palaverissa odoteltaisiin hermostuneina myöhästyjää ja bussista näkysivät vain takavalot.

Saattaa vaikuttaa typerältä verrata kelloa uskoon: Usko Jeesukseen on toki ihan jotain muuta, paljon enemmän. Mutta onko?


#2

Minusta ihan hyvä analogia, koska eihän usko perustu tunteisiin, vaikka nekin ovat mukana. Itsekin pyrin monesti ahdistusten kohdatessa ajattelemaan tuolla tavoin, että Jeesus pitää minusta huolen, koska hän on sanonut tekevänsä niin. Kiinnitän siis uskoni hänen sanoihinsa, enkä tunteisiini, enkä omaan uskooni, eli katson sanaan vähän niin kuin sinä vertauksessasi kelloon.


#3

Kun luin tuota aloitustekstiä, niin toisaalta tajusin, mitä siinä sanotaan, mutta toisaalta taas se tuntui todella sekavalta. Olen kyllä usein miettinyt uskonasioita, mitä järkeä niissä on: Miksi paholaista ja enkeleitään ei ole kukistettu jo kättelyssä, miksi piru on porstuassa aina kun Jumala on pirtissä ym. Ehkä kyvyttömyyteni käsitellä hirveän monimutkaisia asioita on säästänyt minut luopumasta yksinkertaisesta uskosta. Jumala on hyvä, Jeesus on voittanut pahan vallan, piru on vielä irti ja ahkeroi valtavalla vimmalla yrittäen paaduttaa ihmisten sydämiä. Tiedän kyllä, että en voi tuudittautua siihen, että ihan varmasti pääsen taivaaseen. Toisaalta tiedän, että Jeesus on luvannut tunnustaa Isän edessä sen, joka tunnustaa hänet ihmisten edessä. Tiedän myös, että Jumala pitää kiinni lupauksistaan. En osaa selittää enempää.


#4

Usko on mystiikkaa, eikä se perustu ainakaan omasta mielestäni ajattelun valossa selviksi tosiasioiksi todetuille seikoille. Usko on ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy, luottamusta siihen, mitä toivotaan (Hepr. 11:1). Monenkaan uskon sisältöä ei voi osoittaa ehdottomasti valheeksi eikä totuudeksi, ei ainakaan vielä ajallisuudessa. Tosin on paljon sellaista toiveajattelua, jonka lähes jokainen ihminen harhaista lukuun ottamatta tajuaa sisältönsä puolesta harhaksi.


#5

Tämä jäi minua mietityttämään. Aika hankalaa, jos tässä elämässä ihmisellä ei ole hajuakaan, onko hänen uskonsa mistään kotoisin.


#6

Niin. Jeesus sanoi lähettävänsä Pyhän Hengen taivaaseenottamisensa yhteydessä tai tarkemmin Henki lähetettiin myöhemmin helluntaina. Henki todistaa, vaikka järjellisesti itse ei pystyisikään mitään todistamaan. Pidän kuitenkin järjellisestikin totena UT:n kuvausta tästäkin asiasta.

Ei uskon tarvitse olla pelkkää epäilystä ja vellomista toisaalta ja toisaalta välillä. Uskossa monikin asia on varmaa, myös historiallisesti totena pidettävää. Pyhä Henki, joka on todellinen persoona kirkastaa loput.


#7

Tarkoitin sitä, että esim. jehovalainen ei voi osoittaa todella vakaumukselliselle mormonille mormonismin olevan väärä ja valheellinen uskonto; ja jos hän myöhemmin horjuu omassa vakaumuksessaan ja kokee jonkinlaista uskottavuutta nimenomaan mormonismissa, hän ei kuitenkaan kenties koskaan saa vakuutettua itseään siitä, että mormonismissa (tai missään toisessakaan uskonnossa) on totuus. Agnostikko voi todeta, ettei hän voi osoittaa ehdottomasti väärässä tai oikeassa olevaksi jotain uskontoa.