Otsikosta tuli hieman suureellinen, mutten keksinyt parempaa, kun aiemmat Norja-ketjuni ovat jo menneet lukkoon. Jo aiemmin tänä vuonna törmäsin tietoon, että Det evangelisk-lutherske kirkesamfunnissa (Delk) oli pastori Andreas Johansson asetettu vikaariksi kyseisen kirkon Granlyn ja Bjerkelyn seurakuntiin. Tiedotteessa mainitaan hänen olleen aiemmin lähetystyössä Perussa ja Israelissa sekä että hän on ollut Norjan kirkon Sørumsandin seurakunnan nuorisopastori. Hän on kuitenkin liittynyt Delkin seurakuntaan perheineen viime kesänä, eli siis eronnut Norjan kirkosta. http://www.delk.no/vikarprest-til-bjerkely-og-granly/
Toinen ja ehkäpä isompi tapaus osui silmiini aivan hiljan. Pohjois-norjalaisen Gratangenin seurakunnan kirkkoherra Tore Vatne Helland, joka on ollut Gratangenissa pappina 28 vuotta ilmoitti seurakuntakirjeessään, että hän jää eläkkeelle (hän on 67-vuotias) ja eroaa samalla Norjan kirkosta. Syyksi hän ilmoittaa Norjan kirkon nykyisen avioliittokäytännön. Hän oli aiemmin aikonut jatkaa työssään 70-vuotiaaksi, mutta ei tahdo enää jatkaa kirkossa, jossa uskotaan “sukupuolineutraaliin evankeliumiin”. http://idag.no/index.php?page=vis_nyhet&NyhetID=28061
Pastorina hän toimii kuitenkin alueella jatkossakin, sillä pääsiäissunnuntaina hänet asetetaan Den lutherske kirke i Norgen (LKN) pastoriksi Ofoten og Sør-Tromsin seurakuntaan. Seurakunta on aiemmin pitänyt jumalanpalveluksia ainakin Gratangenin koulun kappelissa, missä kokoonnutaan myös jatkossa, minkä lisäksi jumalanpalveluksia pidetään myös Narvikin merimieskirkossa. Aiemmin jumalanpalveluksista on vastannut kirkon Oslossa asuva piispa Torkild Masvie, eli tilanne muuttuu kovasti kun pastori asuu paikan päällä, jumalanpalvelusten märää näytti ainakin lisääntyvän. Lisäksi alueella tunnettu pastori voi madaltaa kynnystä uusille tulokkaille. Voi olla, että asiaa on suunniteltu jo jonkin aikaa, sillä muuten tuntuu erikoiselta että tämmöinen seurakunta on syntynyt pienelle paikkakunnalle, jonka kirkkoherra ja ainoa pappi on sen verran konservatiivi, että kelpaa myös tälle yhteisölle pastoriksi. Lähin toinen LKN:n seurakunta on Lofooteilla, sekin saanee tästä tapauksesta jonkin verran “mainosetua”. Mielenkiintoista sinänsä, että avioliittopäätös aiheuttaa pappiseron vielä noin vuosi voimaantulonsa jälkeenkin.
Norja on kaunis maa, jossa minulla on ollut ilo vierailla muutamia kertoja Kun Suomessa alettiin viitata Norjan malliin hyvänä Suomellekin aloin seurata tarkemmin jo ennestään satunnaisesti seuraamaani sikäläistä uutisointia. Olen aiemmin tyytynyt ajatukseen, että olen huono ruotsissa, mutta päätin jossain kohtaa muuttaa lähestymistapaa tyystin ja lukea enemmän ruotsiksi ja ottaa sen kautta haltuun norjaa ja tanskaakin.
Minusta tuntuu hassulta, että Norja on tuossa naapurissa ja silti se on varsinkin kirkolliselta skeneltään vieras. Norja on myös joissain asioissa siellä, mihin suuntaan Suomi on menossa, ja siksikin sikäläisen meiningin seuraaminen tuntuu relevantilta.
Ja tuleepa tuolta päin muutakin uskonnollista uutisointia seurattua. Vahvitenhan tuolla kirkoista näköjään kasvavat ortodoksit ja katoliset: vuonna 2007 ortodoksisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuului 5 261 jäsentä, vuonna 2017 luku oli 19 713. Katolisten kohdalla vastaavat luvut ovat 50 000 ja 150 000:
Oho, onpas melkoinen kasvu ortodoksien määrässä, jos kymmenessä vuodessa määrä on lähes nelinkertaistunut. Hienoa! Ehkä tässä ei vielä omana aikanani ehditä nähdä ortodoksista pohjolaa, mutta suunta on oikea.
Aloitusviestissä näkyy ilmiö, johon olen törmännyt Suomenkin kohdalla ja joka on mielestäni ikävä: pastori palvelee ensin kansankirkon seurakuntaa kansankirkon säännöillä eläkkeelle asti ja eläkkeelle jäätyään siirtyy suoraan toisen kirkkokunnan palvelukseen tai perustaa oman. Ajatus tästä tuskin on syntynyt eläkkeelle jäämisen päivänä, vaan todennäköisesti kyseinen pastori on ehkä vuosiakin tehnyt normaalin näköisesti työtään kirkossa, jonka toimintaa on pitänyt ainakin osittain vääränä ja ollut henkisesti lähtökuopissa koko ajan. Sellainen on mun mielestä jollain tasolla epärehellistä. Olisi suoraselkäisempää erota virasta heti kun ajatus kirkkokunnan vaihdosta on syntynyt ja vakiintunut. Eläkeikää lähestyvällä pastorilla tuskin on kotona asuvia lapsia rahoitettavanaan, ja vuosikymmenien työuran jälkeen rahaa on todennäköisesti säästössäkin, joten useimmiten tästä ei edes aiheutuisi mitään taloudellista katastrofia. Näin ollen en ymmärrä virallisen eläköitymisen odottelua “leipäpappina” vääränä pitämässään kirkossa toimien.
Ymmärrän tuon näkökulman oikein hyvin. Tosin tuossa tapauksessa kyseinen pappi oli Gratangenin kirkkoherra ja ainoa pappi, joten ehkä hän ajatteli voivansa taata perinteisen linjan seurakunnassaan eläköitymiseensä asti. Toisaalta hän sanoo aikaistaneensa eläköitymistään.
Mutta ehdottomasti rankemman ratkaisun taisi tehdä tuo toinen, Delkiin liittynyt 45-vuotias pappi, joka erosi ja liittyi viime kesänä ja pääsi nyt vasta vikaariksi.
Tuosta Gratangenin kirkkoherran siirtymisestä kerrotaan seuraavaa hänen virkaanasettamisensa Facebook-tapahtumassa:
Den Lutherske Kirke i Ofoten og Sør Troms får Tore Helland som prest første påskedag på nattverdgudstjenesten i Sjømannskirka i Narvik. Biskop Torkild Masvie i Den Lutherske Kirke i Norge står for innsettelsen. Etter gudstjenesten er det kirkekaffe. Tore Helland har vært prest i snart 28 år i Gratangen i Den norske kirke. Ved innsettelsen som prest i Den Lutherske Kirke i Norge går han inn i en prestetjeneste i en kirke som står for den reformasjonsarven som Den Norske Kirke hadde tidligere, og han vil fortsette å betjene den flokken han hadde før, og som nå er blitt medlemmer av Den Lutherske Kirke i Norge.
Denne kirken står i kirkefelleskap med tilsvarende kirker rundt om i verden, og fastholder Bibelens ufeilbarlighet. Påskedagsgudstjeneste. Innsettelse av Tore Helland som ny prest
Tuossa hänen siis sanotaan kaitsevan edelleen sitä laumaa mitä ennenkin, nyt lauma vain on siirtynyt tuon Luterilainen kirkko Norjassa -kirkon jäseniksi. Tämä tuskin tarkoittaa, että koko Gratangenin seurakunnan jäsenistö olisi vaihtanut kirkkokuntaa, mutta mahdollisesti aktiiveista huomattava osa.
Muuten, vaikka en tunne tuota pappia ja kyseistä seurakuntaa ja niin ollen ei hirveästi ehkä kannattaisi puolustella hänen ratkaisuaan, niin on otettava huomioon että konservatiivipastorille ei Norjan nykytilanne ole kaikkein simppelein. Nimittäin, jos nyt puhutaan vain samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, niin hänellä on vapaus kieltäytyä siitä, ja Gratangenin kirkkoherrana ja ainoana pappina hänellä olisi ollut mahdollisuus vetää siellä varmaan ns. omaa linjaansa. Mutta toisaalta omantunnonvapaus koskee vain pappeja, seurakunta on velvollinen antamaan kirkon käyttöön, jos joku pari sitä vaatii, tästähän on käyty kiistaa useissa Norjan seurakunnissa. Lisäksi iäkkäällä pastorilla on vastuu myös tulevaisuudesta: mitä tapahtuu sitten, kun jään eläkkeelle? (hän siis tosiaan jäi eläkkeelle aiemmin, kuin mitä oli aikonut). Johdattamalla laumansa uuden kirkon hoiviin hän mahdollisesti turvaa perinteisen opin jatkuvuuden Gratangenissa, toisaalta hänen mahdollisuutensa vaikuttaa ja saada kosketus niihin seurakunnan jäseniin, jotka eivät tätä ratkaisua seuraa heikkenee.
Asiassa on siis ollut monta puolta, ja se on voinut aiheuttaa sen, että pohdinta ei ole ollut niin yksinkertaista. Toisaalta, Gratangenissa on ollut LKN:n jumalanpalveluksia jo viime vuoden puolelta asti harvakseltaan, ja ottaen huomioon kirkkoherran nyt tapahtuvan siirtymisen sinne on vähintään jonkinlaista sympatiaa ja tukea ollut jo jonkin aikaa. Eli jonkinlainen ‘kaksoisagentti’ -vaihe varmaankin on ollut.
Tämä liene problem meidän kirkoissa. Kuitenkin monelle äitikirkko on rakas ja siirtyä vain papin tähden, en usko kovin houkutteleva vaihtoehto. Moni papin tiedän ajattelevan, että äitikirkossa voi pitää evangeliumia esillä monissa uusissa tilanteissa ja uusien ihmisten tykönä - vaikka ahdasta olisi itselle. Toisaalta, eikö Jeesuskin toiminut ahtaasti ja hankalassa tilanne?
Tämä myös tilanne meillä. Muuttajat tuovat muutoksia väestönkehitykseen uskonnollisesti. Itse iloitse toisaalta. Ruotsin kirkossa olemme saaneet positiv keskustelua, joka nostaa esiin uskonpuhdistuksemme omalaadun!
Mielenkiintoista sinänsä, että vieraita mainitaan tulleen sekä Lofooteilta, Tromssasta ja Altasta, kahdessa jälkimmäisessä paikassa kun ei ole kyseisen kirkon seurakuntia. Tämän papin virkaanastuminen uudessa seurakunnassaan muuten aiheuttaa ainakin sen, että jumalanpalveluksia pidetään seudulla noin kahdesti kuukaudessa, aiemmin ilmeisesti kerran kuussa. Lisäksi niitä pidetään piskuisen Gratangenin lisäksi Narvikin kaupungissa. Voisi siis kuvitella, että kyseinen kirkko vahvistuu tuolla seudulla.
Kyseisellä kirkollahan on tällä hetkellä viisi seurakuntaa: Oslo,Länsi-Finnmark/Kautokeino, Lofootit, Ofootit ja Etelä-Tromssan alue (eli Gratangen ja Narvik) sekä Lebesby. Näistä myös Lebesbyssä paikallinen Norjan kirkon pastori on “vaihtanut hiippakuntaa” ja Lebesbyn tapauksessa ilmeisesti koko seurakunta on syntynyt tuon “loikkauksen” myötä. Nyt huomasin, että syntymässä on tämän kuun lopussa myös kuudes seurakunta, Den Lutherske Kirke i Ålesund: http://lkn.no/menigheter/ Kiinnostavan tästä tekee se, että seurakunta tulee olemaan jumalanpalveluksiltaan kaksikielinen, norjaksi ja latviaksi. Vastuupastoreina on LKN:n piispa (jolla nyt lienee paremmin aikaa sille, kun tuo Ofoottien seutu ei ole enää hänen vastuullaan oman pastorin myötä) sekä pastori, jonka nimi kuulostaa latvialaiselta. Latvian ev.lut. kirkon piispahan oli vihkimässä virkaan LKN:n piispan, vaikka Latvian kirkko kuuluukin Norjan kirkon tavoin Luterilaiseen maailmanliittoon. Kiinnostavaa, että näiden kirkkojen yhteys on saamassa näinkin konkreettisen ilmenemismuodon, ilmeisesti Ålesundissa asuu ainakin jonkun verran latvialaisia.
Muita LKN:n yhteistyökirkkoja ovat Liettuan ev.lut. kirkko, Missouri-synodi, Inkerin kirkko sekä American Association of Lutheran Churches, jonka seurakunnista ainakin osalla on norjalaisia juuria ja ilmeisesti siksi heillä on ollut intressejä yhteyksien solmimiseen: http://lkn.no/var-historie-2/ Saa nähdä, tuleeko jonkun muun kirkon kanssa yhtä konkreettisia yhteistyökuvioita kuin latvialaisten kanssa. Sellaiset voisivat olla melkoisena vetoapuna ainakin vielä hyvin piskuiselle kirkolle.
Kun Suomessa alettiin viitata Norjan malliin hyvänä Suomellekin aloin seurata tarkemmin jo ennestään satunnaisesti seuraamaani sikäläistä uutisointia. Olen aiemmin tyytynyt ajatukseen, että olen huono ruotsissa, mutta päätin jossain kohtaa muuttaa lähestymistapaa tyystin ja lukea enemmän ruotsiksi ja ottaa sen kautta haltuun norjaa ja tanskaakin.