Restauroinnista vastuullisia tahoja on haastateltu jossain. Linkki oli jossain tradikatolisessa ryhmässä ja luin sen puhelimella, niin en nyt löydä sitä tähän. He kertoivat, että telineitä oltiin vasta rakentamassa. Katolle ei oltu viety sähköä, eikä sinne oltu edes viemässä sähköä missään muodossa. Juuri tästä toteutuneesta riskistä johtuen. Mitään tulitöitä ei myöskään oltu tehty eikä oltu edes tekemässä.
Monella täällä on hirmuinen tarve rauhoitella tilannetta ja vakuutella, että mitään pahaa tarkoitusta ei ollut kenelläkään. Sitten samat henkilöt eivät osaa kuvitella, että kaikilla asianosaisilla poliitikoilla ja tiedotusvälineillä olisi aivan sama tarkoitus. Mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että jos kyse onkin jostain muusta, niin se kerrotaan viimeisenä jos koskaan.
Sosiaalisessa mediassa liikkuu videopätkä, epäselvä ja kaukaa kuvattu, jossa katedraalin katolla näkyy liikettä. Mittakaava huomioiden sen tunnistaa käveleväksi henkilöksi. Hahmo pysähtyy johonkin kohtaan. Lyhyen tauon jälkeen kyseisessä kohdassa näkyy noin miehen kokoinen, nopea, kirkas välähdys.
Jos en sano tähän mitään, niin täällä sellainen osa porukasta, joka ei käytä järkeään, vaan argumentoi toiveiden, tunteiden, paheksunnan ja moraalisen närkästyksen voimalla, hyppää olettamaan, että mitä tuolla tarkoitan tai yritän sanoa. No saa nähdä, onko siitä mitään hyötyä, jos sanon, että en tarkoita enempää kuin olen sanonut. Kaikki on avointa sitä koskien, että mistä tuossa on kyse.
Kun olen soveltanut älyllisiä ja moraalisia hyveitä sekä arkielämän tilanteisiin, päivän politiikkaan että sosiaalisen median keskusteluihin, niin olen poiminut sieltä muutaman keskeisen ilmiön. Yksi näistä on sellainen, että älylliset hyveet alistetaan moraalisille hyveille. Eli ensin päätetään, jostain omasta passiosta – siis toiveesta, tarpeesta tai pelosta – lähtien, että mikä on kohtuus, millainen toiminta olisi rohkeaa tai mikä olisi oikeuden toteutuminen jossain tilanteessa. Sen jälkeen määrätään, että tosiasioiden on oltava sellaisia, että ne tukevat tätä valittua kohtuutta, rohkeutta tai oikeutta.
Toinen ilmiö on, että moraalisista hyveistä tärkein, eli harkinta, katoaa tilanteessa, jossa joku tietty muoto kolmesta alemmasta – tai ennemminkin tietty tarve kokea jonkin passion edustavan jotain niistä – nousee korostuneesti esille. Kohtuuden unohdettu kääntöpuoli on, että joskus on syytä tehdä jotain asiaa sopiva määrä. Se ei ole pelkästään asioiden rajoittamista. Rohkeuden unohdettu kääntöpuoli on, että on olemassa asioita, joiden kanssa on vahingollista ja järjenvastaista pyrkiä osoittamaan rohkeutta. Ja oikeuden unohdettu kääntöpuoli on, että ei pidä antaa toiselle sellaista arvostusta tai suoritusta, mitä toiselle ei kuulu antaa.
Harkinnan unohdettu kääntöpuoli on, että jossain vaiheessa on tehtävä päätös. Koska vain sillä tavalla saa mahdollisuuden erehtyä, oppia ja päättää uudestaan eri tavalla.
Mutta jos ihminen asettaa passionsa määrittelemään sitä, että mikä saa olla totta, mikä voi olla totta, tai mikä yksinkertaisesti on totta, niin seurauksena on tietenkin alati etenevä todellisuudesta irtautuminen. Vain älyllisten hyveiden avulla on mahdollista tietää, että toteuttaako jokin toiminta oikeasti jotain moraalisista hyveistä.
Sen mahdollisuuden välttely, siis jonkinlaisena refleksinä tai emootiona, että kyseessä oli tuhopoltto tai terroriteko, on intohimosta lähtevä älyllinen pahe. Siinä järki ja tahto antavat valtaa toiveelle tai tunteelle tavalla, joka lopulta on järjen ja tahdon toiminnan kannalta haitallista. Näin on riippumatta mistään ympäröivistä tosiasioista tai olosuhteista. Siinä, ettei mahdollisuutta edes saisi sanoa ääneen, on kyse katastrofaalisesta kypsymättömyydestä, sekä jokaisen muun olettamisesta samasta kärsiväksi.
Tietenkin yksi mahdollinen alibi tai motiivi näin toimimiselle on kuvitella, että jokaisessa meistä asuu pieni natsi, jolle jos antaa pikkusormen, niin se karkaa hirmuiseen rotusotaan ja uskonsotaan, eikä pysähdy kunnes koittaa lopulta taas 1945 kesä tai jotain pahempaa.
Näiden kahden piiloon jäävä, yhdistävä tekijä on uskominen ihmiseen ensisijaisesti passioiden ohjaamana olentona. Siinä tilanteessa on mahdollista löytää ero moraalisen ja moraalittoman toiminnan välillä ainoastaan luokittelemalla haluja ja toiveita hyviin ja pahoihin. Tarkoittaa, että analyysi ei nouse sen korkeammalle tasolle kuin että joku haluaa omasta mielestään rauhaa ja sopua, joten eri mieltä oleva tietenkin haluaa sotaa ja väkivaltaa. Koska rauha ja sopu ovat kivoja asioita, ei niiden haluamiseen tarvitse miettiä mitään syitä. Joten se, joka oletettavasti haluaa sotaa ja väkivaltaa, ilmeisesti haluaa niitä myös niiden itsensä vuoksi. Silloin kaikki syyt ovat vain tekosyitä. Silloin ainoa tunnettu järjen käyttämisen muoto on yhtä kuin oikeiden halujen haluaminen.
Jos tämä olisi tuhopoltto, niin millä tavalla tähän mennessä tapahtunut näyttäisi erilaiselta?
Ranskassa on, kuten täällä on jo mainittu, tuhopoltettu toistakymmentä kirkkoa tässä kevään aikana. On täysin keinotekoinen vaatimus, että siinä pitäisi olla taustalla joku “järjestö”, joka pomppaa “ottamaan kunniaa” siitä.