Notre-Damen katedraalin tulipalo


#22

Jopa nyt on tulipaloja. Anteeksi, en viitsi aloittaa uutta ketjua, mutta Kempeleen vanha pappila palaa.


#23

Niin, ja tästä herää epäilyksiä. Virallesti on sanottu että kyseessä ei ollut tuhopoltto, mutta toisaalta ei ole vielä kerrottu muutakaan selitystä. -No parempi että ei rupea liikaa spekuloimaan.


pilkkoi tämän ketjun #24

A post was merged into an existing topic: Sääntöjen vastainen ja siksi tänne siirretty


#25

Kuvia Notre Damen sisältä palon jälkeen. Ilmeisesti se Jeesuksen orjantappurakruunun kappaleeksi väitetty reliikki tuhoutui palossa (ellei sitten ihmeenomaisesti putkahda vielä esiin).


#26

Häh, senhän on kerrottu olleen ensimmäisten pelastettujen esineiden joukossa.


#27

Ok, siinä tapauksessa näin twitterissä väärää tietoa.


#28

Al Jazeera TV kertoi myös että orjantappurakruunu oli palanut… En tiedä olivatko oikeassa.


#29

Eivät olleet oikeassa. Nyt tarkkuutta näiden uutisten kanssa, on ikävää levitellä väärää tietoa syyttä! :frowning: Maanantai-iltana pelättiin kyllä ensin kaiken tuhoutuneen, mutta eilen lukemattomissa medioissa on kerrottu orjantappurakruunun ja monen muun Notre Damen aarteen pelastumisesta, kiitos palomiesten, tässä tapauksessa erityisesti isä Jean-Marc Fournierin toiminnan. Linkkejä: [1] [2] [3] [4] [5]


#30

Tällainen tieto löytyi Yleltä:

Katon keskellä kohonnut ohut keskustorni tuhoutui täysin. Myös osa kuorin sisäkatosta romahti, kun palava torni kaatui sen päälle.

Tornin mukana hävisi myös osa orjantappurakruunusta sekä Pariisin piispana toimineen Pyhän Dionysoksen ja Pyhän Genevièven pyhäinjäännökset.
https://yle.fi/uutiset/3-10742800

Onko orjantappurakruunu siis ollut jotenkin kahteen osaan jaettuna, vai mitä tuo tarkoittaa? Pyhäinjäännöstuntemukseni on heikko. Joka tapauksessa hämmästyttävän paljon on säilynyt.


#31

Reliikejä jaetaan usein osiin, esim. orjantappurakruunusta on erotettu yksittäisiä piikkejä. Tästä aiheesta oli vaikeampi löytää tässä vaiheessa tietoa, mutta mm. täällä kerrotaan keskustornin kolmen reliikin olleen tuuliviirissä – se itse asiassa löydettiin eilen, joten niidenkin reliikkien säilymisestä on ehkä toivoa, mutta tämän varmistumiseen menee vielä aikaa. Varmaa kuitenkin on, että itse orjantappurakruunu on palosta selvinnyt, tornissa on ollut siitä vain pieni osa.


#32

Kaikkiaan kauhea tapahtuma. Istuin pöydän ääressä lukemassa uutisia, kun kuulin asiasta ensimmäisen kerran. Yhtäkkiä huomasin hiljaa itkeväni, en nyyhkyttänyt, mutta vedet vain valuivat silmistä. On toki ollut muutakin surullista juuri näinä päivinä, vanha ystäväni kuoli, mies joka oli minulle eräänlainen isähahmo (oma isäni kuoli kun olin aika nuori mies), ja esikuva. Vanhan maailman mies, perinteisiä arvoja kunnioittava, vahvasti Jeesukseen uskova periaatteiden mies, upseeri ja herrasmies.

Kun tuo ystävä kuoli, jotenkin tunsin ymmärtäväni sen fraasin “eräs aikakausi kuoli hänen mukanaan”, tuntuu että nyt olen ukkokerhossamme yksin mielipiteineni ja vakaumuksineni. Sitten tuli tämä uutinen Notre Damen palosta. Vanha maailma tosiaan tuoutui.


#33

Minun täytyy tunnustaa, että ensin ei kiinnostanut koko onnettomuus. Ajattelin, että Ranska on kulttuurina päästänyt vihollisen rajojensa sisäpuolelle. Ranskan rajojen sisällä vandalisoidaan keskimäärin kolme kristillistä kirkkoa tai monumenttia päivässä. Tekijät, silloin kun saadaan kiinni, ovat nuoria islamisteja. Löytyy patsaiden rikkomista, siunattujen ehtoollisleipien häpäisemistä ja paikkojen tahrimista ulosteilla. Ynnä aikaisempia tuhopolttoja.

Kuuntelin jokin aika sitten piispa Fulton Sheenin luennon, jossa puhuttiin kolmesta eri henkilöstä, joista jokainen on kirjoittanut kirjan nimeltä Tunnustukset. Viimeisenä oli Rousseau. Kasvatusfilosofi, joka kasvoi orpona ja hylkäsi omat viisi lastaan välittömästi syntymän jälkeen. Yhteiskunta, joka ottaa mitään Rousseaun tuottamaa vakavasti, kirjaimellisesti aiheuttaa oman mielisairautensa.

Jos jollain täällä sattuu kämppä palamaan alta, niin joku voi siihen muistaa kuitata, että onneksi Kristuksen seurakunnalle ei käynyt kuinkaan.

Tässä kysymyksessä vallitsee sellainen jännä jakomielitauti, mitä oon pohtinut ehkä kahdesti aikaisemmin. Sen keskiössä on, että pitäisi osata päättää, onko tavoiteltavaa että kristityt saavat elää rauhassa ja olla uskossa mahdollisimman vapaasti? Vai onko tavoiteltavaa, että on jonkinlainen ideaali vaino päällä?

Pitääkö länsimaisen kristityn tuntea alemmuutta? “Me emme ole mitään, eikä meidän uskomme ole mitään, koska se on näin helppoa. Voi vitsit kun olisi vähän vainoja.”

Siis haluaisivatko maanalaisten seurakuntien jäsenet elää kristittyinä vapaammin? Vai onko heillä ajatus, että jos vainoja ei olisi, niin heidän pitäisi saada sellaiset päälle mahdollisimman pian? En vastaa tällä pelkästään sinulle, joten toivon, että et ajattele minun jotenkin ylitulkitsevan tuota lainaamaani kohtaa. Tämä on laajempi kysymys, josta tulin nyt hoksanneeksi sen verran settiä, että kokeeksi kirjoitan sen auki.

On mahdollisesti sellainen ajatus, että jos on helppoutta ja velttoutta, tai siihen tilaisuus, niin siihen on pakko tarttua ja sen mukaan on pakko elää. Itsekuria ei voi olla eikä harjoittaa, vaan kurin on tultava ulkopuolelta tai ympäristöstä. Tästä syystä, kun kristityt eivät itse osaa eivätkä tahdo itseään kypsyttää, on heidän ainoa toivonsa odotella joko herätystä tai sitten vainoja. Vähän kuin että mä en suostu tekemään mitään kun on just nää mun haasteet. Mä haluaisin mieluummin jonkun toisen haasteet.

Herätyksen idea on, että jos olisi vielä helpompaa, niin ei haittaisi se, että en osaa elää. Silloin, teen ihan mitä tahansa, niin kaikki on vaan lisää hallelujaa. Voin roiskia mitä vaan ympäriinsä, ja kultaa tulee. Kyllä herätys on poikaa. Ja vainojen, että jos olisi vaikeampaa, niin mun ei tarttisi vapaaehtoisesti osata elää, kun silloin olisi pakko osata. Miksi kukaan itseään kyykyttäisi? Odottaa mieluummin, että tulee joku toinen ja kyykyttää.

Keskinäisestä rakkaudesta voi huomioida kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että ihminen, joka elää mielihalujensa mukaan, ei kykene rakastamaan niin 1) Jumalaa, 2) itseään kuin 3) lähimmäistään. Sitten, kun kykenee, se tapahtuu myös tuossa järjestyksessä. Eli keskinäinen rakkaus on riippuvainen ihmisten teoista ja valmiudesta tekoihin. Lisäksi siinä ei kysytä pelkkää rahan määrää tai vaivan määrää, vaan siinä kysytään hyveitä. Pitää tehdä oikeaa asiaa (oikeus) oikea määrä (kohtuus), kestää yhtä paljon myönteiset kuin kielteiset seuraukset (rohkeus) ja kaikki onnistuu vain avoimella mielellä (harkinta).

Toinen on se, että keskinäinen rakkaus toteutuu sitä paremmin, mitä paremmat käytännön puitteet sille on mahdollista antaa. Aikaa, taitoa, materiaa. Vainoista on haittaa niin lasten kasvulle aikuisuuteen kuin tuoreen uskovan kasvulle hengelliseen kypsyyteen. Jos todella uskoo, että ainoa tapa oppia uimaan on tulla heitetyksi altaan syvään päähän, niin sitten olen väärässä. Jos todella uskoo noin, niin sitten Suomen aktiiviset kristityt ovat toivottomia nahjuksia. Ja se on Jumalan syy kun ei ole tarjonnut heille vainoja.

Tarvitseeko Kristuksen seurakunta mahdollisuuksia kokoontua, vai eikö tarvitse? Jos Kristuksen seurakunta menetti yhden määrällisesti suuren ja historiallisesti yhden hyvin merkittävän kokoontumispaikan, niin Kristuksen seurakunta otti tuossa isosti osumaa.

Minun kokemukseni vaikkapa jyrkästä kalvinismista on, että siinä Jumala yksin on hyvä. Tämä tarkoittaa sitä, että koko luomakunta on kirottua ja pahaa. Se tarkoittaa myös, että ihmisessä itsessään on hyvää vain näkymätön uusi luomus. Kaikki, millä on tekemistä tunteiden tai yhteisön tai ihmisen kykyjen, aktiivisuuden tai itseilmaisun kanssa, on kirottua ja pahaa, teki sillä tai sille mitä tahansa. Itsensä kieltäminen ja Kristuksen seuraaminen tarkoittaa käytännössä ihmisyytensä kieltämistä jonkin abstraktin tuonpuoleisuuden hyväksi.

Mitä tulee luterilaisuuteen, niin siinä on liiankin ilmeisenä tämä, että hyveet, itsekuri ja keskinäinen rakkaus eivät saa tulla uskosta, koska se näyttäisi aivan liian helposti pelastuksen ansaitsemiselta. Se aiheuttaisi ahdistusta niissä, jotka eivät kykene näissä asioissa kasvamaan. Paitsi että ahdistusta ei vältetä kuitenkaan. Tilanne menee siihen, että ne eväät hyvään elämään tarjoaa perhetausta tai sekulaari yhteiskunta. Ne, kenelle ei tarjoa, kokevat kuitenkin olevansa ulkopuolisia ja kakkosluokan kristittyjä. Mutta kaikkia yhdistää se, että seurakunta tarjoaa avaimia näissä kasvamiseen hyvin satunnaisesti. Ja niiden käyttäminen on omasta aktiivisuudesta, vapaaehtoisuudesta tai pakottavasta tarpeesta kiinni. Siis anna sä muilla olla kivaa ja ota vaan tää pelkkä pelastus.

Kirkkorakennus, tabernaakkeli, ristin asemat kirkon seinällä, patsaat alttarin luona, kuvat ikkunoissa ja ikoneissa kertovat Jumalan rakkaudesta sekä yksittäiselle kristitylle että tuon Akvinolaisen järjestyksen mukaan siitä, mikä häntä yhdistää muihin ja minkä hän voi jakaa muiden kanssa. Sen kaiken tuhoutumisesta seuraa, että ne samat asiat joutuu pitämään informaationa ja pään sisällä. Yleensä se, jos ei ole konkreettista rakkautta tai yhteyttä kokenut, johtaa ajattelemaan, että pelkkä abstrakti tieto on aivan yhtä hyvä asia.

Minä kävin luterilaisen rippikouluni taannoin sellaisessa ei nyt ihan lannistavan rumassa betonilaatikossa, mutta melkein. Sitten, kun olin kaikki isoskoulut käynyt ja nuorisokahvilan vapaaehtoisuudet jättänyt taakse, se remontoitiin, jotta siitä saatiin lannistavan ruma betonilaatikko. Koska itse kirkkosalia ei voinut hirveästi muutella, niin äärimmilleen vietyä kolkkoutta ja kalseutta varten tehtiin kokonainen lisäsiipi. Jonkin matkan päässä sijaitsevan lähiön kokoharmaat betoniset kerrostalotkin ovat silmää miellyttävämpiä.

On olemassa ainakin kaksi, ellei peräti kolme tai neljä eri käsitystä traditiosta. Luterilaiselle traditio saattaa tarkoittaa lähinnä muistoja tai historiaa. Niillä rumilla betonimöhkäleillä ei siksi ole teologisesti mitään eroa keskiaikaisiin kivikirkkoihin tai vaikka Ylivieskan menneeseen puukirkkoon, vaan lähinnä joku tunnearvo. Siis nimenomaan tunnearvo siinä merkityksessä, että se tunne ei liity mihinkään älylliseen tai moraaliseen sisältöön. Rakennuksen ei ole väärin olla ruma, kolkko ja vihamielinen, joten sen ei ole myöskään oikein olla kaunis, kutsuva tai miellyttävä. Se voi myös olla ihan minkälainen vaan tötterö, jos suunnitelmaa esitellessä keksii jonkun nerokkaan tekosyyn, miten se edustaa jotain kristinuskon keskeistä sisältöä sillä, että siinä on katto ja lattia. Tai sillä, että sen ympärillä on ainakin kolme ilmansuuntaa.

Jos taas joku puhuu elävästä traditiosta, niin sen voi käsittää joko a) niin, että traditio tarkoittaa samaa kuin vakiintunut tapa tehdä asioita. Tai sitten b) sitä, jos painotetaan elävyyttä, että se traditio on jatkuvassa muutoksessa. Eli traditio on muutoksen synonyymi, mutta silloin se ei sinänsä tarkoita yhtään mitään.

Kun taas katolinen käsitys traditiosta on, että se sisältää kaiken ikuisen, paikasta, ajasta ja tekijöistä riippumattoman viisauden (siis korkeimman älyllisistä hyveistä – ja älyllisten hyveiden aihe eli subjekti siis on nimenomaan totuus).

San. 2:1 Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni, 2 niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon- 3 niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa, 4 jos haet sitä kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta, 5 silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen.

Että turvautuako vai eikö turvautua, siinäpä vasta pulma.

Tuosta tehtyä laulua laulettiin Ryttylän nuorten tapahtumissa vähän vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Mutta nyt en enää ole varma.

On se vitsi siitä tulvan keskelle saarroksiin jääneestä miehestä. En ikinä ennen ajatellut, että se olisi käyttökelpoinen havainnollistus yhtään mistään. Mutta leikitään, että se päättyi toisin. Nousemalla veneeseen tai kiipeämällä helikopteriin turvautuiko mies vai jättikö turvautumatta Jumalaan? Siis jos ajatellaan vielä tuota, että viime kädessä.

Minun on hiukan vaikea uskoa, että olisit käsittänyt tätä oikein.

Etenkin tässä. Tästä ei nyt tule sovinnollista millään päälle puhumisella. Se, mitä erimielisyys nimenomaan ja eniten koskee, on se, että luterilaiselle maallinen loisto ja ikuinen toivo ovat väistämättä vastakohtia. Vähän kuin Jumalaan uskominen ja Jumalan tunteminen olisivat vastakohtia. Tai uskossa oleminen ja uskossa eläminen. Tai aivan kuin uskolla olisi joku abstrakti ydin, joka voisi olla kaiken sen substanssin ja sisällön vastakohta.

Tämä sama hämmästely ja hippaleikki tulee vastaan vähän väliä. Joskus joidenkin on luterilaisena niin mahdotonta uskoa, että katolisuudessa ei laiteta mitään painoa tai arvoa millekään abstraktille ytimelle tai ikuiselle tärkeimmälle konkreettisten asioiden vastakohtana. Jos laitettaisi, niin loogistahan olisi silloin 1) polttaa kaikki kirkot, 2) surra hetki niiden silmiä miellyttävää kauneutta, historiallista symboliarvoa ja satunnaisia niihin liittyviä muistoja, 3) alkaa kokoontua kaiken maailman autotalleissa ja bunkkereissa ja 4) kokea, mikä suuri siunaus on siinä, kun voi pitää tärkeintä tärkeimpänä.

Tässä ei ole nyt kuin kolme vaihtoehtoa. Notre-Damen palo a) oli hyödyksi uskon kannalta, b) oli haitaksi uskon kannalta tai c) oli yhdentekevää uskon kannalta. Uskallan väittää, että jokainen katolilainen valitsee keskimmäisen vaihtoehdon. Usko ei ole mitään jos ei ole jotain, minkä kautta ilmentää sitä. Olen hyvin tyytyväinen, että en ole vielä missään törmännyt tuohon pään sisäisyyden ensisijaisuuteen. Vainojen ja maan alla olemisen tragedia on juuri siinä, että ilmentämisen tavat ovat rajoitettuja. Toivon, että kukaan ei enää törmäile yrittämällä taputella asiaa viimeisen vaihtoehdon kautta.


#34

Hieno uutinen!
Siunattua Kiirastorstaita kaikille.
Kiireistä mutta silti hienoa aikaa nämä viikot näin kirkon työtä tekevälle.


#35

En usko, että täältä löytyy ketään joka olisi täysin eri mieltä kaikesta. (Ok, yksi ehkä.) En tosin usko, että moni lukee alusta loppuun - tekstin pituus vain tekee hallaa asiallesi, jälleen.

Ehkä joku edustaa jotakin tekstissä vilahtelevista karikatyyreista, ehkä ei. Mutta vaikka ainakin minun osaltani sen kiistit, tunnut kyllä silti joko ylitulkitsevan kaikkia lainaamiasia tekstejä tai sitten käyttävän niitä enemmän aasinsiltoina luentoa varten kuin keskustelun osana.


#36

Jotenkin tuli sellainen ajatus, että tässä on vertauskuva Europpamme tilasta.


#37

Samoin minulle! Jotenkin kävi mielessä verrata tätä Jerusalemin temppelin hävitykseen, jonka Jeesus edeltä sanoi tapahtuvaksi.:confused:


#38

Tuli kanssa heti mieleen Hesekielin kirjan eräs kohta (Hes. 24:21):

Katso, minä häpäisen pyhäkköni, joka on teidän varustuksenne ja ylpeytenne, teidän silmienne ihastus ja sielujenne ikävä;


#39

Ketjussa ollut @anon77967321:n viesti johti vuoden kirjoituskieltoon hänen esitettyään kommentteja, jotka tulkitsin rasistiseksi hyökkäykseksi (viittaus koski Pohjosi-Afrikan islamilaisia vale-raksamiehiä). Lisäksi kirjoittajan @9x hyökkäävä oneliner saa viikon hyllytyksen.


#40

Niin. ”onnettomuus” ”sattui tapahtumaan”


#41

Yksittäistapaus…