Me matkustelemme melko paljon. Meitä on jo pitkään kiinnostaneet vanhat pyhiinvaelluskohteet. Mm. Lourdesissa, Vatikaanissa ja Wittenbergissä olemme käyneet, mutta Meteora, Le Puy en Velay ja Santiago de Compostela ovat vasta listalla.
Mitä pyhiinvaelluksen käsite merkitsee nykykristitylle? Ortodokseille, katolisille, protestanteille? Mitä ekumenia voi tarkoittaa pyhiinvaelluksen kontekstissa?
Kreikassa ei puhuta pyhiinvaeltamisesta, vaan toiminnan pohjana on verbi proskynizw, joka tarkoittaa kunnioittamista. Pyhiinvaellukset ovat ortodokseille siis kunnioitusmatkoja, joissa uskova matkustaa johonkin tiettyyn, ennalta valittuun kohteeseen osoittamaan kunnioitustaan. Paikka voi olla esim. jokin vanhatestamentillinen pyhän tapahtuman tapahtumapaikka Israelissa, jonkun tietyn pyhän reliikkien sijoituspaikka, jollekin tietylle pyhälle omistettu kirkko koti- tai ulkomailla, tunnetuksi tullut luostari kuten Valamo Suomessa ja Athoksen luostarit Kreikassa jne.
Kunnioitusmatkalle lähdetään monista syistä: joku pyhä esimerkiksi on voinut auttaa tai tulla tärkeäksi henkilön elämässä, jolloin tämä tahtoo osoittaa kiitollisuuttaan ja kunnioitustaan matkaamalla rukoilemaan hänen reliikkiensä tai hänen nimeään kantavan kirkon luokse. Matkaan voi liittyä myös toive saada Jumalalta apua johonkin tiettyyn oman elämän hengelliseen ongelmaan. Kunnioitusmatkalle voidaan lähteä myös uskonnollisen heräämisen seurauksena - Suomessakin moni lähtee käymään Valamossa pian uskoontulemisensa jälkeen juuri tästä syystä.
Joka tapauksessa tällainen proskynizw-matka on luonteeltaan hieman eri kuin se, että esim. lähtee suorittamaan pitkän jalkaisin tehtävän pyhiinvaelluksen toivoen, että kokisi uskonnollisen kokemuksen vaelluksen aikana. Kunnioitusmatkalla on näet tietty ennalta valittu tarkoitus, vaikkapa se, että tahtoo pyytää esirukousta pyhältä Nikolaokselta hänen reliikkinsä ääressä, tai osallistua liturgiaan Valamon luostarissa.
Ekumenia varmaankin näkyy suomalaisissa pyhiinvaellusmatkoissa siten, että esim. pyhälle maalle suuntautuvissa pyhiinvaellusryhmissä on osallistujia useista kirkkokunnista. Luterilaiset järjestävät enemmän matkoja Israeliin kuin ortodoksit, joten ortsutkin osallistuvat joskus näille matkoille. Vastaavasti ortodoksit järjestävät matkoja esim. venäläisiin luostareihin, ja niille matkoille osallistuu myös luterilaisia. En ole koskaan ollut tuollaisilla matkoilla, joten en tiedä, toimitetaanko siellä ekumeenisia rukoushetkiä tmv., vai mennäänkö “enemmistön ehdoilla”. Eiköhän täällä ole monia tuollaisille matkoille osallistuneita, jotka osaavat kertoa siitä, miten ekumeenisuus huomioidaan esim. pyhälle maalle suuntautuvilla matkoilla.
Kiitos, Timo! Koetko, että kohteet ovat kristikunnalle yhteisiä? Kiinnostaako esim. sinua läntinen pyhiinvaellusreitti Ranskan poikki Santiago de Compostelaan?
Minua kiinnostavat muutkin pyhiinvaelluskohteet kuin perinteisillä katolisilla alueilla sijaitsevat kohteet.
Koko kristikunnalle yhteistä voidaan pyhiinvaelluskohteista löytää myös muistamalla mitä tärkeitä jakamattoman kirkon aikaisia muisteltavia ja kunnioitettuja kohteita eri alueilla on. Ranskassa vaikutti mm. pyhä Irenaeus, joka on merkittävä pyhä koko kristikunnalle, näin väittäisin.
Santiago de Compostelaa pyhiinvaelluskohteena täytyy ehkä pitää melko paljon legendojen värittämänä, onhan apostoli Jaakobin yhteys Santiagoon historiallisesti täysin epäselvä. Pyhiinvaellusta ei kuitenkaan aina tehdä historiallisten faktojen vuoksi vaan myös kunnioittaen asioita tiettyjen symbolien kautta.
Santiago de Compostela on kuitenkin siitä erikoinen pyhiinvaelluskohde, että sen saama maailmanlaajuinen huomio on tehnyt siitä hyvin erilaisesta hengellisyydestä kiinnostuneiden ihmisten vaelluskohteen. Reitin varrella näkee vaikka minkälaista omistautumista hengellisyydelle. Hienointa siinä on se että tuolla reitillä new age-uskovan, traditionaalisen katolilaisen, protestantin ja buddhalaisen voi nähdä keskittyvän rukoilemaan samalla paikalla ja suhtautuvan hiljaisen kunnioittavasti sekä aiheeseen että toisiinsa.
Reitin kristillinen perinne on toki myös vahva, ja siihen voi keskittyä täysin unohtaen nämä muut ilmiöt.
No eipä oikeastaan kiinnosta. Athoksella haluaisin käydä ja pyhällä maalla sekä erinäisissä luostareissa ja kirkoissa. Läntisistä kohteista kiinnostaa lähinnä p. Pietariin ja Paavaliin liittyvät jutut Roomassa sekä kirkot, joissa room.-katolilaisilla on Bysantissa anastettuja reliikkejä. Ensimmäiseen vuosituhanteen liittyvät kirkot ymv. ovat aina kiinnostavia.
Ortodoksinen Veljestö ry järjestää joka vuosi jonkin pitkähkön pyhiinvaellusmatkan. Ensi lokakuussa se suuntautuu Georgiaan, toisinaan he ovat kiertäneet Venäjän kirkkoja ja luostareita tai käyneet Kreikassa tai Pyhällä maalla. Matkalle voi osallistua kuka tahansa, vaikka ei olisi Ortodoksisen Veljestön jäsen eikä ortodoksi, mutta matkalla toimitetaan tietysti vain ortodoksisia palveluksia ja osallistutaan paikallisiin ortodoksisiin palveluksiin. Matkalla on aina mukana pappeja. Veljestön puheenjohtaja on arkkimandriitta Sergei (rovasti Leo Iltolan jälkeen).
Ortodoksinen Veljestö perustettiin vuonna 1944 kristillisen elämän syventämiseksi. Ensimmäinen puheenjohtaja oli tuleva arkkipiispa Paavali.
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että pyhiinvaelluksessa vähemmän tärkeää on itse paikka, ja enemmän matkan tarkoitus ja perimmäinen kohde (Jeesus), ja myös matkaseura. Sitä voisi myös jatkaa tätä ajatusta sillä, että voisi tehdä vaikka sunnuntaisin pyhiinvaelluksen omaan lähikirkkoonsa. Menee vaikka bussilla 5 kilometriä syrjään ja kävelee kirkkomatkan jostain suunnasta mistä ei ole koskaan kävellyt. Siinä on sitten matkan aikana hyvää aikaa rukoilla ja virittäytyä messuun.
Tai sitten käy muuten viikonloppumatkalla vaikka jossain lähistön kirkossa jossa ei ole käynyt, ihan vain pihalla vaikka. Ja sen jälkeen vaikka sitten syömään. Jaakontie on jotenkin niin mainstreamiä ja miksi sinne Vatikaaniinkaan protestantti viitsisi mennä. 
Toki ymmärrän että pyhiinvaellus voisi olla joskus mukava tehdä vähän suureellisemman kaavan kautta. Mutta sikäli Israelissa käyminen tuntuisi itsestä kiinnostavammalta ja olennaisimmalta, kunhan saisi aikaiseksi.
Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta on jo kymmeniä vuosia järjestänyt joka vuosi Pyhän Trifonin pyhiinvaelluksen Lappiin: Nellimiin, Sevettijärvelle ja Norjan Neideniin. Matkan varrella toimitetaan palveluksia. Luullakseni matkalla on aina joku piispoista mukana ja joku pappi. Tänä vuonna pyhiinvaellus on 23.-27.8.
Tietoa PSHV:n sivuilta, missä on myös matkan tarkempi ohjelma.
Jerusalemin syndrooma.
Aihe tuli mieleen kun luin eilisen sunnuntain Hesarista jutun Joel Haahtelasta ja hänen uusimmasta kirjastaan “Jaakobin portaat”. Joel Haahtela on paitsi kirjailija, myös psykiatri, ja vihittiin ortosoksisen kirkon diakoniksi. Kiinnostava juttu käsittelee kirjan tarina pyhiinvaellusmatkasta Jerusalemiin (ja siihen liittyvää syndroomaa), myös toki kirjailijaa itseään, hänen tutustumistaan ortodoksisuuteen, viihtymistä sen liturgiassa kirkossa, pääsyä lukijaksi ja nyt diakoniksi. J
Jutussa sanoitetaan hyvin se, miten ihminen voi yhtä aikaa olla Jumalaan vahvasti uskova, ja myös tieteeseen perustuvaa työtään vakavasti ottava. Nämä kaksi, ateistien usein hanakasti toisiaan vastaan taistelemaan laittamaa puolta ovat itsellänikin täysin tasapainossa ja harmoniassa. Ihminen tarvitseeniitä molempia selvitäkseen niin hankalasta hankkeesta kuin elämä.
Haahtela kirjoittaa kirjassaan Jerusalemin syndroomasta, psyykkisestä tilasta, mikä saattaa vallata ihmiset jotka kokevat olevansa vahvasti pyhällä paikalla. Tämä aihe kiinnostaa minua, koska se on yksi syy miksi en tiedä uskaltaisinko lähteä pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Olen kokenut elämässäni jo kauan sitten etiäisiä, näkyjä, nahnyt kuolleita sukulaisiani jne, joten pelkään olevani sillä tavalla herkkä että Jerusalem voisi olla liikaa.
Olen kuullut tästä syndroomasta. Sama voi koetella myös Firenzen tai Vatikaanin museoiden kävijää. Voin ymmärtää kuvauksesi kaltaista taustaa, itsekin ainakin mystisiä kokemuksia kokenut silloin tällöin, ja ehkä mietin joskus ennen ensimmäistä Israelin matkaa, voisinko seota. En ihan vakavissani, koska en kuitenkaan ole epävakaa tms persoona, mutta voihan liika olla liikaa koettuina taide-, kulttuuri- ja uskonnollisina elämyksinä. En kuitenkaan kokenut yhtään mitään tällaista näillä matkoilla. Sen sijaan historiallisilla paikoilla käyminen puhuttelee muulla tavalla. Herättää luottamusta ja uskoakin.
Israelissa olen käynyt kolme kertaa, en millään hengellisen järjestön riistohinnoiteltuilla matkoilla, vaan joko täysin omatoimimatkoilla, tai edulisilla pakettimatkoilla. Jerusalemissa kävin kolmesti. Ensin Tel Avivista käsin matkanjärjestäjän bussiretkellä, jolla samalla kertaa käytiin ensin Nasaretissa, Kapernaumissa ja Vuorisaarnan vuorella, Gennesaretin järven kiertäen Golanin kukkuloita hipoen Jordanvirran alkulähteillä, Tiberiaassa ja Jerusalemin vanhan kaupungin kierron jälkeen vielä Betlehemissä. Rankka kokopäivän retki, mutta kannattava. Toisella kerralla mentiin vaimon kanssa kaksisteen bussilla Tel Avivista ja kierrettiin itse missä haluttiin. Kolmannen kerran Tel Avivista junalla ja vaikka hotelli oli Tel Avivista, otettiin vuorokaudeksi huone myös Jerusalemissa ja käytiin vielä seuraavana päivänä Kuolleella merellä omatoimisesti bussilla ja En Gedin autiomaassa, Daavidin lähteellä. Myöhemmin olen käynyt vielä Eilatissa ja nähnyt Siinain vuoren rinnettä ja lisää autiomaata, jossa Mooses joukkoineen kulki. Tämäkin halpa matkatoimiston äkkilähtö hellarikaverin kanssa.
Italian Firenze ja Rooma sekä Vatikaani saavat yhtä varmasti pään sekoamaan. Eli ei seottu. Vaimon kanssa Vatikaanin vieressä luostarissa majoituksessa viikko Roomaa kierrellen. Firenzessä myös luostarimajoituksessa viikko. Luostari siksi, että tuleepahan tuettua uskonveljiä ja sisaria sielläkin. Lisänä yleensä rauhallinen ilmapiiri ilman hälinää, menoa ja meininkiä. Uffizin taidemuseo aarteineen katsottiin, Vatikaanin museo aiemmin. Ei seottu. Olen kai sittenkin aika jalat maassa tyyppi. Paljon enemmän olen kokenut jossain täällä Suomessa.
Jossain välissä käytiin myös viikon omatoimimatkalla Konstantinopolissa, eli Itä-Roomassa eli Istanbulissa, jossa nyt ainakin Hagia Sofian entinen kirkko, moskeijaksi ja museoksi muutettu, teki kyllä voimakkaan vaikutuksen. Kuten koko 10 miljoonan asukkaan kaupunkikin.
Izmirissä (Smyrna) käytiin toisella viikon omatoimireissulla, josta oli lyhyt junamatka Efesoon, jossa mm Johanneksen hautakirkon rauniot. Izmirissä piispa Polykarpoksen hautakirkko, joka myös nähtiin. Toisella reissulla Kyproksen Larnakassa nähtiin piispa Lasaruksen kirkko, jossa on hänen hautansa. Erityisesti tämä puhutteli, koska Lasarus oli jo kerran aiemmin kuollut ja haudattu, kunnes Jeesus herätti hänet.
Pariin paikkaan olen pyhiin vaeltanut. Neitsyt Marian ilmestys paikalle Englannin Norfolkin Walshinghamiin ja Pyhän piispa Henrikin kuolinpaikalle Köyliön Kirkkokarille. Sinne katoliset tekevät vuosittaisen pyhiinvaelluksen Kesä-Heikkinä. Tänään juhlitaan Talvi-Heikkiä, P. Henrikin marttyyri kuoleman muistoa. Hyvää Juhlaa!