Pohjaksi tällainen Hesarin juttu. Tiivistetysti: Uudenkaupungin seurakunta on päättänyt myydä kolmisenkymmentä vuotta esillä olleet modernit taideteokset, koska seurakuntalaiset eivät ole ymmärtäneet teosten symboliikkaa ja toivovat selkeämmin kristillistä sanomaa kuvaavaa taidetta. Merkityksen tajuaminen vaatisikin kirkkoherran mukaan taiteilijan kirjalliseen dokumentaatioon tutustumista. Seurauksena päätöksestä on erinäisiä pöyristymisiä koskien mm. teosten hinta-arvioita, joihin en tosin itse osaa sanoa juuta tai jaata.
Näen tässä laajemmankin keskustelun aineksia. Millaista kirkkotaiteen pitää olla? Onko tilaa jollekin tulkinnanvaraisemmalle kuin perinteisille Jeesus-kuville? Pitääkö seurakunnan huomioida suuren yleisön palaute, vai kannattaa ja kannustaa korkeakulttuurisia kokeiluja ja sivistää kansaa niiden merkityksestä? Onko kirkkotaiteen arvo sen arvostettavuudessa taiteena, vai enemmän siinä, miten se palvelee kristillistä sanomaa?
Ortodoksina tuntuu vähän hassulta kommentoida, pahoittelen taas.
Kuulostaa positiiviselta, että seurakuntalaiset toivovat seurakunnan tiloihin kristillistä sanomaa kuvaavaa taidetta. Toisaalta tämä taide taisi olla esillä seurakuntatalossa eikä kirkossa, joten kriteerit lienevät väljemmät. Mutta miten määritellä onko abstraktimpi taide kristillistä vai ei? Tulkinnan varaista kai se on? Varsinkin, kun luterilainen kirkko ei ymmärtääkseni aseta tarkkoja vaatimuksia sille mitä kristillinen taide on. Kiinnostava kysymys kyllä taas.
Molemmissa. Luterilaisten seurakuntien tilat ovat täynnä rumia kuvia, tyhjiä seiniä ja haaleita sävyjä. Sadasta alttaritaulusta jopa kymmenesosa on surkeita, leijonanosa tylsiä tai mukiinmeneviä, ehkä jotain 10% hyviä tai loistavia.
Koloristi Markku Halme on parhaimmillaan ihana, samoin Nanna Suden vahvat värit, miksi ei Sampo Kaikkonenkin.
Järjestin juuri itse seurakunnassani abstraktin taiteen näyttelyn. Taiteilija tuli itse paikalle, jännää oli vaikka jengi oli huuli pyöreänä. Suurta yleisöä, juuri ketään, ei kiinnosta. Itse olen pitänyt nonfiguratiivisesta taiteesta, esittävä taide kun epäonnistuu usein eikä ikonitkaan kauheasti innosta.
Aika jännä uutinen, kuinkahan moni ihminen toivoi poistoa ja kristillisempää sisältöä? Vaan saahan näitä vaihtaa. Väisänen on saanut iskuja aiemminkin, neuvostot ovat tivanneet hänen vakaumustaan… Ortodokseilla on oma kuvaohjelma, ehkä roomalaiskatolisillakin(?), mutta luterilainen kuvan teologia, mitä se on? Kirjoitan aiheesta kirjaa ja siihen tulee myös kuvia. Luterilaisiakin kuvia? Ehkä jopa sellaisia…
Eiköhän tämä vertaudu kirkon musiikkiin, jota on tullut mietittyä sattuneesta syystä paljonkin.
Sekä kuvataide että musiikki ovat seurakunnan tiloissa ja kokoontumisissa ilman mutta sanoman palveluksessa. Mutta sehän ei merkitse sitä, että kuvan tai sävelen taitaja alistetaan toistamaan jonkun tyylisuunnan tai hengellisen painotuksen mukaista tuotetta, jolloin taiteellinen luovuus tukahdutetaan.
Seurakunnassa pitäisi voida hengittää ja tuoda yhteiseksi hyväksi omat lahjat. Mutta toki ostopäätökset pitää jonkun tehdä. Ei siinä voida mennä kansan suosion mukaan aina. Pitää olla rohkeutta. Joskus arviointi voi pettää, ja sitten kärsitään. Tai korjataan erheet, jos mahdollista.
Kuvataide on sillä tavalla musiikkia riskaabelimpaa, että esim. kirkon seiniä ei kovin herkästi uudelleenmaalata… mutta muusikko voidaan jättää kutsumatta seuraavaan messuun tai konsertoiva taiteilija vaihtaa seuraavana vuonna sopivampaan.
Btw, JOS joku ei ole käynyt Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa sen jälkeen kun se korjattiin ja sinne tekivät taiteilijat Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala maalauksensa - niin puute kannattaa korjata! Minusta loistava esimerkki rohkeasta tilauksesta. Mutta se pitää nähdä paikan päällä, koska itse kirkko siinä järven rannalla on Suomen kauneimpia taideteoksia, ympäristöineen. Ja samalla reissulla voitte kuulla karussa Pyhässä Mariassa maailman kauneinta musiikkia, jos menette Sastamala Gregoriana -festarin aikaan paikkakunnalle!
Niin no, mua häiritsi siinä se, että luontoaiheet eläimineen oli sijoitettu alttarialueelle. Mun mielestä siellä olisi pitänyt olla ehtoolliseen keskittymistä tukevaa, kristinuskon ydinasioihin ja etenkin toiseen uskonkappaleeseen liittyvää kuvastoa, ja nämä luomisen ihmeet sitten taaempana kirkkotilassa. Mutta kun asiasta ei mitään virallisia pykäliä ole, niin tällaiset jäävät makuasioiksi.
Niin on. Ajattelen itse niin, että kristillisistä teemoista esim. valoon ja pimeyteen liittyvät raamatunkohdat ovat sellaisia, joita voi helposti ilmentää myös abstraktissa taiteessa.
Taiteilija Hannu Väisäsen alttarimaalaus on Helsingin puolen entisen seurakuntamme Mikaelin kirkossa, joka nytkin on lähin kirkko asuntoamme ja jossa joskus käymme. Maalauksessa on hautaluola tyyliteltynä ja Abloy-avain.
Ei minua tuo ole häirinnyt, enemmänkin Hannu Väisäsen mielipiteet ja haastattelut, julkihomous, vaikkei se taidetta sinänsä huononna. Moderni taide ja arkkitehtuuri sopivat hyvin kirkkoon. Vanhakin sopii, mutta tyylejä ei kannata sekoittaa mielestäni. Esim. Toivakan kirkon Pellervon Lukumiehen modernit maalaukset hämmentävät monia. Eivät ne tosin minua häiritse.
Onhan siinä Jumalan karitsa voitonlippuineen aivan keskeisellä paikalla, alttaripöytään maalattuna. Ja vanha krusifiksi on myös sijoitettu seinälle kuoriin. Eläimet eivät ole luonnon vuoksi, useimmat, vaan kristillisinä symboleina, esim. kauris juo lähteestä vettä. Ehtoollisenviettoon siis sopii.
Minulla taas oli totuttelemista siinä, että Lavosen ja Rauhalan työt ovat keskenään niin erilaisia. Mutta oli tietysti poikkeuksellista että taiteilijat tekivät työnsä keskiaikaiseen kirkkoon samaan aikaan. Yleensä näet vanhojen kirkkojen taide on koostunut eri aikakausien kuvista ja esineistä, emmekä siinä yleensä näe mitään ristiriitaa.
Ensivaikutelmani Tyrvään pyhän Olavin kirkosta oli järkytys. Onhan se ilman muuta upea myös, mutta mutta… Seurakuntatalossa tai piispan residenssissä sen tyylinen taide olisi täysin ok. Ei tietenkään ole reilua arvostella, koska luterilainen kuvaperinne on niin toisenlainen ja saa ehdottomasti ollakin. Kaikki lienemme yksimielisiä ainakin siitä ettei kirkkoon tuoda taiteen nimissä vaikkapa Astarten paaluja, eikä sateenkaarilippujakaan.
Minustakin siis ratkaisu oli rohkea - olisi tavallaan ollut myös perusteltua tulipalon jälkeen jättää keskiaikainen kirkko ilman kuvataidetta, mutta sekään ei toki olisi ollut entiselleen palauttamista.
Lavosen ja Rauhalan teokset ovat kristillisen sanoman välittäjiä, kiistatta. Olen paljon skeptisempi edellä mainittujen Lukumiehen Toivakan kirkkoon maalaamien kuvien sopivuudesta. Samoin en ihmettele, jos Tampereen tuomiokirkon Simberg-taidetta on katseltu hämmentynein mielin, vuosikymmenten saatossa.
Hyvä kysymys, mikä järkytti. Varmaankin kontrasti vanhan kirkon ja modernin taiteen välillä, kahden hyvin erityyppisen taiteilijan työt samassa tilassa, osa Lavosen töistä oli mielestäni ahdistavia, Rauhalan töistä tuli paikoin mieleen teosofit ja vapaamuurarit sekä kokonaisuus tuntui jotenkin rauhattomalta kirkkotilaksi. Alkuihmettelyn jälkeen se on myös upea ja kristillinen, vaikka ei perinteinen olekaan. Pakko mainita myös paanukatto, se oli aivan ihana!
Luulen, että Rauhalan ja Lavosen työt olisivat erilaisessa tilassa tuoneet täysin toisen vaikutelman.
Itse pidän vanhoista perinteisistä kirkoista ja perinteisestä kirkkotaiteesta. Esimerkiksi Lohjan vanha luterilainen kirkko seinämaalauksineen on upea.
Eikös se muuten ole vuosisatoja vanha asia, että kirkkotaide hämmentää? Kaikkina aikoina on löytynyt maalari, joka on taiteillut jotakin “pöyristyttävää”. Ei kai siis mitään uutta auringon alla.
Voisitko selittää, mitä nuo kuvat tarkoittavat? Uusien kirkkojen taideteosten symboliikka ei ole kaikkien luettavissa. Sama tietysti vaivaa myös Tyrvään Pyhän Olavin kirkon uusia maalauksia. Sääli, että kirkon vanha sisustus tuhoutui tulipalossa.
Olavin taideteoksista on olemassa hyvät infot. Voin kaivaa esiin, jos ehdin. Mitään kovin outoa siellä ei ole, vaan aivan normaalilla älyllä ja kristinuskon symbolien tuntemisella aukeaa lähes kaikkien kuvien merkitys.
Ketjun aloittaneessa artikkelissa käsiteltiin myös taideteosten hintoja, nimekkään taiteilijan teokset ovat luonnollisestikin arvokkaita myös rahallisesti. Ortodokseja usein kritisoidaan siitä kuinka kirkkojen koristamiseen käytetään “liikaa” rahaa; on paljon kultauksia ja ikoneita katosta lattiaan. Osa protestanteista kannattaa hyvin pelkistettyjä kirkkotiloja sallien oikeastaan vain ristin seinälle. Luterilainen perinne on ymmärtääkseni avarakatseisempi ja kirkkotaidetta arvostetaan. Mutta mikä on luterilaiselle “liikaa taidetta” ja “liikaa rahaa koristuksiin”? Kirkon kaunistaminen tehdään Jumalan kunniaksi, mutta missä luterilainen raja kulkee?
En suinkaan totaalisesti tuomitse modernia taidetta, sille löytyy paikkansa. Mutta onko kirkko sellainen paikka?
Olen toki monessa suhteessa pata-konsu, mutta perinteisen, tai vanhan kirkkotaiteen symboliikka ja viestit aukeavat ihan helposti, jos yhtään on Raamattua lukenut ja kirkossa käynyt, vallankin Raamattupiireissä. Mutta avautuuko ja puhutteleeko nykytaide?
Modernien kirkkotaideteosten symbolit tai aiheet saattavat olla tosiaan sellaisia, että ne edellyttäisivät kolmisivuista A4- oheislehdykkää jokaiselle seurakuntaan saapuvalle,
Eikä sekään aina auttaisi.
Tulee mieleen eräät Kiasman avajaiset, missä olin kutsuvieraana vierailevan amerikkalaisen taiteilijaparin teokselle varatussa salissa, He olivat tuoneet yhden luomuksensa tuohon suureen halliin, vähäiselle avajaisyleisölle jaettiin em. kolmisivuiset selittelyt. Tuo ainoa suuressa hallissa ollut teos oli jättikoossa toteutettu vauvan purulelu. Minun oli vaikea keskustella taiteilijapariskunnan kanssa teoksen viestistä ja symboliikasta vaikka luin postmodernin angstis-kriittisen
analyysitekstin yhteiskunnan pahuudesta ja yksilön alistuksesta ja tiesmistä.
No, minulla harvenivat nuo Kiasman avajaisosallistumiset vähitellen muutenkin. En tahtoisi että kirkkokäyntini harvenisivat.
Minusta on paikka kaikelle. Voi jossain seurakuntakeskuksessa tai kirkkoherranvirastossa olla modernia taidetta. Moderniin “piruntorjuntabunkkeriin” joku perinteinen alttaritaulu olisi tyylillisesti huonosti istuva - toki siinä voi olla mielenkiintoista kontrastia aivan samoin kuin vanhaan kirkkoon sijoitetussa modernissa teoksessa.
Kirkkotaiteen funktio pitää kuitenkin pitää mielessä. Onko se vain somistusta? Vai onko se jotain, minkä on tarkoitus saarnata ja opettaa? Teos voi olla hyvä, mutta se ei tarkoita, että se olisi hyvä kaikkialle. Meillähän onneksi Cimabue ja Giotto vapauttivat kirkkotaiteen kreikkalaisista kahleista. Tosin tästä vapautuksesta on seurannut jo varhain myös sellaista kirkkotaidetta, jolla keskeisin funktio on unohtunut.
Moderni taide voi olla myös sopimatonta tyystin sakraalitilaan ja sellaistakin ollaan nähty. Itselleni tuotti suurta surua Amos Andersonin kotimuseon kappeliin sijoitettu pilkkaava teos, jossa ristiinnaulitulla oli rinnat ja häpy. Se ei tietenkään ole Andersonin itsensä sinne hankkima, vaan museon nykyisen ylläpitäjän sinne sijoittama. Anderson itse oli korkeakirkollinen luterilainen.
?
