Oikeussaliallegoria kristillisessä ilmaisussa

raamattu
raamattunäkemys

#1

Paavali on ollut suosikkikirjoittajiani Uudessa Testamentissa. Olen huomannut että Paavalia pidetään monesti opillisena ja ankarana kristillisissä piireissä. Se on kiinnittänyt huomiotani, sillä itse olen aina mielessäni nimittänyt Paavalia Rakkauden Apostoliksi tai Rakkaudellisimmaksi Apostoliksi.

Olen miettinyt vuosien mittaan paljon mitkä mahtoivat olla ne syyt että Paavali valitsi oikeussalisymboliikan toistumaan niin usein kirjoituksissaan. Niitä kohtia nimittäin jälkipolvet käyttävät ankarissa tulkinnoissaan ja moralistisissa tai moralisoivissa näkemyksissään kristinuskosta.

Klassinen, antiikin ajalta juontuva ajatus oikeudenkäynnistä luultavasti poikkeaa hieman nykyisistä käytännöistämme, en ole alan asiantuntija. Muistelen lukemiani tarinoita kuninkaista joiden tehtäviin kuului ratkaista alamaistensa riita-asioita.
Kristusta kutsutaan Kaikkeuden Kuninkaaksi, joten sitä kautta kai on vanhoina aikoina ollut luontevaa ajatella että Kristus ratkaisee myös alamaistensa riita-asioita. Noina aikoina ei ollut niin itsestäänselvää että on hyvä ratkaisu erottaa eri elimiin päätäntä- ja toimeenpanovalta ja oikeuslaitos.

Kristillisessä opetuksessa on nimetty joskus Saatana syyttäjäksemme. On ikoneita joissa Saatana on mukana viimeisellä tuomiolla kun ihmisiä punnitaan oikeudenmukaisuuden vaa’alla ja Saatana yrittää vetää ihmisen vaakakuppia mahdollisimman painavana alas.

Juutalaiseen perinteeseen kuului uhrein tehdä tiliä Jumalan ja ihmisen välillä, antamalla uhreja saatiin oikeus tapahtumaan ja kansa sai taas hetken kokea olevansa taivaallisen kuninkaan edessä saamassa tarvitsemaansa oikeutta, eli tulla vapautetuksi sekä omista vaateistaan, että samalla syytöksistä itseään kohtaan. Tällaisiahan Raamatussakin kuvaillut tilanteet monesti ovat. Syyllinen ei aina ole selvästi yksi henkilö vaan henkilöiden välillä on riitatilanne jonka kuningas ratkaisee jakamalla oikeutta.
Nykyisin kristillistä oikeussaliallegoriaa tulkitaan lähes yksinomaan niin että ihminen on syyllisen penkillä lähes koko ajan. Siitä ehkä seuraa että Paavalin sanomaa pidetään ankarana ja jäykkänä.

Melkein kaikissa kielissä “vanhurskaus” ilmaistaan sanalla “oikeutta saanut”. Harmittelen edelleen miksi suomalaisessa kristillisessä kielenkäytössä käytetään tuota vaikeasti avautuvaa sanaa “vanhurskaus”. Omissa pohdinnoissani käytän aina tuota ajatusta oikeutta saanut: justification, the just man, un hombre justo.

Mitä Paavali siis tarkoittaa sillä kun hän julistaa Kristuksen tuoneen oikeutta koko maailmalle. Kristuksen lihassa, ihmisen suvun muodostavassa aineessa, riittää oikeuden jakoa koko maailmankaikkeudelle, hän on ainutkertainen uhri.

Mitä tarkoittaa olla ensin ihminen joka seisoo kuninkaan edessä syyttämässä toista ihmistä, vieressään toinen ihminen joka syyttää häntä takaisin, ja samaan aikaan ihmetellä sisäistä syyttäjää, pientä ääntä ajatusten takana joka epäilee onko ihminen itsekään oikealla asialla? Mitä tarkoittaa oikeutta saatuaan olla vanhurskas?

Ennen oikeuden jakamista, ihminen on täynnä epäilyä itseään ja muita kohtaan, täynnä suuttumusta ja halua ratkaista tilanne niin kuin itse parhaaksi näkee. Pelkoa siitä että oikeus tapahtuu niin että menettää jotain. Laskelmointia ja matelua kuninkaan edessä jotta langetettu oikeus olisi itselle edullinen.

Kun oikeus on tapahtunut ihminen tuntee itsensä vapaaksi epäilystä, vapaaksi itsesyytöksistä, vapaaksi muiden syytöksistä. Hän tietää tekojensa luonteet; jotkut niistä ovat rakentavia, jotkut taas vähemmän rakentavia, mutta hän etsii sovintoa ja toimivia ratkaisuja avoimesti, pystyen katsomaan kanssaihmisiään silmiin ja antamaan arvoa sekä itselleen että muille.

Millaisia ajatuksia muilla tästä aiheesta? Olisi mukavaa kuulla.


#2

Tuomioistuinvertaus on aivan luonteva. Ortodoksisen kirkon palveluksissa rukoillaan yhtenään “hyvää vastausta Kristuksen peljättävän tuomioistuimen edessä”. Hän se on, joka meidät tuomitsee tai meitä armahtaa.