Se tarkoittaisi sitä, että tämä yhdistelmä syntyisi vasta 2300-luvulla. On olemassa joku syy, miksi se on mahdollista jo nyt. Tai ei välttämättä mitään yhtä tiettyä syytä, vaan ehkä muutaman syyn yhdistelmä. Ja tämä ei mene niin pinnallisella tasolla kuin että niiden, jotka vastustavat konservatiiveja ja nationalisteja, on puhallettava yhteen hiileen tai viholliseni vihollinen on ystäväni.
Yksi mahdollinen hahmotustapa on siinä, että niin tapauksessa LGWE (lesbian, gay and whatever) kuin muhamettilaisuus, uskotaan metafyysisellä tasolla, että kaikessa on kyse voimasta, vallasta tai auktoriteetista. Se tosin jättää selittämättä, miksi toisessa päässä se auktoriteetti on äärimmäisen yksilöllistä ja toisessa päässä äärimmäisen kollektiivista.
Toisaalta ihmisessä toimii sellainen psyykkinen mekanismi, että hybris ja nemesis vuorottelevat. Eli henkilö, joka toisaalta kokee äärimmäistä vapautta, toisaalta kokee tarvetta äärimmäiselle kontrollille ja rangaistuksi ja alistetuksi tulemiselle. Olen käsityksessä, että seksuaalisuuden poikkeavat muodot eivät ole niin vapaa valinta kuin tahdotaan uskotella, vaan että sadismi ja masokismi, valta ja alistaminen, ovat jollain tavalla aina läsnä.
Ihminen kestää vapauttaan vain silloin, jos siihen on olemassa jokin sisäinen struktuuri. Sellainen pitää vaivalla kasvatuksen ja kypsymisen kautta rakentaa tai saada jostain. Jos taas sisäistä struktuuria ei ole, niin silloin ihminen kärsii kaiken struktuurin puutteesta ja tuntee vetoa ulkoiseen struktuuriin, koska kokee sen psyykkisesti täyttävänä. Sen voi tarjota joko totaalinen poliittinen järjestelmä, totaalinen ideologia tai totaalinen anonyymi sadomasokistinen kohtaaminen. Muistan hoksanneeni tämän joskus aikaisemminkin, että LGBT-väen hyväksyntä muhamettilaisuutta kohtaan johtuu siitä, että heidän näkökulmastaan se kuuluu aakkosten jonon jatkoksi.
Määritelmällinen tekijä noissa kaikissa olisi siis vallan, alistumisen ja auktoriteetin kokeminen turvana, rakkautena ja mielihyvänä. Niin kauan kuin se alistuminen ja auktoriteetti ei vaadi ihmiseltä sitä, että jollain tavalla nousisi henkisesti omille jaloilleen tai alkaisi vastata omasta tasapainostaan.
Ef. 3:14 Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, 15 josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, 16 että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta 17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, 18 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, 19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
Nämä jutut olivat minulla siksi mielessä nyt, että aamukahvin ajan pohdin tätä ilmiötä Katolisen kirkon näkökulmasta. Kun sielläkin tietyissä piireissä arvostetaan korkealle ehdotonta auktoriteeteille alistumista.
Sisäistä struktuuria ihmisessä rakentaa siis, tuon Ef. 3 kohdan mukaan, rakkaus, jonka vaikuttaa Pyhä Henki. Joka tarkoittaa Pyhää Henkeä ei voimana tai tunteena, vaan opettajana. Eritoten hyveisiin kasvattajana. Se kasvu mahdollistaa tuon käsittämisen, joka on kaikkea tietoa ylempänä, koska se ei koske vain tietoa, vaan koko ihmistä tunteita ja tahtoa myöten.
Tämän käsittäminen on mahdotonta jos ajatellaan, että sisällisellä ihmisellä ei tarkoiteta hyveitä ja ihmisen hengellistä luontoa—joka siis tarkoittaa oikeasti asioiden näkemistä uskon ja Jumalan tuntemisen valossa—vaan ihmisen mielikuvitusta ja jotain runollista, romanttista, haaveilevaa tai sentimentaalista puolta. Siinä tapauksessa, että jossain ei ole tarjolla eväitä tämän todellisen sisäisen ihmisen kasvuun, on siellä yleensä välttämätöntä tarjota jonkinlainen sentimentaalinen korvike. Tai sellainen oikeastaan nousee ihmisen lihallisesta mielestä aivan luonnostaan.
Yhtä paljon se käsittäminen on mahdotonta jos ajatellaan, että ihmisen pitäisi uskossaan ensisijaisesti pyrkiä alistumiseen ja tottelemiseen. Tai että uskon syvyys mitataan auktoriteettiin sitoutumisena. Usko ei ole pelkkää tietoa. Mutta vielä vähemmän se on pelkkää moraalia, siis puhdasta alistumista ja tottelemista, vaikka sen vastapainona olisi sitten jotain haaveilevaa ja sentimentaalista. Uskovat eivät ole Jumalalle orjia, vaan lapsia. Molemmat tekevät isäntänsä tahdon, mutta logiikka on aivan erilainen.