Muuttaako tämä epidemia radikaalisti elämäntapaamme, kokeeko globalisaatio kovia?
On kuultu mielipiteitä siitä, että matkailu vähenee, ulkomaanmatkailu ja kaukomaiden matkailu eniten.
On kuultu puheita maan omavaraisuuden, vallankin elintarvikeomavaraisuuden tärkeydestä. Lääkkeiden varmuusvarastoinnista, teollisuuden komponenttien mahdollisista saantiongelmista.
Muuttuisiko hullu materialismimme hieman kevyemmäksi, nousisivatko henkiset ja hengelliset arvot suhteessa materiaan?
Lisääntyykö (varoitan kirosanasta:) nationalismi, onko oma maa enemmän mansikka?
Pliis, jos täytyy käydä vääntöä nationalismista (ja tiedän, että täytyy), niin pitäkää huolta että kaikki osallistujat ihan ensiksi määrittelevät, mitä tarkoittavat sillä sanalla. Vasta sitten on moraalinen oikeus suositella tai moittia nationalismia.
Poistin oman kirjoitukseni kokonaisuudessaan ettei herätä pahennusta (vaikka mielestäni en ollut erityisen kärkäs enkä riidanhaluinen) vaikka siinä oli nationalismista vain pieni palanen ja suurin osa Sakarjan kanssa saman näkemyksen jakavaa
Minä taas en kannata liittovaltiota, jos siitä tulee ent. Neuvostoliiton kaltainen totalitaristinen, ihmmisoikeuksia polkenut pakkovalta. En toki kannata Hitlerin Saksan kansallis-sosialismiakaan, johon usein viitataan heti, jos joku puhuu nationalismista.
Äärimmäisyydet ovat äärimmäisyyksiä, eivätkä ne ole koskaan inhimillisiä kaikille. Mutta on olemassa myös “tervettä” nationalismia, liittyen juuri kansalliseen omavaraisuuteen ruoan, lääkkeitten ja muitten välttämättömyystarvikkeiden tuotantoon/varastointiin. Terveessä nationalismissa myös tuetaan kotimaisia tuotteita, kotimaisia yrityksiä, kotimaan matkailua jne.
Terveempää on vähentää jokavuotista kaukomatkailua ja vähentää laajamittaista väestönsiirtoa ongelma-alueilta. Ongelmat tulee hoitaa kussakin maassa, tai mahdollisimman läheisellä alueella, ei kuljettaa maapallon toiselle puolelle.
Terve kansallismielisyys ja kansojen ja valtioiden hyvinvointi edellyttää toimiakseen kunnollisia valtioiden rajoja, rajatarkastuksia, tulleja ja kunnon puolustusjärjestelmää.
Globalisaatio on tuottanut huikeita voittoja sille mikroskooppisen pienelle eliitille, joka omistaa liki kaiken ja jolla on jo enemmän kuin tarvitsisi. Länsimaissa globalisaatio on tehnyt töistä pätkätöitä, lisännyt epävarmuutta elämän ja toimeentulon suhteen, ja murentanut keskiluokan taloustoiveet.
Globalisaatio on spekuloijien idea, joka on tullut tiensä päähän. EU:n liittovaltiokehitys on idealistinen utopia, jota kukaan sen jäsenvaltio (ainakaan kansa) ei kannata, kriisi on osoittanut, kuinka jokainen kansa haluaa pitää huolen ennenkaikkea omistaan.
En näe muuta muutosta kuin sen, että Kiinan mallia ihannoidaan nyt avoimesti valtaapitävien toimesta. Siinähän ajatellaan, että suuri johtaja on suuri johtaja ja tietää kaiken paremmin. Tyypillinen kehityskulku maallistuneessa kulttuurissa. Kun ei palvota Jumalaa palvotaan ihmistä.
Toivottavasti karanteeni ja matkustusrajoitukset saavat ihmiset kääntymään kotiinpäin ja sisäänpäin siinä mielessä että uudelleen löytäisivät sen hyvän oman vanhan uskonnon, kulttuurin ja tradition, minkä päälle koko nyky-suomi kansana ja kansakuntana ja edelleen: maana on rakennettu.
Se olisi myös tervettä kansallismielisyyttä, mikä ei ole keneltäkään pois, mutta antaisi meidän omille juurillemme ja perusasioillemme sen arvon, mikä niille kuuluu. Nöyristely ja minkätahansa vieraan ja kaukaisen nosto oman yläpuolelle ei ole pohja kunnolliseen kansojen väliseen kunnioitukseen.
En usko, että tulemme näkemään suurta, radikaalia muutosta. Globalisaation mureneminen edellyttäisi suurta takapakkia aikakauteen, jolloin digitalisaatiosta ei osattu edes unelmoida. Online-yhteiskunta jatkaa elämistä verkossa, joka ei tunne maantieteellisiä rajoja. Työn tekemisen kannalta tämä kuitenkin voi olla työelämän muutosta nopeuttava tekijä.
Omavaraistalouteen useimmat maat eivät kykene, Suomi yhtenä niistä. Kansainvälinen kauppa jatkuu edelleen, mutta yritykset tulevat miettimään uudestaan tuotantoa ja alihankintaketjuja. Onko niissä sitten paljoa vaihtoehtoja, on toinen kysymys, mutta varmasti niitä pyritään turvaamaan aiempaa paremmin. Varautuminen poikkeusoloihin tulee varmasti muuttumaan, nyt kun on huomattu mitä on-demand käytännössä tarkoittaa. Kun kaikki pyritään tekemään ilman varastoja suoraan kysynnän mukaan, poikkeusolot muuttavat tehokkuuden toimintakyvyttömyydeksi.
Matkailua epidemia vähentää hetken aikaa, mutta kuten on jo nähty, ihmiset eivät juurikaan tunnu epidemiasta välittävän. Itku tulee vasta, kun matkakohteessa onkin kaikki paikat suljettu, ulkonaliikkumiskiellot päällä eikä lentoja takaisin olekaan saatavilla. Näitä tarinoita löytää sosiaalisesta mediasta. Kun kriisi on ohi, matkailuun tottuneet jatkavat elämäntapaasa, tämä unohtuu nopeasti.
Toivon, että henkiset arvot nousisivat nyt pinnalle, vaikka olenkin hieman skeptinen sen suhteen. Voi olla, että tämä on vielä liian kevyt kriisi siihen. Kun luemme uutisotsikoista, kuinka elämä baareissa ja yökerhoissa jatkuu kuin maailma ympärillä ei olisi muuttunut, on vaikea kuvitella että ihmiset suurena joukkona kokisivat hengellistä herätystä. Se vaatisi jotain vielä rajumpaa, sellaista ettei kenellekään olisi epäselvää, että oma elämä olisi turvassa.
Toisaalta Kiinan salailu ja lääkärien hiljentäminen johti siihen, että pandemia ylipäätään pääsi leviämään näin pahasti. Tämä ei ole unohtunut. Nyt Kiinaan katsotaan ratkaisujen toivossa, koska lopulta Kiina alkoi toimia tautia vastaan & sieltä voidaan ottaa mallia. Mutta pandemian jälkeen tästä voi hyvin tulla Tsernobyliin verrattava kolahdus maan maineelle. Neuvostoliittokin kääri Tsernobylin kohdalla lopulta hihansa ja esti tilanteen eskaloitumisen vielä pahemmaksi, mutta alussa tilanteen vakavuuden salailu oli katastrofaalista ja häpeällistä.
Toivon kovasti, että pandemian jälkeen ihmiset suhtautuisivat vähän eri tavalla elämän tähänastisiin itsestäänselvyyksiin. Että osattaisiin enemmän arvostaa paikallista tuotantoa, lähiseutuja, kotimaisiakin lomamatkoja, sekä läheisiä, opettajia ja terveydenhuoltoa, siivoojia ja kauppiaita, jne. Messussa käyminen ja pääsiäispalvelutkin jäävät nyt väliin, ja ilo niihin palatessa tulee olemaan seurakunnissa suurta. Toivottavasti tämä kriisi vahvistaisi uskoa ihmisissä ja toisi kaikkia lähemmäksi Jumalaa.
Toivon myös, että tämä lisäisi solidaarisuutta ympäri maailman. Tämä kriisi on koskettanut jollain tavalla kaikkia ihmisiä. Nuoret eivät ole elämässään kokeneet mitään vastaavaa. Toimii hyvänä muistutuksena, että kaikki jaamme saman maan, ja joudumme joskus ihmiskuntana kaikki kohtaamaan samat ongelmat.
En vaan osaa nähdä tuollaista kehityskulkua. Tsernobyl muistettaisiin Suomessakin suurena kommunismin menestystarinana, jos ajat olisivat olleet erilaiset. Sen ideologian oli silloin aika hiipua, joten siksi tarinasta muodostui nykyisen kaltainen.
Ylipäätään olen alkanut kokea vieraantuneisuutta kristityistä, joista ihan ylivoimainen enemmistö on hiljaisia ja tyytyväisiä omaan elämäänsä. Tapio Puolimatkan linjoilla olen monessa asiassa, niin tuossakin.
Olen pessimistinen sen suhteen että Kiina koskaan joutuisi koronapandemiasta todella vastuuseen. Näyttää siltä että Kiina onnistuu kääntämään tahallisen salailun ja todennäköiset bioasekehittelynsä Wuhanissa omaksi edukseen. Kohta ei Kiinan rikoksista saa puhua, koska se olisi rasistista.
Luulen ja pelkään että koronapandemiasta selvitään, juuri mikään ei tule muuttumaan.
Toisaalta toivon, että pienessä mittakaavassa, kuten Nienna mainitsi, länsimaiset ihmiset lähestyisivät yltäkylläistä elämäntapaansa hieman uusin kysymyksenasetteluin.
Vastauksena aloitusviestiin, toivon totisesti että nationalismi ottaa reilusti tuulta purjeisiin ja globalisaation kannattajat vetäytyvät nurkkaan häpeämään. Taloudellinen omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat myös erittäin kannatettavia asioita. EU-jäsenyydessä ovat toteutuneet lähinnä ne ongelmat ja moni potentiaalinen etu puolestaan jäänyt toteutumatta. EU puuttuu mitä ihmeellisimpiin yksityiskohtiin ja liputtaa monikulttuurisuuden puolesta kristillisiä arvoja vastaan. Maatalous ja sen myötä elintarvikeomavaraisuus Suomessa ovat ottaneet EU:n myötä jättiloikkia taaksepäin eikä yksittäinen jäsenmaa saa tukea elintarviketuotantoaan ilman EU:n lupaa.
Käänteinen näkemys: Virus ei tunne kansojen eikä valtioiden rajoja. Valtio ei toki muutenkaan ole välttämättä oikea kokoluokka organisoida asioita normaaliaikoinakaan – esimerkiksi kuntien itsehallinto, säätö sotealueista ja EU ovat erilaisia yrityksiä säätää hallinnon tasoja.
Tämä on tietysti selvää jo lukujen perusteella. Miten voisi olla järkevää rajata liikkumista toisaalta Suomen muutaman miljoonan sisäiseksi ja toisaalta kymmenien miljoonien Italiaksi?
Periaatteellisesti oikea ratkaisu eivät ole kansallisvaltiot. Jos esimerkiksi naapurimaat olisivat toimittaneet hengityskoneita Italiaan, olisi käsittääkseni säästetty jonkin verran ihmishenkiä. Koronan opetuksen tulisi olla laajempi kansainvälinen yhteistyö, ei käpertyminen omiin valtioihin.
Huomaan että me ihmiset välitämme kriisissä enemmän toisistamme. Monet meistä.
Uskon että Jumala puhuttelee aina kriiseissä yksilöitä ja että moni löytää uskon tai usko saa suuremman sijan elämässä.
Toivon että sekä Jumala että lähimmäinen ovat kriisin jälkeenkin lähempänä monen meidän itsekästä luontoamme ja että vaatimattomampi ja rauhallisempi elämäntapa valtaa alaa.
Tiedän että kriisi vahvistaa ajatusta siitä että maailma on kylä ja siitä miten samat meidän murheemme ovat kulttuurista ja kansasta riippumatta. Kansainvälinen vastuu tulee lisääntymään.
Pelkään että sekä hengellinen että yhteiskunnallinen herääminen jäävät taas sivuun liian suurelta osin kun tämä kriisi on ohi ja aikaa normaalioloissa kuluu.
On siis vain toiveita ja pelkoja tulevaa koskien. Kukaan ei tiedä varmasti.
Tänään kuitenkin on uusi päivä joka on syytä ottaa lahjana. Tänään myös näemme mitä hyvää uutta syntyy huonojen asioiden seassa. Välittämistä, kekseliäisyyttä, rohkaisijoita.
Toisaalta yhteistyöhön tarvitaan tietenkin ihmisiä tai ihmisjoukkoja, jotka ovat siihen valmiit. Ja esimerkiksi talkoohommia tehdään käsittääkseni lähinnä pienissä yhteisöissä eli kylissä ja naapurustoissa. Mitä enemmän ihminen tuntee yhteenkuuluvuutta, sitä enemmän hän on valmis yhteisiin ponnistuksiin. Tällä hetkellä laajimmat “yhteenkuuluvuusyksiköt” lienevät uskontoja ja kansallisvaltioita.
Euroopan tasolla on jo aika mahdotonta kuvitella sellaista yhteishenkeä, joka ilmenee konkreettisina yhteisponnistuksina: Nyt minä (tai me) eurooppalaisena autan muita eurooppalaisia! Sen sijaan minusta kuulostaa paljon uskottavammalta, että Suomessa nousee into auttaa ruotsalaisia tai Saksassa ranskalaisia.
Nykyistä toimivampi ylikansallinen auttaminen edellyttäisi minusta joko a) selkeitä valmiita toimintasuunnitelma tai b) tarpeeksi vahvaa ylikansallista johtoa. Jälkimmäinen kai olisi jo liittovaltiomeininkiä, vähintään. Taitaa olla selvä vähemmistö niitä, jotka ovat valmiit luovuttamaan merkittävän osan vallasta jollekin Euroopan parlamentille tms. Ja silloinkin ylikansallinen auttaminen toimii vain, jos byrokratia toimii.
Olen pohtinut sitä, miten taudin leviämisen profiili on sangen erilainen eri maissa ja luulen, että se johtuu ainakin osittain siitä, että eri maissa/kulttuureissa ihmiset suhtautuvat eri tasoisella vakavuudella annettuihin määräyksiin ja suosituksiin.
Onko esimerkiksi Italian räjähdysmäinen kasvu tartuntaan kuolleista sen syytä, etteivät he oikein vakavuudella lopettaneet vilkasta sosiaalista elämää kahviloissa ja ravintoloissa ja sulkeutuneet sisälle vapaaehtoiseen karanteeniin, kun käsky tuli. Ihmettelen myös Suomessa edelleen jatkuvaa biletystä ja ravintolaelämää, vaikka muuten olen huomannut omassa talossa/kaupunginosassa porukan tosiaan aika lailla sulkeutuneen sisään.
On se näkynyt monessa lievemmässäkin asiassa, kun EU-tasolta ladataan jotain uusia määräyksiä: hikipinko-Suomi tekee kaiken lakki kourassa viimeisen päälle, mutta moni Välimeren maa toki “kunnioittaa EU:n sääntöjä” - mutta jatkaa silti elämää ja bisnestä entiseen malliin. Tässäkin sääntöjen “tulkitseminen” auttaa selittelemään.
Kun joku todella suuri ja vakava ongelma ilmaantuu, on EU aika hampaaton suojaamaan koko aluetta, koska ensin on hyvin vaikeaa saada yksimielistä päätöstä mitä tehdä, ja vielä vaikeampi taivuttaa jäsenmaita toimimaan muuten kuin omalla tavallaan. Tällainen johtaa siihen, että suurimmat EU:n jäsenmaat vievät ja pienet vikisevät. Esimerkiksi kansallisten tukien kieltäminen iskee pienten maiden teollisuuteen ja maatalouteen - suurten maiden vastaavia bisneksiä auttaa entisestään, sopii Saksalle ja Ranskalle (= EU:n sanelijat).
Voimme myös itse vaikuttaa siihen, miten Kiinan hallitus tästä muistetaan. Hesari julkaisi viimeksi tänään katsauksen siihen, miten Kiina salasi viruksen epidemian alkuaikoina: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006449924.html.
Ei pidä sekoittaa asioita. Kiinan valtion kritisoiminen ei tietenkään ole rasistista, enkä usko sellaisen ajattelun tulevan mitenkään yleisesti hyväksytyksi totuudeksi. Kiinan ihmisoikeusrikkomukset ovat lukemattomat ja niistä on kyllä puhuttu – vaikkakin häpeällisen vähän niihin on yritetty puuttua. Samalla kuitenkin monet kiinalaissyntyiset ovat ikävä kyllä kohdanneet länsimaissa rasismia tämän koronaviruskuvion myötä: on tultu kadulla haukkumaan, yliopistoissa ohjeistettu kiinalaisia pysymään poissa luennoilta (silloin kun niitä vielä oli), kaupoista patistettu ulos, jne. Sellaista ei pidä hyväksyä. Onneksi Suomessa tällainen on tietääkseni (ja toivottavasti!) ollut harvinaista.
Ja Australia kuulemma sulki myös rajat ja siellä kuoli silti ihmisiä espanjantautiin valtavat määrät.
Virusta ei tosiaan pysäytetä, vaan tartuntojen nopeaa leviämistä yritetään hidastaa että ihmiset saisivat hoitoa eikä kaikki paikat olisi täynnä kuten Italiassa kävi.
Joka tapauksessa meistä tietty määrä saa tartunnan jossain vaiheessa. Arviot taitaa olla 20 prosentista ylöspäin, oliko kolmasosaan väestöstä…
