Minä olen viime aikoina pohtinut sitä, mikä uskossa riittää ja mikä siinä on olennaisinta. Täytyykö uskon olla varmuutta siitä, että on itse ja ryhmänsä kanssa oikeassa ja muut ovat väärässä? Vai riittääkö, että itse kiinnittyy toivon psykologisella mekanismilla tuonpuoleiseen ottamatta niinkään kantaa muiden uskon rakenteisiin?
Oma älyllinen kokemukseni on, että en voi astua aivojeni ulkopuolelle, joten kykyni saada varmaa tietoa universumista on rajallinen. Toisaalta minua ahdistaa maailma ilman Jumalaa enkä sydämessäni usko maailmaan ilman Jumalaa, joten näin ollen minä valitsen maailmankatsomuksen, johon Jumala sisältyy. Minua puhuttelee Jeesuksen sanat, joten minä kutsun Häntä Jumalan Pojaksi. Häneen minä laitan toivoni.
Minulle usko on leimallisesti enemmän toivoa kuin varmuutta oppijärjestelmästä. Toisaalta, Jumalasta olen varma.
Taisi pointtini osittain kuihtua kokoon Silvanuksen muokkauspyynnön myötä.
Tämä on ihan asiallinen keskustelunaihe mutta ei kuulu tälle foorumille sen nykymuodossaan, kun sitä ei-klassista osastoa ei ole ainakaan vielä avattu. Avausviesti kuuluu selvästi sinne. Ehdotan joko ei-klassisen osaston (jossa siis ei tarvitse pitäytyä klassisen kristinuskon lähtökohtaan) perustamista ja ketjun siirtämistä sinne tai sitten koko ketjun poistamista.
Ajatuksesi on mielenkiintoinen. Mikä tekstistäni tekee vieraan ihmiselle, joka kokee olevansa osa klassista kristinuskoa? Jos vastaat tähän kysymykseen, pääsemme mahdollisesti heti asian ytimeen. Viestistäsi kun saa sen käsityksen, että klassisen kristinuskon sisällä tällaisia asioita ei saisi edes pohtia. Vai ymmärsinkö väärin?
[quote=“VeliT, post:1, topic:144, full:true”]
Täytyykö uskon olla varmuutta siitä, että on itse ja ryhmänsä kanssa oikeassa ja muut ovat väärässä?[/quote]
Uskomme pääpiirteissään, että kristityt ovat oikeassa ja muiden uskontojen edustajat ovat väärässä.
Hyvä pointti. Tämä keskustelu oli tarkoitettu käytäväksi kristinuskon sisällä. Minä esim. en hyväksy sitä jos jonkun uskonnon nimissä toimitaan rakkauden kaksoiskäskyn vastaisesti. Enkä hyväksy sitä jos Jeesusta pilkataan tai väheksytään tai väitetään kivenkovaan ettei Hän ollut Messias.
Onko usko sinun mielestäsi enemmän varmuutta vai toivoa? Eikö toivon varassa voi myös sitoutua johonkin parhaana katsomaansa liikkeeseen, kuten klassiseen kristinuskoon? Vai vaaditaanko klassisessa aina varmuutta?
Ajattelisin niin, että avausviestin pääajatus sopii klassisen kristinuskon näkökulmasta käytävään keskusteluun, mutta viimeinen kappale on hiukan ongelmallinen. Lisäksi olen eri mieltä VeliT:n joistain johtopäätöksistä. Mun mielestäni usko ei ole jokin tietty varmuuden aste, vaan sitä että haluaa turvautua Jeesukseen, riippumatta siitä kuinka monen prosentin todennäköisyydellä ajattelee Jumalan olevan olemassa. Tämä ajattelutapa ei ole kuitenkaan johtanut mua siihen ajatukseen, että opin yksityiskohdat eivät olisi tärkeitä tai että Raamatussa olisi virheitä. Mun ajatus kulkee kutakuinkin niin, että mikäli Jumala on olemassa, niin siinä tapauksessa opilliset asiat menevät tietyllä tavalla. Ja mulla voi samanaikaisesti olla epäilyksiä Jumalan olemassaolosta ja täysi varmuus esim. jälkikonsekraation tarpeellisuudesta. Osittain tämä linkittyy myös siihen, että tiettyjä Raamatun tulkintatapoja voi ateistikin todeta vääriksi, jos tuntee Raamattua ja osaa hiukan loogista päättelyä. Osittain kyseessä on eri asia. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys!
Moderointiratkaisu: Keskustelu uskon luonteesta (esim. fiducia, notitia, assensus) on normaali osa myös klassisen teologian lähtökohdista nousevaa keskustelua. Keskustelunaloituksessa ei ole sinänsä ongelmaa paitsi, niin kuin @Anskutin sanoi, viimeisessä kappaleessa. Siinäkään ongelma ei sinänsä ole klassisen kristinuskon ulkopuolella toimiminen, vaan leimaava keskustelutyyli, jossa politisoidaan (konservatiivit vs. liberaalit/uudistushenkisemmät) tietyt teologiset näkemykset (uskon assensus vs. fiducia -luonteet). @anon85899117:tä pyydetään korjaamaan tämä kappale soveliaammaksi.
Myöhemmin keskustelussa käsitelty oppisysteemeihin suhtautuminen on myöskin keskustelu, joka voidaan pitää klassisen kristinuskon sisällä.
Oppisysteemeistä tulee keskustella toisessa ketjussa, mutta keskustelu uskon toivo/varmuus-luonteesta sallitaan. Jatkakaa.
Tämä kysymys linkittyy mielestäni myös siihen ettei tavalliselta kirkossakävijältä voida odottaa kovin syvällisiä kannanottoja teologisiin kysymyksiin. Näin ollen tavalliselle tallaajalle minun mielestäni riittää toivo - ei ole pakko olla opillista varmuutta, jota puolestaan seurakuntaa palvelevilta teologeilta on perusteltua odottaa.
Olen pohtinut, riittääkö se, että minä uskon kolmiyhteiseen Jumalaan ja ristinkuolemaan syntien anteeksiantamiseksi ja että Kristuksen seuraamiseen laitan toivoni. Mitä pienellä präntillä olevaa yritetään ympätä mukaan ja tuleeko siinä koskaan raja vastaan? Mistä kaikesta oletetaan varmuutta, mistä voidaan vaatia kannanottoa?
[quote=“Silvanus, post:12, topic:144, full:true”] Moderointiratkaisu: Keskustelu uskon luonteesta (esim. fiducia, notitia, assensus) on normaali osa myös klassisen teologian lähtökohdista nousevaa keskustelua. Keskustelunaloituksessa ei ole sinänsä ongelmaa paitsi, niin kuin @Anskutin sanoi, viimeisessä kappaleessa.[/quote]
Onko siis niin, että palstan keskusteluissa saa kyseenalaistaa sen näkemyksen, että kristinusko on uskonnollisten pääasioiden suhteen oikeassa ja muut uskonnot väärässä? Eikö tämä tee tyhjäksi koko ajatuksen siitä, että klassinen kristinusko nauttii kyseenalaistamattomuuden suojaa näissä keskusteluissa?
Olen jo tarkentanut, että tämä keskustelu käydään kristinuskon sisällä eikä niinkään suhteessa muihin uskontoihin. Olen myös tarkentanut, etten ole hyökkäämässä uskontunnustuksia vastaan, sillä ymmärrän niiden tarpeellisuuden. Silti jatkat ikään kuin tässä oltaisiin kyseenalaistettu kristinusko. Miksi jäät jauhamaan erheelliseksi todettua tulkintaa?
[quote=“VeliT, post:15, topic:144, full:true”]
Olen jo tarkentanut, että tämä keskustelu käydään kristinuskon sisällä eikä niinkään suhteessa muihin uskontoihin.[/quote]
No siinä tapauksessa vastaus alkuperäiseen kysymykseesi “Täytyykö uskon olla varmuutta siitä, että on itse ja [oman kristillisen viite-]ryhmänsä kanssa oikeassa ja muut [kristityt] ovat väärässä?” on tietysti kieltävä. Myönteinen vastaus olisi absurdi.
Sinäkin näytät siis asettuvan minun laillani pikemminkin toivoa kuin varmuutta korostavien kristittyjen ryhmään. Se ei tarkoita että kaikki olisi pilkkahintaan myytävänä tai että olisi tuuliajolla.
Määrittelit, että keskustelu käydään kristinuskon sisällä. Kaikkia kristittyjä yhdistää tietyt keskeisimmät asiat, jotka tekevät heistä kristittyjä; eri kristittyjen ryhmien (esim. luterilaiset ja katoliset) välillä on sitten eroja kysymyksissä, jotka kaiketi eivät ole niin ratkaisevia.
Olisi absurdia ikään kuin ulkoapäin vaatia, että kunkin kristityn on oltava varma siitä, että oma ryhmä (esim. luterilaiset tai katoliset) on oikeassa ja muut (esim. katoliset tai luterilaiset) ovat väärässä näissä periferisemmissä kysymyksissä. Tätä merkitsisi myöntävä vastaus alkuperäiseen kysymykseesi. Jotkut tietysti ovat varmoja tästä ja toiset eivät ja kolmannet eivät katso sillä olevan paljoakaan merkitystä, mutta tuo varmuuden vaatiminen olisi absurdia.
Tämän toteaminen ei mitenkään implikoi, että asettuisi “pikemminkin toivoa kuin varmuutta korostavien kristittyjen ryhmään”. Mitä edes tarkoitat tässä toivolla ja varmuudella, kun muistetaan että kaikki ovat joka tapauksessa riittävän yksimielisiä kristinuskon perusasioista, koska kerran heidät voidaan kristityiksi luokitella. Tällöin toivo kai tarkoittaa toivoa siitä, että viimeisellä tuomiolla osoittautuisi, että toisten kirkkokuntien edustajat ovat olleet väärässä jossakin epäolennaisessa sivuseikassa. Tätäkö ajat takaa?
Minä en aja mitään takaa. Olen vain sitä mieltä, että uskontoon voi suhtautua enemmän joko varmuuden tai toivon leiristä. Varmuuden leirissä väitetään että tiedetään asioiden olevan jollakin tavalla. Toivon leirissä uskotaan asioiden olevan tietyllä tavalla. Ensimmäinen näistä on nähdäkseni enemmän sisäänpäinkääntynyt asennoituminen, toinen taasen avoimempi. Kummassakin “leirissä” voi olla konservatiiveja ja liberaaleja.
(On hassua aina olettaa jokin agenda keskustelijan taustalle.)
Ketjun aloittajan pyynnöstä tämä ketju on arkistoitu. Siihen ei voi enää vastata, eikä sen viestejä voi tykätä, jne. Aiheesta voi aloittaa uuden keskustelun, mutta aloittajaa pyydetään panostamaan aloitusviestiin ja suuntaamaan keskustelu siten, että aloitus ei ole foorumin sääntöjen vastainen tai leimaava.
