Voi olla että joku käsityksistäni on syntiä, mutta siltä osin kuin väärin ymmärtäminen on inhimillistä rajallisuutta, se ei välttämättä ole syntiä.
Ja toisaalta.
Ihminen on täydellinen vain inhimillisen rajallisuutensa puitteissa, mutta kaikki rajallisuus ei ole syntiä. Tosin Silvanus tämän ketjun aloittavassa viestissään muistelee Augustinuksen ottaneen sen kannan että väärin ymmärtäminen on syntiä, mutta ei kuitenkaan tarkemmin lainaa tätä, osoittaakseen että Augustinus nimenomaan kirjoittaa Enchiridionissa varmuudesta niin että se tarkoittaa myös väärinymmärtämistä. Itse en ole varma mihin kohtaan Silvanus tuossa viittaa.
Minulla itselläni on sellainen synti-sanan käyttötapa, että en viittaa sillä sanalla kaikkeen inhimilliseen rajallisuuteen, koska me olemme maan tomua ja Jumala tietää että me olemme sitä. Synti on Jumalasta eroa, eikä inhimillinen rajallisuus sellaisenaan erota Jumalasta, täytyy toimia tietoisesti Jumalan ilmoittamaa tahtoa vastaan tehdäkseen synnin.